3v. mittoja

Hei meidän poika täyttää kohta kolme vuotta ja olemme miettineet hänen kasvuaan. Hän on pikkuinen noin 90cm pitkä ja painaa noin 12kg. Olisin ihan mielenkiinnolla halunnut kysellä muiden kolmivuotiaiden mittoja.
Toinen kysymykseni olisi heidän syömisensä. Meillä ei ruoka maistu ja itse ei saa syömään ollenkaan. Toteaa vain että ei jaksa. Joskus pyydän pois pöydästä enkä' anna herkkuja yms. välipaloja ennen seuraavaa ruokailua, mutta sama toistuu jälleen, ei syö itse ja ei jaksa.
Mitäköhän konsteja olette mahdollisesti käyttänyt?
Meillä kun tuo 4kk vaatii huomioo myös. Syötän kyllä usein pojan temppuilun seurauksena.
 
mietteitä
Minkä kokoisia olette itse? Miten lapsen kasvukäyrät menee?

Väittämä, että lapsi syö kun on nälkä, toimii useinpien lasten kohdalla. Kaksi vanhintani eivät syöneet, eivät leikki-ikäisenä, eivät koululaisena, jos ruoka ei ollut mieleistä. Semmosta kuin nälkä tai kasvukauteen liittyvä kamala nälkä meillä ei ollut. Annokset olivat pieniä. En ollut huolissani, sillä aina kun huolestuin ja kyselin, oli vastaus tuo yllämainittu: lapsi osaa itse määritellä nälkänsä. Onko teillä ruokaa kaapissa, kysyi eräskin lääkäri kun lapsi hento, pieni ja koululainen. ON tietysti, olin hölmistynyt. No sitten kyllä syö... ei syönyt, jos ei mieluista ollut: ei mulla ole tuon ruuan nälkä...

Näin jälkeen päin ruoskin itseäni: olisi pitänyt syöttää, passata, tehdä valmiiksi... Katsoa, että proteiinia saa tarpeeksi tai vähän enemmänkin, olla kyttäämättä mitään rasva-juttuja, sallia epäterveellisiä useammin tai vaikka joka ilta... siis esim. lihapiirakoita iltapalaksi.

Olivat pienenä just tommosia pieniä kuten sinunkin 3-vuotiaasi. Tasivat olla samaa koko luokkaa... ellei peräti pienempiäkin... laihoja, silti neuvolassa ei puututtu, avainsana oli päivähoito, jossa itse asiassa saivat ihan liian vähän ruokaa, siksi kasvu pysähtyi.

Nuorimman kohdalla toimin toisin.
Hän on nyt 3 v ja vaikkei ole mitään pikkusisarusta tässä, vaikka osaa toimia itse yms., kotona heittäytyy passattavaksi. Joskus syötän voileivänkin. Päiväkodissa pitää olla niin reipas. Näitä syötettävänä olemisen kausia on aika usein.

Vinkki: laita pieni annos ruokaa ja sen jälkeen saa vaikka voileipää tai jotain vastaavaa josta tykkää. Meillä tykkää näkkileivästä ja hapankorpusta. Tai puoli purkkia jugurttia jälkkäriksi esim.

Jos vaihtoehtona on huolestuminen että saako ruokaa tarpeeksi, niin kyllä minä syöttäisin sitten, ja niin teenkin. Tiedän, näin ei kaikki toimi, mieluummin kannan huonoa omaatuntoa liiallisesta passaamisesta kuin siitä, että lapsen kasvu pysähtyy tai hidastuu tms.
Aivotkin tarvitsee toimiakseen energiaa.
Älä nyt säikähdä, ei ole tarkoitus maalata mjitään kauhuskenaarioita, kirjoitan ihan vain omasta ajattelusta kun kokemus on noista vanhemmista lapsista, huonosyömäsistä, pienikokoisista.

:flower:
 
Meidän lapset ovat kaikki aika isoja, ainoastaan esikoinen kasvaa ns. nollakäyrällä, muut +2 käyrällä tai hieman sen alla.

Nyt 3v3kk ikäinen poika oli 3v neuvolassa 100cm ja 17.7kg, nyt 3kk aikana ovat 104cm housut käyneet nafteiksi lahkeen mitasta.

Tuo poikanen syö yleensä aika hyvin, toki välillä on päiviä että mikään ei maistuisi, paitsi jos saisi jotain hyvää =)

Nikkini tulee kuopustyttösestä, joka kävi juuri myöhässä 1.5v neuvolassa, ikää 1v8kk ja mitat 87.7cm ja 14.2kg, eli on lähempänä kuulantyöntäjää kuin hentoa balleriinaa.
 
Meidän tammikuussa 3v täyttävä poika on hyvin samaa kokoa. Kotona mitoiksi on saatu n.93cm ja vähän yli 12kg. On sellainen hoikka poika ollut aina.
Syö aikalailla kyllä itse, välillä syötän että ruokailu sujuisi nopeampaa. Välillä syö hyvin, välillä vähän huonommin. Ja syö kyllä paremmin kun on vähän nälkä. Päivään kuuluu usein neljä ruokailukertaa, ei viisi, kuten varmaan suosituksissa sanotaan. Eli meillä jää ns. iltapäivän välipala pois. Poika ei joka päivä syö kahta lämmintä ateriaa, vaikka varmaan tuon ikäisen kyllä pitäisi. Toinen lämmin ruoka korvataan välillä leivällä ja hedelmillä/marjoilla. Kaikki mikä on herkkua kelpaa hyvin. Ja meillä tuo herkku tarkoittaa: päärynät, mansikat, puolukat, vadelmat, viinirypäleet, mandariinit, viinimarjat, kurkku, tomaatti.

Kyllä ne lapset riittävästi syövät kunhan vain me vanhemmat osaamme tarjota hyvää ja monipuolista ja terveellistä ruokaa. Kyllä meillä syödään lhapiirakkaa, kaupan eineksiä, pizzaa, karkkia ja muuta roskaruokaa. Mutta vastaavasti poika syö mieluiten (ja paljon) hedelmiä ja marjoja joten uskon että ne tasapainottavat ruokavaliota.

Aina sitä tuskailee lasten ruokailun suhteen, nyt tuskailen kun 6kk pikkuveli ei meinaa soseita syödä, äidinmaidolla vielä elää. Mutta ehkä se siitä pikkuhiljaa. Isoveikan neuvolakortissa taitaa 1v kohdalla lukea: syö mieluummin rintamaitoa kuin kiinteitä!

Meniköhän tämä nyt asian vierestä, unphdin alkuperäisen kysymyksen... :headwall:
 
mietteitä
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.12.2006 klo 23:23 Tyttösenäiti kirjoitti:
Meidän lapset ovat kaikki aika isoja, ainoastaan esikoinen kasvaa ns. nollakäyrällä, muut +2 käyrällä tai hieman sen alla.

Nyt 3v3kk ikäinen poika oli 3v neuvolassa 100cm ja 17.7kg, nyt 3kk aikana ovat 104cm housut käyneet nafteiksi lahkeen mitasta.

Tuo poikanen syö yleensä aika hyvin, toki välillä on päiviä että mikään ei maistuisi, paitsi jos saisi jotain hyvää =)

Nikkini tulee kuopustyttösestä, joka kävi juuri myöhässä 1.5v neuvolassa, ikää 1v8kk ja mitat 87.7cm ja 14.2kg, eli on lähempänä kuulantyöntäjää kuin hentoa balleriinaa.

Onko tuo 3 v lapsi +2-käyrällä vai onko hän just se nollakäyrän esikoinen??
Minun nuorimmainen oli 3 v mitoissa 100 cm myös, vähän hoikempi kyllä kuin sinun poika, mutta on ehkä +1 käyrällä eikä edes mikään iso tai pitkä ikäisekseen, kun vertaa muihin poikiin, vaikkei mikään hentoinen olekaan, mutta ei olla me vanhemmatkaan =isänsä on aika isokokoinen kaveri.
 
Meidän kuopus syntyi ennenaikaisena ja pienipainoisena, mutta pieniruokaisuudestaan huolimatta on ihan hyvän mittainen 96,5cm ja kokoinen 13,5kg neiti. Hoikka toki. Isosiskot on tuhdimpaa tekoa. :)

Meillä vanhemmat edustaa myös kahta erilaista kroppaa :D .
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.12.2006 klo 11:38 mietteitä kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 11.12.2006 klo 23:23 Tyttösenäiti kirjoitti:
Meidän lapset ovat kaikki aika isoja, ainoastaan esikoinen kasvaa ns. nollakäyrällä, muut +2 käyrällä tai hieman sen alla.

Nyt 3v3kk ikäinen poika oli 3v neuvolassa 100cm ja 17.7kg, nyt 3kk aikana ovat 104cm housut käyneet nafteiksi lahkeen mitasta.

Tuo poikanen syö yleensä aika hyvin, toki välillä on päiviä että mikään ei maistuisi, paitsi jos saisi jotain hyvää =)

Nikkini tulee kuopustyttösestä, joka kävi juuri myöhässä 1.5v neuvolassa, ikää 1v8kk ja mitat 87.7cm ja 14.2kg, eli on lähempänä kuulantyöntäjää kuin hentoa balleriinaa.

Onko tuo 3 v lapsi +2-käyrällä vai onko hän just se nollakäyrän esikoinen??
Minun nuorimmainen oli 3 v mitoissa 100 cm myös, vähän hoikempi kyllä kuin sinun poika, mutta on ehkä +1 käyrällä eikä edes mikään iso tai pitkä ikäisekseen, kun vertaa muihin poikiin, vaikkei mikään hentoinen olekaan, mutta ei olla me vanhemmatkaan =isänsä on aika isokokoinen kaveri.

:) Olet ihan oikeassa, lähempänä tuo on ykköskäyrää kuin kakkosta :ashamed:
 
Meillä tyttö oli 3v neuvolassa 90cm pitkä ja painoa 10.8kg. Aika lyhyt ja laiheliini on ollut koko ikäinsä mutta nyt paino oli pudonnut alle -2- käyrästön. Käydään parin kk kuluttua uudelleen.

Vanhemmat lapset ovat olleet 3v aika paljon isompia,
tyttö oli 96cm ja painoi 13,5kg
poika 100cm ja 14.5kg

Syömisestä..
Meillä tyttö syö välillä hyvin ja itse, mutta nyt hoidon alettua ei syö hoidossa juuri mitään, maistaa ainoastaan. Eikä enää syö kotonakaan oikein mitään edes syötettynä, maitoa joisi jos antaisin mutta se vähentää heti ruokien määrää. Olen kokeillut laittaa pieniä ruokamääriä, kattanut kauniisti, antanut itse lapset tehdä mieleisensä voileivän ym.. Nyt taitaa olla menossa syömätön kausi joita meillä on ollut aikaisemminkin ajoittain, niistä ei mikään ole kyllä kestänyt näin kauaa.
 
poika täytti tässä kuussa kolme ja neuvolan mitat oli 98 cm ja 16 kg. oli kasvanut vuodessa 12 cm eli aika paljon...
syö hoidossa itse mutta kotona iskee toisinaan lovikatarri ja pitää auttaa.... syö lempiruokiaan hyvin (perunasose-liha laatikko, nuudelit)...
toisinaan popsii kotosalla vain tuore kurkkua ruokapöydässä.... paljon on ruokahalulla yhteyttä myös mieli alaan eli jos hyvällä päällä syö hyvin myös vähemmän lempi ruokaa... mutta jos känkkis päivä niin maidonjuominenkin vaatii taitoa....
 
Meillä kuopus oli marraskuussa 3v.tarkastuksessa 91cm ja 11,7kiloa.Aina ollu siro ja hoikka tapaus, välillä syö enemmän ja välillä vähemmän.Nyt oli tulllu 6kk:ssa reilu kilo painoa.

Esikoinen oli 3v. 95cm ja 12,5kg. Hän näyttää vielä hoikemmalta, mutta syö kuitenkin hyvin. Kummankin neidin kasvusta on oltu huolissaan neuvolassa,kun ei kulje käyrien mukaan,mutta ihan terveitä ja hyvinvoivia lapsia ovat kumpikin...
 
Minua on alkanut vaivaamaan meidän tytön paino, kun viime vuoden huhtikuussa (2v. neuvola) painoa oli 9,6kg ja nyt n.10kk:ssa ei ole painoa tullut kuin n. kilon verran eli painaa nyt n. 10,5-10,8kg. Pituus on n. 87cm

Tyttö syö mielestäni ihan hyvin, mutta on kyllä todellinen ikiliikkuja. Nyt olen alkanut miettimään, että kuinkahan monta kaloria tuon ikäinen tarvitsee päivässä? Tuntuu hullulta miettiä tuollaisia, mutta jos niitä alkais vähän seuraamaan ja niin sais painon nousuun..

Meni vähän asian vierestä, mutta jos sais teidän muidenkin mielipiteitä tästä.. Kiitos!
 

Yhteistyössä