40 ja ensiraskaus

Onko muita nelikymppisiä ensimmäistä raskautta suunnittelevia? Itsellä ei tuo maaginen raja vielä ole täyttynyt, olen siis 39, mutta väkisinkin menee neljäänkymppiin jos onnistuu.

Aina luulin, että tähän ei tulla, mutta menin tammikuussa uusiin naimisiin ja nyt olisi tarkoitus viimein perustaa perhe miehelläkään kun ei aiempia lapsia ole.
 
Hei Esteri!

Itse 39 vee ja nyt toista kertaa raskaana. Eli hiukan suunnitteluastetta pidemmällä, mutta vastaan silti :). Ensimmäinen yritys meni kesken alkuvaiheessa keväällä :(. Nyt torstaina eka ultra, jännitys tiivistyy...

Itselläni perheenperustaminen on ollut ajankohtaista vasta nyt. Viimeisten 10 vuoden aikana olin parisuhteissa, joissa perheenperustaminen ei ollut mahdollista erinäisistä syistä. Sitä aiemmin en kokenut olevani valmis äitiyteen. Meillä meni reilu 6 kk ehkäisyn lopettamisesta, kun tulin raskaaksi. En ole käyttänyt hormonaalista ehkäisyä aikoihin. Eli raskaaksi tulo kävi varsin helposti.

Itse koen olevani henkisesti valmis äidiksi ja nyt on sopiva puolisokin rinnalla. Ikä hiukan arveluttaa riskien vuoksi, mutta koen olevani fyysisesti paremmassa kunnossa kuin moni nuorempi.

Onnea sinulle valitsemallasi tiellä! =)
 
Helpottavaa kuulla etten ole ainoa. Minullakaan edellisessä parisuhteessa lapset eivät olleet agendalla. Hyvä siinä mielessä, että jäin siitä suhteesta leskeksi pari vuotta sitten. Nyt uudessa suhteessa ajatus tuntuu oikealta vaikka arveluttaakin miten tämän ikäinen kroppa jaksaa rasituksen. Kaikennäköistä kremppaa kun on jo ehtinyt saada kiinni.

Ei olla vielä jätetty ehkäisyä, tarkoitus olisi kesän jälkeen koettaa.
 

Yhteistyössä