4-vuotiaalle turvavyöistuin

Viikonloppuna olimme kolarissa , josta onneksi selvittiin säikähdyksellä. Nyt pitäisi sitten hommata uusi istuin joulukuussa 4 vuotta täyttävälle pojalle. Kolarissa hän istui vielä HTS Besafe combi istuimessa kasvot menosuuntaan. Nyt kuitenkin tuntuisi turhalta hankkia samanlaista, koska kohta kuitenkin kasvaa siitä ulos. Nyt jo tuntuu hankalalta saada istuimen vyöt riittämään talvitamineissa. Toisaalta, jos kolaria ei olisi sattunut, ei istuinta olisi vielä vaihdettu.

Poika on n.100cm pitkä (käyttää 104cm vaatteita) ja eilen saatiin painoksi 14,7kg kotivaa'alla. Jokohan voisimme siirtää hänet turvavyöistuimeen, joissa kilorajaksi ilmoitetaan 15kg-? Miten tekisitte? Pohdinnassa on Römer Kidfix tai Cybex Solution X-fix istuin. Onko turvavyöistuimissa olemassa ohjetta siitä, kuinka pitkä lapsen tulisi olla?

Olisin tosi kiitollinen neuvoista!
 
Onnea teille, että selvitisitte kolarista ehjin nahoin. Aika hankala tuo teidän istuin asia, turvavyöistuimissa raja on se 15 kiloa...mieluummin lapsella saisi olla painoa yli 15 kg kuin ali. Kannattaa kysyä vakuutusyhtiöstä korvaavatko istuimen, jos saisitte sitä kautta uuden. Tai sitten kanattaa katsella sellaisia istuimia, joissa on sekä omat vyöt että auton vyöt myöhemmin, omilla vöillä oleva istuin on aina turvallisempi ja tuo isofix on hyvä juttu.
 
Totta, voisimme ehkä saada vastapuolen vakuutuksesta uuden istuimen. Täytyy odotella vakuutustarkastajan soittoa. Hänen kuulemma pitää katsoa istuin ensin. Toivottavasti tajuaa, että sitä ei voi enää käyttää vaikka ulkoisia vaurioita siinä ei näy. Tälli oli kuitenkin sellainen, että en suostu lastani siinä istuimessa enää kuljettamaan.

Omassa autossani on Recaro Young Sport istuin, joka ostettiin siihen viime keväänä. Siinä on tosiaan 5-piste vyöt 18kg asti ja sitten auton vöihin. Istuin saadaan ainakin minun auton penkkiin tosi tukevasti ihan auton vyöllä ja poika viihtyy. Se mikä minua houkuttaa noissa vyöistuimissa on hyvät testitulokset ja isofix. Recaron juuri tuosta minulla olevasta istuimesta ei oikein löydy testituloksia. Ja onhan isofix aina turvallisempi. Toisaalta arjessa se on todettu toimivaksi.. hankalaa. Kumpikohan olisi siis turvallisempi testeissä pärjännyt turvavyöistuin vai Recaron hyvä istuin, jossa olisi vielä nuo 5-pistevyöt, mutta josta ei ole testituloksia. Lähinnä siinä mietityttää, miten toimii sitten pelkällä turvavyöllä.

Olen niin kiitollinen hyvästä istuimesta, jossa pojalle ei käynyt mitään enkä siksi halua muuta kuin parasta mahdollista turvaa hänelle. Tuolla liikenteessä kun on kaikenlaista kuskia ja aina ei vaan itse pysty tekemään mitään estääkseen onnettomuuden, kuten nyt kävi. Toivoisin vielä mielipiteitänne.

 
Kallistuisin Cybexin Solution X-Fixiin. Se on kuitenkin pärjännyt testeissä huomattavasti paremmin kuin Römerin tai Recaron turvavyöistuimet. Recarostakin on Autoliiton sivuilla www.autolitto.fi testitulokset ja ne eivät ole kovin mairittelevia. Häntäpään istumia tulokseltaan. Viisipistevöitähän niissä ei saa käyttää kuin 18 kg saakka. Sitten vain auton omilla vöillä. Recarossa vakuuttaa useimpia varmasti nimi ja oletus sen olevan automaatisesti turvallinen. Testit ovat olleet toista mieltä.
 
Vielä vinkkejä.. Vaihtoehdot nyt siis Recaro Young Sport ja Britax Evolva 1-2-3, joissa 5-pistevyöt 18kg saakka ja sitten auton vöillä vai uskaltaisiko siirtyä jo turvavyöistuimeen vaikka paino vaihtelee iltaisin 14,2-14,7kg välillä? Talvitamineiden kanssa täyttyy varmasti 15kg. Istuinvalmistaja sanoi, että 15kg tulisi täyttyä ja siksi suositteli evolvaa.
 
http://www.lastentarvike.fi/default.asp?docId=11971&paatuoteid=867&toimittajaid=73
Meillä on nyt joulukuussa 4v täyttävällä pojalla käytössä toi maxi cosi rodi, kannattaa käydä sovittelemassa. Ptuus on hyvä ja istuin turvallin kun vyöt eivät hankaa ja menevät istuimen vyönohjainten mukaan hyvin.
 
Meillä Evolva 1-2-3 4,5v:llä ja 3-v:llä. Molemmat vielä 5-pistevöissä. Mahtuvat hyvin toppavaatteissakin, vaikka 4,5v:llä on käytössä osin 110cm vaatteet.

Pidä puolesi siinä turvaistuimen korvausasiassa.Vakuutusyhtiö sanoo helposti, ettei sitä korvata, koska istuin on päällisin puoli ehjä. Itse pyöräytettiin 3,5 v takaperin auto katon kautta ympäri ja vakuutusyhtiö rutisi istuimen vaihdosta... Korvasivat kyllä, kun en antanut periksi.
 
Kiddy Comfort pro, menestynyt erinomaisesti testeissä ja sopii 9-36kg.
Vauvapop myy tampereella
http://vauvapop.fi/naytatuotteet.php?lTuoteRyhmaTunniste=152

Itsellä ei ole vielä kokemusta istuimesta, mutta hankitaan heti, kun vauva kasvaa tarpeeksi, eli noin puolen vuoden päästä päästään testaileen. Istuimen saa myös hieman makaavampaan asentoon, eli selkänojaa pystyy kallistamaan.

Ja ehdottomasti pidä puolesi vakuutusyhtiöitä vastaan. Kyllä niiden on korvattava uusi istuin.
 
Meillä oli Cybex, ja ajettiin kova kolari. Auto on lunatuksessa, mutta lapsi ehjä. Lääkärin tarkastuksen jälkeen pääsi kotiin. Tilaan netistä uuden samanlaisen. Jos uuden istuimen saa vähän yli parilla sadalla, ostaisin niitä vaikka joka viikko. Lapselle pään tuki sivulla ja päätuen joustavuus on todella tärkeitä. Mitään muuta istuinta en edes harkitse, vaikka itse olen työskennellyt lastentarvikkeita myyvässä liikeessä ja olisin voinut ostaa alennuksella joitain muita merkkejä. Jos en jostain syystä ikinä enää saisi ko istuinta, ottaisin Britaxin Kidfix-isuimen, koska se antaa sivutukea, vaikka ei ole lapselle niin kiva istua, koska pää uppoaa sisään, mutta mukavuudesta voi kärsiä turvallisuuden vuoksi.
 
pituutta pitää olla vähintään 92cm jos siirtää turvavyöistuimeen joten sen puolesta kyllä kävis teillekin jo tuo turvavyöistuin.britaxin evolva on tosi hyvä istuin jos haluaa vielä lapsen penkin omissa 5-piste vöissä.
tuo pituusraja on siks että sillon kun pituutta on vähintään tuo 92cm niin turvavyö kulkee oikeasta kohtaa kun istuimen selkänoja on alimmassa asennossa.
 

Yhteistyössä