35v+ odottajat, vol 3

Anjamarita: Ihana joulukuva teiltä!


Äiti-Kengu: Täällä yhdessä koossa ollaan, ei mitään tuntemuksia, että vauva olisi ulostulossa, joten ei auta kuin alapää kirvelystä kipeänä jatkaa odottelua. Tiistainahan 30.12. sitten kuulen, onko tuo alapään viikon kestänyt todella kipeä kirvely ollut jotenkin paikkoja kypsyttävää vai muuten vain raskaudesta johtuvaa limakalvojen ylikuivumista. Että joo, sori tällainen inttiimi asia, mutta kun "se" on niin kipeä!!!!

Nyt on tämäkin joulu ohi.....

Palailemisiin!

-akkis-

 
Tere!
Tulin pitkästä tänne pistäytymään ja ajattelin toivottaa tsemppiä akkamännylle ja iiniukselle ja muillekin, joilla laskettu aika on käsillä. Ensimmäisen raskauteni aikana kuuntelin yhtä synnytys cd:tä, jossa hoettiin luottamuksesta todella paljon. CD:n tavoitteena oli antaa uskoa siihen, että oma keho hoitaa homman ja että synnytykseen pitäisi mennä avoimin ja luottavaisin mielin.
Minulle se auttoi ja olinkin synnytykseen mennessä hyvinkin rauhallinen ja luottavainen. Kaikki sujui hyvin ja uskon, että teilläkin sujuu!

Itselläni menossa rv 33+2 ("). Laskettuun aikaan tuntuu kuitenkin olevan hirveän kauan ja lasken päiviä lähes joka päivä (siksi aika kuluukin niin hitaasti). Olen sairaslomalla jatkuvien häpyliitoskipujen, supistelujen ja nivusessa tuntuvan selvittämättömän kivun vuoksi. Lisäksi minulla on raskausdiabetes, todella tiukka dieetti sen takia ja aika kova närästys usein riippumatta siitä, mitä syön. Elämä pyörii siis todellakin tämän raskauden ympärillä. Yritän syödä siten, etten joutuisi insuliinille, kuten edellisessä. Olenkin joutunut tiputtamaan hiilarit noin 120 grammaan, joka on mielestäni jo ihan minimi. Nyt jouluna olen parina päivänä antanut itselleni luvan vähän herkutella, mutta onneksi verensokerit eivät ole ylittäneet noita valtakunnallisia raja-arvoja, ainoastaan täällä paikallisesti käytössä olleet arvot ylittyneet (eri käytäntö täällä...). En ollut ylipainoinen ennen raskautta, ja nyt minusta tuntuu, että vähäisetkin rasvakertymät esim. selästä ja ojentajista kadonneet, eikä takaapäin edes näe, että olen raskaana. Painoa kuitenkin tullut noin 8 kg, vaikka kasvot ovat kuin luuviululla eikä rasvaa näy missään. No, onhan sitä kai tuossa mahan seudulla vähän, mutta rinnat painaa ainakin 1 kg per kappale...
Tämän raskausdiabeteksen takia joudun syömään noin normaaliaterioiden lisäksi 3 ylimääräistä pientä terveellistä välipalaa ja mittailemaan tuota verensokeria joka päivä. Siispä todellakin toivon, että aika menisi nopeasti, koska olen ollut tällä dietillä jo 5 kk. Ennen raskauttakin söin suht terveellisesti, mutta nyt kyttään koko ajan hiilareita ja veriarvoja, joka on pitemmän päälle tosi stressaavaa. Anteeksi vuodatukseni, mutta joskus pitää kai purkautua.
Toivon, ettei teillä muille mahd. sokeriseuranta yhtä tiukkaa. Taustalla on vain huoli omasta pikkuisesta, ettei vaan tekisi jotain väärin, joka aiheuttaa vauvalle ongelmia.

Tällaisia omaan napaan tuijottamistarinoita näköjään syntyy näin jouluna, anteeksi siitä.
Toivon kaikille odottajille hyvää loppuvuotta ja tsemppiä muutenkin odotukseen.


 
akkamänty: :hug: toivottavasti ei kauaa tarvisi kärvistellä.
Riituli:no onpas sulla toisaalta aika kurja tilanne.Toivon mukaan aika tosiaan kuuluu nopeasti.Tottakai sitä huolehtii pikkuisen voinnista.Kaikkea hyvää sinun odotukseen.
Mulla ei enään eilen ollut kuvotusta =)
Mukavaa lauantaita kaikille!
 
Täällä taas pitkästä aíkaa pistäytymässä nopsasti......meillä päivät menevät huimaa vauhtia, mutta eipä ihmekkään, kun taloudessa on kaksi vaippaikäistä + kaksi muuta riitelevää vanhempaa sisarusta :eek:

Välillä on ihan neuvoton olo, kun tyttö 8v. ja poika 7v. tappelee toistensa kanssa aamusta iltaan....vauva arki menee itsekseen ja onneksi olen saanut perustyytyväisen ja vähän itkevän vauvan....

Sipriina vilautti ensimmäisen hymynsä noin 6 viikkoisena ja ensimmäisessä neuvolassa kävimme muutamaa päivää ennen 1 kk ikää ja painoa oli tullut 3500----->4690g.....syntymäpaino oli 4000g, mutta putosi sairaalassa noin 3500g....pituutta oli 51cm----->54cm

Kovasti syö tisua ja samalla, kun imetän niin meidän pikkumies 1v.3kk tekee täysillä pahojaan joka puolella olohuonetta :saint:

Onnea muuten nevi ja Minnihiiri68 pienten prinsessojen johdosta :heart: :heart: :heart:

Pikkuhiljaa pitäisi alkaa varaamaan ristiäisiä varten paikkoja + pappia, että Sipriina saisi jo oikean nimensä kirjoihin ja kansiin.....alennusmyynneissä tuli käytyä Ideaparkissa kahden vanhemman lapsen kanssa ja pumppasin maitoa pulloon ja mies syötti siitä, että Mamma sai rauhassa shoppailla :D oli ihan mukavaa, että sai vähän omaa aikaa vaikkakin liikkeellä oli ehkä muutama muukin ihminen :D

Tsemppiä kaikille synnyttämään lähteville!!!! Itselläni on jo tammikuun alussa jälkitarkastus neuvolassa eli näin aika rientää....

Kisse ja Sipriina Sabriina 6 vkoa :heart:
 
Enpä tiedä, onko mitään järkeä kirjoittaa tänne, negatiivisuuden ja omanapaisuuden määrä on niin mega..... Olen jo aivan väsynyt tähän pahaan oloon ja kuvotukseen.... haluaisin sen jo pois, ihan oikeasti olen siihen ihan hirveän väsynyt. Viime yö meni taas täysin valvoessa, nukahdin vasta kuuden jälkeen aamulla. Illalla käytiin isäni haudalla. Oli toki mahtavaa olla ulkosalla, kun jätettiin auto vähän kauemmas että tuli pitempi kävelymatka, mutta kun ei siitäkään oikein nauti, kun alapäätä kirvelee niin julmetusti. Kaksi toivetta: voisin joko nukkua koko ajan tai sitten voisin lähteä synnyttämään. Synnytys voi olla ihan millainen vain, mutta haluaisin tämän pahan olon pois.....


Riitulille tsemppiä. Ruokien jatkuva tarkkailu on henkisesti todella raskasta.....


Äiti-kengu: Olen TODELLA ILOINEN puolestasi, jos paha olosi on pysynyt nyt poissa!

Lähden "vaihteeksi" veskissä käymään ja sitten jos tirauttaisi pienet itkut, josko siitä olo vähän helpottuisi, kun on kuvottava olo..... Onneksi on tuo pöhkömäinen koira, joka vispaa vieressä ees sun taas, niin pysyy mieli jotenkin "pinnan yläpuolella" ts. ettei ihan vajoa täydelliseen harmauteen. Ja liikkuuhan tuo vauvakin reippaasti tuolla mahassa, että kyllähän sitä jotakin positiivista omasta maailmasta löytyy..... Heipsan!
 
Löytyi tälläinen ikäihmisten pino. ;)
Liittyisin siis mukaan. Olen 36 v. kolmatta odottava ja la 26.8.

helpon tuntuisesti alkaa raskaus, ei pahoinvointia ei juuri mitään. Hajuaisti herkistynyt, pari kertaa on etonut, alavatsasta nippailee välillä. Vaan vielähän se kerkeää tehdä vaikka mitä...

Lukaisin nopeasti viestiketjua ja tosi hauskaa kun kaikki on vähän eri kohdissa raskautta ja toisilla jo nyytty kainalossa. Onnittelut kaikille vauvan jo saaneille! Tsemppiä viime metriläisille!

jeela ja manteli 5+3
 
Akkamänty, tsemppiä :hug: Nyt varmasti tuntuu ikävältä eikä millään jaksais odottaa, mutta kaikki nuo vaikeudet unohtuu kyllä heti kun saat pikkuisen nyytin syliin :heart: Minähän jouduin odottelemaan kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen ennen kuin vauva syntyi, joten tiedän kyllä tunteen, mutta niin vaan kaikki kolotukset ja kivut unohtui heti kun oma pikkuinen oli tullut maailmaan :)

Meidän neitikin on jo sitten 2 viikkoa vanha :heart: Vauva-arki sujuu jo melkein "rutiinilla". Meillä vaan on sellainen ongelma, että vauva nukkuu kyllä päivisin kuin enkeli, mutta öisin sitten valvotaan senkin edestä :eek: Vauva herää yleensä kahden maissa yöllä syömään ja sen jälkeen ei sitten enää nukutakkaan, joten meillä valvotaan ja kitistään jopa klo 6 saakka aamulla. Joten voitte kuvitella, että äiti ja isi on hiukkasen väsyneitä :D Toivotaan, että tilanne helpottuu lähiviikkojen aikana, muuten univelka kasvaa varmaan liian suureksi, kun en oikein osaa / malta nukkua päivälläkään...

Terkkari kävi maanantaina kotikäynnillä ja vauvan paino oli noussut jo silloin yli syntymäpainon, joten sen suhteen kaikki on ok, ilmeisesti siis maitoa tulee riittävästi, vaikka välillä iskeekin uskonpuute :) Napatynkäkin irtosi jo, hetken näytti jo siltä, että sinne olisi pesiytynyt sieni, mutta onneksi napa oli kuitenkin puhdas ja kunnossa.

Meillä on ollut vähän masuvaivoja, joista suurin osa johtuu varmasti siitä mun saamasta antibioottikuurista. Onneksi se kuuri loppui toissapäivänä, toivotaan että nyt tulee vauvan oloon parannusta. Olen antanut vauvalle Cuplatonta ja Rela-tippoja terkkarin suosituksesta, mutta varmasti se lääkekuuri on lisännyt noita masuvaivoja.

Me ollaan lähdössä maanantaina lappiin, pikkasen jännittää, miten lentomatkat sujuvat :) Täytyy vaan imettää vauvaa nousun ja laskun aikana, ettei pikkuisen korvat mene lukkoon. Loma tulee kyllä kulumaan suurimmaksi osaksi mökissä, koska vauva on vielä niin pieni, ettei häntä vielä oikein voi ulkoiluttaa paljoa, varsinkaan jos lapissa on paljon pakkasta. Pääasia on kuitenkin päästä lomalle ja mieshän voi kuitenkin käydä hiihtämässä ym.
 
Joo, en epäile sekuntiakaan, ettenkö unohtaisi esim. tämän koko raskauden kestäneen kuvotuksen ja pahan olon nopeasti. Siihen on varmasti mitä suurin halu, niin tympeä seuralainen se on vapunpäivästä lähtien ollut. Jotenkin vain "kamelin selkä" katkesi tuon alapääkirvelyn myötä: ihan kuin olisi ollut sähkötuolissa viimeiset 8 kk ja sen päälle viime metreillä alettaisiin vähän vielä jalkapohjista elävällä tulella polttelemaan (olenko vähän dramaattinen.....) eli yhden kidutuksen vielä kestäisi, mutta tuo toinen oli jo liikaa, siihen loppui pinna ja olen aivan kyllästynyt kehooni.


Heipsan tuu-tikki! :wave:

Ja Kisselle myös heipat! Teillä tohinaa riittää. Teki varmasti namia käydä vähän tuulettumassa Ideaparkissa.

Mukavaa matkaa minnihiirelle! Ympäristönvaihdos piristää varmasti. =)

Pikkukoiruus asteli äsken tietokoneen päälle, onneksi teksti ei kadonnut. Jospa alkaisi kirjaa lukemaan....
 
Heissan kaikille, uusille ja vanhoille

Akkis, pian pääset onneksi siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Toivon sinulle kärsivällisyyttä viimeisiin päiviin - toki itsekin tiedän, että helpommin sanottu kuin tehty :)

Kisse, tiedän tunteen noitten riitelevien sisarusten suhteen. Meillä 7 ja 5 vuotiaat ovat olleet viime päivät koko ajan toistensa kimpussa. Ovat tehneet oikein taidetta siitä, kumpi saa toisen paremmin ärsyyntymään. Yksi mikä on varma, niin ainakin äitinsä saavat kiehumaan tempuillaan :kieh:

Me olimme aaton anoppilassa tuolla Turun vieressä ja samalla Hannes sai kokea ensimmäisen hotelliyönsä. Oltiin nimittäin miehen ja Hanneksen kanssa Börsissä yötä. Ei huvittanut jäädä anoppilaan nukkumaan, kun siellä oli niin paljon porukkaa. Isommat lapset toki jäivät sinne mummulle ja papalle. Kyllä muuten hyvin nukuttiinkin kaikki kolme. Kymmenen jälkeen täytyi herätellä poika, jotta ehdittiin aamupalalle.

Tänään ajattelin antaa Hannekselle ensimmäistä kertaa sosetta. Bataatti odottaa jääkaapissa keittämistä. Katsotaan kuinka päiväunien jälkeen moinen mössö maistuu.


Säihke ja Hannes 4 kk ja jotain...
 
Onnea plussasta ja tervetuloa mukaan;
SpookyMama (ihana nimi :D )
Sinderella
tuu-tikki


Pahoittelut hyrinä :hug:


Ihastuttavia kuvia;
Sarppa70 :heart:
Säihke :heart:
Czarina :heart:
anjamarita :heart:


Voimia ja tsemppiä viimeisiin päiviin ja viikkoihin;
iinius
akkamänty
janttu672
Piiloblondi
tuttelitar
Sini-sissi
nokko
lilli70


Tuhannet kiitokset teille kaikille vauva-onnitteluista =)


Täällä kaikki hyvin.
Tiistaina on vauvelin eka käynti neuvolassa ja silloin tarkistetaan samalla haavani tilanne. Sain jätettyä pari päivää sitten kipulääkkeet pois ja olo on ollut siedettävä. Huomenna palaa arki, joten silloin voimat todella koetellaan.
Onneksi pikkuneiti 2,5v on ottanut uuden tilanteen hienosti vastaan ja on vauvan sydänystävä :heart: Ainakaan vielä ei ole ollut merkkejä mustasukkaisuudesta.
Vauveli on 'kiltti' ja perustyytyväinen (ainakin vielä ;) )
Maitoa tulee hyvin ja pikkuiselle maistuukin päivisin imaisut noin 1-2,5h välein.
Yöt on menneet todella loistavasti. Kapaloin pienen ja otan viereen nukkumaan. Useimpina öinä on nukkunut ensin noin 4-5h, syönyt ja jatkanut unia 2-3h. En ole siis itse tarvinnut päivätorkkuja ollenkaan, kun yöt ovat menneet näin hyvin.
Napatynkäkin irtosi jo muutama päivä sitten. Vaipanvaihdot sujut hyvin ja etenkin pyllypesusta pikkuinen nauttii kovasti. Kylvyssäkin tuntuu viihtyvän hyvin.
Ääntä löytyy kun nälkä iskee ja syötänkin aina kun pikkuinen sitä tuntuu haluavan. Tuttia ei olla otettu käyttöön, enkä aiokaan ellei tilanne muutu.

Kaikki raskausvaivat jäivät sairaalaan, enkä olekaan niitä yhtään kaivannut ;)
Jälkisupistelut olivat tällä kertaa aika inhoja, vaikka olinkin melkoisella kipulääkityksellä. Ne kestivät onneksi vain ensimmäiset 4-5 vrk ja loppuivat sitten. Rinnat kestävät päivittäisellä Bebanteenivoitelulla imetyksen hyvin. Välillä maito pakkautuu melko kovaksi rintoihin, etenkin öisin pitkillä syöttöväleillä.
Ainoa kurja 'vaiva' on päänsärky, joka palasikin heti kipulääkityksen jälkeen takaisin kuvioihin :/ Sitä vaivaa ei ollutkaan lähes koko raskausaikana.

Nimen meidän pikkuinen tonttunen saa 1.1.2009. Ihan vain perhepiirissä pidämme pinen nimiäis-tilaisuuden.


Mukavia joulun ja uuden vuoden välipäiviä!


Tsemppiä akkis :hug:



Nevi ja Vilttitossu 13vrk
 
Moi!
Voi miten lutunen rinsessa siellä nukkuu, Nevi! Näin noviisina aina ihmettelee, miten valmiin näköisiä nuo vastasyntynyneet onkaan, mutta onhan sitä kasvatettu tukkaa ja siloteltu naamaa mahassa jo monta viikkoa :)

Täällä on vallalla joulun touhun jälkeinen tylsistyminen. Päivän urotyö oli, kun sain tilattua uudet verokortit ens vuodelle, olikin vähän räknäämistä näillä 20% toimivilla aivoilla... hiki meinas tulla, vaikkei nyt mistään korkeemmasta matikasta ollutkaan kyse! Nukuin pitkään, enkä ole saanut tehtyä mitään muuta. Millonkohan tähän tulosvastuuttomaan elämään oikeen tottuis, jollei ois touhua tiedossa muutaman viikon päästä?

Vesimies voi hyvin (siis edelleenkään en kyllä tiedä, onko se poika..), joulupäivänä tosin hän piti totaalisen huilipäivän, kun oli aattopäivä ollut vähän haipakkaa äipällä. Ehdin tietysti jo huolestua tapani mukaan, vaikka nää vauvan huilipäivät tulee kyllä ihan kaavan mukaan mun touhuamisen jälkeen. Viikonloppuna tuli kävelylenkkeiltyä pariin otteeseen, eikä ihme ja kumma liitokset natisseet nyt ollenkaan niin kuin aiemmin.

Mutta tylsäätylsäätylsää onpi. Ja puhti vauvanhuoneen sisustamiseen nollassa.... höh sentään. Kroppa ei paljoa valita vieläkään, mutta päässä on jokin sumu/hidastusvaihde päällä. Ja mihin se aurinko hävisi? Voiko tästä reklamoida johonkin??

Notta vali vali vaan täältä :LOL: toivottavasti teillä muilla on aurinkoisemmat fiilikset.

Lilli 36+0
 
Nostelemassa meitä :wave:

Tuossa eilen laittamassa kuvassani on pikkuinen vain päivän ikäinen :heart:
Nyt kun on 'jo' kaksi viikkoa vanha, on piirteet muuttuneet jo paljon.

Neuvolaan lähdetään parin tunnin kuluttua, tulen sitten jossain vaiheessa kertomaan tuloksia. Kävin jo kotipuntarissa tarkistamassa tilanteen ja hyvältä näytti :)
Synnäriltä kun tulin oli lähtenyt vain nelisen kiloa, nyt yht reilut 10kg. Eli painan nyt noin 13kg vähemmän kuin niskapoimu-ultran aikoihin.
Vaan vielähän tuota elopainoa piisaa, eipähän tule vilu vaikka pakkasetkin saapuisivat :whistle:

Ei täälläkään aurinkoa näy, mutta jos pilkahtaa, puhaltelen sitä sinun Lilli70 suuntaan.



Nevi ja Vilttitossu 2viikkoa 1päivä
 
Täällä tilattu ensimmäinen neuvola. Sain sen 15.1. Huonoa oloa on ilmassa sillon tällön. Onneksi saan olla kotona eikä tartte mennä töihin skarppaamaan koko päiväksi. Juniori meillä on reilu 10kk, joten hoitovapaalla olen.

Ihana kuva Vilttitossusta!
 
toivottavasti Akkamännyle kuuluu hyvää?!
Nevi onpas suloisen näköinen =)
Mulla on työn merkeissä uudenvuoden aatto sekä päivä.
Toivottelen kaikille mukavaa loppu vuotta sekä alkavaa vuotta =)
Äiti-kengu ja pikku-kengu 13+2
 
Hei :)

Hyvää uutta vuotta 2009 kaikille täällä oleville mammoille. Joulukin meni jo nopeesti niinkuin yleensä.

Millä ihmeellä mä saan oloni kohenemaan siis kuvottaa aamusta/iltaan ja illasta/aamuun mikään ei tunnu auttavan. Lyllähän se ohi menee on aina mennyt mutta ei jaksais oikeen tätä olotilaa (kamalaa valitusta).
Meillä tytöt pelkää että mulla on okennustauti tuloillaan sillä ei olle kerrottu vielä että pikkuista täällä kasvatellaan syksyksi joukkoomme. Esikko tietää mutta ei muut kovasti ne jo vinkkaa että olis mukavaa kun tulis uusi vaavi jossain vaiheessa mä vaan hiljaa kuuntelen ja vastaan että sitten joskus joo.
Ai niin musta tuli tänään täti :) Pikkusisko synnytti esikoisensa 2 vk etuajassa. Kaikki meni hyvin mutta oli rankka reissu toista vuorokautta poikaa maailmaan väänsi. Meni sisko sitten itelleen raskausmyrkytyksen jouluksi hommaamaan ja sunnuntaina päättivät käynnistää.

Niin ja meitin Peppi 8 kk oppi konttaamaan eteenpäin kun on aina vaan halunnut peruuttaa.
Huomenna mennään pikkuisten kanssa raketteja ampumaan ja sitten syödään hyvin ja katellaan ikkunasta kuinka muut tuhlaa eurojaan taivaalle.
Meitin pommi exspertti Leevi 4 v teki isälleen jo selväksi mitä raketteja haluaa. Hyvin näyttää kuunnelleen mitä isoveli on kavereiden kanssa jutellut =) No ei se oppi ojaan kaada tässäkään asiassa luulen mä.

Mutta nyt nukkumaan :wave:

Spookymama + Aino 7+1
 
...kaikille tasapuolisesti! :wave:

Meillä minimies senkun vaan kasvaa ja (ainakin omasta mielestä ) komistuu silmissä. Pikkasen vatsavaivaa ollaan saatu riesaksi kovan vatsan muodossa ja toisinaan vedetään maitoa väärään kurkkuun ja/tai nenään jolloin hiukan rohistaan tai niiskutellaan, mutta muuten minimies on jaksellut todella mainiosti.

Oma vointi alkaa myös olla aika hyvä eli leikkaushaava on vihdoin lakannut jomottamasta ja myöskin rintani ovat "tasaantuneet" eli enää ei jomota kun maito pakkaa rintoihin, mutta sitä mukaa kuin fyysinen kuntoni paranee, joutuu parisuhteeni aina vain tiukempaan syyniin, joten saapa todellakin nähdä mitä tuo uusi vuosi tuo meikäläisen parisuhde-elämään... :whistle:

Onneksi olemme jo käyneet lastenvalvojalla vahvistamassa isyyden ja sopineet samalla tapaamis- ja huoltajuusasioista, joten niistä ei sentään tarvitse tapella jos käy niin, että "sinkkuunnun" tässä lähiaikoina. Emme ainakaan muuta tänään saman katon alle kuten tarkoitus oli, eikä johdu minusta... Elämä on - eikös sitä niin sanottu :D

Ai niin! Minimies sai sunnuntaina nimekseen Ronny Alexander :heart:


Czarina & minimies
 



Eli Hyvää Uutta Vuotta 2009 teille kaikille :wave:

Lieköhän akkamännylle tullut/tulossa vuoden 2008 viimeisiä vauvoja?
Toivottavasti hällä menee kaikki hyvin :)

Hienon nimen valitsitte pienokaisellenne Czarina :heart:
Oliko teillä minkälaiset ristiäiset/nimiäiset? Isot/pienet? Kotona vaiko kirkossa?
Toivottavasti tilanteenne parisuhteessanne selviää molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla :hug:

Voi Spookymama :( Tuo alkukuvotus ja paha olo on kyllä niin kurjaa. Yritä kestää, tsemppiä täältä kovasti lähettelen.

Eilisessä ekassa neuvolassakäynnissä ei paljoa selvinnyt. Kaikki oli hyvin niin minulla kuin vaavelillakin. Haavani on parantunut hienosti, pientä punoitusta vain yhdessä kohdassa. Mustelmat ovat vähentyneet puoleen ja osassa alavatsaa on jo tuntoa. Jälkivuoto lisääntyi hieman kun viime viikolla jätin kipulääkkeet pois, mutta ei mitenkään rajoittavasti.
Pikkuiselle oli tullut painoa hienosti, nyt oli 3840g (synt. 3620g) laitokselta lähtiessä 3375g.
Pituutta ei mitannut kun ei oltu lastenneuvolan puolella. Seuraava käynti on 7.1, joten silloin sitten saadaan uusi pituusmitta.
Kovasti hoitaja kehui meidän virkeää tyttöstä. Ei kuulemma uskoisi pariviikkoiseksi kun niin tarkkaan seuraa katseella :D Päätäkin sekä kannattelee että kääntelee hienosti. En kyllä yhtään yllättyisi vaikka jo piankin saan ensimmäisen hymyn, niin selvästi pikkuinen jo tunnistaa ääneni ja kosketukseni kun tulen hänen lähelleen.

Minun olo on koheentunut hurjaa vauhtia. Oikeastaan olo on jo ihan 'normaali', kunhan en vain nosta mitään raskasta tai liiku liian nopeasti. Kyllä vaan ihmisen paranemiskyky on ihmeellinen.

Ihanaa vuodenvaihdetta teille kaikille. Nauttikaa masuistanne, vauvoistanne ja lähimmäisistänne :heart:



Nevi ja Vilttitossu (huomenna nimi, kävin muuten vakoilemassa väestöliiton sivuilta ja vain yksi tyttönen on saanut tänä vuonna meidän valitseman nimen) 2vko+2p
 


Kaikille tänne toivotan :wave:

Ultrasta terkkuja maanantailta... vauva voipi hyvin ja painoarvio 3240g. Parin viikon päästä lapsivesipunktionäyte keuhkojen kypsyys tutkitaan. Joko käynnistävät tai sektio. :heart:

mantana ja Pikkuinen "Toivo" rv. 34+5 :heart:
 
Minun tiedoista näemmä puuttuu aikaisempi jälkikasvu: P-04, P-05

Onnittelut monille vauvansa saaneille! Useammalla on takana sektio jos oikein pikatavasin tekstejä. Paranemista! Eka syntyi sektiolla perätilan vuoksi ja otin tilanteen silloin ihan hyvin ja paranemin eteni joka päivä, pystyi liikkumaan ja kaikki ok. Jälkeenpäin ajattelin kuitenkin että olihan se pitkä tie, vielä 6 kk tienoilla jos kantoi imuria yläkertaan kiristeli haavakohtaa. :( Kohdallani siis alatie synnyts oli parempi kokemus kakkosen kohdalla, vaikka ihan mahdoton kiputila itsessään. Toivon nyt 3 kohdalla ettei sektioon joutuisi, vaikka tosi jännä kokemus ja hieno syntymä se on, mutta se jälki paraneminen....

Onnea Czarinan pojalle nimestä!
Tänään taisi Nevin tyttö saada nimen. Olen itse nimifani, niin todella uteliaana kuuntelen minkä nimen tytön tyllerö saa, jos vain yksi on 2008 juuri sen nimen saanut. :)

Minulla on taas helpontuntuinen raskaus alussa. Ei pahoinvoitia kuin parina päivänä kevyesti. Hajuaisti on tarkempi (paitsi nyt nuhassa), mutta vielä ei kuvotushajuja ole ilmaantunut. Kaikki maistuu, kahvikin. Ehkä liikaakin tulee syötyä, kiloja kun on enemmän kuin laki sallii. Nyt en haluaisi raskauskiloja niin paljoa, esikoinen 28 kg ja kuopus 18 kg (syntyi kyllä jo vk 35). pahoin pelkään että jos pahoinvointiakaan ei ole niin ruokahalu vie mennessään ja puntari näyttää pian todella raskaitalukemia. :(

Tsemppiä loppumetriläisille! Olikos niin että Akkamänty on mahdollisesti vauvaa hakemassa? Jännä juuri nämä vuoden vaihteen lasketutajat kun ei tiedä syntyykö kumman vuoden puolella.

Tuu-tikki ja manteli 6+1
 

Yhteistyössä