*** 3-kymppiset ensikertalaiset, vol.10 ***

Tervetuloa Millimolli85

Pioni84
Lupaavan kuuloisia oireita (y)

Hyvä Lennis että kysta on poissa, yksi murhe vähemmän :)

Kicumisu Harmi että kuukautiset alkoi :(

Tilulilu Kannattaa yrittää päästä juttusille sen pariskunnan kanssa, meilläkin on yksi pariskunta jonka kanssa ko. asioista on voinut puhua. Olivat useamman vuoden hoidoissa ja vasta kesällä saivat vauvan. On ollut kivaa vertaistukea jutella heidän kanssa, toki myös heidän kanssa mukavaa on ollut ettei aiheesta paasata aina :) Silloin tällöin, ollaan kaikki kuitenkin muutakin kuin vain lapsettomuus.

Mustikk4 kyseli alkoholin käytöstä kun yrittää.. Olen aina valmistellut ennen juhlimista r-testillä. En ota muutenkaan paljon, kuukauden tai kahden välein kun on jotenkin alkanut arvostamaan viikonloppuja niin paljon ettei tahdo pilata yhtä päivää makaamalla krapulassa.. En juo niitä saunakaljoja tms. joten niistä ei ole "ongelmaa" . Olen ajatellut että pakko tässä on ihan normaalisti yrittää elää, muuten pää hajoaa :)

Omanapa "Oireet" eli kipeät nännit ja turvotus eivät ole muuttuneet miksikään, mutta mielestäni alavatsakipu valitettavasti tuntuu juuri siltä kuin kuukautiset olisi tulossa :poop: Huomenna ajattelin uittaa testiä jos punaista väriä ei valu sitä ennen, huomenna vasta DPO 10, mutta KP 26 jolloin kuukautiset saattavat hyvinkin alkaa... Mulla ovulaatio on siirtynyt 2-3 pvä eteenpäin, mutta kierto ei juurikaan, sekin mietityttää että onko luteriaalivaihe tarpeeksi pitkä.. No jospa nyt olis vaan pidempi kierto..
 
18.10.



Nimimerkki.........Ikä.....Kiertopv/pituus......yk.......luomu/lääk.kierto

Millimolli85........30v......kp 2/25-28..........yk 6..............t
Kicumisu............31v......kp 2/26...............yk 3..............luomu
Emilno...............32v......kp 9/28-30...........yk 1.............luomu
Lennis………….…...30v…....kp 10/25-31.........yk 9.............luomu
Infinity...............36v......kp 10/28..............yk 2............luomu
Miu84................30v......kp 16/28..............yk 22...........luomu
Pumpulipallero....29v.....kp 17/27-28..........yk 4.............luomu
PikkuPöllö..........32v......kp 23/26-30..........yk 4.............luomu
Mustikk4............28v......kp 23/26-29..........yk 10...........luomu
Tilulilu...............34v......kp 23/29...............yk 19.........lz+pr+l+ins
BlackCat............29v......kp 25/24-28..........yk 15...........luomu
Pioni84..............31v......kp 30/31-33..........ya 6/2014.....lz
Keinuilija...........31v......kp 34/30-34...........yk 10..........luomu

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol

Taustalla:
Iitukka81, Haave_ilija, Mariah33, Yritys10, Kaisaek, Piki79, Vadelmanlehti, MelodyPop, Kiia80, Milli Mimosa, NeitiPelargonia, Rockwell, Merope, Cheri85, Dorin, nenni26, Tiuhtinen, Vilijonkka, Danniella, Jännää, Vanessaaa, Fiidu, Lillans, Jenifer, Mirassa, Karoliiniska

Plussanneet 2014:

Ankkurinappi.........31v.........?.......2/2014
murmelii..............32v.......yk3......2/2014
Jonniss................29v.......yk3......14.3.
Marjee.................30v.......yk8......26.3.
Nonnna................31v.......yk3......2.4
Matahari..............31v.......yk1......13.4
Jofa....................30v.......yk1.......4/2014
Kerttuli82........................yk 10....30.4.
Pienestä kii..........31v.......yk 9......8.5.
Miri81.................33v.......yk 2......14.5.
Handis85.............29v.......yk 1......16.5.
Chiligail...............35v......ya 2012..9.6.
Ricardina.............30v...................24.7. km
tamariini.............32v.......yk1.......8.8. km
Viiu.....................33v..................26.8.
haavetta pienestä..28v..................21.10.
Ricardina.............30v...................26.10. 1.IVF/2.PAS
Kaisa888..............38v..................27.10.
samour_..............30v...................8.11.
Säihkiss...............35v......yk26......7.11. 2. mp+pr
Ruusutar..............30v..................23.12.

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen.....38v.........................4.1.
MelodyPop...........33v.......yk2.............21.2.
Lennis.................29v.......yk3.............16.3. km
Liljah..................31v.......yk4..............3.4.
Hironea...............36v.......ya 2010........7.4. 1. ICSI
Maybelle.............32v.......yk2..............11.4.
Metsäläinen.......................................16.4.
Tamariini..............32v.......yk4.............20.4.
Fiidu...................34v.......yk1.............23.4. km
NeitiPelargonia......32v.......yk1.............24.4.
OmaAurinkoinen....32v.......yk2.............14.5.
Pöllötär...............28v.......yk2..............14.5.
Norna.............................yk 4/5..........5/15
Rockwell............................................27.5.
Kippu..................35v.......yk7..............18.6.
Lili85...................30v......yk2...............13.7.
Fiidu...................34v.......yk3..............23.7.
Lillans.................37v.......yk2...............23.7.
Vilijonkka_ ..........32 v....ya 2012 ..........20.8 1. IVF/2.PAS...km
MamaBoo.............31v.......yk9...............22.8 km
Hupikonna............32v.......yk 3..............17.10.

***Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Millimolli85 tervetuloa sullekin ja pääsit heti listalle! :)
Mulla oli alkuun tuota samaa kikkailua Terolutien kanssa, kun menkat ei alkanut. Samalla tavalla ekaks yks kuuri ja myöhemmin sitte lisää!
Oviksen testailusta on monia mielipiteitä :) Itseäni ainakin stressaisi enemmän se, että EN testaile, kun sitte en tietäisi yhtään missä mennään. Mut jos luulet pystyväsi olemaan ihan lunkisti, niin sitte varmaan on hyvä vain antaa mennä ilman tikutteluita.. :) Toisaalta, jos et vielä oo saanu varmuudella sitä koskaan tikutettua etkä tunne selkeitä oireita, oishan se ehkä hyvä jatkoa ajatellen testailla, että tuleeko sitä LH-huippua ollenkaan. Mut se tikkujen tulkintakin on vähä sellasta salatiedettä, etten menis niistäkään aina takuuseen :ROFLMAO: Et se on vähän nyt niinku up to you! :D

Hupikonna laitoin sinut plussanneisiin, eilisellä päivämäärällä! Sano jos haluat siihen sen ekan plussaviivapäivän :)
Ja varmasti ihanaa miehen kanssa asioista puhua. :love: Voi että, minäkin niiin odotan sitä päivää.. Onnea teille ihan hurjasti!! :love:

Pioni84 oijojoi! Tuota tissikipua minäkin täällä aina odottelen! :love: Se ois mulle myös merkki jostain poikkeavasta toiminnasta :D Joko näin sunnuntain kunniaksi on uusia tuntemuksia ilmaantunut?

BlackCatillakin oireet just hyvät! Se alavatsakipukin on niiiin yleinen oire. Mut joo, valitettavasti tiedän kyllä sen tunteen, kun siitä kivusta vaan tietää mistä on kyse.. Mut ainahan sitä voi olla väärässäkin! Jahei, DPO10.. yritä vielä jaksaa uskoa! :love:

..paraskin sanomaan, kun näin 'jo' päivänä DPO9 (!!!) tein negatestin ja tiedättehän te millanen fiilis siitä tulee :ROFLMAO: Ihan naurettavaa! Sitäpaitsi en oo odottanut tältä kierrolta yhtään mitään. Paitsi menkkoja, et pääsis seuraavaan yritykseen uusilla lääkkeillä. Ja mitä tapahtuu negatestin tultua?! No se toivominen ja jossittelu ja ja ja.. Mitä hittoo?!? :poop::ninja:
 
Sunnuntaita!

BlackCat meillähän on jännäilyt suurin piirtein samassa vaiheessa! Mulla on tänään myös ollut jonkinmoisia alavatsatuntemuksia, just vähä ku ois menkat tulossa.. mulla on tänään Dpo10 tai Dpo11, ihan varma en oo ovulaation ajankohdasta. Niin kauan kuin menkkoja ei näy, voi pitää toivoa yllä.

Millimolli, mä ehkä suosittelisin oviksen tikuttamista, koska sullakin on taustalla noita tosi pitkiä kiertoja. Mulla se oli merkki ovuloimattomuudesta. Kaikilla se ei kuitenkaan tarkoita sitä automaattisesti! Mulle gyne sano jo vuosia sitten, että kun ryhdymme lasta yrittämään, ei meidän kannata odotella sitä yleensä suositeltua vuotta enne hoitoihin hakeutumista. Yritettiin siis noin puoli vuotta ja sit menin yksityiselle gynelle.

Tilulilu, mäkin tosiaan testasin dpo9 ja sehän oli aikaista :) Vielä sullakin siis kaikki mahikset plussaan!

Mulla sama tissikipu on jatkunut tänään. Jonkin verran on ollut tänään myös menkkamaisia tuntemuksia. Pakko paljastaa, että mulla on toiveikas olo tän kierron suhteen.. toiveet plussan näkemisestä on noussut. Plussan jälkeen toiseksi paras vaihtoehto mulle olisi menkkojen alkanen ensi viikolla. Se kun olisi mulle merkki siitä, että ovulaatio todella Letroilla tapahtui.

Jatketaan jännäilyjä!
 
Kiitos tervetulleeksi toivottamisesta! On kiva tulla mukaan! :)

Pioni:
Kuullostaa tissikipuilut ja menkkakipuilut tosi lupaavilta. Onko sulla kierrossa yleensä sit ollu kipuilua ollenkaan? Pidän sormet ja varpaat rullalla sun puolesta. Toivottavasti joko tulis plussaa taikka sitten menkat. Oliks ne letrot siis siihen ovulaation saamiseen? Anteeksi nää kysymykset, kun oon vielä vähän tietämätön! :)

Lennis: Hyvä, että kysta on poissa. Yks riesa vähemmän. Mut kerrotko vähän, et mikä se sellainen kysta on? Oon joskus sanan kuullut, mut en tiiä mikä se on.

Blackcat: Pidän sullekin peukkuja, ettei olis menkat tulossa vaan ihan jotain muuta... Oon kahdelta kaverilta kuullu, että mahakivut raskauden alussa oli aikalailla menkkakipujen tyyppisiä. Mutta peukut on siis pystyssä!

KIITOS pioni ja tilulilu vinkeistä! Aattelin, että tikuttelen ovista tässä kuussa, ja tilailen niitä clearbluen hymynaamatestejä. Uaah, kun tuhlaan tähän hommaan. Mutta oon itekin miettiny, et ovuloinko, kun kierrot on luonnostaan niin pitkiä ja mulla on sitä pco-hommakin epälty usein. Uskon ite, että mulla on se. Ja toisaalta, turhaanhan tässä toivotaan, jos en esim. ovuloikaan ollenkaan :p

Hei ihan yleisesti kyselen, et kuinka monelle ootte kertonu, että vauva on toiveissa? Ite oon kertonu parille kaverille, mut esim. perheille ei todellakaan. Ja lähinnä kahden lapsellisen kaverin kanssa puin näitä ajatuksia. Toinen vinkkas, että kannattaa liittyä tänne juttelemaan :D
 
Hupikonnalle sydämelliset onnittelut plussasta! Toivottavasti saadaan lisää hyviä uutisia tähän ketjuun pian :love:
Kaikille uusille tervetuloa, kiva saada mukaan lisää keskustelijoita :)
Oon teidän juttuja ahkerasti lukenut, vaikka itsellä ei nyt alkukierrosta ole ollut oikein mitään sanottavaa. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
 
BlackCat,joko on testiä uitettu? ;)
Mites Tilulilu,oliko aamulla testailuja? Pitäähän ne ajoissa aloittaa :giggle:

Millimolli,tässä tapauksessa se kysta oli nestetäytteinen vaaraton pahkura,peukalon pään kokoinen.Silloin kyselin siitä niin sanovat vaan ettei sille mitään tehdä.Odotat et puhkeaa joskus.Puoli vuotta myöhemmin se joskus sitten vihdoin tuli :D

Vauvatoiveista,meillä tietää lähes kaikki sen keskenmenon jälkeen.Kummankin vanhemmat ja sisarukset sekä miun lähimmät kaverit sekä ne työkaverit. Tosin,mies ei juurikaan ole kavereilleen halunnut kertoa.Ehkä se elämäntilanne tekee,niillä kun ei tunnu olevan lapsihaaveita.:rolleyes:
 
Testi uitettu ja nega tuli :mad::poop:
Niin harmittaa, mutta pieni toivo toki vielä elää :( Tänään on siis DPO 10

Pioni84 Joo ihan samoissa mennään, toivottavasti sulla alkaa tikkuun piirtämään toistakin viivaa :)

Onkos muut testailleet?

Meidän yriksestä ei tiedä kuin kaksi kaveria, kumpikin saanut lapsen hoitojen avulla, joten he ovat ainoita joiden kanssa on tuntunut luontevalta asiasta puhua... Mulla kun muut kaverit ja tutut on näitä tulin heti ekasta kerrasta raskaaksi tai tulin vahingossa raskaaksi... Näille tunteiden jakaminen tässä ei ole vaihtoehto.
 
Aamupäivää!

Millimolli, mulla ei yleensä ole koskaan ollut tissikipua. Nännit on ollut arat ovulaation jälkeen, rinnat ei. Ja joo mulla on toi Letrozole-lääkitys juurikin ovulaation aikaansaamiseksi.

Kyselit tuosta, monelleko ollan kerrottu vauvayrityksestä.. Mä oon kertonut mun lähimmille ystäville ja perheelle. Jos kaikki olisi mennyt "normaalisti" ni ei varmaan olisi kerrottu, mutta nyt kun olemme lapsettomuusklinikan asiakkaita, tuntui ihan hyvältä jutella asiasta lähimmille.

BlackCat, pahoittelut negasta :( Sanoisin kuitenkin, että melko aikaiset kierron päivät sullakin on vielä, joten toivoa on vielä!

Mä kirjoitin eilisessä viestissäni, että uskon olevani raskaana.. Näiden vajaa 1,5 vuoden aikana olen HALUNNUT niin uskoa, mutta aina on jokin takaraivossa sanonut, että raskaana en kyllä ole. Tänä aamuna päätin itsevarmana testata.. ja elämäni valehtelematta ensimmäinen haamuplussa!! Viiva oli hyvin haalea, mutta näkyi kuitenkin helposti mitenkään tikkua kääntelemättä tms. Nyt sitten yritän pistää jäitä hattuun ja testata, josko viiva vahvistuisi seuraavina päivinä. Meillä on miehen kanssa tällä viikolla vuosipäivä ja ajattelin tällaisen lahjan antaa.. Jos siis vahvistuu!

Oireista sen verran, että tänään nipistää jatkuvalla syötöllä alavatsaa. Jokin siellä ehkä kasvaa :) Uskomatonta!
 
Tervetuloa uusille!!

BlackCat josko se siitä vielä muuttuis. Aika aikasta kumminki vielä....

Meillä ei yrityksestä tiedä vielä kukaan. Varmaan tässä jossain välissä pitää kyllä jollekin edes kertoa ettei ihan itsekseen (ja tietty miehen kanssa) pää ihan halkea :) Onneksi saa tänne kirjoitella :)
 
Emilno ja Lennis kiitos! Toivotaan tosissaan, että viiva vahvistuu! Mutta tääkin on mulle jo puoli voittoa, että ylipäätään olen nähnyt kaksi viivaa tikussa :) yleensä siis EI MITÄÄN!

Tää oli mun vasta toinen Letro-kierto! Ja siis korostan, että clomeista ei ollut mulle mitään apua, 3/4 kierrossa en edes ovuloinut. Olen ymmärtänyt, että monet, jotka on immuuneja clomeille, saattaa reagoida tähän lääkkeeseen.

Millimolli, tuli muuten mieleen semmoinen juttu et mullekin gynet sano 10 vuotta et "vähän on PCO-tyyppiset munasarjat mut ei tää kyllä se oo.." Itse olin koko ajan ihan varma, että kyllä nää pitkät kierrot on juurikin sitä. Ja sitten kun kunnon lapsettomuuteen erikoistunut gyne ultrasi munasarjat, ni se sanoi, ettei oo epäilystäkään etteikö tää mulla olisi PCO, Että näin. Mutta parempi se oli toi selkeä diagnoosi ku epävarmuus! Tiesi heti, miten vaivaa pitää alkaa hoitaa.
 
Hei täällähän on tapahtunut vaikka ja mitä! :p

Ensinnäkin tervetuloa uusille! Kiva päästä vaihtamaan ajatuksia teidän kanssa ja jakamaan tätä megalomaanista vauvakuumetta!

Hirmuisesti onnea Hupikonna ja Pioni84! :love: Ihanaa, että viimein joku tässä ketjussa tuo iloisia uutisia mukanaan!

Mulla alkoi lauantaina menkat eli mulle voi merkitä tälle päivälle kp 3/30-34 yk 11
Itkut itketty ja uudelleen yrittämään... Ei tässä muu auta.
 
Pioni84, voi että! Siitä se vielä vahvistuu! :love:
Mulla on sama, etten oo koskaan sitä toista viivaa saanut. Pari kiertoa sitten luulin saaneeni, mut näin jälkikäteen ajateltuna se oli kyllä vain toiveajattelua.. Varmasti ihan huipputunne jo pelkästään se haamun näkeminen! :) Siitä se sitte lähtee, lisää testejä vaan kehiin! (y)

Millimolli kyseli lapsihaaveiden kertomisesta.. Minä oon kertonut kahdelle ystävälle. Mies ei kenellekään. Oon päättäny kertoa omille vanhemmilleni ja kavereille lähiaikoina, viimeistään sitte ku saadaan lähete julkiselle puolelle. Siellä kun tiedossa luultavasti IVF.

Keinuilijalla ikäviä uutisia.. :( Eihän siinä muuta kun suree aikansa ja jatkaa kohti uutta mahdollisuutta. Rankkaahan se on, kuukaudesta toiseen samaa kaavaa mennään.. Mut kyl se toivottu lopputulos siellä jossain odottaa! :unsure:

Täällä sama tilanne kuin BlackCatilla, DPO10 ja negaaaaa..... Pakko muuten jakaa teille tällänen kuva noista mun testeistä, miltä ne näyttää aina jossain 35-40min kohdalla!! Toivottavasti onnistun tuon Aijaan käytössä:

http://aijaa.com/oX9SVX

Oon huomannut tuon aiemminkin. Se on se tietty vaihe tuon testin kuivumisessa, kun tuo viivanpaikka erottuu NÄIN selvästi! Ihan saattais hypätä sydän kurkkuun jos tulis tuolloin paikalle kattomaan tulosta :LOL: Toki noin myöhään ei testiä sais enää katsoakaan, mut tiedättehän te kuinka niitä kaivetaan roskiksista yms. ;) No enivei, toi vaihe kestää ehkä 2min ja sen jälkeen testi on ihan blanko. Ja onhan toi ihan selvä viivanpaikka, harmaa ilman häivähdystäkään punaista. Ajattelin vain jakaa tän kanssanne! :D

Oiskohan vielä muuta.. En nyt keksi. Huomenna ehkä lisää :) Tsemppiä kaikille!
 
19.10.



Nimimerkki.........Ikä.....Kiertopv/pituus......yk.......luomu/lääk.kierto

Keinuilija............31v......kp 3/30-34..........yk 11............luomu
Millimolli85.........30v......kp 3/25-28..........yk 6..............t
Kicumisu............31v......kp 3/26...............yk 3..............luomu
Emilno...............32v......kp 10/28-30.........yk 1.............luomu
Lennis………….…...30v…....kp 11/25-31.........yk 9.............luomu
Infinity...............36v......kp 11/28..............yk 2............luomu
Miu84................30v......kp 17/28..............yk 22...........luomu
Pumpulipallero....29v......kp 18/27-28..........yk 4.............luomu
PikkuPöllö..........32v......kp 24/26-30..........yk 4.............luomu
Mustikk4............28v......kp 24/26-29..........yk 10...........luomu
Tilulilu...............34v......kp 24/29...............yk 19.........lz+pr+l+ins
BlackCat............29v......kp 26/24-28..........yk 15...........luomu
Pioni84..............31v......kp 31/31-33..........ya 6/2014.....lz

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol

Taustalla:
Iitukka81, Haave_ilija, Mariah33, Yritys10, Kaisaek, Piki79, Vadelmanlehti, MelodyPop, Kiia80, Milli Mimosa, NeitiPelargonia, Rockwell, Merope, Cheri85, Dorin, nenni26, Tiuhtinen, Vilijonkka, Danniella, Jännää, Vanessaaa, Fiidu, Lillans, Jenifer, Mirassa, Karoliiniska

Plussanneet 2014:

Ankkurinappi.........31v.........?.......2/2014
murmelii..............32v.......yk3......2/2014
Jonniss................29v.......yk3......14.3.
Marjee.................30v.......yk8......26.3.
Nonnna................31v.......yk3......2.4
Matahari..............31v.......yk1......13.4
Jofa....................30v.......yk1.......4/2014
Kerttuli82........................yk 10....30.4.
Pienestä kii..........31v.......yk 9......8.5.
Miri81.................33v.......yk 2......14.5.
Handis85.............29v.......yk 1......16.5.
Chiligail...............35v......ya 2012..9.6.
Ricardina.............30v...................24.7. km
tamariini.............32v.......yk1.......8.8. km
Viiu.....................33v..................26.8.
haavetta pienestä..28v..................21.10.
Ricardina.............30v...................26.10. 1.IVF/2.PAS
Kaisa888..............38v..................27.10.
samour_..............30v...................8.11.
Säihkiss...............35v......yk26......7.11. 2. mp+pr
Ruusutar..............30v..................23.12.

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen.....38v.........................4.1.
MelodyPop...........33v.......yk2.............21.2.
Lennis.................29v.......yk3.............16.3. km
Liljah..................31v.......yk4..............3.4.
Hironea...............36v.......ya 2010........7.4. 1. ICSI
Maybelle.............32v.......yk2..............11.4.
Metsäläinen.......................................16.4.
Tamariini..............32v.......yk4.............20.4.
Fiidu...................34v.......yk1.............23.4. km
NeitiPelargonia......32v.......yk1.............24.4.
OmaAurinkoinen....32v.......yk2.............14.5.
Pöllötär...............28v.......yk2..............14.5.
Norna.............................yk 4/5..........5/15
Rockwell............................................27.5.
Kippu..................35v.......yk7..............18.6.
Lili85...................30v......yk2...............13.7.
Fiidu...................34v.......yk3..............23.7.
Lillans.................37v.......yk2...............23.7.
Vilijonkka_ ..........32 v....ya 2012 ..........20.8 1. IVF/2.PAS...km
MamaBoo.............31v.......yk9...............22.8 km
Hupikonna............32v.......yk 3..............17.10.

***Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Pioni84, toivottavasti vahvistuis viiva ja hienoa jos olis nyt lääkkeet tepsiny, huippua! Varmasti ihan mieletön tunne! :)

Tilulilu, oho :eek: on kyllä ihan haamun näkönen toi sun testi! Aika jännä et miksi se tolleen muuttuu ja sit hälvenee pois. Mä en oo ikinä mun testeissä tollasta haamua nähnyt. Tuli muuten mieleen, näin asiasta toiseen, että missähän ne meidän listantekijöiden plussat viipyy? :D:geek: Sais luvan tulla jo! :LOL:

Pikaiset omanapailut vielä, kommentoitte sitä miksi kestää niin kauan se siemennestetutkimuksen tuloksen saapuminen. Itse mietin et oisko se siitä, että jos niillä on siellä kiirettä ja paljon s.tutkimuksia niin miten lääkäri ehtii ne katsoa. Mutta siis, se tulos tulikin jo tänään postissa ihan yllärinä ja tulos oli hyvä! Lopussa luki, että näytteen perusteella hedelmöittämiskykyä voidaan pitää hyvänä. Tietysti ensimmäisenä tuli helpotus että hyvä että ei mitään poikkeavaa ollut, mutta.. kyllä sitten myöhemmin oon turhautumistani purkanut tässä miehen lisäksi kahdelle läheisille, joille olin kertonut, et mies kävi antamassa näytteen. Tuntuu tosi :poop: että ei mitään löydy, mutta ei myöskään mitään tapahdu! :(:unsure:
Mutta niin kuin ootte mua muistuttaneet, niin eihän meillä vielä oo toivo menetetty. Täytyy yrittää edes hetkittäin itselleen toitottaa, että voi se ihme vielä tapahtua kumminkin, vaikka mun on vaikeeta siihen uskoa.
 
Mustikk4: No äläppä muuta sano! Meitä on huijattu tässä listanpäivittäjä-jutussa :mad::LOL: Alkais olemaan jo meidän vuoro.. Murr!

Hienoa et siittiöt on kunnossa! (y) Kyllähän siitä tavallaan saa mielenrauhan siltä osin, et ei oo mitään vikaa. Mut onhan tää jatkuva epäonnistuminen silti aika raskasta, kun kaiken pitäISI olla kunnossa ja tulosta olettaisi tulevan! Ymmärrän hyvin :( Minäkään en jotenki enää usko siihen ihmeeseen, vaikka aina näinä päivinä toivon parasta..

Tänään DPO11, nega.
 
Moikka!

Perehdyin nyt huomattavasti tarkemmin tuohon meidän yrittäjien listaan ja ymmärrän kyllä hyvin Tilulilu ja Mustikk4 tunteenne, te molemmat kun olette ehtineet jo jonkin aikaa yrittää. Hyvällä tiellä olette kuitenkin molemmat, koska olette mahdollisiin tutkimuksiin ja hoitoihin jo hakeutuneet. Toiset meistä, kun tarvii vähän lääkärisedän tai -tädinkin apua.. Kärsivällisyyttä tämä vauvaprojekti kyllä tuntuu vaativan!

Mut voi varmaan nyt varovaisesti siirtää tuonne plussanneisiin, tänään kun digitesti näytti Raskaana 1-2 :) Ja kyllä, tunne on uskomaton ja epätodellinen. Minä olen myös todellakin ollut niitä, jotka ajatteli, että ei varmaan koskaan tuolle listalle pääse! Kirjoittelen mielelläni kuitenkin vielä tännekin, kovin alussahan tämä vielä on.
 
Niin ja mielelläni autan parhaan kykyni mukaan, jos jollain on kyseltävää esim. PCO:sta tai tosta mun lääkityksestä. Ekspertti en oo, mutta melko paljon näistä lapsettomuusasioista kuitenkin lukenut ja sitten tietty nuo omat kokemukset.
 
Onnea Pioni84

En testannu aamulla lainkaan..jos huomenna kp26..välillä vihlasee alavattaa samallalailla ku sillon raskaana. Ei vaan yhtpaljon ja yhtä tiheään...tosin menivätkin kesken. Ei oo vaan edelliset 2testiä mitään näyttänyt eilen ja toissa päivänä. En oo varma edes oviksesta.

Inhottavan toiveikas tunne ja sit huomenna saattaa jo menkat alkaa..Harvinaisen lyhyt se 26päivää et sinne lähemmäs kp 30 luulisin.

Tosiaanki Mustikk4 ja Tilulilu alkaa oleen teidän vuoro. Jännään nyt teidän kans ekstraa ku sama kp menossa meillä :) Heti päivitystä jos jotain tapahtuu (y) Pessimisti kun oon niin toisin sanoen kellä vuotaa perse ekana huutaa hep :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:
 
Tilulilu tuo nayttaa kylla haamulle, mutta tietty jos se on vasta 30min paasta niin en tieda voiko noihin uskoa. itse olen aiemmin saanut viivanpaikkaa muttei se tuolle nayttanyt. Toivottavasti se plussa tulisi sulle silti! Onhan sulla viela paivia kuukautisten alkamiseen :) toivotaan, etteivat alkaisikaan.

Mustikk4 hyva, ettei mitaan loytynyt ja testitulokset olivat normaalit :) harmillistahan se on, jos plussa ei ole tarpannyt :( yrittakaa olla stressaamatta, ihan varmasti se plussa viela tulee :)

ON: itsella menossa kp19/27-28 ja dpo 4 (jos oikein laskin). Eipa ole mitaan oireita tassa vaiheessa, ainoastaan kipeat nannit. Ne on aina kipeet oviksen jalkeen.
 
Tervehdys täältä taustalta. Olen tässä nuollut haavojani km:n jälkeen ja kerännyt voimia tulevaan.

Aika huonolta kyllä tuo plussatilanne viime aikoina ollut, mutta onnittelut hupikonna ja pioni84 plussista :love:.

Pitkään täällä tarponeille jaksamisia ja uskoa tulevaan. Näin yli kolmen vuoden kokemuksella voin kertoa, että monenlaisia tunteita tähän matkaan mahtuu. Kaikki tunteet ovat oikeutettuja, mutta lannistua ei kannata.

ON: keskenmenosta toivuttu fyysisesti ja psyykkisesti. Eli oma kierto alkoi viime viikolla ja samalla hoidot jatkuivat. Nyt siis kasvattelen limakalvoa lääkeillä ja ehkä ens viikolla saan kyytiläisen. Maanantaina ultraan, niin tietää vähän paremmin aikataulusta.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille :).
 

Yhteistyössä