*** 3-kymppiset ensikertalaiset, vol.10 ***

Hei kaikki!

Vieläkö sopisi seuraanne liittyä? Täällä kirjoittelisi 31-vuotias aviovaimo, joka on miehensä kanssa yrittänyt raskautua ensin vähemmän ja sitten enemmän noin 1,5 vuotta. Lapsettomuustutkimukset ja -hoidot on aloitettu ensin perusgynellä tämän vuoden alussa ja elokuussa aloitimme yksityisen lapsettomuusklinikan asiakkaina. Taustalla minulle PCO ja piiiitkät kierrot (40-90pv), enkä ilmeisesti ovuloi luomuna. Miehen siittiöt normaalit. Keväällä söin 4 kiertoa clomeja ja ovuloin vain yhdessä näistä kierroista :(

Nyt olen vaihtanut Letrozoliin. Ekassa letrozole kierrossa apuna oli myös Ovitrelle-piikki sekä munarakkulan kasvua tukemassa että sen irrottamassa. Ovulaatio tapahtui mutta ei tärppiä. Tässä kierrossa syöty vain Letroja kp 2-6. Ensin luulin, etten taaskaan ovuloi lainkaan mutta oireista päätellen o ulaatio tapahtuikin paljon myöhemmin ekaan Letro kiertoon verrattuna, vasta kp19.

Nyt siis tilanna on se, että elelen näitä kuuluisia piinapäiviä, dpo9, ja tänään testasin negan. Toivoa en kuitenkaan ole vielä heittänyt, olihan tuo kovin aikaisin testattu.

Suokaa anteeksi, etten jaksanut lukea kaikkia viestejänne läpi, niitä oli niiiin paljon ja useammassa ketjussa:). Jos kuitenkin mahdun mukaan, niin tässä tietojani.

Pioni84........31v........kp 28/31-33..........ya 6/2014........lz
 
Tiluliu Kiitokset listaan pääsystä! :) Toivotaan etten ole sielä kauaa ;)

Mustikk4
Älä vielä lannistu! Itselläkin lähipiirissä ollut useampikin kauemman yrittänyt, jotka ovat sitten ihan luomuna kumminkin raskautuneet. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu :)

Hupikonna Kyllä tuo nyt aika vahvasti jo alkaa vaikuttamaan hyvin positiivisilta uutisilta :love:
Kyllä se tääläkin kuume alkaa nousemaan. Ensin on pitänyt valmiiksi murehtia kaikki raha, jaksaminen, työjutut ja mitä jos ei onnistukaan, mutta sitten kun vauhtiin pääsee kuumeilun kanssa niin se on menoa se :LOL:
 
Kiva kun niin moni ottaa kantaa mun lohiongelmaan :ROFLMAO: Täytynee ostaa lounaaksi taas ja maistattaa työkaverille mitä se tuumaa :LOL:
Edellisiin raskauksiin verrattuna mulla on kyl raskaanaolevan olo. Oon niin kuin kaasupallo..melkeenpä kiinni pitää pitää etten lähe ilmaan leijuun :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO: Mies parka kaasuttelen aamut illat. Ainoat erot on vaan et tissit ei oo arat eikä niin kovin yöllä pissata. Eli varmaan vaan muuten kaasuinen olo eikä tärppiä ole tapahtunu.

Mustikk4 En muista kerroinko tässä ketjussa sitä tuttavastani joka yritti melkein 3vuotta ja kun pääsi hoitoihin niin luomu kierrossa tärppi. Ja mikä parasta lapsi on nyt kohta 8kk ja henkilö taas luomuna raskaana. Eli toivoa tosiaan on! (y)

Hupikonna mitä oireita sulla on?

Lähenpä tästä töihin piereskeleen :ROFLMAO::LOL:

 
Tervetuloa mukaan Pioni84!

PikkoPöllö, jotain oireita on ollut, mutta en ole niitäkään uskaltanut tulkita raskausoireiksi. Ennen noita hämmentäviä testejä ihmettelin, kun ylösnoustessa huippasi. Hengästyin myös ihan mitättömistä asioista, mutta sen kuittaisin parin kuukauden urheilutauolla. Leukaan ja rintaan/hartioihin tuli finnejä, mutta vain muutamia. Parina päivänä tuli melko mitätöntä vaaleanpunaista/-ruskeaa vuotoa, joka sitten loppui. Nyt viimepäivinä on alkanut turvottaa (normaalia menkkojen alkamisen aikaan muutenkin) ja lämpö on normaalia korkeammalla. Mahasta nippailee silleen velmusti, mutta se voi olla kuviteltuakin. Nenä on ollut hassun tukkoinen ilman flunssaa jo melkein viikon. Oikeastaan ajattelen, ettei mulla ole mitään oireita tai että ne johtuvat jostain muusta :sneaky:
 
Hupikonna,näyttää tiputtelun suhteen vuoto erittäin niukalta,mutta valitettavasti edelleen tulee :poop:
Tuo onkin jännä nuo raskausoireet näin aikasessa vaiheessa,kun ei tiiä mikä on raskaudesta ja mikä jostain muusta johtuvaa :giggle:

Tervetuloa Pioni! Nyt minuu kävi hämmentämään,kun oma ongelma on myös tuo pco-tyyppisyys (ilman dg pcota,km johtuvaa) ja ovuloimattomuus,niin oon jotenkin kuvitellut,että clomeilla saadaan varmasti se ovulaatio aikaan.Kääk! :confused:
Tutkiko ne ovista ultralla vai tikutitko sitä myös? Kun tässä mietin et tilaanko lisää ovistestejä o_O

PikkuPöllöllä hyvät oireet :LOL:
Toivotaan et ne merkkais jotain ;)
 
Tervetuloa mukaan kuumeilemasn Pioni84

Pikkupöllö
Niin repesin tolle sun viimiselle lauseella :ROFLMAO: Mulla on myös kaasuongelmia ja turvotusta, toiveet on korkealla vaikka kuukautisten alkamiseen sopii samat oireet :whistle: Toivottavasti kummallakin pysyy kuukautiset poissa (y)
 
Lennis kyllä se niin taitaa ollaa, etteivät clomit oo ovulaation tae. Toisilla toimii paremmin clomit ja toisilla letrot, jotkut sitten käsittääkseni tarvitsevat vielä pistoshoitoja ovulaation aikaansaamiseksi. Mä oon clomikierroissa tikutellu mut nyt letrojen alkaessa lääkäri ultrasi eivätkä itseasiassa suosittele tikuttelua tuolta klinikalta, sanoivat vaan et seksiä 2-3 kertaa viikossa kyllä hoitaa homman.. Mä en varmaksi tunnista ovulaatiota mut ne muutamat kerrat ku se on tapahtunut, oon saanu nännit kipeiksi ja munasarjan vihlomaan ovulaation jälkeen. siitä oletan, et ovis ois ehk tässäkin kierrossa tapahtunut. Jos kuitenkin kierto alkaa taas venyy ilman raskautta, on se merkki siitä, että lääkitystä tarttis muuttaa.

Mukavaa lauantaita kaikille!
 
Kiitos Pioni infosta,taian varmuudeksi tilata o-tikkuja,ei kai niistä haittaakaan ole :D

Piti kertoa uusimmasta käänteestä,joka oli kyllä jo tässä pari päivää sitten.Se kysta joka todettiin emättimen seinämässä keskenmenon aikaan,on vihdoin hävinnyt! Jei! Tunsin sellasta nipistelyä ja pistelyä muutaman päivän,en kuitenkaan ajatellut asiaa enempää.Sit tuli mieleen et oisko voinut olla se kysta ja kyllä,se oli puhjennut!
Tulipa hyvä mieli kun pääsi siitäkin eroon! :LOL:
 
17.10.



Nimimerkki.........Ikä.....Kiertopv/pituus......yk.......luomu/lääk.kierto

Kicumisu...........31v.......kp 1/26...............yk 3..............luomu
Emilno...............32v......kp 8/28-30...........yk 1.............luomu
Lennis………….…...30v…....kp 9/25-31...........yk 9.............luomu
Infinity...............36v......kp 9/28................yk 2............luomu
Miu84................30v......kp 15/28..............yk 22...........luomu
Pumpulipallero....29v.....kp 16/27-28..........yk 4.............luomu
PikkuPöllö..........32v......kp 22/26-30..........yk 4.............luomu
Mustikk4............28v......kp 22/26-29..........yk 10...........luomu
Tilulilu...............34v......kp 22/29...............yk 19.........lz+pr+l+ins
BlackCat............29v......kp 24/24-28..........yk 15...........luomu
Hupikonna.........32v......kp 28/26-29...........yk 3............luomu
Pioni84..............31v......kp 29/31-33..........ya 6/2014.....lz
Keinuilija...........31v......kp 33/30-34...........yk 10..........luomu

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol

Taustalla:
Iitukka81, Haave_ilija, Mariah33, Yritys10, Kaisaek, Piki79, Vadelmanlehti, MelodyPop, Kiia80, Milli Mimosa, NeitiPelargonia, Rockwell, Merope, Cheri85, Dorin, nenni26, Tiuhtinen, Vilijonkka, Danniella, Jännää, Vanessaaa, Fiidu, Lillans, Jenifer, Mirassa, Karoliiniska

Plussanneet 2014:

Ankkurinappi.........31v.........?.......2/2014
murmelii..............32v.......yk3......2/2014
Jonniss................29v.......yk3......14.3.
Marjee.................30v.......yk8......26.3.
Nonnna................31v.......yk3......2.4
Matahari..............31v.......yk1......13.4
Jofa....................30v.......yk1.......4/2014
Kerttuli82........................yk 10....30.4.
Pienestä kii..........31v.......yk 9......8.5.
Miri81.................33v.......yk 2......14.5.
Handis85.............29v.......yk 1......16.5.
Chiligail...............35v......ya 2012..9.6.
Ricardina.............30v...................24.7. km
tamariini.............32v.......yk1.......8.8. km
Viiu.....................33v..................26.8.
haavetta pienestä..28v..................21.10.
Ricardina.............30v...................26.10. 1.IVF/2.PAS
Kaisa888..............38v..................27.10.
samour_..............30v...................8.11.
Säihkiss...............35v......yk26......7.11. 2. mp+pr
Ruusutar..............30v..................23.12.

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen.....38v.........................4.1.
MelodyPop...........33v.......yk2.............21.2.
Lennis.................29v.......yk3.............16.3. km
Liljah..................31v.......yk4..............3.4.
Hironea...............36v.......ya 2010........7.4. 1. ICSI
Maybelle.............32v.......yk2..............11.4.
Metsäläinen.......................................16.4.
Tamariini..............32v.......yk4.............20.4.
Fiidu...................34v.......yk1.............23.4. km
NeitiPelargonia......32v.......yk1.............24.4.
OmaAurinkoinen....32v.......yk2.............14.5.
Pöllötär...............28v.......yk2..............14.5.
Norna.............................yk 4/5..........5/15
Rockwell............................................27.5.
Kippu..................35v.......yk7..............18.6.
Lili85...................30v......yk2...............13.7.
Fiidu...................34v.......yk3..............23.7.
Lillans.................37v.......yk2...............23.7.
Vilijonkka_ ..........32 v....ya 2012 ..........20.8 1. IVF/2.PAS...km
MamaBoo.............31v.......yk9...............22.8 km

***Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Viimeksi muokattu:
Noniin, lista päivitetty ja Pioni84 lisätty samalla mukaan jännäilemään! Tervetuloa siis! Sinähän pääsitkin sitte suoraan piinailijoiden joukkoon :) Aikasessa tosiaan olit testisi kanssa, joten toivotaan vielä hyvää tulosta (y)

Tarkistakaa muutkin tietonne, oli vähän säätämistä tuon listan kanssa (ihan omaa mokailua) enkä mene enää takuuseen (jos oon koskaan mennytkään) sen paikkansapitävyydestä ;)

Mustikk4: Tositosi hienoa, että miehesi vei sen näytteen! :love: Ja vielä oma-alotteisesti! Se kun monesti tuntuu olevan miehille se vaikein paikka. Ihan jo sen 'nolouden' vuoksi, mut tietty myös lapsettomuusasioissa senkin vuoksi, et pelkää vian olevan itsessään. Toisiltahan voi jäädä hoidot kokonaan kokeilematta kun mies ei suostu antamaan näytettä! Mut toivotaan teille hyvää tulosta! (y)

Eikä negatiiviset tunteet haittaa, täällähän me ollaan virtuaalisesti tukemassa. :love: Älä vaivu epätoivoon vielä! Eihän nää sanat tietty lohduta, mut vuosikin on vielä ihan normaali aika yrittää. Ja nyt kun perustutkimukset on jo aloitettu, niin pääsette toivottavasti pikkuhiljaa eroon niistä epävarmuuden tunteista sen suhteen, että onko jossain jotain vikaa. Se helpottaa paljon, vaikka niitä pelkoja voi tulla (ja varmasti tuleekin) aina lisää. Mut että ootte tavallaan ottaneet askeleen eteenpäin! Tiedän et tää kaikki on raskasta, mut toivottavasti lopulta kaiken tän tuskan väärti! :love: *halaus*

Itse mieluummin purkaudun tänne kuin kavereille, livenä kun itkusta ei tulis loppua enkä pystyis mitään järkevää sanomaankaan. Sitäpaitsi jos/kun kavereilla on jo itsellään lapsia, en vaan jotenkin koe heitä oikeiksi ihmisiksi kuuntelemaan mun tuskaa. Helpompi puhua muille lapsettomille. Epäilen muuten vahvasti, et yks miehen puolen kaveripariskunta kärsii samasta ongelmasta kuin me. Tekis mieli joskus ottaa asia puheeksi, vaikka tän meidän tilanteen kautta, mut en oo vielä uskaltanut.

BlackCat ja PikkuPöllö siellä kilpaa piereskelee! :D Oisko jotain uutta kerrotavaa? :)

Hupikonna: Joo kyllä palelu johtuu tästä kämpästä :eek: Edellinen asunto oli trooppinen, tää on ehkä.. antarktinen o_O Mieskin on koko ajan ihan jäässä (ei yleensä palele), eikä päästä kumpikaan iltaisin sohvalta viltin alta pois kun on niin kylmä :D Tää kuulostaa nyt ihan ihmisoikeuksien vastaiselta, joten pakko paljastaa, et on tää lämpötila ihan suositusten mukainen. Ollaan vaan totuttu johonkin ihan toisenlaiseen standardiin :ROFLMAO:
Ootko jo tehnyt tuttavuutta sen digitestin kanssa? :) Hyvältä näytti sun testit! Ovistestikin just niinku pitää, avot! (y)

Lennis hienoo!! (y)(y) Toihan on tosi hyvä juttu! Vaikkei siitä ois tässä projektissa haittaa ollut, niin onpahan kuitenki yksi murhe ja vaiva vähemmän :love: Merkilliset on kystien tiet.. :D
 
Kiitos kaikki, kun ootte täällä tsempannu mua. :love: Lennis, tulokset pitäis tulla parin viikon päästä, kolmen viikon päästä viimeistään. Vähän kyllä jännittää meitä molempia, että mikähän se tulos sitten on.
Tilulilu, oon kans kuullut samaa, että kaikki miehet ei kovin halukkaita oo olleet sinne menemään. Mikä on toisaalta vähän jopa hassuakin, kun onko sekään sit helppoa olla siinä epätietosuudessa ja miettiä, että onkohan itsessä sitten jotain vikaa, kun sen vois kuitenkin aika helposti selvittää. Onhan se varmasti tosi kiusallista ja noloa sinne mennä ja kyllä miehellekin sitä sanoin, että oon niin ylpee siitä, kun se siellä kävi. Mutta ei siellä kukaan mies kuitenkaan ole ensimmäinen eikä viimeinen, joka sinne joutuu menemään. Kyllä naisella on mun mielestä oikeus siitä ihan pahottaa mielensä, jos mies ei suostuisi menemään sinne, koska en mä ainakaan jaksaisi kyllä sitä, että sen takia jäisi tutkimukset ja hoidot tekemättä. Ei se kuitenkaan naisenakaan kauhean kivaa ole, käydä siellä gynellä haarojaan levittelemässä.

Jos joskus tulee hyvä tilaisuus ja vain uskallat, niin juttele vaikka sille teidän kaveripariskunnan naiselle. Se voi olla helpottavaa jutella ihan livenä jollekin joka on tässä samassa tilanteessa, jos siis sun arvaus pitää paikkansa. ;)
Toi on ihan totta, että niille ystäville joilla on lapsia, ei ole luontevaa tästä aiheesta kyllä puhua. Tuntuu et monesti niiltä tuleekin vielä jotain sellasta kommenttia, kuin että "nauttikaa nyt, kun olette kahdestaan, sitten kun teillä on lapsi niin sitä tätä ja tota". Ei ne käsitä sitä millasta tämä on..

Tein tänään rfsu:n testin, kun on illalla yhdet juhlat ja negatiivinenhan sieltä tuli. Aikaistahan tämä vielä on, mutta kyllä sitä taas vaan niin silmät pyöreenä sitä testiä tuijotti, että oisko edes haamu tullut.
Oletteko te muuten juoneet tänä yritysaikana alkoholia kuinka? Sitähän sanotaan, että alkon käyttöä olisi hyvä vähentää. Mutta mitä se siis tarkalleen ottaen tarkoittaa? Kun olisi tajunnut niin olisi tätäkin kysynyt siellä gynellä. Mä olen käynyt viihteellä ehkä kerran kuukaudessa tai kahdessa. Oon ajatellut, että tuskin se mitään haittaa. Välillä tuntuu, että pitää vaan päästä vähän juhlimaan ja tuulettamaan päätä. :D Muuten ei tule juotua, en pidä viinistäkään, niin ei tule koskaan sitäkään viikonloppuisin juotua ja saunasiidereitäkään en juo. Jos tuollainnen bileilta sattuu oviksen ajoille tai kierron loppuvaiheelle niin voiko se estää raskauden alkamisen? Toisaalta taas, kuinkahan moni lapsi on saanut aikansa juhannuksena, yhden illan jutun seurauksena kännipäissään. :LOL:
 
Mustikk4 nimenomaan, ei se gynekologilla käynti mitään herkkua ole! Viime viikollakin makasin siinä tutkimushärvelissä kolmena päivänä, viimisellä kerralla tuli sellainen olo että "jaahas, taas tässä". Ja koska se inseminaatio ei tuntunut mitenkään miellyttävältä (ei kyllä kipeältäkään), niin sanoinki sille lääkärille et kaikkee sitä nainen joutuu kestämään.. Et jos tässä nyt ois rinnalla mies, joka ei suostuisi viemään spermanäytettään, saattais tulla pari valittua sanaa! :LOL: Mut eihän ketään tietenkään voi pakottaa. Sitte vaan ois kiva, että asia keskulteltaisiin yhdessä selväksi . Ettei se menisi niin, et toinen vaa ilmottaa että "En mene, piste.". Nojoo, onneks munkaan ei tarttenu tällaisia miettiä kun mies hoiti homman melko lailla mukisematta. Varsinkin kun tulokset oli niin hyvät sillon ekalla kerralla, on se nyt viime kerrat kanniskellut ylpeänä tuotoksensa sinne klinikalle :D

En muuten ymmärrä miten siinä spermatestissä noin kauan voi mennä? Kun eiks se pidä tutkia tuoreeltaan? Ainakin se näyte pitää viedä tyyliin tunnin sisällä sinne labraan. Eihän ne siittiöt millään elä kahta viikkoa? Enkä nyt siis epäile, että oisitte ymmärtäny väärin, vaan oon kuullu tuon saman vastausajan muiltakin. o_O Noh, ei pidä arvostella kun ei asiasta mitään oikeasti tiedä! :LOL:

Joo oon ajatellutkin, et ens kerralla kun nähdään tuo pariskunta ja jos tulee sopiva tilaisuus, yritän ottaa asian puheeksi. Kyseinen 'rouva' on niiiiiiiiiin äidillinen ja lapsirakas, että oisin odottanut lapsia tulleen jo useampi vuosi sitten. Kerran jostain sen miehen sivulauseesta ymmärsin, et lasten hankinta ei tuu heillä välttämättä onnistumaan. Mun mies ymmärsi asian ihan toisin, joten en nyt taas tiedä mikä on totuus. Mut eiköhän tääkin selvinne! Ois vaan virkistävää jutella jonkun 'samanhenkisen' kanssa, vaikka menis itkuksikin. Saattais silti helpottaa :rolleyes:

Alkoholista. En oo liiemmin asiaa miettinyt, kun ei tuu edes viikottain alkoholia nautittua muutenkaan. Ekan inssin jälkeen sattui tietenki isot bileet, joissa vähän jarruttelin skumppakättäni :D Muuten oon kyllä nyt ottanu sen viinilasillisen aina kun sellaiseen on tarjoutunut tilaisuus. Mun on kans pitäny kysyä aiheesta lääkäriltä, mut en oo muistanu. Toki lääketieteen ammattilainen voi sanoa, et alkoholi ei oo koskaan hyväksi. Mut luulen kyllä, et ne muistuttaa tosta samasta minkä mainitsit - kuinka moni lapsi on sanut alkunsa kostean illan seurauksena ;) Mut ois kyllä kiva tietää, et jos jossain vaiheessa erityisesti kannattaa vältellä alkoa, niin mikä vaihe se ois. Ovulaatio? Hedemöittyminen? Kiinnittyminen?
 
Mitäs Lennis jos se sun tiputtelu johtuikin siitä kystan puhkeamisesta? No niin tai näin, yksi huoli vähemmän :rolleyes:

Tilulilu, minä olen myös pohtinut tuota alkoholin kulutusta yritysaikana. Alkukierrosta olen viinilasillisen tai saunaoluen silloin tällöin ottanut (joskus parikin), loppukierrosta sitten pitänyt lähes nollalinjaa. Nyt tietysti ihan täysin alkoholitonta ekasta haamusta lähtien. Ensi viikolla pitäisi tehdä oscarin arvoinen esitys työseminaarissa ja -illallisella, johon viinit on valittu per ruokalaji. Otan vinkkejä vastaan miten selviän illallisesta, en nimittäin missään nimessä aio paljastaa tätä haamuilua vielä nyt :eek:. Seminaari on vielä kaksipäiväinen, joten autoiluunkaan en voi vedota. Ehkä pitää tehdä salaliitto tarjoilijan kanssa.

Ja niin jäi vielä digit tekemättä. Kulta tarjoutui käymään puolestani apteekissa ja tuomisina hänellä oli sitten CB:n puikkoja. En kehdannut alkaa reklamoimaan :love:. Ja tältä ne näyttivät tänään (CB ja one step -liuska):
http://aijaa.com/2HINKl
 
Hupikonna: O'ou.. :eek: Hankalia kyllä nuo heti plussauksen jälkeen tulevat juhlallisuudet (n) En kyl tosiaan tiedä miten tosta luovisi epäilyksiä herättämättä! Paras tapa varmasti ois tuo tarjoilijoiden kanssa liittoutuminen. Jos juomat tulee pöytään valmiiksi kaadettuina, niin silloinhan se menee ihan sujuvasti (y)

Ja mikä plussa.. Voi että. :love: Miten mies on asian ottanut? :)
 
Hupikonna ihana plussa! :) sielta se vahvistuu :) tosiaan hankala toi tilanne noiden tulaisuuksien kanssa.. eikohan sita voi johonkin vedota? sano etta ollut paansarkya etka voi ottaa viinia kun voi laukaista migreenin?:p en tieda mitenka sopii sun tilanteeseen mutta itse meinaan tuolla vedota jos niin kay :D mulla muutenkin on migreenia valilla.

Olen itse kanssa tuota alkoholijuttua mietiskellyt. Mutta eikos ne niin sano etta niin kauan kun plussaa ei ole, voi elaa normaalisti. Tietty ei valttamatta kannata mitaan alyttomia kanneja vetaa mutta tuskin se yksi tai kaksi lasillista haittaa. Sen voi itse tietenkin paattaa, haluaako niin tehda. Mulla oli viime kierrossa silleen, etta oltiin menossa kaverin synttareille. tein testin paivaa ennenkuin menkkojen pitas alkaa ja oli nega niin aattelin etta eipa se nyt haittaa vaikka yhden ottaa siella juhlissa. Eipa se sitten plussaksi muuttunutkaan.
 
Hienot viivat Hupikonnalla! :love:
Sinuna vetoaisin lääkekuuriin,jos kollegat sattuu olee sellasia ettei tiedä lääkkeistä.Esim.hampaiden tulehduksiin käytetään antabus-reaktion aiheuttavia lääkkeitä ;)

Vähän sama suhtautuminen kuin pumpulipallerolla tuohon alkoon.Ottaa jos ottaa,ei ota sit enää kuin plussaa.:D
Tosin,varmaan tulee huono omatunto jos oiskin ottanut tietämättä että on raskaana.Niinhän miulle kävi,ryystin oikein kaksin käsin ja olinkin raskaana :confused: Kyllä harmitti ja oisin syyttäny itseeni keskenmenosta,jos ei ois ollu tuulimuna.:ninja:
 
Kiitos Tilulilu ja pumpulipallero vinkeistä, saa nähdä millaisen agenttisuorituksen näistä yhdistelen :ninja::cool:. Saunalla on myös omat juomatarjoilut, mutta savusaunan hämärässä feikkaaminen on onneksi hieman helpompaa kuin illallispöydässä.

Mies on suhtautunut asiaan aivan ihanasti, ollaan molemmat ensimmäistä kertaa plussan äärellä, vaikka miehellä 10v. enemmän ikää. Varovaisia ollaan jossain määrin näin alkumetreillä, mutta paljon on jo puhuttu aiheesta monesta eri kulmasta. Vanhemmuudesta, vastuusta, jaksamisesta, jakamisesta. Ja toisistamme. Onhan tämä aika uskomatonta, eikä tätä tahdo todeksi uskoa. Varmaan tällaista epäuskoista ja varovaista vielä niin kauan kuin tätä jatkuu. Tekisi mieli hyppiä ja huutaa onnesta, mutta ei vaan uskalla.
 
Ensinnäkin hupikonna: onnea onnea plussasta! :)
Haluaisin liittyä mukaan joukkoon! Kirjoittelin äsken pitkät pätkät, mutta netti pätkäisi ja sainpa nyt sit aloittaa alusta. Krhm.

Oon siis 30v naimisissa 31v miekkosen kanssa. Jätettiin ehkäisy pois alkuvuodesta muistaakseni helmikuusta. Mulla on taustalla epäily aiemmin pco:sta, koska menkat tulee 1-4krt/vuosi. Joskus nuorempana on munasarjat ollu pco-maiset..

Helmikuussa menin terveyskeskukseen, koska menkat oli ollu 9kk:tta pois. Sain teroluteihin yhden kk:n. Toukokuussa menin yksityisen kautta gynelle, kun menkat ei jatkunu. Sain primolutit. Ekan kuurin jälkeen 11pv, et alko menkat. Tokassa menkat kesti vaan 2 pv. Gyne määräs tuplaamaan annostuksen. Söin vaan kaks päivää ja sain järkyn päänsäryn. Lopetin, mut menkat tuli tästäkin huolimatta 5 päivän päästä ja oli ok.

Heinäkuu taukoa lääkkeistä. Elo menin taas gynelle, joka määräs terot. Munasarjat nyt kuulemma ihan normaalit. Terot aloitti menkat syys ja loka. Syysloka on sänkyhommia ahkeroitu ja lokakuussa yritin bongata raskauskeijun puikoilla ovista. Jäi vähän epäselväks. :eek:

Nyt sit alko tänään uus kierto eli kp1/kp25-28. Mitäs sanotte: kantsisko tässä kierrossa yrittää tarkemmin bongailla ovista vai puuhailla rennommin?

Ei oo mikään paniikki, ja suhtaudun negatiivisiin r.testeihin aika ok. Ei ollu tässä kierrossa mitään raskauteen viittaavaa oiretta, joten ei ollu ylläri ettei tärpänny.

Yritän suhtautua rennosti ja ajatella muutakin, monelle kaverille en oo ees kertonu mitään. Mut pakko saada purkaa jossain, joten kivaa saada teistä juttuseuraa! :)
 
Tervetuloa millimolli85

Ja tosta alkoholin käytöstä...mä oon kaikille sanonut viettäväni 100 päivää ilman viinaa...:LOL: hyvin on toiminut...ainahan sitä voi sit tarvittaessa jatkaakin.
Ja olen ollut yrityksemme alusta asti ilman alkoholia. Ja olen päättänyt olla ottamatta ollenkaan niin on helpompaa minulle...:)
 
Hupikonnalla jo selkeän näköinen plussa siellä! Nyt vaan viivaa vahvistamaan päivä päivältä lisää, onnea!

Mustikk4, ymmärrän tunteesi nyt kun odottelette miehesi testien tulosta. Lapsettomuushoitojen raastavin puoli lienee se, ettei varmuutta onnistumisesta ole. Kuitenkin itselleni hoitojen alkaminen antoi hurjasti lisää toivoa! Ajattelen, että ennen hotojen alkua emme oikeastaan edes saaneet mahdollisuutta yrittää raskautta. Eihän se ole mitään yrittämistä, jos on lähes täysin varmaa siitä, että ovulaatiota ei tapahdu tms. Tuota testien tulosten odotusaikaa kuitenkin ihmettelen, me saimme tuloksen seuraavana päivänä (n)!!

Alkoholiin suhtaudun nyt niin, että juon sitä sen, mitä mieli tekee, kunnes plussa toivottavasti ilmestyy. Samoin teen myös esim. kahvin kanssa (olen hulluna kahviin!) Edellisessa ja ensimmäisessä Letrozole-avusteissa kierrossa lääkäri nosti toiveemme niin korkealla raskautumisen suhteen (ultran mukaan kaikki olosuhteet olivat oppikirjamaisen upeat raskautumiselle), että himmasin sekä alkoholin että kahvin kanssa. No, plussaa ei tullut joten tässä kierrossa olen jo suhtautunut rennommin!

Täällä jänmäilen majdollisten menkkojen alkamista.. eilen illalla kipeytyi rinnat etenkin alta ja sivuilta. Tänä iltana vasenta nänniä on vihlonut melko kovastikin. Nämä ovat minulle uusia oireita. Lisäksi vaökovuotoa on.. joko tämä kaikki enteilee kuukautisia tai sitten...(y)(y) Voi kunpa menkat eivät alkaisi!!
 

Yhteistyössä