40+ ODOTTAJAT, vol 2

Jokohan sitä itsekkin uskaltaisi luottaa tähän raskauteen ja ilmoittautua mukaan.Viime kesänä km rv12, siitä syystä ollut nyt vähän varpaillaan.Mutta nyt on raskauspahoinvoinnista selvitty,vatsa kasvanut ja pientä liikettä havaittu, joten enkökän jo uskalla huokaista ja alkaa nauttia raskaudesta.Ikää siis 39v, ennestään kolme lasta, pojat 92,94 ja tyttö 00 syntyneet. La on ultran mukaan 12.7 ja nyt viikkoja taitaa olla 16+2.
 
Tervetuloa tupuna71! Bongasin sut heti samanikäiseksi itseni kanssa ja onpa tuo la:kin samoissa heinäkuun helteissä. :D Itsekkään en ole uskaltanut nauttia raskaudesta, vaikka km:a ei takana olekaan. Itse hengähdin helpotuksesta nt-ultran jälkeen ja nyt tosiaan kun tuntee liikkeitä, niin alkaa uskomaan hommaan ihan eri tavalla. Ja kasvava maha ei itseltä jää huomaamatta. Miten sinun isommat lapset ovat ottaneet vauvauutisen vastaan? Vai oletteko vielä kertoneet?
 
Hei kaikki ikätoverit. Nyt kävi niin, että iltatähtemme tuli pois 10+6 ennenaikojaan ja siirtyi taivaalle tuikkimaan muiden tähtien kanssa.
Eilen siis alkoi verenvuoto ja sitä jatku pitkin päivää runsaamminkin. Tänään tarkistuttamassa asian ja kohtu oli tyhjentynyt kokonaan. Ehkä näin sitten oli tarkoitettu,mutta lannistu en. Vointi hyvä,mutta migreeni iski.
Onnea kaikille odottajille 40+ ja jo syntyneille vaaveille ja perheille.
Minut voi nyt poistaa listalta:wave:
 
40 ja plus


21 odottajaa
Nimimerkki............monesko..........LA

  • Surina70(40v.)........x.lapsi............23.12.2010 PS
  • DolceVita (41)..........5.lapsi..........29.12.2010
  • Maikki (43)..............2.lapsi..........01/2011
  • Teekuppi (40)..........4.lapsi..........25.1.2011
  • Naappuli (44)..........3.lapsi..........xx.xx.2011
  • Padmashree (40)....1.lapsi...........9.2.2011
  • vm70....................2.lapsi............13.2.2011 Nkl
  • Little Bear (38).......1.lapsi...........4.3.2011
  • Bugsy (40).............8.lapsi..........22.3.2011
  • MrsBree...(40)........6.lapsi.........27.3.2011
  • Daria10 (40)..........2.lapsi..........13.5.2011
  • PikkuMyy68(42).........3.lapsi...........26.5.2011
  • wabisabi..................
  • ikäneito70................2.lapsi..........22.6.2011
  • taavi166(39)............3.lapsi...........15.7.2011
  • Morticia...................2.lapsi..........21.7.2011 KOS
  • Olga70 (40)..............1.lapsi...........21.7.2011
  • Tirlittan1968 (42)...... 2. lapsi.........23.8.2011
  • kurina (43)........ .5. lapsi.........8.5.2011 KOS
  • viidenmamma (40)..... 6.lapsi......6.9.2011
  • tupuna71 (39)......4.lapsi.....12.7.2011


29 syntynyttä
14 tyttöä ja 15 poikaa
Syntyneet:..............................LA..................Syntynyt

  • Tirulii (41)................1 yht........24.1.10...........22.1.2010 tyttö
  • Äiti murmeli (42).....4 lapsi.......27.1 2010.......1.2.2010, tyttö
  • Johanna68 (41)......4 lapsi.......24.4.2010.......28.2.2010 poika
  • Päikki (41)............2 lapsi.......3.7.2010.........17.6.2010 poika
  • Star (43)...............3 lapsi.......2.7.2010........24.6.2010 tyttö
  • Jadette (40)..........3 lapsi.......6.7.2010.........2.7.2010 poika
  • Hepuli71 (39)..........2 lapsi.......1.7.2010.........8.7.2010 poika
  • Minni (46)..............2 lapsi.......12.7.2010.......12.7.2010 poika
  • Kääkkänä (34)........5 lapsi.......27.7.2010.......15.7.2010 poika
  • Kaislakerttu (43).....3 lapsi.......9.8.2010.........2.8.2010 tyttö
  • Rinja (40)...............x lapsi.......15.11.2010.....5.8.2010 poika
  • vauvatoive10 (43)...3 lapsi........28.9.2010......20.8.2010 poika
  • Miina70 (39)..........4 lapsi.....6.9.2010...........24.8.210 poika
  • Nirzu (42)..............8 lapsi......1.9.2010.........25.8.2010 poika
  • Pinkki69 (40)............1 lapsi.....6.9.2010........6.9.2010 tyttö
  • Roosamaria69 (40)....3 lapsi....17.9.2010........11.9.2010 tyttö
  • miita1969 (40).........3 lapsi......23.9.2010..........20.9.2010 poika
  • tete-a-tete (41).........5 lapsi.....20.9.2010.........21.9.2010 tyttö
  • Unna68 (41)............3 lapsi......18.10.2010........28.9.2010 poika
  • Discovery (40++).....6 lapsi.......10.10.2010.......3.10.2010 tyttö
  • Jannika (39)............1 lapsi......28.11.2010......27.11.2010 tyttö
  • Jääräpää (xx)..........3 lapsi.......02.12.2010.......7.12.2010 tyttö
  • Siiri S(40)..........1. lapsi.......20.12.2010.......22.12.2010 tyttö
  • happihyppy (40)......3.lapsi.......1.2.2011......25.12.2010 tyttö
  • Lokakuu.......1.lapsi.....26.12.2010.....25.12.2010 tyttö
  • Ninni-70 (40).........2.lapsi......25.12.2010.....27.12.2010 tyttö
  • minnihiiri68(41).......2.lapsi.....22.12.2010....3.1.2011poika
  • Oivikki (42)..............1.lapsi..........22.1.2011....27.12. tyttö
  • sela (41).................4.lapsi......29.1.2011....3.1.2011 poika

Kadonneet lampaat
Metsämamma.(43)..xx lapsi..................LA.21.12.2009
Sukulaku ................2 lapsi...................27.7.2010
Emily67 (42)............1 yhteinen.............xx.xx.xxxx

Taustajännäilijät:
Annekristiina, Uudi, Mur-mur ja Riikkaliisa

Vanha ketju:
40+ *odottajat*..+ YES, WE CAN!!! ;)

Vauvautuneet äidit 40 ja plus
Vauvat 0-12kk
 
Voi Vatruska, suuren suuret pahoittelut keskenmenosta.:hug:

Tupuna71 tervetuloa mukaan massua kasvattamaan. :)

Kauhulla olen alkanut pohtia heinäkuun "synnytysruuhkia". Tuntuu olevan niin paljon heinäkuussa synnyttäviä joka foorumilla.... Olispa kamalaa jos en pääsisikään Kättärille synnyttämään kuten on tarkoitus. Esikolla oli LA 1.5. ja varoittelivat että sairaalalla saattaa olla sulku kun on yleensä niin ruuhkaista aikaa tuo toukokuu.

Mun tekis jo niin kovasti mieli tietää kumpi tuolla massussa asustaa, tyttö vai poika. Pääsisi neulomaan ja kirppiksiä kaivelemaan ihan toden teolla.
 
Vatruskalle jaksamisia!
Taavi166. Ollaan kerrottu isommille lapsille ja vastaanotto oli positiivinen, nuorimmainen onkin toivonut jo jonkin aikaa pikkusiskoa tai veljeä ja isommat lapset eivät pidä meitä vielä ihan ikäloppuina, vaan olivat myös iloisia. Olen jo jonkun aikaa pyörinyt taustalla vauvapalstoilla, mutta vasta nyt löysin muita samanikäisiä. Tosi hieno juttu! Mulla ei vielä np-ultra tuonut helpotusta pelkoon keskenmenosta. Vaikka näinkin että sisälläni tosiaan kasvaa oikea toukka, niin en vain voinut antaa itselleni lupaa iloita siitä, pelko ettei se pysy matkassa oli suuri. Vasta kun aloin tuntemaan sen hentoset liikkeet ja vatsa alkoi pyöristymään niin pakko se on jo uskoa!;)
 
Mukavaa että isommat lapset iloitsevat pikkusisaruksesta. :)

Mulle on tullut ikävä tunne että masussa ei ole kaikki hyvin. Ei ole vuotoa tai mitään, johtunee kai siitä että olo alkaa olla suht normaali mutta maha näyttää lähinnä siltä että siihen on vain kertynyt lisää läskiä (mun BMI on reilusti yli 30). Onneksi huomenna on neuvola, pääsee kuuntelemaan sydänääniä. Huutiksesta huutamani Angelsounds-dopplerkin tulee varmaan tänään tai huomenna, voi jatkossa kotosalla kuunnella jos alkaa huolettaa.
 
Neuvolasta just kotiuduttu puoli tuntia sitten. Verenpaineet vähän koholla, painoa oli tullu tosi reippaasti jo, syy varmaan jatkuvan syömisen ja nälän.:( Sokerinrasitukseen, kilppariarvo tark., lähetteet. On näköjään aika alhaiset nuo arvot raskaana oleville. Mietin vielä noita sikiöseulontoja, en ole koskaan käyny edes siinä verikokeessa, mutta nyt ehkä menen iän tuoman riskin takia. Kävittekö te naiset niissä ja missä, onko ne miten luotettavia?
Ultra oli siellä, mutta ei alkanut alakautta tekemään mitään, kun on niin huono niissä kuulemma, vaikka viimeeksi teki viikolla kuusi ja sai sydänäänet näkymään. Vatsanpäältä teki, mutta minulla taaksepäin kallistunut kohtu, niin eihän siellä mitään näkyny:(, mikä normaalia kuulemma.
Vatruskalla tosi surullisia uutisia:hug: Tuon takia minä en uskalla nauttia tästä raskaudesta vielä ollenkaan.
 
Verikokeessa kävin ihan Kättärillä mutta en muissa seulonnoissa, eikös niissä oo pieni keskenmenon riski? En nytkään ajatellut mennä noihin muihin kun verikokeesta sain ihan hyvät tulokset. Eihän se mitenkään 100% kerro että kaikki on ok mutta silti....
 
Kiitos viidenmamma, morticia ja muut. Ei tässä auta muutakuin yrittää uudelleen,kun tuo mieskin heräs vasta nyt asiaa pohtimaan. Ei sitä vielä kumpikaan oikeen ehtinyt hehkuttaa ja kävi nyt näin,mutta ei anneta sen lannistaa.
Mutta tätä sivustoa en unohda. On mukava lueskella muiden iloisia uutisia odotuksesta ja ehkäpä minä joskus taas listalle saan nimimerkkini. Ei tässä vielä ikäkään ole esteenä;)
Onnellista odotusaikaa kaikille ikätovereille. Innolla mukana ollaan.
 
vatruska, oi. Murheellista kerrottavaa sinulla. Voimia.

viidenmamma, minä kävin tuossa samassa verikoe+nt-ultrassa missä Morticiakin. Viime vuoden alusta on kunnille tullut velvoite se kaikille raskaana oleville järjestää. Pakko siihen ei ole mennä. Käytäntöä on kahdenlaista, toisessa verikoe ja ultra otetaan samana päivänä ja tulokset saa kotiin kirjeenä tai soittamalla. Eikö näin ollut Morticia? Meidän kunnassa on käytäntö se, että verikokeeseen mennään vko9-vko11 (tarkempia päiviä en muista, mutta noihin tuli + jotain kumpaankin) ja sen tuloksen kanssa mennään nt-ultraan vko10+jotain - 13+6, jossa mitataan se niskaturvotus. Äidin ikä, paino, rvko, verikokeiden tulokset ja nt-turvotus syötetään tietokoneelle ja riskilukunsa saa siltä istumalta. Jos tuo riskiluku on 1:250 tai enemmän (esim. 1:100) niin sitten tarjotaan lapsivesi- tai istukkanäytteenottoa. Mutta noihin ei joudu/pääse/ei kannata mennä ellei tuo oma riskiluku "hälytä". Tuo seula ei ole mitenkään satavarma, eli lapsella voi olla kromosomipoikkeavuus, vaikka olisitkin seulan läpäissyt. Ja myös toisin päin, poikkeavuutta ei ole, vaikka seula hälyttää. Osasinkohan nyt oikein selittää, joku viisaampi voi korjata, jos ihan metsään menin.
 
Täällä ollaan oltu kovassa yskässä jo viidettä päivää.Yskitty on niin, että vatsa on kipeä.En ole uskaltanut käyttää mitään yskänlääkettä, vaikka apteekissa sanottiin, että resilaria voi käyttää vaikka illalla kun silloin ne pahimmat yskänkohtaukset tulee. Kuumaa hunajavettä ja mehua on mennyt monta litraa. Nyt näyttää onneksi siltä, että alkaa helppaamaan!
Mitenkäs muut,oletteko käyttäneet yskään lääkettä vai ootteko hoitaneet muilla keinoilla?
 
Taavi, ihan oikein kirjoitit, noin minäkin tuon olen ymmärtänyt. Tosin meillä se menee niin että käydään ensin nt-ultrassa ja samalla reissulla labrassa, sitten tulokset tulee postitse. Kirjeessä ei ollut suhdelukuja, ainostaan kerrottiin että lisääntynyttä riskiä ei ole eikä jatkotutkimuksia tarvita.

tupuna, pikaista paranemista. Raskaana ollessa on ikävä sairastaa. Mulla on just flunssa tulossa, isompi tyttö toi äidiltään tuliaisena. Nokka vuotaa, yskittää.... Kyllä mä yskänlääkettä yöksi ainakin otan jos on tarve, samoin nenäsuihketta jos nokka menee oikein tukkoon. Pitää vain varmistaa terkkarilta tänään mikä se suihke oli mitä sai käyttää. Pelkkä NaCl-tippa ei auta mulle yhtään ja sitä ne on yleensä tarjonneet apteekista kun olen kysynyt raskaana ollessa. Voi tosin olla ettei pahemmin tarvi vaakatasossa olla kun pikkuneitikin on tulossa kipeäksi, ei silloin yleensä nuku mitenkään hyvin.
 
No niin, neuvolassa käyty ja tuliaisina ihan hyvät neuvolakuulumiset: painoa tullut lisää vain 280g/vk, verenpaine oli 115/81 mikä on mulle ihan mahdottoman matala, pissa ok ja sydänäänet kuuluivat tovin kaivamisen jälkeen, n. 150 pompotteli pieni :heart:. Pipa oli uskomattoman reipas, leikki koko vastaanoton ajan terkkarin huoneen leluilla ja potki terkan kanssa palloa sen ajan kun kävin stiksaamassa pissan. Ainoa miinuspuoli oli että auto ei suostunut inahtamaan minnekään terkkarin parkkikselta. Onneksi oli tehty siskon kanssa treffit meille, tuli noukkimaan meidät ja mies saa isänsä kanssa käydä katsomassa autoa kunhan tulee töistä kotiin.
 
Morticia, mukavat neuvola-kuulumiset sinulla. Jokos huutiksen doppleri on tullut?

Tuo heinäkuu on minuakin alkanut ahdistaa. Sehän on kaikkien lomakuukausi! : / Onko kätilöt kortilla ja niitä tuuraa koulun penkiltä tulleet tai juuri valmistumassa olevat kirjaviisaat. Sijaisen, sijaisen, sijaiset anestesialääkärinä puuduttamassa .... KÄÄK! Sitten tietty se kaikkien odottama hellekesä ja ahtaat sairaalahuoneet. Ja todellakin tuntuu, että heinäkuussa on ihmeen monen la. No, tällä nyt mennään.
 
Tuolla se doppler nököttää postissa. Harmittaa niin vietävästi kun olisin sen ehtinyt samalla reissulla hakea kun neuvolassa oltiin, vaan en tiennyt silloin että paketti on jo tullut. Asutaan nimittäin appivanhempien kanssa samalla tontilla, meillä on yhteinen postilaatikko ja appiukko vie (PRKL!!!) aina meidänkin postin omaan taloonsa josta mies sen hakee töistä tullessaan n. klo 18.

Itse toivon kovasti että raskaus menee tällä kertaa hyvin ja päästään vauvan kanssa pian kotiin, viimeksihän jouduttiin olemaan viikko synnytyksen jälkeen kun neiti oli ennenaikainen ja keltainen. Polikliiniseen synnytykseen minusta ei varmaankaan ole, eikös se pidä suorittaa ihan ilman noita puudutuksia? Minä ainakin haluan epiduraalin taas (tai spinaalin, sitä kai ne toiskertalaiselle suosittelee).
 
Täh? Miksi toiskertalaiselle spinaali? Tai siis en ole moista kuullutkaan, liekö käytännöt muuttuneet näinä vuosina. Saakohan kolmaskertalainen mitään? ;) No siis, minä sain niin ekalla kuin tokallakin kerralla epiduraalin. Ekalla kerralla se tuli aivan liian myöhään, eikä auttanut mitään, haittasi vain ponnistamista. Tosin silloin meni kaikki poskelleen kätilöllä mikä vain mennä voi. Tokalla kerralla olinkin sitten niin hyvässä huomassa, että taisin epid. saada kaksi/kolme kertaa, eikä tuolloin kyllä spinaalista puhuttu. Mikä niiden kahden ero muuten on?

Onpas teillä Morticia typerä postilaatikko-järjestely. Ethän sä voi mitään K-18-kamaakaan tilata kun appivanhemmat kyylää. :D Ehdotapas ukolles, että laittaa teille ihan oman postilaatikon nätisti siihen viereen. Eihän toi ole tästä maailmasta, että pitää OMAT postit naapurista hakea! Tai oikeastaan se appiukko sais tuoda teidän ovelle ne teidän postit, eikä hillota niitä itelleen. Tai mitä ihmettä tää edes mulle kuuluu, taitaa oma elämä olla tylsää kun täytyy sun postilaatikoitas järjestellä. :LOL::LOL::LOL:
 
En mä tiedä miks spinaalia, tai voi olla että oon ymmärtänyt väärin. Epiduraalin minäkin mieluummin haluan kun eiks tossa spinaalissa puudu koko alakroppa tai jotain niin että pitää olla petissä sitten synnytyksen jälkeen jonkin aikaa... Hitsi, ei uskois että mä oon sairaanhoitaja. :D

Joo, aika ahterista on välillä muutenkin tämä appivanhempien "pihan perukoilla" asuminen. Appiukko pistäytyy meillä monta kertaa päivässä kun kotonaan, suihkuun mennessäkin pitää laittaa ulko-ovi lukkoon ettei se oo oven takan odottamassa kun tulee nakkena suihkusta. :) Ja nyt anoppi sairastui Alzheimeriin eli mies ei ainakaan suostu tästä mihinkään muuttamaan, vaikka joku aika sitten vielä suunniteltiin muuttoa kun nää 100 neliötä on vähän ahtaat 5-henkiselle perheelle.
 
Ihania uutisia Morticia saanut neuvolareissulta - onneksi turhaa oli pelkosi:heart:

Sanoppa sielle ukko kullallesi kaunihisti, että haluat oman postilooran..ja HETI!!!!!|O..tai heitäydyt aika hankalaksi..

Tupuna-71 Lämpimät onnittelut pikku masuasukista ja tervetuloa tänne masunkasvattajiin!!:heart::wave:

T.mur-mur vaan täältä taustalta..:)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä