<3Heinäkuiset2014<3~Loka-Marraskuussa~

  • Viestiketjun aloittaja Tiqustiina
  • Ensimmäinen viesti
Mitäs muuta täällä oli juteltu...

Yksi synnytys siis takana, esikoinen syntyi 38+6. Synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen vuoksi ja päättyi aika dramaattisesti hätäsektioon. Toivottavasti tällä kertaa sais kokea luonnollisesti käynnistyvän alatiesynnytyksen!

Hankintoja ei juuri tarvis tehdä jos tulis toinen tyttö, lähinnä tuplarattaat ja ehkä sitteri! Jos poika tulis niin ois aika homma myydä ensin esikoisen vaatteet pois ja ostaa vastaava setti pojan vaatteita tilalle. Ihan vastasyntyneen koissa on kyllä aika paljon neutraaleja. Edelliseen raskauteen ostin aika paljon vaatteita sillä ajatuksella et niille varmaan tulee toistekin käyttöä ja nyt onkin kiva kun ne on valmiina. Samaan aikaan vuodesta vielä kun on raskaana niin ihan hirveesti ei tarvii hankkia. Kesäksi haluan kyllä enemmän hameita ja kivoja imetyspaitoja synnytyksen jälkeistä pukeutumista ajatellen. Viimeksi ei sitä niin osannut ajatella ja tuntui ettei varsinkaan mitään kesäistä puettavaa siinä vaiheessa ollut.
 
Kyllä täällä hiipii nyt mieleen ikävä ajatus että tämä taitaa olla tuulimuna. Jotenkin en saa vain viikkoja täsmäämään, ellei ovulaatio ole ollut tosi myöhässä. Sain nimittäin testiin jo ihan hailakan haamun 16.10 ja siitä jos laskee taaksepäin ovista n. 2vk, pitäisi senkin mukaan viikkoja olla jo 7.

Kunnon plussan tein sitten 21.10, jolloin viikkoja pitäisi olla 6. Ultrassa viikkoja näkyi viisi. kaiken järjen mukaan en nyt saa laskuista järkeviä joten minä varmaan alan odottelmaan vuotoa ellei tässä nyt ihmettä tapahdu seuraavaan ultraan mennessä, joka on 16pv.
 
Surusilmät Antteksi että tulen utelemaan sulta.. Olen tuolta kesäkuisten pinosta :) Näkyikö sulla sillon ultrassa mitään? Itellä näkyi sikiöpussi ja viikkoja olisi pitänyt olla 5+6. Nyt oonkin miettinyt että mitäs jos viikkoja on vaan vähemmän? Itse tein ekan hailakan haamutestin 4+1. Ja vahvemman testin 4+5. Mulla on perjantaina ultra aika ja katotaan uudestaan tilanne, koska vuotoa ei ole itsestään alkanut tulemaan. Ja siis mullehan sanottiin että tää on tuulimuna. Gyne ei edes antanut toivoa asian suhteen :/ En tiiä oisko hcg ollut matala sitte?
 
Heips ...

Mulla alkaa mennä hermot tähän etovaan oloon :( Kaikki yököttää ja yhtään hetkeä ei ole päivästä, jolloin ei tekisi pahaa. Noh, ehkä tää tästä jossain vaiheessa (kunnes sitten alkaa muut vaivat :D )

Mä kattelin eilen tyttöjen neuvolakortteja. Aika simpsakoita typyjä ovat olleet kumpikin, esikoinen vkolla 37+4 3190g ja 48cm ja toinen 38+6 3279g ja 50cm. Toivottavasti tämä on yhtä pieni, en halua yhtään isompaa yrittää synnyttää. Tosin vauhti saattaisi silloin olla hieman hitaampi, tuo nuorempi typy kun syntyi niin vauhdilla kalvojen puhkaisun jälkeen, ettei kätilö ehtinyt oikein mukaan. Kun sanoin, että vauva syntyy, ei kätilö (eikä lääkärikään) uskonut. Käskivät hengitellä rauhassa ja seurauksena oli sitten se, että tyttö kopsahti pää edellä alusastiaan (onneksi ei sentään lattialle asti :D ) . Reppana, heti ekana kolahti pää :D

Onko kuinka moni teistä tehnyt digitestiä? Uskaltaako siihen tulokseen luottaa edes suurinpiirtein? Mua alkoi yhtäkkiä epäilyttämään, että jos tää raskaus onkin pidemmällä kuin luulen... Mitään muistikuvaa kun ei ole edellisistä menkoista, en ole merkannut mihinkään ylös ja maha tuntuu aivan liian isolta ottaen huomioon että viikkoja olisi vasta vajaa 6..... Mulla nimittäin sellaiset housut, joissa on ollut melkein 10 senttiä tyhjää vyötäröllä, ovat nyt just sopivat, ehkä jopa iltapäivästä vähän puristavat. En tiedä uskoisiko, että voi olla vaan näin turvoksissa. Kohdunpohja tuntuu musta tuossa navan tienoilla jo.... Taidan mennä apteekin kautta kotiin ;)

Nyt vielä hetkeksi työn kimppuun, sitten ostamaan jotain evästä kotimatkalle (60 kilsaa), jotta jaksaa omaan ruokapöytään... Meinaa se heikotus iskeä aina tuossa välillä niin pahana, että kotipihassa kädet ja jalat jo tärisee....
 
Tiqustiina
Sydänx3 mulla näkyi 5+3 ainoastaan sikiöpussi sekä ehkä ruskuaisrengas. Lääkäri sanoi että ei noilla viikoilla muuta oikein voiskaan näkyä. Uusinta ultra 2vko päästä.
 
Tiqustiina: Teen yksijakoisella ohjelmalla koko kropan kerralla, about puolentoista tunnin treeni + puoli tuntia venyttelyä päälle. Ajattelin käydä päivittämässä miun saliohjelman uusiksi nyt raskautumisen myötä, ehkä kaksijakoiseksi?. En pidä vielä kiirettä. Lähdin alunperin salitreenistä hakemaan apua jumiutuneeseen selkärankaan mutta mää sitte vähän hurahdin! Nyt haettu lihaksia ja voimaa mm. hiihtokautta silmällä pitäen.

Tisseisin sattuu, kauhea jano aina töiden jälkeen. Pitää apteekkilaisena pitää hirveen visusti omat mielenkiinnot omina tai paljastun heti odottajaksi, pitää salaa tutkia asioita meidän verkkopalveluista ja tuotteista. Ja mies hemmottelee miut ihan pilalle jo näin alkuvaiheessa.
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Sydänx3 Ei haittaa ollenkaan, mukavaa saada tukea asian kanssa. :)

Ultrassa oli kuulemma normaalisti alkanut raskaus, keskellä kohtua, ruskuaispussi oli näkyvissä, ei muuta. Möllykän koko vastasi viittä viikkoa. Eli minun laskujeni mukaan aivan liian vähän, oli ovulaatio myöhässä tai ei. Lisäksi sanoi hiukan kummallisesti ettei kannata neuvolaa varailla. Eikö sitten kehdannut sanoa ettei tässä oikein toivoa ole..Tiedä häntä.

Kivut alkoi tunti sitten, nyt leviää selänpuolelle. Vuotoa ja ultraa odotellessa.:headwall:
 
Hei,
Minäkin ilmoittautuisin. Viikko sitten plussasin jotes omien laskujen mukaan noin 5+ mennään. Kierto miten sattuu jotes sille ei voi paljoa painoa laittaa. Ensimmäinenkin olisi pitänyt olla neuvolan mukaan viimeistään 1,5 viikkoa aiemmin kuin mitä oli. Nätti poika silti tuli :). Eli jos ei ole täysin varma ovulaatiostaan ja siinäkin sitten tarkalleen hedelmöittymisestä, niin ei kannata heti toivoa heittää vaikkei viikkoja vastaa. Kun mun olisi pitänyt olla 6+ viikoilla näkyi ultrassa vain 4+ viikoilla oleva, mutta siitä lähtien joka ultra sanoi päivälleen samaa. Oli siis vain tosi myöhäinen heppu :)

7.7/ Iiva/ 2.lapsi/ sairaala vielä mietinnässä

Olen 1,3 v muksun kanssa kotona ja minua kovasti mietityttää miten tulisi toimia. Käydään päivittäin avoimessa päiväkodissa/ seurakuntakerhossa/muskarissa ja olen pohtinut että onkohan tuolloin millainen vaara altistua sikiölle vaarallisille lastentaudeille? Joo tiedän ettei kuplassa voi elää ja kotoa pitää lähteä, mutta koska en ole ennen poikaani ollut juurikaan lasten kanssa tekemisissä niin asia mietityttää. Tokihan kaikkialle voi jonkin pöpön saada, mutta onhan se riski isompi kun 10 lasta juoksee nenän edessä ja kaikki nuolee samoja leluja. Ja varmasti jos poikani saa taudin niin olen seuraavana jonossa. Kertokaa miten olette toimineet, tiedän että angstaan asiasta, mutten voi sille mitään.
 
Tiqustiina
Eipä noilta pöpöiltä voi välttyä sen enempää.ne tulee jos on tullakseen.meillä kun on kolme koululaista ja kaksi tarhalaista niin pöpöjylläys on varma.nytkin odottelen koska itteeni iskee meillä pyörinyt korkea kuumepiikki oksutauti.ei tarttis kyllä tulla. Musta kannattaa elää ihan normaalia elämää, syödä vitskuja ja pestä käsiä. Niillä pärjää hyvin ellei hulluksi halua tulla.terkuin.ex pöpökammoinen joka sulkeutu esikoisrn vauva aikana sisälle kun pelkäs tauteja.ja turhaa hysteriaa oli näin 9vuotta viisaampana :D
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Moikka!
Täällä ilmoittautuisi joukkoon äiti 29v. Tyttö 09 ja poika 11 löytyy ennestään - eli kolmatta odotellaan. Tänään pärähti 2 viivaa ruutuun ja 16.7. näyttäis olevan laskettuaika. Yksi km tytön ja pojan välissä koettu, joten melko jännittynein mielin odotellaan ensimmäiseen ultraan.
 
Huomentaah|O
Tää mamma käy niin ylikierroksilla että uni ei tahdo ottaa silmään ja kun ottaa niin ne lävähtää klo. 4 auki ja sen jälkeen asiat velloo mielessä.

Tämä raskaus ei ollut siis mitenkään suunnitelmissa...voisiko sanoa yllätys/vahinkoraskaus vaikka en tosta sanasta tykkääkään.
Olen eronnut poikieni isästä kohta 3 vuotta sitten ja nykyistä miesystävää tapaillut melkein 1.5-vuotta. Emme asu yhdessä mutta rakastamme.
Ollaan puhuttu kyllä yhteisestä lapsesta mutta sen aika ei ollut ihan vielä. Miesystäväni on mua useamman vuoden nuorempi ja hänellä on tietenkin aikaa. Kerroin vasta eilen miehelle plussasta ja voitte kuvitella että sekaisin on ajatukset nyt hänelläkin.
Itse olen aina uskonut että kaikella on kuitenkin tarkoituksensa enkä oikein voi ajatella keskeytystä vaihtoehtona. 34-vuotiaana en näe enää monia vuosia aikaakaan. Olen ihmeissäni että edes olen raskaana nyt.
Sydän sanoo että kävi miten kävi niin rakastan tätä lasta jo nyt. Jos kaikki menee hyvin pärjään sitten vaikka yksinkin.
Tällaisissa aatteissa tänään...

Eikös täällä ollut muitakin raskaudestaan yllättyneitä?

).( Kylmä-tuskanhiki, pinna kireällä-tunteet pinnassa, nännit jumalattoman kosketusarat jopa suihku sattuu, repäisyjä/menkkajomotusta, nälkä-jano mutta mikään ei maistu miltään. Huimaus, ajoittainen etova olo, korkea pulssi, puuskutus. Siinä oireita.
Varasin just lääkäriajan itselleni kun virtsarakon suulla tuntuu kirvelyä : / Pissatulehduksen oireita ei muuten ole mutta parempi mennä näytille jos sattuu jotain haitallista/tulehdusta kuitenkin olemaan.

Lijena mä tein eilen digitestin, ihan samasta syystä kun en oikein viikoista ole varma. Näytti 'Raskaana 2-3' eli meinaa rv 4-5. Omien laskujen mukaan rv 4+4 joten omat ajatukset taitaa oikeassa olla. Muutaman viikon päästä voisi varhaisultrassa piipahtaa.

Surusilmät sinulle iso:hug:

Uusille tervetulo:wave:
 
Tiqustiina
Hellanlettas Täällä myös asutaan erillään vielä toistaseksi tulevan lapsen isän kanssa. Mahdollisesti sitten vasta lähempänä laskettua laitetaan hynttyyt yhteen ,ettei koulumuutoksia tarvitse kesken vuotta tehdä lasten. Eli ramppaamme tällä hetkellä kahden kodin väliä. :whistle:

Sitten vielä ihana ystäväni kilpirauhanen elikkä multa on poistettu pari vuotta sitten toinen kilpirauhaslohko struuman vuoksi. Tähän saakka olen pärjännyt ilman lääkitystä ,mutta nyt hakeudun erilaisten oireden vuoksi tarkastuttamaan arvot. Nyt sain sitten tietää ,että minulla on arvot menossa vajaalle. Viitearvo on TSH 3,6 jonka yli menevä on vajaatoimintaa ja oma arvoni oli TSH 3,54.
Sitten törmäsin yhteen sivustoon jossa lukee seuraavasti "Jos kilpirauhasen vajaatoiminta kehittyy naiselle raskauden aikana, voi seurauksena olla keskenmeno, ennenaikainen synnytys tai raskausmyrkytys, joka voi vaurioittaa kasvavaa sikiötä ja aiheuttaa mm. verenpaineen nousua kolmen viimeisen raskauskuukauden aikana."
No nytten se huoli on sitten suuri, että toivottavasti saan lääkityksen koska onhan se jo selvää ,ettei yksi lohkoni jaksa pyörittää tätä kroppaa ja vielä antaa omansa pienelle joka vaatii osansa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Heippa!

jospa sitä uskaltautuisi mukaan.. Täällä siis 31 vuotias pian kolme vuotiaan pojan äiti joka nyt vihdosta viimein on raskaana!! Meillä siis takana 2,5 vuotta yritystä ja kolmannesta inssistä nyt sain plussan 25.10. Kyllä oli vaikea uskoa plussaa todeksi. Meillä laskettuaika siis olisi laskureiden mukaan 5.7. mikä varmistunee varhaisultrassa, johon mennään 21.11 TAYSiin. :)
Meidän rivi siis olisi:
5.7./haave31/31v./2.lapsi/TAYS

Nyt täytyy kiiruhtaa kauppaan!

haave31 ja untamo 5+5
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Onko teillä muilla ollut menkkamaisia kipuiluja ja pistelyä/viiltävää kipua mahassa? Ensimmäistä kun odotellaan on jotenkin ihan pihalla ja pelkää jokaista pientä nipistystä minkä tuntee. :D Kipuilua siis muutaman kerran päivässä jo n. viikon ajan. Viikkoja pitäis olla tänään se 6+1.
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Onpas täällä mukavan aktiivista. :)


Mua ainakin kiinnostaisi fb- ryhmä, mutta se ei tietenkään saisi olla mitenkään ensisijainen, täälläkin siis toki kirjoittelisin, kun eihän kaikki ole Facebookissa tai halua puhua omalla nimellään. Itse sen kokisin ehkä mukavaksi kun oppisi tuntemaankin ihmisiä, ei vain nimimerkkejä.

Synnytyksistä ollut puhetta. Mulla esikoinen käynnistettiin 38+4. Kahteen päivään ei tapahtunut mitään ja olin turhautunut. Mutta 38+6 meni vedet ja siitä 7 tuntia niin tyttö oli sylissä. Oli ihana ja rauhallinen synnytys ja oikeastaan kivutonkin. Ei mitään repeämiä eikä muitakaan ongelmia
Tuleva synnytys pelottaa, koska se ei vaan voi mennä yhtä hyvin kuin eka..


e ja papu 7+4
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Minen oikein oo innostunut Fb-ryhmästä, juurikin sen takia että välttäisi oman nimen käytön.

Piti mennä aamulla salille, mutta niin sitä vaan tuli taas nukuttua 14 tunnin yöunet. Ois voinu nukkua lisääkin, mutta kissat herätti. Hermot ne on niilläki...
 
Tällä hetkellä kuuluisin joo, mutta odotan vielä ultraan joka on 26.11. Uskon että laskettu aika siirtyy heinäkuun puolelle, raskaustesti näytti plussaa vasta kun menkat oli puolitoista viikkoa myöhässä eli ovis on ollut myöhemmin :)

Ja kun jollain tämä piti laskea niin menen nyt tällä mitä neuvolasta sanoivat kunnes toisin todetaan :)
 
Tiqustiina kumpa saisin itseäni niskasta kiinni. Käymme kyllä pojan kanssa edelleen, mutta mulla on kamala stressi paikkoihin menemisestä. Ensimmäisen kanssa ei ollut. Voipi olla että tämä johtuu siitä kun sain joitakin kuukausia taaksepäin keskenmenon ja lääkärin ensimmäinen kysymys oli että olinko sairastanut parin viikon sisään jonkin kuumetaudin.

Fb-ryhmä ei mua vielä ainakaan kiinnosta, mahdollisesti kun raskaus on pidemmälle edennyt.

Mulla raskaus ilmenee sillä tavoin että vähän väliä on todella kylmä vaikka sisälläkin kauheasti päällä, huimaa, pissattaa, lanteita särkee kamalasti joten joudun öisin kääntämään asentoa jatkuvasti. Ja kävely lenkkeily tuntuu siltä että juoksisin aivan ylitäydellä vatsalla. Onko muilla urheileminen vaikea/olo tilaa heikentävää?
 
Tiqustiina
Iiva Mulla ainakin jos syke nousee niin tulee hetkellisesti huono-olo. Salilla käyminen tekee tiukkaa. Tänään tosin valitsin etovanolon takia enemmin pyöräilyn töihin kuin yleisillä menemisen. Raikas ilma teki kyllä hyvää vaikka polkemisen jälkeen heikottikin.
Mä toivon ,että tää helpottaa sitten jossain vaiheessa ja pääsee taas kovemman treenin makuun. Itse kun tykkään käydä 3-5krt/vko salilla +aerobiset päälle.
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Onpas täällä paljon kirjoiteltu sehän on kiva,nyt en muista nimiä ketkä kaikki ovat plussanneet viime kirjoitusten jälkeen,paljon onnea plussista jokatapauksessa ja tervetuloa mukaan!

Minä voisin olla kiinnostunut myös facebookin ryhmästä,jos sellainen perustetaan,tulee siellä kuitenkin pyörittyä aika paljon.

Kamala olo ollut varsinkin iltaisin,jouduin turvautumaan pahoinvointirannekkeisiin,vähän ne tuo helpotusta oloon,syömässä saa olla puolentunnin välein muuten tulee paha olo,koitan syödä hedelmiä ym,kevyttä mutta tuntuu ett se vaan kasvattaa nälkää,tosi hankalaa kun niin tiuhaan joutuu syömään,ei se auta kun kestää, kuitenkin se on vain väliaikaista.

Meillä on ensvkolla neuvolakäynti,jännittää jo valmiiksi saarnaaminen painosta,sitä kun muutenkin on vähän liikaa, nyt paino noussut kokoajan,mitäs se on sitten loppuraskaudessa :x eipä sitä liikaa kannattas ressata siitä,viime raskaudessa söin mitä mieli teki ja kiloja tulikin 25kg turvotus oli jo alusta lähtien voimakkaasti mukana,siitä ne kilotkin lähti pikkuhiljaa laskemaan synnytyksen jälkeen ja turvotus laski mutta siitä jäi jokunen raskauskilo mitkä sain just ennen tätä plussaa karistettua aika hyvin,mutta lähteehän ne sitten aikanaan taas pois,kun ei vaan tulis mitään komplikaatioita raskauden aikana.

Meillä on ensivkon torstaina se varhaisultra,jännittää!!

jemina81 poika-12 pkks rv 6+1
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Onpa tosiaan aktiivinen porukka täällä, kiva. :) Ja onnea plussanneille!

Mä en kans välttämättä ole kiinnostunut facebookin ryhmästä, mieluummin tänne kirjoittelen.. :)

Täällä myöskin etova olo on nostanut jo päätään. Yksi aamu luulin jo että yökölle asti menee, mutta vältyin kuitenkin.. Viime raskaudessa pahoinvointi alko vasta joskus 9 viikon tienoilla, sitten oksentelinkin joka aamu lähes viis viikkoa. Että en toivois samanlaista nyt ollenkaan. Ja vilu on lähes koko ajan, töissä varsinkin. Hyrrrr...

Barbababy ja ? (työnimi harkinnassa) 5+4
 
Hei vaan! Tänään olenkin viettänyt vapaapäivää ja sain aikaiseksi soitettua ensimmäisen neuvola-ajan. Se meni joulukuun alkuun ja laskin että viikkoja silloin olisi 8+5. Ensimmäinen ultra varattiin 23.12 päivälle :)

Olen edelleen säästynyt suuremmilta oireita. Vatsa on vähän väliä sekaisin ja ilmavaivat ovat varsinkin iltaisin melkoiset :D Mutta muuten on vain alamahalla pieni, jatkuva "tunne". Ja rinnat aristavat, mutteivat nekään mitenkään sietämättömästi.

Täytyy pitää peukut pystyssä että tämä meno jatkuisi :D Välillä pitää pysähtyä kuulostelemaan mahaa, kun se nippailu sielä on jatkuvaa, ja välillä sen "unohtaa". Sitten taas onnellisena totean että sielä se vielä on :)

Hirveästi toivon että matkalainen pysyy kyydissä. Tietenkin on alituinen pelko että jotain sattuu, kun niin alussa vasta mennään. Ja on ensimmäinen raskaus ja ikääkin nyt 30.

Mutta on tämä niin jännää! :) Tänään tuli postissa ensimmäiset raskauhousutkin :D Tilasin ne jo ennenkuin tiesin edes odottavani. Olen hieman pyöremämpää mallia, niin ajattelin kokeilla josko mammahousut ustuisivat minulle paremmin :LOL: Ja olivat oikean kokoiset ja niin hyväntuntuiset päällä. Olen itsekseni miettinyt ja naureskellut, että monikohan ylipainoisista naisista pitää oikeasti raskaushousuja vaan sen takia että sopivat niin hyvin päälle? :LOL: Noh, nyt tulivat sitten ihan oikeastikkin tarpeeseen :D Tilasin H&M:ltä, sielä on niin tyylikkäitä vaatteita muutenkin odottaville äideille :)

Seuraavana saa varmaan harkita suurempien rintaliivien ostoa, jos nämä D kuppini tästä alkavat vielä turvota :D

Lama ja Lemmy 5+1
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Täällä olen kärvistellyt samaisten vatsakipujen kanssa mistä aiemminkin jo kirjoitin. Oikealla puolelle munasrjan paikkeilla tuntuu sellainen kova möykky jos painaa ja siitä kohtaa sattuu aaltoilevasti... Välillä tosi kovaakin, mutta sitten saattaa mennä päiväkin ettei tunnu mitään? Voisikohan olla kohdun ulkopuolinen, muuta eikö silloin sattuisi kokoajan? Vai voisiko se olla keltarauhanen? Sillä tuollaisia samanlaisia kipuja oli jo ennen kun tiesin plussasta kaksi päivää ennen plussatestiä... Vai voisikohan se olla ICSI hoidosta johtuvia, jos munasrja on jäänyt jotenkin punktion jälkeen kipeäksi (mähän tulin siis raskaaksi hedelmöityshoitojen avulla)

Tissitkin kipuilee alloittain välillä on hetkiä ettei voi edes kunnolla kävellä ja sitten taas välillä ei juuri mitään tuntemuksia. Välillä vihloo emättimeen ja välillä kuvottaa, ja nyt on pari päivää hiukan sattunut päähän, mutta aika oireettomana muuten mennään lukuunottamatta tuota vatsakipua.



Tänään sattui töissä jännä juttu. Valitin työkaverilleni että pää on ollut kipeänä ja hän tuli luokseni ja laittoi kädet pääni päälle. Mutta samassa otti ne pois ja lähti pois.... Ihmettelin että mitäköhän se oikein teki. Meni vähän aikaa ja hän tuli luokseni ja sanoi että hän ajatteli tehdä mulle reikihoitoa, mutta samalla kun kosketti mua hänelle tuli tunne että ei voi sitä tehdäkään... Tunne oli ollut hänelle tosi outo ja hän kysyi multa olenko raskaana!!! En oo kertonu kellekään olevani! Vastasin että joo, miten niin, niin hän sanoi että raskaana oleville ei reikiä saa tehdäkään ja hänelle oli tullut todella vahva olo etti hän mulle sitä voi tehdä!! Se nainen on noita ;) Aika villi fiilis... :)

Robina ja Salarakas 5+3
 
  • Tykkää
Reactions: Lama
Mulla myös samanlaisia oireita mistä monet ovat kertoneet, alavatsakipuja, huimausta, vä-sy-mys-tä ja rintojen arkuutta. Ihan normaali meno siis kai :p Ja kova nälkä ihan koko ajan. Musta jopa tuntuu että oon laihtunut näiden ekojen viikkojen aikana. En tiedä onko vaan hämäystä mutta farkut tuntuu löysiltä myös suoraan pesusta tullessa.

Mä en ehkä kanssa välitä niin siitä Facebook-ideasta, ainakaan nyt. Saa nähdä jos myöhemmin :)

Joko ootte kertoneet raskaudesta? Meidän tekisi mieli julistaa kaikille, mutta eiköhän vielä odotella hetki. Muutamalle ystävälle varmaan kerron kun ensi kerran nähdään, omat vanhemmat näen todennäköisesti vasta joulun tienoilla niin taitaa mennä kertominen sinne.

Robina, toi reiki-hoito on kyllä mielenkiintoinen juttu. Meillä on myös perhetuttu joka tekee reikihoitoja ja hänestä/häneltä on kyllä kuullut vastaavia kertomuksia. Ehkä se on niin että jotkt ihmiset vaan tuntevat vahvemmin. En osaa sanoa.

Sade vaan jatkuu täällä, plääh.

Rakuuna-uni ja #2 6+1
 

Yhteistyössä