4-v raivoaa aina päiväkodista haettaessa

Hei,
meillä on aika haasteellinen 4-vuotias poikalapsi joka viime vuoden aikana aloitti jatkuvan kiukuttelun ja raivoamisen silloin, kun isä tai äiti hakee päiväkodista. Ei tahdo lähteä kotiin, leikki on kesken, sitten kun lopulta saa lähtemään keksii sen seitsemän mutkaa matkaan. Periksi ei lähdössä anneta ja yleensä lopulta, kun äiti / isä on ensin pyytänyt muutaman kerran, lopulta käskenyt, joudutaan yleensä kantamaan raivoten pois. Aikaakin on yritetty antaa leikin lopettamiseen, esim. että "leiki sen aikaa, että äiti/isä hakee repun", mutta tuntuu että poika aina keksii jonkun syyn, jonkun asian joka ei mene niin kuin piti, jonka perusteella voi aloittaa kiukuttelun. On myös sovittu jo etukäteen kotona suunnilleen aika, jolloi poika haetaan, esim. "äiti/isä hakee, kun olet ehtinyt jonkun aikaa leikkiä ulkona", jotta poika voisi siihen valmistautua.

Päiväkoti alkoi taas tänään pitkän loman jälkeen ja kuinka ollakaan, täysin sama juttu toistui päiväkodista hakiessani. Olen yrittänyt puhua pojan kanssa asiasta kun tilanne on rauhallinen ja kotona aina sovitaan, että seuraavana päivänä lähdetään reippaasti, mutta...

Niin, ja vielä sen verran, että kotona kaikki asiat pitäisi olla hyvin, lapsi saa riittävästi huomiota, aikaa ja hellyyttä päiväkodin jälkeen.

Alan olla tähän aika väsynyt ja toivoisin, että joku voisi antaa edes jonkun neuvon, kertoa omista kokemuksistaan ja miten tämä kierre saadaan katkaistua.

Mitsuliini ja poika
 
Sun on vaan tehtävä lapselle selväksi, että kotiin lähdetään kun tuut hakemaan ja sillä siisti. Älä anna lapselle periksi enempää kuin se repun hakeminen ja päivän kuulumisten vaihtaminen hoitajien kanssa. Sitten lapsi vaikka kainaloon ja menoksi, kyllä se siitä pikkuhiljaa suttaantuu. Jaksamista!
 
Meilläkin oli tota kiukuttelua jossain vaiheessa, testasi että onko ihan pakko totella ja lähteä kun tullaan hakemaan. Tein alusta asti selväksi että tollanen saa luvan loppua, ja jos ei nätisti lähde, niin sitten lähtee kantamalla.
Ei ole enää aikoihin kiukutellut, käytös on muuttunut sanotaanko puolen vuoden aikana radikaalisti... uhmasta ei ole tietoakaan enää, eikä tyttö muutenkaan kiukkua turhasta. Lapset ajattelee aika yksinkertaisesti, ja yksinkertaisesti pitää toimia. Jos lapsi ei suosiolla lähde, niin sitten lähtee kantamalla. Eikä kiukkuilua pidä huomioida, ettei lapsi totu hakemaan huomiota kiukuttelemalla. Näin meillä mennään, ja hyvin on toiminut.
 
Kiitos Halipupulle ja Tanskuli2004:lle vastauksista. Kunpa voisinkin luottaa siihen, että kyllä se siitä suttaantuu... Tosiasia on, että tätä on jatkunut meillä jo viime keväästä asti ja loppua ei näy, vaikka kuinka otamme pojan kantoon ja menoksi. Nyt on lisäksi aamutkin yhtä vaikeita.

Toivoisin myös, että saisin pojan kävelemään tarhasta itse, minulla kun selkä alkaa pettämään, pojalla on jo sen verran painoa. Olemme kokeilleet myös tarrapalkintoja, kun lähtee nätisti tarhasta, mutta aika vähiin nuo ovat jääneet.

Ei kai tässä auta muuta kuin jatkaa samaan tahtiin - vai löytyisikö vielä joitakin hyviä neuvoja...?`
 
Loman jälkeen hoitoon jääminen on aika monille vaikeaa, mutta menee yleensä ajan kanssa ohi. Kannattaa koittaa jutella lapselle aamulla rauhoittavasti, muistella yhdessä keitä aikuisia ja lapsia siellä on vastassa ja mitä lapsi voi hoidossa leikkiä. Jaksamista!
 
Meillä esikoinen kiukutteli ihan väsymystään ja nälkäänsä. Sitten oli kotona tankkauksen jälkeen taas ihan aurinko. Että onko päivä pitkällä ja nukkuuko vielä päikkäreitä?

Keskusteltiin kyllä myös aika tiukkaan sävyyn esikoisen kanssa miten käyttäydytään, kun vanhempi tulee hakemaan. Uhkailu ja kiristys, ne nyt ainakin auttavat viimeisessä kädessä. ;)
 
Meidään melkein 3v on pph:lla. Huomioo hakee kanssa hirveesti kotiin haettaessa. Ottaa jo aamulla jonkun pienen evään autoon mukaan jonka saa sit ku lähetään kotiin. esim korppu, pari keksiä, rypäleitä, mitä nyt milloinkin keksitään. Jos haku alkaa mennä ranttaliksi muistutan et autossa on herkkuja.
 
mieti mitä sinulla on mielessäsi, kun menet hakemaan lasta? Kävele peilin eteen ja katso peiliin.
Sen lapsi näkee. :attn:

Ota uusikis> kävele peilin eteen, kurkista siinne iloisen uteliaana ja ota hymy silmiisi.
Kotiin tulo muuttuu iloiseksi ja hauskaksi > asiaksi.

Vammaistenlasten päiväkodin "täti" kertova, tämä on erona vammaistenlasten vanhemmissa ja niissä tavallisissa. Tavikset tulee kiireisinä kiukkuisina suorastaan riitaisina. :headwall:
Voisit myös sulkea matkapuhelimesi kotimatkan ajaksi. Keskustella sen lapsen kanssa. Lapsen päivästä mitä lapsi on tehnyt ja mikä oli hauskaa/ikävää jne. :hug:
 

Yhteistyössä