Heips. Ajattelin kysästä muiltakin tästä. tyttö pitää ns.ähkimistä melko usein, esim sohvan kulmaan tm, taikka sitten painaa alapäätään nukkuun mentäessä ja kuulemma hoidossa päiväunille mentäessä jne. minä olen käsittänyt että se on kuitenkin normaalia??? ainakin esim äitini sanoi siskoni pienenä pitäneen samanlaista. en ole lasta tästä "komentanut" tm koska kauheaa sekin olisi että kieltäisit luonnollisen asian/itseen tutustumisen, kun lapsi ei sitä kuitenkaan sinänsä ymmärrä!! Välillä sanon kyllä huolettomasti että eikai sellasta tarvi pitää. mietityttää tässä lähinnä tuo lapseni hoitaja joka on asiasta maininnut vähän "ikävään" sävyyn! Ja joskus lapsi sanoi kun puhisi itsekseen, että "mussa on jotain vikaa, mut täytyy viedä lääkäriin", sanoin vain että ei todellakaan ole mitään vikaa ja kysyin kuka niin on sanonut niin hän sanoi hoitajansa nimen! Siinä vaiheessa nousi kyllä karvat pystyyn että miten joku voi sanoa sen ikäselle että sussa on jotain vikaa!!!!!!!!!?
uhma on toinen asia mistä haluaisin kuulla muiltakin, miten pitkään ja minkä ikäisinä lapsenne on olleet uhmaiässä? meillä alkoi aikalailla 3 vuotiaana. tyttö on ollut pienempänä todella kiltti ja "helppo" eikä koskaan kiusannut ketään eikä kiukutellut jne, mutta nyt.... tuntuu että noita huonoja päiviä olisi paljon enemmän kuin hyviä. vaikka yrittäisit olla ns normaali ja rauhallinen niin lapsi on vaan vihainen. puree hammasta yhteen ja puhuu kiukkusesti. tiedän ettei hän silti ole vaikeimmasta päästä, ehkä juuri se että on pienempänä olllut niin kovin kiltti,saa ihmettelemään! välillä on niin turhautunut olo kun ei tiedä mitä voisi tehdä että lapsella olisi kaikki hyvin ja hyvä mieli ja voitaisiin vain nauttia elämästä!!? mä oon aina pitänyt aika säännöllisenä kaikkea meillä, ruokailuja, nukkumaan menoa, ulkoiluja jne. nyt unikin tulee myöhemmin kuin ennen. eräs tapaus oli tuossa viime talvella kun hän oli vielä vanhassa hoitopaikassa,siellä oli 2 samanikäistä lasta ja 1 pienempi. huomasin että meidän lapsi jäi usein yksin. ne 2 leikkivät kaksin. ja seurasin tilannetta ja tyttö alkoi sanoon että ne kiusaa,lyö jne. mulle tuli ihan kamala olo ja otin asian heti puheeksi hoitajan kanssa joka ei ollut huomannut mitään mutta myönsi kyllä että meidän lapsi jää usein yksin.. niiden leikit oli sitä että ollaan "pahoja eläimiä",tällasta mun lapsi pelkäsi ja ne menivät sen perässä ja pelottelivat, sitten huomasin että lapseni alkoi vähän kiusaamaan tätä pienintä lasta, eli ilmeisesti teki hänelle sitä mitä muut teki itselleen! Tässä vaiheessa lapseni alkoi jotenkin mielestäni muuttumaan! (n3v). ja tämä kaikki juuri silloin kun uhma alkoi lähestyä muutenkin. vaihdoin hoitopaikkaa. tämäkään paikka ei vain tunnu parhaalta mahdolliselta kun kaikki lapset muutaman vuoden vanhempia. haluaisin vain että lapseni olisi onnellinen!! nyt odotamme toista vaavia.
mielipiteitä/neuvoja??
uhma on toinen asia mistä haluaisin kuulla muiltakin, miten pitkään ja minkä ikäisinä lapsenne on olleet uhmaiässä? meillä alkoi aikalailla 3 vuotiaana. tyttö on ollut pienempänä todella kiltti ja "helppo" eikä koskaan kiusannut ketään eikä kiukutellut jne, mutta nyt.... tuntuu että noita huonoja päiviä olisi paljon enemmän kuin hyviä. vaikka yrittäisit olla ns normaali ja rauhallinen niin lapsi on vaan vihainen. puree hammasta yhteen ja puhuu kiukkusesti. tiedän ettei hän silti ole vaikeimmasta päästä, ehkä juuri se että on pienempänä olllut niin kovin kiltti,saa ihmettelemään! välillä on niin turhautunut olo kun ei tiedä mitä voisi tehdä että lapsella olisi kaikki hyvin ja hyvä mieli ja voitaisiin vain nauttia elämästä!!? mä oon aina pitänyt aika säännöllisenä kaikkea meillä, ruokailuja, nukkumaan menoa, ulkoiluja jne. nyt unikin tulee myöhemmin kuin ennen. eräs tapaus oli tuossa viime talvella kun hän oli vielä vanhassa hoitopaikassa,siellä oli 2 samanikäistä lasta ja 1 pienempi. huomasin että meidän lapsi jäi usein yksin. ne 2 leikkivät kaksin. ja seurasin tilannetta ja tyttö alkoi sanoon että ne kiusaa,lyö jne. mulle tuli ihan kamala olo ja otin asian heti puheeksi hoitajan kanssa joka ei ollut huomannut mitään mutta myönsi kyllä että meidän lapsi jää usein yksin.. niiden leikit oli sitä että ollaan "pahoja eläimiä",tällasta mun lapsi pelkäsi ja ne menivät sen perässä ja pelottelivat, sitten huomasin että lapseni alkoi vähän kiusaamaan tätä pienintä lasta, eli ilmeisesti teki hänelle sitä mitä muut teki itselleen! Tässä vaiheessa lapseni alkoi jotenkin mielestäni muuttumaan! (n3v). ja tämä kaikki juuri silloin kun uhma alkoi lähestyä muutenkin. vaihdoin hoitopaikkaa. tämäkään paikka ei vain tunnu parhaalta mahdolliselta kun kaikki lapset muutaman vuoden vanhempia. haluaisin vain että lapseni olisi onnellinen!! nyt odotamme toista vaavia.
mielipiteitä/neuvoja??