<3 Kesäkuun Kullannuput 2013 <3 *huhtikuussa*

Tillukas Onko sun äidillä ja siskolla ollut jokaisessä synnytyksessä jotain ongelmia?
olisin kiinnostunut tietämään kun mullakaan ei istukka syntynyt itsestään ja jouduttiin
käsin irrottamaan veren vuotoa oli lähhemmäs 2000ml

Apuva tosiaan on jo huhtikuu:O Jos nyt tarkkoja ollaan niin 99,9999% varmuudella
tää meidän "pajatso" alkaa tyhjentymisen enskuun puolenvälin jälkeen:D


Kiitos elballe uudesta pinosta:)
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikki LAHDEN ALUEEN äidit! Tulin huutelemaan tuolta syyskuisten pinkasta, että olen perustamassa Lahden alueen odottajille omaa (salaista) fb-ryhmää. Olisi mukavaa tutustua saman alueen odottaviin äiteihin, jakaa kuulumisia ja vertaistukea, ja treffatakin tietysti. Esikoisen aikana kuuluin samanlaiseen ryhmään, ja siitä oli paljon iloa ja tukea raskaus- ja vauva-aikana. Jos tahdot mukaan, laita minulle yv:llä linkki facebookprofiiliisi, niin lähetän sinulle kaveripyynnön voidakseni lisätä sinut ryhmään. :)
 
muffi Äiti meinasi kuolla synnytykseeni, kun ei tullut jälkeiset ulos. Kaavittiin lopulta ja sittenkin jäi ja jälkitarkastuksen jälkeen kaavittiin uudestaan. Siskon syntymän jälkeen hänelle oli annettu oksitosiinia oikein reilusti, niin oli tullut jälkeiset 50 minuutin päästä itse ulos. Siskolla oli ekassa synnytyksessä pitkä (65min) jälkeisvaihe, mutta tuli kuitenkin ulos (1200ml), toisesta ei kohtu lähtenyt supistumaan lainkaan ja vuosi kuin härän kurkusta (2400ml), puolessa tunnissa syntymästä oli leikkurissa ja narkoosissa oli otettu istukka ulos + annettu hevosannos oksitosiinia suoneen ja suoraan kohtuun, jotta oli lähtenyt menemään kasaan. Olikin sitten sellainen hevoskuuri, että 12 tuntia synnytyksestä kohtu oli nyrkin kokoinen.
 
Mulla esikoisen synnytys kesti vajaa 11 tuntia, josta ponnistus 15 min. Eppari piti tehdä
ja toinen kätilö avusti painamalla mahan päältä, koska sykkeet laski välillä..pojalla olikin
napanuora kaulan ympärillä. Jälkeisten syntymä kesti 45min ja niitä kiskottiin, eikä irronnut,
kunnes kätilö keksi katetroida josko rakko on niin täynnä ja siitähän se olikin kiinni ja nätisti tuli
heti sen jälkeen ehyenä. Vuosin aika paljon verta vielä, niin en saanu mennä heti suihkuun,
enkä saanut kävellä osastolle.
Hyvä fiilis kuitenkin jäi itelle, mies oli enemmän kauhuissaan ja olikin pitkään sitä
mieltä ettei meille toista tule. Oisko miehille pelkopolia ;)
 
Synnytyksistä vielä Mulla ollu jokaisessa aikasemmassa raskaudessa istukka väh. 700g, hyvin tullut pois ja kohtu supistunut nopeasti.. verenhukka ollut alle 500 ml/ synnytys. Ponnistukset olleet 5 min, 6min ja 5min. Jäkeisiä en muista, mut ei niissäkään ole kauaa mennyt, kun äkkiä tulleet ihan itekseen pois. Aikaisemmin istukka ollut aina etuseinämässä, nyt on takana, en tiiä vaikuttaako kokoon tai pois tulemiseen sitten..

Pieni omahyväinen hehkutus pakko nyt tehdä :attn::attn:. Löydettiin vaunut, vieläpä omalta kylältä! Emmaljungan duo edgejä etitty kovalla kopalla, pirun kalliita käytettyinäkin vm. 09 -> poikkeuksetta yli 500 €:n. Laitettiin ostoilmoitus ja pam, heti tuli postia. Löyty just mitä haluttiinkin, vm. 2002, mutta, olleet vain nukutusvauvuina mummolassa. Renkaissa oli vielä ne kumikarvat jäljellä, tarratkin oli kiinni ja kuosit kuin uudet (tosin aika retrot verrattuna uusiin kuoseihin) ja runko kiiltää ku papin... :D. Ja tämä lysti maksoi 160€ :O!!!! Kävi ihan älytön säkä! Mä en ole niin tarkka noista kuoseista, niin ei haittaa tollanen ruutukuvio tossa vaunukopan peitossa.. Jos nyt haluis tuunailla uudemman näköisiksi, niin tuntuu olevan noita kuosejakin erikseen myynnissä netissä.. mut tuskin tulee sellaseen lähdettyä. Oon niin iloinen! Enää ei puutu, kun hoitopöytä. Pinnis pitää hakea kaverilta, siellä se on odotellut. Melko pitkään meni, ennen kutikkua ristiin laitettiin näiden hankintojen suhteen. Vielä ku sais ainakin mun auton myytyä.. ja jonkun linja-auton tilalle :headwall:. Vaikka mullakin 7 paikkainen auto, niin haluttas sellanen paku, jossa takana niitä penkkejä =).
 
Viimeksi muokattu:
Mulla autettiin esikoisen synnytyksessä istukka mahan päältä painamalla ja sattu ihan he#¤%"ti :mad: Jonkin ajan päästä menin pissalle ja en saanut pissattua. Sitten katetroitiin 1,2 litraa!!! Olisiko tässä syy, miksi ponnistusvaihe oli 45 min ja istukka ei tullut omin avuin ulos...? Nyt mulla lukee jo synnytystoivelistassa "katetrointi ennen ponnistusvaihetta", jos en puudutuksen takia pääse itse tyhjentään rakkoa avautumisvaiheen loppupuolella. Että vinkki vaan kaikille muillekin. Ei ne kätilöt ehdi kaikesta ilmeisesti huolehtimaan...
 
Tosi erilaisia käytäntöjä näyttää olevan synnytystenkin suhteen. Mulle laitettii PHKS:ssä 2011 oksitosiinitippaa kanyylin kautta heti kun vauva oli ulkona jälkeisten synnyttämistä varten. Ei siis piikkinä kyynertaipeeseen tms... Vai laittokohan ne sen takia kanyyliin, kun se oli jo kädessä valmiina? Se ei mulle ihan selvinny, että miks se tippa laitettiin noin ylipäätään mulle käteen, vai siis laitetaanko kaikille? Mitään mä en sieltä tipan kautta saanut synnytyksen aikana. Ehkä se oli joku varotoimenpide, jos tulee äkkilähtö leikkaukseen. Vauvan sykkeet laski välillä hälyyttävän alas, tosin se tais olla joku mittavirhe. Mua vietiin vauhdilla synnytyssaliin ja kauheella kiireellä kaikki valmisteltiin, mutta salissa sykkeet oli koko ajan mallillaan.

Mulla kanssa oli tosi nopee synnytys (omasta mielestä), yhteensä 6,5 h ja nyt ovatkin jo neuvolasta varotelleet äkkilähdöstä, jotta pitää lähteä sairaalaan ajoissa. Onneks ajomatkaa tästä nykyisestä kodista vaan vartti. Jos vielä muutetaan ennen synnytystä, niin sit pitää alkaa oikeen kellottaa ja miettiä reittivalintoja :D

Toivelistaan laitoin samat toiveet kun ekassa synnytyksessä. Eli mies mukaan ja kaikki mömmöt saa antaa mitä vaan tajuan pyytää ja enemmänkin! Ekassa en kerenny muuta samaan kun ilokaasua, mutta ihan hyvin meni silti. Tuntu, että oli ainakin heti äherryksen jälkeen toimintakykyinen, jalat kantoi ja pääsi suihkuun sun muuta. Ja kai se olis sattunu lääkkeiden kanssakin...

Mäkin muuten ponnistin kuuluisassa puoli-istuvassa, vaikka muuten jos menin vähänkään selälleen, niin taju lähti saman tien. Vauva painoi laskimoa justiin nasevasti. Ei se kuitenkaan ponnistaessa sitten haitannut..

Huomenna vatsan kasvukontrolli.. Vähän jännittää..

Hattiainen + Tötterö 31+4
 
Synnytystoiveista Mulla lukee, että peräruiske ehdottomasti, jos vaan sen ehtii antamaan :D. Mulla se on aiemmin ehditty hyvinkin antaa ja voimistanut supistelua luomuna. Epiduraali ois kanssa erittäin toivottava, se on taivaallista mömmöä. Petidiiniä ne varmaan tökkii taas kysymättäkin, ja sen saavat tehdä, en mä ite tajuu pyytää.
 
Ihan outoa kieltä tuo synnytyssanasto mulle :O pitäsköhän pyytää aikaa pelkopolille että suomentavat mulle siellä mitä se tulee olemaan, vai puhuukohan ne perhevalmennuksessa siitä?

Onko muut muuten käyneet perhevalmennuksissa jo?

Nel, meidän edge duot kustansi 800 euroa.. Olivat kumminki 150 tarjouksessa, eli mielestäni hyvä kauppa siksi :D (selityksiä itselle.. )
 
Pe
Moi, mä oon käsittänyt että toi kanyyli laitetaan "varmuuden vuoksi", siksi kävin PHKS:n pelkopolilla siitä juttelemassa ja en ole sitä "saanut" sitten synnytyksissä. Eri asia jos haluaa jotain kivunlievitysvaihtoehtoja esim. epiduraali, niin silloin se on kai pakollinenkin. Mä haluan sen jakkaran että jos nyt saisi sitä kokeilla..

Pe 28+0
 
Kuulkaas, mulla on nyt kauhee kriisi tuon alakerran suonikohjun takia! Voiko se räjähtää tonne?? Luin, että vaiva poistuu synnytyksen jälkeen.. mutta voiko se pamahtaa, levahtaa, räjähtää :O:x|O. Kokemuksia kaipaan? Ja iso myötätuntohalaus kohtalotovereille :hug:

Vauvan asennosta ja korkeudesta Miten ylhäällä teillä on tällä hetkellä kohdun ylälaita? Onko nyt juuri ylimmillään ja ahdistaako ja puristaako keuhkoja ja kylkikluita? Mulla näin ollut aiemmissa raskauksissa näillä rv:lla, mutta nyt kohdulla ois tilaa kasvaa tonne ylös ainakin 20 cm vielä, mutta se kasvaa alaspäin :O. Ts. roikkuu ja kasvaa suoraan eteen. Vauva on siis rt:ssa ja hyvin hyvin alhaalla viikkoihin nähden. Vauvan pylly on vain noin 5 cm navan yläpuolella ja jalat kippurassa potkii tuonne sivulle kylkeen tai navan korkeudelle. Minusta tuo onneton reppana on tuolla tosi kippurassa, tilaa kun ois tuon kohdun nousta niin ei tarviis iha läjässä vielä olla. Miten se voi olla tollai? Ja vauva kuitenkin kasvaa aika hurjaa vauhtia. Mä todella toivon, että se jäänainen siellä neuvolassa sanoisi jotain.. rv 33 lääkäriin turhan pitkä aika ootella. Mä haluun puhua näistä asioista hittovie, luulis se olevan juuri neuvolassakäynnin tarkoituskin.

Sori vuodatus, mutta tiedän, että joku osaa taas vastata ;)
 
täällä TODELLAKIN roikkuu toi maha..on tilaa hengittää jne..ja kohta kuiteskin poksuu 30 viikkoa että on kyl aika kumma juttu!!voisko se olla sen takia että masu ei enää jousta samal tavalla kun on jo neljäs raskaus? ja mul sanottiin vielä viime ultras ja neukussakin että muksu majailee tosi ylhäällä =O no ei siltä tunnu!!
 
Hei kuulkaas naiset kertokaas taas voiko noista harjotussuppareista olla haittaa? Mulla oli eilinen työpäivä sellainen että juoksin koko 8 tuntia, sen aikaa ehdin istua että söin. Illalla oli sitten jalat ja selkä niin paskana että unet jäi särkyjen takia 3 tuntiin kun aamulla piti herätä perhevalmennukseen. Noihin iskiaskipuihin kun ei noi lastenlääkkeet oikein pure :kieh: Tänään töissä aivan koko illan säännöllisen epäsäännöllisesti vatsa kovettui ja sitten kun lähdin halliin liikkumaan sellaisella potkupöyrällä niin alkoi sitten vihloa kohdunsuulle myös... Lähdin nyt sitten vähän aiemmin töistä lepäilmään mutta mietin töihin menoa huomenna pitäiskö soittaa neuvolaan vai onko noi harkkasupparit ihan harmittomia?

Tänään ois sit 30+0!!! :heart:
 
Mulla on tosi ylhäällä ollut kohdun yläraja, ja vauvan pää on viihtynyt tuolla kylkiluissa sen pari kuukautta. Olisi pitänyt ruveta kirjaamaan ylös näitä asioita että osaisi sanoa tarkemminkin jotain kuin että pari kuukautta, mutta ilmeisesti siitä lähtien olen valittanut että istuminen tekee pahaa. Istuminen ei enää tee niin pahaa kuin seisominen joten uusi valituksen kohde löytynyt :-D

Mutta mälsää jos neuvolatäti ei puhua pukahda! Mulla on ihana neuvolantäti, tykkään siitä tosi paljon. Muutettiin pois sen neuvolan alueelta ja kätevintä olisi tossa nykyosoitteen neuvolassa käydä mutta ainakin vielä yksi käynti kivalla tädillä huvin vuoksi :) Se jopa kaivoi jonkun tosi surkean ultralaitteen viime käynnillä kun varmisteli sitä perätila-asiaa. En ihan vieläkään tiedä miksi perätilajuttua pitää koko aika varmistella ja siitä jutella. Jos se on perätilassa sillon myöhemmin vielä niin juu ehkä sitten, mutta jos se nyt on perätilassa niin ei sitä tartte kauhistella niin paljoa. Olen ekakertalainen voin säikähtää vielä :D

Juueipä musta paljon apua ollut siis tossa mahan korkeusjutussa! Ajattelin itse kysyä neuvolantädiltä miten miehen saa lopettamaan tupakoinnin. Onko jotain ryhmiä tai jotain. Tää neuvolantäti kertoo kyllä tai selvittää jos ei tiedä! Tänään luin että kuulemma äitiyspakkauksessa on jokin ohje ettei perhepetiä suositella jos pedissä nukkuu joku joka tupakoi.

Polttaako muiden miehet ja miten te kestätte sen?

Mä stressaan ihan kamalasti miehen tupakoinnista, se on mielessä koko ajan. Mietin että jos mies ei polttaisi, stressaisinko jotain muuta yhtä pakkomielteisesti? Ja olisiko se stressin aihe sitten jotenkin vielä pelottavampi, vai kohdistuisiko sekin mieheen joka saa kaiken niskaansa? :D Toi ton tupakointi on vaan niin hirveetä. Haisee niin pahalle koko ukko, nytkin se meni röökille ja laittaa tullessaan takin naulakkoon ja koko eteinen haisee koska se takki haisee niin pahasti.

Olen seurannut 875grammaa ryhmää facessa, ja tulen seuraamaan muutenkin kun tämän keskoslapsen isä on tuttuja. Ihailtavaa miten paljon hyvää saa aikaan, tosin se tyyppi osaa muutenkin luovia netissä ja medioissa joten en kummemmin ihmetellyt ratkaisua valjastaa ryhmä tekemään hyvää :)

31+1
 
nelHM mulla on yhdellä tutulla leikattu suonikohjuja jo raskausaikana ja jälkeen ja on sanottu ettei enään kannata raskautta koska suonikohjut niin pahat. Olen nähnyt niitä ja ne on oikeasti olleet isot ja sisäreisissä vaikeuttanut kävelyä yms... Mutta juu en siis ole expertti ;) itse käytin koko viime raskauden tukisukkia alusta loppuun, aamusta iltaan kun olin istumatyössä ja koulussa. Nyt lapsen kanssa kotona niin käytän vain kun pitää paljon istua tai kävellä. Varmaan nuo neuvolassa tutkii ja kertoo kohjuistakin.

Minä kävin illalla taas lääkärissä, nyt ulkopaikkakuntalaisena entisen kotikunnan terveyskeskuksessa. Suostui viimein miettimään raskausmyrkytyksen vaihtoehtoa. Omasta neuvolasta siis neuvoi että pitäisi tutkia. Nyt katsottiin kuitenkin vain normi protskut ja oli hieman plussalla ja verenpaine oli vielä eilen ok ja nyt alapaine oli noussut 14yksikköä nyt siis 77. Pitää tuota painetta mittailla ja jos pysyy huomennakin vielä 80 tietämissä niin jatkotutkimuksiin. Nyt pyydettiin lepäämään. Todella helppoa, olen vanhempieni luona jotka joutuivat töihin, vaikka ei pitänyt olla ja tämä koti ei ole tehty vieläkään lapsiturvalliseksi. "Lepään" sitten huomenna täällä tuon vuoden ikäisen kaiken ehtivän kanssa. Kotiinkaan en vielä haluaisi kun lauantaina parhaan ystävän yllätys 30v juhlat. Ja sielläkin mies töissä ja muu lastahoitava perhe matkoilla. Mietin vaan kauhukuvia siitä jos tämä epäily vahvistuu ja pitää ihan tosissaan vain levätä.
 
nelHM mulla kans nuita suonikohjuja ja ne on kipeet aina yön jälkeen ku makaa pitkän aikaan. Vasempaan reiteen on myös tullut, pitäs varmaan käydä jokku tukisukat tai sukkahousut ostamassa. Esikoisesta tuli kans tuonne alakertaan ja synnytyksen jälkeen kyllä heti helpotti ja ne häipy.. toivottavasti tästä myös.

Mulla kohdun korkein kohta tuntuu kylkiluiden kohdalla ja välillä tuo vauva innostuu monottamaan oikeen kunnolla. Samoin pyllyään puskee ylöspäin, että välillä on tosi hankala istua.

Meillä mies on polttanu, mutta nyt taas välillä nuuskaa.. mutta luulempa, että alkaa taas tupakki maistua kunhan nuuskat loppuu. Esikoinen nukku mun ja seinän välissä, just tuon tupakoinnin takia.

Oma napa.. tänään tuntu, että vauveli puskee navasta ulos kun potki niin lujasti. Oli vissiin kääntynyt selkä mun selkää vasten ja mokotti menemään. Kävi ihan kipiää :D
 
  • Tykkää
Reactions: LittleOne
tupakoinnista tulisin hulluks jos mun mies polttais! Se on kyllä jännä, että vaikka ennen raskautta polttelin itse silloin tällöin, niin nykyään tupakan haju on jotain ihan järkyttävää! Jos bussipysäkillä joku polttaa lähellä niin siirryn kyllä kauemmaksi. Samoin jos joku asiakas töissä on just vetänyt ulko-ovella röökin ja tulee siihen mun lähelle haisemaan niin meinaa taju lähteä! Toivottavasti en IKINÄ enää otaa yksiäkään henkosia tupakasta...

elba eikös noi harkkasupistukset yleensä harmittomia ole, mutta nekin voi kyllä väsyttää ja rasittaa ja voi olla ihan aiheellista hakea saikkua. Mulla itsellä on ollut jonkin verran harkkasupistuksia, ja huomaan että jos niitä on reilummin, särkee selkääkin herkemmin.
Itsekin täällä mietin, joko menis lääkärille tätä selkää valittamaan. Ekassa raskaudessa oli sama juttu, ei vaan lopussa enää selkä jaksanut.

synnytystoiveet mä kirjoitin että toiveissa mahdollisimman nopea synnytys, ehkäpä ilman puudutuksia? Lisäsin vielä, ettei kuitenkaan mitään ehdottomia kieltoja tai vaatimuksia ole. Nyt kyllä aloin miettiä tota katetrointia, kun joku siitä kirjoitti. Muistaakseni mut piti katetroida esikoisen syntymän jälkeen, niin helpottaisikohan se supistuksia, jos jo ennen ponnistusta katetroitaisiin...?

Dynamite ja pikku-Telle 29+1
 
Huomenta! Täällä herätty jo viiden aikaan maha-asukin kanssa. :) No mutta se mitään, tänään maksaa sohva joka eilen varattiin! Löyty aivan ihana divaanivuodesohva kierrätyksestä, oon niin onnellinen, unelmien sohva löyty siis :) Pienin askelin muutellaan tätä mei yksiötä kolmen ihmisen kodiksi. <3

Pitäs kohta lähtee labraan viemää pissanäyte, kun tulehus vissiin taas päällä -.- No katellaan mitä viljely sit paljastaa kun viimeeksin oli pikanäyte puhdas mut viljely paljasti tulehduksen.

Täällä on aivan ihana sää, ja muutekin olo on hyvä,vaikka nyt väsyttääkin kun Hb ei vaan nouse, kokeilen isompaa annosta rautaa siis.

Eilen tuli paineiden takii ekaa kertaa sellanen huono-olo. :/ hui hitto se oli aika pelottavaa oikeestaan. :eek: Tuntu ettei jalat kanna ja silmät ei pysy auki. Toivotaan et nyt ei tuu sellasta oloo.:)

Aurinkoista päivää kaikille! :)

prinsessa ja tyyppi 28+2<3
 
nelHM sen mitä oon tästä meidän viehättävästä alapäävaivasta lueskellu netistä, niin ei onneks missään mainita räjähdysvaarasta :D Huokaisisin siis sen asian suhteen. Tossa neuvolasta saadusta kirjassa neuvottiin tosiaan istumaan mahollisimman paljon jalat koholla (nimenomaan mahaa korkeemmalla). Parin illan kokemuksella, seuraavan aamuna nuo kohjut ei oo ollu koholla eikä niin ikävän tuntusina. Et taitaa jollain tasolla toimia. Toivottavasti häipyy synnytyksen jälkeen, kuten aronoelella. En jää ikävöimään näitä :xmas:

Oon kyllä tukisukkia käyttäny lähes koko raskauden ja jalat säästynykin täysin kohjuilta. Jos oisin tienny, että niitä voi saada alapäähänkin, niin oisin voinnu ostaa jotkut tukialskat :p

11 työpäivää. Jaksaa jaksaa jaksaa. Tekis mieli vaan niin jo luovuttaa ja hakea saikkua. Puuuh.

Meijän talo ei oo mikään massiivinen lukaali (yhessä kerroksessa). Silti eilen piti imuroida kahdessa osassa ja tuntu illasta, että voimat pois. On se ku yksinkertaset asiatkin tuntuu urheilusuorituksilta =)

LittleOne 30+1
 
Huomenta kaikille!

Kohdun korkeus, eilen sf-mitta oli 24,5 viikolla 28. eli korkeus on nyt jotain 4 cm navan yläpuolella.. järkky närästys iskee iltapäivisin, oksu korventaa kurkkua koko ajan, ällöä!

Seisominen mullakin yhtä tuskaa tällä hetkellä. Istuminen helpompaa. Seistessä lonkkia polttaa ja takareisiä juilii.. not fun!

Tupakoinnista.. lopetettiin miehen kans molemmat tupakointi reilu vuosi sitten, onneksi! Tupakan haju ällöttää tällä hetkellä eniten! Yh hyh...

Kiitos Hööpi vinkistä, pitää lähtee kattelee taas kivoja juttuja :) Uus uimapuku pitäs saada kyllä jostain... Hankala vaan tilata ku ei oo koosta varma! Oon miettiny tankini tyylistä, pitkäselkäsenä sais muuten varmaan tilata uikkarin kokoa 48 tai xxl että sopisi päälle :)

Mulla oli tosiaan eilen th?lääkäri, 30 min aika. Noh, aikaa meni 55 min, eli ei ollu kiirettä, mikä oli kiva! Tytöllä oli kaikki hyvin, aavistuksen kasvukäyrän alla, eli ei merkkejä ainakaan vielä sokerilapsesta. Sokerit pysyny muutenki tosi hyvinäm lääkäri sanoi et jos suvussa diabetesta ni rasitus voi antaa ns. hälyarvoja, ettei välttis oo rd:ta, mut antaa vaan varotuksen et 2-tyypin diabetes voi olla vaarana tulla joskus.. Hyvä tietää.

Ihana lyhyt työviikko, huomenna jo perjantai! Jihaa!
 

Yhteistyössä