kokemus positiivinen
Superujo ja hitaast ilämpiävä 4-vuotias lapsemme on reipastunut viimeisen vuoden aikana huomattavasti päiväkodissa. On ottanut osaa ryhmäleikkeihin ja puhunut ensimmäisenä ko.tilanteissa. Lapsi ei edelleenkään puhu ventovieraille tai ihmisille, joita harvoin näkee. Liian liki ei saa tulla eikä koskea, menee aivan lukkoon. Hoidossa on onneksi paljon kavereita ja kotona hyvinkin puhelias ja temperamenttinen on.
Hoitoon meneminen oli alkuun erittäin vaikeaa ja hoitopaikka ehti vaihtua pari kertaa, meistä johtumattomista syistä. Nyt toista vuotta samassa paikassa ja tyytyväinen lapsi on.
Hoitoon meneminen oli alkuun erittäin vaikeaa ja hoitopaikka ehti vaihtua pari kertaa, meistä johtumattomista syistä. Nyt toista vuotta samassa paikassa ja tyytyväinen lapsi on.
ujo kolmikymppinen
Minä olin juuri tuollainen ujo lapsi. Kotona perheenjäsenten kesken olin puhelias ja kova nauramaan ja touhuamaan, mutta vieraassa paikassa ja vieraampien ihmisten keskellä todella ujo ja puhumaton. Silloin kun kotiin tuli kyläilijöitä, muistan ryömineeni äidin hameen alle piiloon, kun ujostutti ja pelotti niin. Vanhemmat eivät koskaan painostaneet mihinkään, mutta vieraampien suhtautuminen oli muistaakseni joskus ikävämpää: "eikö noin iso tyttö osaa vielä puhua?", "ei saa ujostella", "pitää olla reipas", "tulepa nyt esille sieltä äidin selän takaa", jne. Äidillä oli onneksi mahdollisuus hoitaa minut kotona kouluikään asti - hyvin lyhyen aikaa kävin päiväkerhossa, kun se oli tapana naapuruston lasten keskuudessa. Joka kerta kerhoon lähtiessä minulta pääsi itku, kun inhotti ja pelotti lähteä vieraiden lasten ja aikuisten keskelle päiväksi. Vanhemmat onneksi ymmärsivät tämän ja kerhotouhut päättyivät minulta melko pian.
Kouluikään asti siis olin vain kotona; siitä huolimatta (tai sen vuoksi!) menin ensimmäiselle luokalle halukkaasti ja pakottamatta. Ujo olin vielä tuolloinkin, mutta se ei häirinnyt koulunkäyntiä silloin eikä jatkossakaan. Ujous on mielestäni luonteenpiirre ja toivoisin, että siihen osataan kaikkien lasten ja aikuisten kohdalla sellaisena suhtautuakin - eikä koeteta kitkeä sitä väkisin pois.
Kouluikään asti siis olin vain kotona; siitä huolimatta (tai sen vuoksi!) menin ensimmäiselle luokalle halukkaasti ja pakottamatta. Ujo olin vielä tuolloinkin, mutta se ei häirinnyt koulunkäyntiä silloin eikä jatkossakaan. Ujous on mielestäni luonteenpiirre ja toivoisin, että siihen osataan kaikkien lasten ja aikuisten kohdalla sellaisena suhtautuakin - eikä koeteta kitkeä sitä väkisin pois.
"Mmm"
Mä olin lapsena todella ujo ja hiljanen. Puhuin vaan jos joku vieras kysy jotain ja sillonkin todella hiljasella äänellä. Samalla aina hakeuduin lähelle mun veljee, joka siis vajaan vuoden nuorempi mua. Kerhoihin ja mihinkään en suostunu ilman äitiä tai isää jäämään, kävin seurakunnan järjestämässä päiväkerhossa. Siellä sit itkin aina äitin tai isän perään tunnin tai kaks. Joskus mut oli haettu kesken kaiken sieltä kotiin, kun en suostunu sinne jäämään. Leikeissä olin mukana, mutta mun osalta se oli aina hiljasta leikkiä.
Olin viä ekallaki ujo ja hiljanen. En puhunu oikein kellekkään ja tunneilla jos opettaja kysy jotain, niin vastasin todella hiljasella äänellä.
Oon nyt 24v ja yhä isoissa ryhmissä oon todella hiljanen. Enkä edelleenkään ole alottamassa keskustelua vieraitten ihmisten kanssa. Tutustuminen uusiin ihmisiin on vähän hankalaa, oon sen verran hiljanen. Yhä meen sillä metodilla, vastaan jos kysytään, muuten en vieraille mitään lätise.
Olin viä ekallaki ujo ja hiljanen. En puhunu oikein kellekkään ja tunneilla jos opettaja kysy jotain, niin vastasin todella hiljasella äänellä.
Oon nyt 24v ja yhä isoissa ryhmissä oon todella hiljanen. Enkä edelleenkään ole alottamassa keskustelua vieraitten ihmisten kanssa. Tutustuminen uusiin ihmisiin on vähän hankalaa, oon sen verran hiljanen. Yhä meen sillä metodilla, vastaan jos kysytään, muuten en vieraille mitään lätise.
"tuulevi"
Yksi lapsistani oli ujo. Kerhossa oli mielellään, mutta sinne jääminen oli vaikeaa. Tässä meillä auttoi ns. reippaustarrat/pikkulelun saaminen. Vähitellen jäämisen vaikeus jäi pois.
Kerhossa ei kyllä puhunut kuin yhden kaverin kanssa, ohjaajalle ainoastaan kysyttäessä. Ja sama oli ekalla ja tokalla koulussakin. Kysymyksiin vastasi, mutta ei muuten puhunut opettajalle/muille aikuisille. Pari kaveria oli, joiden kanssa puhua pulputti ja leikki.
Olisi hyvä, jos olisi ne pari kaveria. Heiltä saisi mallia sosiaalisissa tilanteissa ja rohkaisua alkaa puhua itsekin erilaisissa tilanteissa.
Nyt hän on neljännellä luokalla ja ujous on suurelta osin jäänyt pois ja on nykyään hyvin reipas ja sanavalmis tyttö. Toki on tilanteita, joissa uskallus sanoa oma mielipiteensä puuttuu, mutta näitähän on kaikilla.
Itse emme ole vanhempina tähän ujouteen puuttuneet sen kummemmin, mutta olemme rohkaisseet harrastusten pariin esim. sen parhaan kaverin kanssa. Ujoa lasta ei kannata/saa pakottaa vastentahtoisesti mihinkään, mutta rohkaista voi. Ujoudessa ei ole mitään pahaa, ei kaikkien tarvitse olla suupaltteja ja sosiaalistakin sosiaalisempia ihmisiä.
Itsekin olin lapsena ujo ja nykyään toimin ammatissa, jossa on pakko puhua erilaisten ihmisten kanssa. Toki en mikään suupaltti ole vieläkään eikä minusta ikinä luennoitsijaa tule, mutta suurin ujous jäi kouluaikana pois.
Kerhossa ei kyllä puhunut kuin yhden kaverin kanssa, ohjaajalle ainoastaan kysyttäessä. Ja sama oli ekalla ja tokalla koulussakin. Kysymyksiin vastasi, mutta ei muuten puhunut opettajalle/muille aikuisille. Pari kaveria oli, joiden kanssa puhua pulputti ja leikki.
Olisi hyvä, jos olisi ne pari kaveria. Heiltä saisi mallia sosiaalisissa tilanteissa ja rohkaisua alkaa puhua itsekin erilaisissa tilanteissa.
Nyt hän on neljännellä luokalla ja ujous on suurelta osin jäänyt pois ja on nykyään hyvin reipas ja sanavalmis tyttö. Toki on tilanteita, joissa uskallus sanoa oma mielipiteensä puuttuu, mutta näitähän on kaikilla.
Itse emme ole vanhempina tähän ujouteen puuttuneet sen kummemmin, mutta olemme rohkaisseet harrastusten pariin esim. sen parhaan kaverin kanssa. Ujoa lasta ei kannata/saa pakottaa vastentahtoisesti mihinkään, mutta rohkaista voi. Ujoudessa ei ole mitään pahaa, ei kaikkien tarvitse olla suupaltteja ja sosiaalistakin sosiaalisempia ihmisiä.
Itsekin olin lapsena ujo ja nykyään toimin ammatissa, jossa on pakko puhua erilaisten ihmisten kanssa. Toki en mikään suupaltti ole vieläkään eikä minusta ikinä luennoitsijaa tule, mutta suurin ujous jäi kouluaikana pois.
vierailija
Omaan kirjahyllyyn ne vaikka divaristaOlen lukenutkin tuon Keltikangas-Järvisen kirjan ja se todella oli hyvä ja mielenkiintoinen. Käytännön kommentit ja kokemukset kiiinnostavat silti myös