35 v +odottajat, vol 4

Rauhallista joulunaikaa kaikille!!! Nyt on massu niin täynnä jouluherkkuja, etten pääse sängystä kunnolla ylös. :D

Nyt voi vihdoin ottaa vähän rennommin ja valmistautua poksautukseen!! =) Syy pitkään hiljaisuuteen oli melkoinen härdelli joulun alla; yritys on myyty ja kauppakirjat allekirjoitettu maanantaina, on muutettu ostajan tiloihin (loppusiivoukset vanhalla tstolla ensi viikolla), kuunneltu ja tuettu myllerryksen kokeneita työntekijöitä, annettu & saatu joululahjat, tehty joulusiivot, paistettu laatikot ja kinkut ja kuunneltu kauneimmat joululaulukonsertit. Nyt nautitaan kaikesta kirja kädessä ja konvehtirasia toisessa :). Mies on ollut vielä flunssassa pari kolme päivää, mutta alkaa tulevan isukinkin olo pikku hiljaa paranemaan.

Työelämää on jäljellä enää 2 viikkoa ja hyvä niin; työmatka piteni muuton takia 2 tuntiin suuntaansa (aik. 1 h), eli 3-4 h joutuu päivittäin istumaan bussissa koko ajan enemmän vihoittelevan selän kanssa - kohta se onneksi loppuu.

Jälkikasvu ei ole toivottavasti kärsinyt äidin massussa kun meno on ollut välillä kovaa. Kovin rauhalliselta masuasukki vaikuttaa; heräilee 3-4 kertaa päivässä monottelemaan, mutta muuten on hissukseen. Nyt pötköttelen reporankana sängyllä ja silittelen miehen kanssa massua. Voi pojat että tämän esikon saaminen on meidän molempien isoin toive ja onni. :) :D Paras lahja ikinä.

Toipukaa tohinasta ja nauttikaa täysillä ihanista joulun pyhistä. Hyvää masun kasvatusta lauseen kaikissa merkityksissä :D

LK 31 + 5. Kylläpä aika rientää!
 
Hyvää Joulun pyhien jatkoa ja Onnellista uutta vuotta 2010!!

Meidän Saralle tuli ikää 1 v 5 kk eilen. Energinen pakkaus. Harjoittelee itsenäisesti syömistä, juo vielä velliä kun menee päikkäreille ja nukkumaan. Syö hyvin ja nukkuu yleensä 12 tuntia yössä. Harjoittelee sanoja. 12 hammasta on. Ensi kuussa neuvola, mutta on noin 80 cm pitkä ja 11 kg. Päiväkodissa ollut elokuusta ja tykkää kovasti kun on kavereita.
 
Heipsan!

Näinpä se joulu olisi sitten takana päin :xmas: Toivottavasti kaikki ovat saanneet viettää stressittömän ihanan joulun. Meillä aattona käytiin kirkossa, haudalle jätettiin muistokynttilät ja illalla syönnin jälkeen kävi joulupukki juuri sillä aikaa kun isi joutu lähtee töihin ;) Pukki oli kyllä niin odotettu ja kun pihamaalla se nähtiin niin neiti hihkui onnessaan mut toisin kävi kun pukki saapasti sisään, juuri ja juuri uskalsi neiti lahjat hakeman :) parasta kuitenkin taisi olla kun pukki lähti, neiti ainakin vilkutti onnessaan ja sanoi et hei, hei :)
Joulupäivänä oli anoppi äijänsä kanssa ja äitini syömässä meillä, yleensä äitini ollut vain mut esikko soitti sit aattoiltana et tulisivatko hekin kun meillä sit tehdään ruokaa vähän isommissa määrin et riittää varmasti. Anoppi kyllä ylisti ja kehu tarjoamisia vaikka ihan perinteiset itsetehdyt laatikot, loheineen ja erilaisineen salatteineen meillä oli tarjolla. Jälkkärinä oli esikon tekemä puolukkatuorejuustokakku, tortut, piparit ja juustotarjotin et vatsa täynnä kyllä saipi lähteä jos vain halusi syödä ;)

Lintukoira :hug: sinä se sit jaksat "painaa" viimeiseen asti :hug: tulee jotenkin luuseri olo kun tässä jo marraskuulta asti oltu kotosalla :ashamed:
Onneksi sulla kohta helpottaa ja saat jäädä kotiin odottamaan tulokastasi :heart:

anjamarita teillä Sara kasvaa kivasti :) Nyt harkitsemaan neitille kaveria ;)

Kovasti jaksuja ja ihanaista loppuvuotta kaikille :wave:
Ävm70 ja "pikkukakkonen" 29+0
:heart:
 
Ävm70: aivan suotta mitään luuserioloja; olen ollut vain melkoisen onnekas kun ei masuasukki ole pyrkinyt päivänvaloon etuajassa. Jos kroppa olisi alkanut oireilemaan, niin olisin silmää räpäyttämättä jäänyt kotiin masuasukin vuoksi. Tärkeimmät asiat eli jälkikasvu ja perhe ensin :), olet tehnyt ainoan oikean ratkaisun, ja siitä ei pidä turhaa syyllisyyttä kantaa :hug:
 
Moi! Tulin juuri ultrasta ja...no ei mulla mitään jippii-uutisia ole! No ensinnäkin ihmettelen miten se gune sai mulle rv 6+2 kuukautisten mukaan kiekkonsa kanssa laskettua kun mun laskujen mukaan on 6+0 hädin tuskin. Niin siinä sitten kävi ettei hän mitään alkiota nähnyt eikä siis sykettäkään . Ruskuaispussi kjyllä oli ja kohdunsisäinen tapaus. Tiedän kyllä että ne laitteeet on surkeet ja hän sanoi että teoriassa alkion ja sykkeen vois nähdä rv5+3-5+4. Hän käski viikon päästä uudestaan "kontrolliin". Minä sitten rupesin lypsämään hältä tietoo kun oli niin vähäsanainen että millä todennäköisyydellä siellä vielä vois jotain elävää näkyä niin hän ei siitä tykännyt eikä sanonut puoleen ei toiseen. Ymmärsin että fifty-fifty mahdollisuudet??!!? . No 4.1 meen Tampereelle eri lääkärille ja katotaan sitten. Itkin kyllä paluumatkan kun olin niin jännittänyt sinne menoa ja en saanut kuulla/nähdä sitä mitä olin niin toivonut. Matkalla oli vielä paha kolari ja kaikenmaailman ambulansseja ja paloautoja sikin sokin ja sekin itketti kun ajattelin et kiva kohta varmaan raahataan ihmisraatoja mun silmien edessä. Tääkin vielä. Ei tässä auta muuta kuin odotella ja pelätä pahinta. Lääkäri käski mun unohtaa viikoksi koko juttu...unohtaa.. miten kysyn vaan. Sillä paikalla on jokin paha karma..nimittäin ko. paikassa olin silllloin ja samalla lääkärillä kun vastaavassa tilanteessa totesi alkion kuolleen. jotenkin vaan oli paha aavistus takaraivossa. Lisäks oli aika kovakourainen kun sai paikat sattumaan et katotaan alkaako viikon sisällä tulee ulos...tai sitten ei. Voi plääääh! Niin gyne yritti lohdutella ja sanoi et voi olla että alkio on jossain niin painuneena kohdunseinämään ettei vielä näy.
 
Päivää!

tintti-mamma Tervetuloa :wave:

erka :hug: täälläkin pinossa. Älä luovuta ja voimia seuraavaan ultraan.

Toivo alkaa pikku hiljaa lisääntymään, vuodon vähentyessä. Kipeitä suppareita ei ole ollut, tosin masun kovettumista heti touhutessa. Dopplerilla pienen veturin löydettyäni, voisin kuunnella sitä tovin kaksikin :heart: Olen yrittänyt minimoida kuuntelun, sillä joka kerta en ole niitä löytänyt, vauva vilahtaa piiloon istukan alle tai karkaa anturan alta pois. Silloin kysytään malttia ja hermoja...

LK Tsemppiä viimeisille työviikoille ja onnittelut alkavalle ansaitulle lomalle!

Masunkasvatusiloja itse kullekin ja uuden vuoden odotusta!

Oliivitar ja Heppuli 15+4
 
Heipsan!
Tintti-mamma Onnittelut ja tervetuloa joukkoon :flower: Tämä pino elää kuten huomaat jatkossa ;)
Erka älä vielä masennu, luovuta :hug: Uskoisin että viikon päästä varmasti syke jo näkyy ;) Koitahan jaksaa :hug:
Oliivitar jos mulla oisi ollut dopperi niin mähän oisin varmaan ollut alussa vähän väliä etsimässä pienen sykettä ja varmaan nyt myöhemmässäkin vaiheessa kun välillä havahdun et jos ei heti aamulla puol 6-6 väliin tunnu mitään liikettä kun herään kun normisti silloin aina aamujunpat sillä menossa ;)

Mä ostin pikkuneidille eilen sukset ja luistimet, neiti siis 2v3kk ;) Ehkä vähän aikasta mutta onpahan sit ensitalvena jos nyt ei luonnistu ;) Neiti selitti jo ykspäivä et haluaa hiihtää ja kun sain sille sit sukset jalkaan niin ihan oli oikeat elkeet vaikka hetken vain hiihtikin :) Samoin tänään luistimilla vain hetken mut silti, pääsihän kokeilemaan miltä tuntuu :)
Mua itseeni niin himottais päästä suksille, heti kun tuli lunta niin se kaipuu metsäisille pururadoille puuskuttamaan ylämäkiä jne. on uskomaton mut jospa sit enstalvena :ashamed: Tänään sit kävin koiran kanssa kävelemässä vaik välillä tuntu ettei oisi jaksanut askeltakaan kun pyörätiet oli auraamatttomia niin sai kyllä sen 5km rämpiä suurimmaksi osakseen eli yritän tällä sit tyydyttää tuon hiihtämisen himon :ashamed:

Uuden vuoden suunnitelmat; Meillä taidetaan olla pikkuperheenä kotosalla aatto kun esikko menossa kaverin luo kun siellä myös perheen pienimmät odottaa neitimme käyntiä ja keskimmäinen menossa toiseen paikkaan eli säbävalmentajalleen kun sen likat kovasti pyydelleet neitiä sinne, toinen vuoden nuorempi, toinen pari vuotta. uudenvuoden päivänä olisi tarkoitus sit het hakia kotiin hyvissä ajoin kun siskoni kyseli josko mentäis silloin käymään kun ei olla ainakaan puoleen vuoteen nähty vaikka kilometrillisesti ei kovin kaukana asutakkaan toisistamme. Nykyisin vain kun heidän pojillaan harkat tai peli viikonloppuisin ja meidän neidillä sählyharkat aina lauantaisin niin ei vain sitä yhteistä aikaa tahdo olla :/

Jaksuja kaikille :hug: ja Hyvää Uutta vuotta!


Ävm70 ja "pikkukakkonen" 29+3 :heart:
 
Missäs kaikki ovat =)

Toivottavasti kaikilla on asiat hyvin ja paksusti.

Täällä ensimmäinen hammas puhjennut ja kierimällä menee eteenpäin.Yöt risaisia edelleen ja kovasti pulauttelee,vaikka kiinteitä rintamaidon ohella saa.Mutoin tyttö on hymyä ja hyvän tuulinen.

Mukavaa alkavaa vuotta teille kaikille =)

ä-kengu ja tyttö kengu 6kk+3päivää
 
Moro! Kävin tänään siellä ultrassa aamuhämärissä. Siellä oli sellainen lähellä eläkeikää oleva tohtorisnainen. Hän oikein ajan kanssa ultrasi kohtua ja löysi sieltä pienen ALKION jolla SYKKI SYDÄN!!! . Eikä se maksanut kuin kelakorvauksen jälkeen 40 euroa kun viikko sitten ultrassa jossa en tullut hullua hurskaammaksi niin pulitin melkein 80 euroa . Eli toistaiseksi siis kaikki hyvin.
Kysyin muuten sitä että mitä mieltä lääkäri on yhdynnästä raskausaikana ja hän tuumasi et jos oikein varovainen haluaa olla niin viikolle 12 voi välttää ja loppuraskaudessa. Mulla tilanne on sellainen että kun kohtu on hiukan kallistuneena taaksepäin niin se kuulemma oikenee 12 viikkoon mennessä eli nousee pystyyn kun se kasvaa ja silloin kohtu on herkempi kaikille ulkopuolisille rasitteille. En tiedä sitten niillä joilla kohtu on suorassa valmiiksi.

T: Erka rv6+6
 
Upeeta, mahtavia uutisia olet erka saanut! :heart: Onnittelut :hug: Eli turhaan stressasit viikon ;)

Äiti-kengulle pikkukengun ensimmäisestä hampaasta ja puolenvuoden iän saavuttamisesta Onnittelut :heart: Voi kun tuntuu et juurihan sinäkin neitikengusi sait ;)
Kiva kun jaksat välillä käydä kertoilemassa kuulumiset :) Itse aina silloin tällöin käyn tuolla teidän vauva-pinossa lukemassa miten kullakin pikkaisen kanssa menee ja miten kehittyvät =)

Huomenna olisi lekurineuvola, lekuri siks et saampi sit sen viimeisen pätkän saikkua tuohón mammaloman alkuun, eli 6.2 asti. Voi, ei tässä itselläkään olisi kuin reilu 10 viikkoa jäljellä, ihmettelen kovasti et miten tämä aika on voinutkin mennä näin nopiaan :eek:
Jos vain malttaa ottaa rauhallisesti niin kaikki hyvin mut jospa sitä oikein innostuu reippailemaan pidemmän matkan tai siivoilemaan enempi saman päivän aikana niin tuntuu et supistelee ja muutenkin olo tukala :ashamed:
Pikkuneitikin taas vaihteeks mami-vaihe menossa et kukaan muu ei saa pukee, kukaan muu ei saa lohduttaa jos tulee pipi, kukaan muu ei saa kantaa tai nostella tai muuten tulee huuto/ raivari mut onneks on vaan jokin ohimenevä juttu, toivotaan ainakin ;) ja lisäks tarvii tarkistella ja antaa äipän masuun pusuja ja silitellä muutaman kerran illassa ja sanoo vauvalle hyvää yötä :heart: Toivottavasti vielä maaliskuussakin kun vauva syntyy niin silitellään sitä eikä tule nyrkistä niinkuin esikoiseni teki pikkusiskoaan kohtaan, ensimmäinen kk oltiin kivoja mut sit iski mustasukkaisuus jota kesti jonkin aikaa. Pikkusisko kun oppi liikkumaan niin antoi sit takaisin kovemmalla aseellaan eli puri isosiskoaan monasti kun esikko tuli parkuen et toinen puri et näin tämä sisarrakkaus meni meillä ensimmäisen vuoden aikana mut sen jälkeen ovatkin olleet kuin paita ja peppu ja ovat edelleen =) Aika siis näyttää miten tulee käymään pikkuneidin ja tulevan pikkaisen kanssa ;)

Nyt mentävä tekemään ruokaa jälkikasvulle ;) Jaksuja kaikille, palailen huomenissa neuvolakuulumiseni kertoilemassa :wave:
Ävm70 ja "pikkukakkonen" 30+2 :heart:
 
Tervehdys! Tintti-mamma, tervetuloa odottelemaan! Onnittelut Erka!!! :flower: Kiva kuulla pikku-kengun kuulumisia, ä-kengu :).

Ohoo, etätöissä kotosalla, aamulla oli neuvola. Eipä enää työnteko jaksa paljoa innostaa... Päikkäreille voisi kohta suunnata ;). 1,5 viikkoa vielä töitä, sitten äippäloma kutsuu. Tuntuu kuin juoksisi Cooperin testin 2 viimoista minuuttia - millään ei enää jaksaisi, vaan on pakko vielä vähän rutistaa... Aamu kerrallaan, sano.

Omaa napaa: hempat oli aamun neuvolakäynnin perusteella kovasti laskussa. Tiirasin netistä Rautainfosta, että mitä sitä pitäisi alkaa syömään, etten vaan joudu rautakuurille (on kuulemma pahin ummetuksen aiheuttaja). Muuten kaikki oli ok. Päätin sitten kauppaan suunnatessani ostaa lounaaksi punaisia linssejä ja valmistaa ne lihakastikkeen kera; olipas hyvää ja ilmeisen rautapitoista! (Kaikkeen sitä ihmisellä onkin aikaa kuten ruoka-aineiden vertailuun :D). Pitää tsempata seuraavat pari vkoa ja toivoa, että seuraavaan neuvolakäyntiin 2 vkon päästä saan ruokavaliolla nostettua hemoglobiinia ylöspäin... Ei kiitos rautakuurille, maha on muutenkin mulla eka, joka reagoi kaikkeen mahdolliseen.

Selkä vaivaa edelleen, mutta olen saanut piikkimatolla kaikki pahimmat kivut pois. Suosittelen, jos joku on lääkkeiden lisäksi poppaskonstia vailla. Yöt alkavat olemaan aika tukalia, vaikka masun koko onkin pieni muihin samoilla viikoilla oleviin verrattuna.

Vaunut on hankittu, kohta pitänee sairaalakassia alkaa pakkaamaan, vaikka veikkaan, että yli menee maaliskuun puolelle ihan rattoisasti. Masuasukki on joulun pyhien letkeinä päivinä alkanut muistuttelemaan itsestään oikein toden teolla; kunnon nyrkiniskuja ja potkuja on sadellut tulevan isin ja äidin riemuksi. Pari kertaa erehdyin laskemaan kirjan masun päälle, ja eiköhän sieltä tullut äkkiä muistutus ettei vieraita esineitä täysihoitolan lähelle - kirja pomppasi niin paljon, että melkein putosi maahan. Oli siinä naurussa pitelemistä :D.

On se vaan kivaa odotella tuota esikkoa masun tälle puolelle saapuvaksi :D. Äitiyspakkaus tullee kohta postissa, netistä oon tilannut kestovaippoja, mahatuubeja, imetyspaitoja... Pukin kontissakin tuli ihania vaatteita, kuvakirjoja ja muuta tarpeellista tulevalle perheenjäsenelle. Hypistelen tavaroita aina kun vain pystyn :D.

Loppiaisaattoa kaikille! LK 33+2
 
35 v +odottajat, vol 4
Tervetuloa mukaan kaikki 35-vuotiaat ja sitä vanhemmat odottajat sekä kaikki jo tästä pinosta synnyttäneet :wave:

Linkki ensimmäiseen pinoomme;
http://kaksplus.fi/keskustelu/t866571

Linkki toiseen pinoomme;
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1096321

Linkki kolmanteen pinoomme;
http://kaksplus.fi/keskustelu/t1261126


ODOTTAJAT



HELMIKUU 2010

Piipiäinen...35v...viides...la 10.02.10

Lintukoira...35v...ensimmäinen...la 21.02.10


MAALISKUU 2010

äiti vm70...39v...neljäs(t-92,t-94,t-07)...la 13.03.10 K-HKS


HUHTIKUU 2010

TOUKOKUU 2010


KESÄKUU 2010

n35...35v...??......la 10.06.10

Oliivitar...38v...Kuudes...la 20.06.10

Minotckin...37v...toinen(t-00)...la 29.06.10

Pähkinäsuklaa-73...??v...ensimmäinen...la ??



HEINÄKUU 2010


tyhmäblondi73...36v...toinen...la 06.07.10

Onnellinen x5...35v...viides(2v,7v,13v,14v)...la 08.07.10

amati...37v...seitsemäs...la 15.07.10

tintti-mamma...??v...neljäs...la ??.??.10



SYNTYNEET



TOUKOKUU 2008

vappuvauvan äiti...40v...toinen(t-04)... :heart: tyttö 04.05.08 :heart:


KESÄKUU 2008

Miina70...38v...kolmas(p-94,p-96)... :heart:tyttö 17.06.08 :heart:

ansku71...37v...kolmas(p-01,p-06)... :heart:poika 18.06.08 :heart:


HEINÄKUU 2008

anjamarita...39v...ensimmäinen... :heart:tyttö 25.07.08 :heart:


ELOKUU 2008

säihke ...37v...kolmas(t-01,p-03)... :heart:poika 12.08.08 :heart:

Äiti-66...41v...neljäs(t-98,p-00,t-05)... :heart:poika 20.08.08 :heart:


MARRASKUU 2008

sarppa70...37v...ensimmäinen...:heart:poika 02.11.08 :heart:

Kisse...37v...neljäs(t-00,p-01,p-07)...:heart:tyttö 14.11.08 :heart:

Czarina...40v...ensimmäinen...:heart:poika 17.11.08 :heart:

Neeanäiti...41v...kolmas(p-03,t-06)...:heart:tyttö 18.11.08 :heart:


JOULUKUU 2008

minnihiiri68... 39v... ensimmäinen... :heart:tyttö 13.12.08 :heart:

nevi...40v...viides(t-89,p-92,t-95,t-06+lainat-93)...:heart:tyttö 16.12.08 :heart:

janttu672...36v...ensimmäinen...:heart:tyttö 29.12.08 :heart:

akkamänty...40v...ensimmäinen...:heart:tyttö 30.12.08 :heart:


TAMMIKUU 2009

Piiloblondi...43v...ensimmäinen...:heart:tyttö 02.01.09 :heart:...3040g/48cm

sini-sissi...35v...toinen(t-94)...:heart:poika 22.01.09 :heart:...3540g/51cm

lilli70...38v...ensimmäinen...:heart:poika 27.01.09 :heart:...3558g/51cm

mantana...40v...toinen(t-04)...:heart:poika 30.01.09 :heart:...4545g/53cm


HELMIKUU 2009

nimiko...36v...ensimmäinen...:heart:tyttö 12.02.09 :heart:...3255g/49cm

bonbon...36v...toinen(t-07)...:heart:tyttö 15.02.09 :heart:...3830g/51cm

prilli...37v...kolmas(-01,-02)...:heart:poika 17.02.09 :heart:...4560g/50,5cm

Maami68...40v...toinen(p-94)...:heart:poika 18.02.09 :heart:...3795g/52,5cm

Riituli...40v...toinen(p-06)...:heart:poika 19.02.09 :heart:...3325g/52cm

Seranzu...37v...kolmas(p-94,t-97)...:heart:poika 24.02.09 :heart:...4745g/52cm


MAALISKUU 2009

Zantra...37v...toinen(p-06)...:heart:tyttö 12.03.09 :heart:...4010g/50cm

Lis69...39v...toinen(p-07)...:heart:poika 19.03.09 :heart:...3005g

mimuli...42v...neljäs(?)...:heart:poika 31.03.09 :heart:


HUHTIKUU 2009

Ninu...39v...neljäs(p-,t-,t-)...:heart:poika 17.04.09 :heart:...4245g/52cm

mamma67...42v...viides(t-19v,t-17v,p-15v,t-11v)...:heart:tyttö 23.04.09 :heart:...3470g/51cm


TOUKOKUU 2009

Aurora72...35v...neljäs(-94,-98,-00)...:heart:tyttö 27.05.09 :heart:...4280g/51cm

Tari...36v...neljäs(p-03,t-04,t-07)...:heart:poika 30.05.09 :heart:...3720g/49cm


HEINÄKUU 2009

Äiti-Kengu...35v...viides(p-96,t-98,t-05,p-07)...:heart:tyttö 01.07.09 :heart:...3390g/50,5cm

Mansku72...?...toinen(p-07)...:heart:tyttö 10.07.09 :heart:...2880g/48cm


ELOKUU 2009

SpookyMama...36v...kahdeksas(t-92,p-95,t-97,t-00,p-04,p-07,t-08)...:heart:tyttö 11.08.09 :heart:...3520g/51cm

Sinderella...36v...viides(p-00,p-03,t-05,t-08)...:heart:tyttö 17.08.09 :heart:...4250g/51cm


SYYSKUU 2009

Olkkis74...35v...toinen(t-8v)...:heart:poika 10.09.09 :heart:...4300g/52cm


LOKAKUU 2009

Aurinko73...36v...ensimmäinen...:heart:tyttö 04.10.09 :heart:...3825g/51cm

Tiila...35v...toinen(p-08)...:heart:tyttö 26.10.09 :heart:...3570g/??cm


MARRASKUU 2009

Zera...41v...kolmas(t-90,p-93)...:heart:tyttö 12.11.09 :heart:...3910g/51cm

Vilhelmiina73...36v...ensimmäinen...:heart:poika 26.11.09 :heart:...3305g/50cm

Kuiskaten...35v...neljäs(?)...:heart:poika 28.11.09 :heart:...3205g/50cm

Pajunen...36v...ensimmäinen...:heart:poika ??.11.09 :heart:


KADONNEET LAMPAAT


leeloo...36v...ensimmäinen...la 02.12.08

iinius...36v...ensimmäinen...la 23.12.08

tuttelitar...39v...kuudes(p-97,t-98,p-05,p-06,t-07)...la 13.01.09

nokko...36v...kolmas(?)...la 20.01.09

päivänkakkara67...41v...(?)...la ?.03.09

Jepuliisa...41v...kolmas(p-01,p-04)...la 30.03.09 PHKS

kiiltis...35v...ensimmäinen...la 23.03.09...poika tulossa KOS

super-leijona...36v...yhdeksäs(p-91,p-93,p-95,t-98,p-03,t-05,t-06,t-08 )...la 13.08.09

tuu-tikki...36v...kolmas(p-04,p-05)...la 26.08.09 KOS tai kät/H

Brunette73...35v...ensimmäinen...la 28.08.09

Desa74...34v...toinen(t-12v)...la ?.09.09

maijamette...38v...toinen(t-04)...la ?.09.09



MENETYKSEN KOKENEET


:hug: diddlina :hug:

:hug: Lumi-Marja :hug:

:hug: einiinvaan :hug:

:hug: 4-kerroksen väkeä :hug:

:hug: Rouva Pikkumyy :hug:

:hug: hyrinä :hug:

:hug: Siiri S :hug:

:hug:meriaani:hug:

:hug:Sapfo:hug:

:hug:happihyppy:hug:

:hug:petite:hug:



Synnytyssairaaloista käytetyt lyhenteet:

E-KKS = Etelä-Karjalan Keskussairaala
HYS = Hyvinkään aluesairaala
IAS = Iisalmen aluesairaala
JS = Jorvin sairaala
K-HKS = Kanta-Hämeen Keskussairaala
K-PKS = Keski-Pohjanmaan Keskussairaala
KAKS= Kainuun keskussairaala
K-SKS = Keski-Suomen Keskussairaala
KOKS = Kotkan/Kymenlaakson sairaala
KOS = Kätilöopiston sairaala
KYS = Kuopion Yliopistollinen Sairaala
Kät, KOS = Kätilöopisto
Kät/H = Kätilöopisto, Haikaranpesä
LAS = Loimaan aluesairaala
LKS = Lapin Keskussairaala
LPKS = Länsi-Pohjan Keskussairaala
LUS = Länsi-Uudenmaan Aluesairaala (Tammisaari)
LS = Lohjan aluesairaala
MKS = Mikkelin keskussairaala
NKL = Naistenklinikka
OAS=Oulaskankaan aluesairaala
OYS = Oulun Yliopistollinen Sairaala
PHKS = Päijät-Hämeen Keskussairaala
PKKS = Pohjois-Karjalan Keskussairaala
PS = Porvoon sairaala
Ras = Raahen aluesairaala
SAS = Salon aluesairaala
SKS= Savonlinnan keskussairaala
SeKS = Seinäjoen Keskussairaala
SatKS = Satakunnan Keskussairaala
TAYS = Tampereen Yliopistollinen Sairaala
TYKS = Turun Yliopistollinen Keskussairaala
VAS = Vammalan aluesairaala
VKS = Vaasan Keskussairaala
VSAS = Vakka-Suomen aluesairaala
ÅCS = Ålands centralsjukhus
 
Kiitos anjamarita kun jaksat päivittää :hug: ja uusi pino voisi olla ihan hyvä ;)

Eiliset neuvolakuulumiset eli vimeinen saikku saatu ennen äippälomaa eikä ainakaan vielä tullut kieltoa et ei voisi käydä uimassa tai pikemminkin uittamassa pikkuneitiä ;) kaikki tuntu olevan ennallaan tuolla alhaalla, paikat kiinni jne.
Sf-mittaa ei ollut tullut kuin 1cm kk.ssa eli nyt 28 :eek: kattelin pikkuneidin kortissa niin samaisella vikolla ollut jo 32 mut onhan tässä vielä 10vkoa aikaa ainakin sitä kasvatella :whistle: ei siis syytä huoleen ja onpahan tipahdettu nyt sinne normikäyrälle ettei enää viillä siel yläkäyräl ;) Sykkeet heitteli 120-140 väliin mut mulla ei merkata niitä koskaan korttiin, merkataaks muilla? Lekuri meinasi et vauveli olisi ollut rt mut samaan syssyyn sanoi et ehtinee vielä kääntyillä moneen kertaan.
Painoo oli sit tullu 2kg eli 500/vko, paineet 137/80 eli suht samois mitä olleetkin.
Nyt siis alkoi tuo 2vkon välein seuranta eli 19pv. seuraava aika :)

Jaksuja kaikille :hug: palaillaan :wave:
Mukavaa Loppiaista!
Ävm70 ja "pikkukakkonen" 30+4 :heart:
 

Yhteistyössä