40+ odottajat Vol 3.

Menee näköjään meikäläisen yksinpuheluksi. :)

Lääkärineuvolassa oli kaikki ok. Valkkari- ja pissavastauksissa ei mitään erikoista, verenpaineeseenkin oli tyytyväinen vaikka oli vähän normaalia korkeampi siellä mitattuna kun kotimittauksilla. Kohdunsuulla ei ole tapahtunut mitään suppareista huolimatta mikä helpotti valtavasti. Ainoa mikä jäi vaivaamaan oli että kun mittasi sf-mitan sanoi että se on 26cm mutta korttiin kirjoitti 23.

Nyt voi sitten rauhallisin mielin tehdä siivoukset, hakea pajunkissoja maljakkoon (yritin jo kotiin kävellessäni mutta eihän niitä pahuksia saa irti ilman teräasetta), asetella suklaamunat kulhoon, leipoa vähän pääsiäishyvää ja odotella perjantaita.
 
Hellou!
Kiireeksi meinasi taas eilen mennä, kun parin päivän lomalle työpaikalta hipsin. Mitenkähän tuo mammalomalle jäänti sujuu, kun nyt jo tuntuu ettei paria päivää pystyisi pois olemaan :/

Neuvolakin oli eilen aamulla - kaikki melko hyvin, hemppa on laskenut jonniin verran. 110 on minulle tosi alhaiset lukemat (norm. n. 150!!). Mielessäni nyt taistelen aloitanko lisäraudan vai en. Pikkaisen pelottaa kun lisärauta minulla pakkaa kovettamaan tuon vatsan ja se kun on nyt ennestäänkin aika kovallaan. Sf mittakin on vähän niin ja näin se kolmen viikon takainen mittaus oli 25 cm ja nyt 27 eli jonkinmoista nousua on ollut, mutta kovin epävarmaa kommentointi oli. Lähetteen toki kätilö teki äippäpolille, mutta se käynti on varmaan siinä viikon 34 huitteilla - vasta. Siihen valkovuoto asiaan ei ottanut oikein mitään kantaa, täytyy hieman tarkkailla ja varata lääkäri jos rupeaa siltä tuntumaan.

Onpa hyvä Morticia, että kohdunsuu on pysynyt hyvänä vaikka vähän supistaakin. Kyllä kait noilla viikoilla täytyy jo kuunnella tarkasti kehoaan ja höllätä tahtia jos tarve on! Kuitenkin vaavin hyvinvointi on se kaikkista tärkein just nyt.. (Saarnaa muuten ihminen, joka ei ihan helposti ilman tunnontuskia heittäydy pitkäkseen :) )

Mukavia pääsisäisvalmisteluja kaikille! Me lähdetään pieneen reissuun ja palaudutaan sitten lauantaina oman kotipihan kuopsutus hommiin!

:wave:
Leia 28+2
 
Terkkako ei kehottanut rautaa aloittamaan?

Mä opin esikon raskaudesta sen, että jos tuntuu huonolta pitää ihan oikeasti levätä. Silloin mulle sanoi sekä terkkari että lekuri että ei sais rehkiä, mutta tietty mä siivosin ja tein muita hommia entiseen malliin kun mies ei kerta auttanut. Osin varmaan siitä johtui se että raskausmyrkytys kehittyi niin pahaksi että piti käynnistää.

Mukavaa reissua LeiaK! :wave:
 
Moikka !

Etusivulle voi mulle lasketuksi ajaksi päivittää sen 28.10.kun tuntuu menkoista laskettu aika kerrankin täsmäävän ultran ajan kanssa.
Eilen tuli sikiötutkimusyksiköstä kirje, että np-ultratutkimuksen ja veriseerumiseulan perusteella kaikki ok ja nyt voi sitten hengähtää ainakin sinne rakenne-ultraan joka on 16.6 asti.

Töissä olen kieltäytynyt tekemästä raskaimpien asiakkaiden siirtoja ja avustuksia ja ainakin vielä työkaverit ovat hyvin suhtautuneet mutta katsotaan kun itse saavat niitä päivästä toiseen hoidella ja minä vaan menen siitä mistä aita on matalin, no ei vaineskaan ehkä ymmärrätte että voi se joissakin katkeruutta ajan kanssa herättää, no sitten haen kylmästi saikkua niinkuin neuvolalääkäri neuvoi tekemään ja lupasi asiasta pitkän loman kirjoittaa ellei puhumalla asiat pysy hallinnassa.
Kesälomat ovat toivomusten mukaan laitetty palkkatoimistoon ja mulla olisi heinäkuu lomaa, yes !
Oma esimies olisi ne muuttanut osittaisten päällekkäisyyksien vuoksi mutta on sairaslomalla ja sijainen laittoi ne sellaisenaan menemään ja hyvä niin !

Pääsiäinen ollaan kotona ja ihanaa kun saa muutaman päivän vaan olla ja laiskotella, no toki kyllä mulla hommaa tän hrdellin pyörittämisessä piisaa mutta pääasia ettei aamulla tarvii herätä kellon soittoon ja saa lojua vaikka koko päivän yöpaita päällä.
Pääsiäisruokia en sen kummemmin tee kun muksuille tuskin kelpaa ja haluavat ihan perus kotiruokaa ja sehän sopii mulle, lasagnea ja lindsrömin pihvejä on tilattu ja niitä teenkin kun ei niitä arkena viitsi enään kiireessä nälkäisenä alkaa väsäämään.
Vieraita varmaan kaffella jonain päivänä piipahtaa ja jotain pitäis leipoa eilen löysin hyvältä tuntuvan rahka-aprikoositortun ohjeen ja sitä ainakin ajattelin kokeilla !

nyt makoilemaan sohvalle ja hörppimään kahvia, mä aina juon muutaman ryypyn mutta sitten alkaa tökkiä ja loput saa kaataa pois...aamulla menis kyllä vaikka ämpärillinen kahvia .

Isotikru+sintti 12+4
 
Heippa!
Meilläkin oli eilen neuvola. Saatiin ne iPana tunnukset joita jo aikaa sitten ihmettelin et mikä se sellainen ipana on. Sijainen oli unohtanut ne meille viimeksi antaa.
Kaikki on ok, verenpaine hyvä eikä painokaan ole noussut kuin n.63g/viikko, syön kuitenkin ihan normaalisti enkä yhtään estele itseäni jos hyvyyksiä tekee mieli :p

Miten ihmeessä teille on annettu sikiön paino arvailuja, itse kysyin jossain vaiheessa, eivätkä suostuneet edes arvailemaan. Nyt vasta viimeksi tyksin kasvuseuranta- ultrassa tuli eka arvio eli. n. 1220g ja pieni on kuulemma.
sf mitta on 28 viikkoja siis huomenna 31.
Seuraavaksi on tulossa lantion ja kohdunkaulan tutkimus sekä myöskin tuo joskus murtuneen häntäluun kartoitus.
Se kuulemma saattaa murtua uudelleen synnytyksessä.

Mulla menee koko pääsiäinen työn merkeissä, "lomailemaan" pääsee vasta 18.5. kun äitiysvapaa alkaa :whistle:

Rauhallista pääsiäistä kaikille!!
 
Isotikrun LA päivitetty.

Mä unohdin taas että ois pitäny olla syömättä ja juomatta. Pitää varmaan hankkia oma verensokerimittari että tulee seurattua nuo paastoarvot asianmukaisesti.

Tää mämminhimo on kuulkaa ihan järkyttävä. Eilen vedin melkein koko laatikon kerman ja sokerin kera, tänään siitä loput. Nyt pitää käydä kaupassa että muukin perhe saa pääsiäisherkkua. Himo on kai periytyvää koska äitini on hulluna mämmiin, samoin minä ja kun annoin Ipanan maistaa huuteli sen jälkeen pitkään "jijää, jijää" eli lisää lisää. :)

Maha ahdistaa... nukkuessa on jo hankalaa ja pitäisi saada joku mahatuki. Täytyy katsoa onko ylimääräisiä tyynyjä vaikka. Muutenkin vähän tympii kun mies ja isompi likka ei yhtään tsemppaa täällä kotona vaan mä joudun tehdä kaiken yksin. Eilenkin mies tuli töistä, kävi heti soffalle istumaan läppärin kanssa ja istui siinä vielä silloinkin kun mä ja Ipana mentiin nukkumaan. 2 lausetta sanoi tuona aikana eikä mitenkään reagoinut vaikka sille yritti puhua. Vois edes touhuta lapsen kanssa jos ei muuta tekis, tää neiti kun tykkää viettää aikaa hyppimällä mun mahan päällä eikä se oikein näillä viikoilla tunnut mukavalta. Muutenkin 2v.synttäreiden jälkeen tuntuu siltä että meille on muuttanut vekkuli pikku riiviö sen kiltin pikkuprinsessan tilalle, keksii koko ajan kaikkea tihutyötä eikä äiti meinaa pysyä perässä. :)

Taas uus viikko, tänään 27+0 ja maaginen 90% raja saavutettu (siis jos syntyy niin 90% mahdollisuus selvitä).
 
Heissan...Morticiatäällä kans tympii ihan suunnattomasti.Mies sanonu että pyydä apua kun tartteet,sit kun pyydän mitään en saa vaan pitäs poikien kanssa kaikki tehdä.Apua pyydän mieheltä siksi että jos hän auttas niin tuntus että välittäs ees pikkusen mutta ei...en tiijä missä mättää ja oonkin päättäny etten enää mitään pyydä,teen kaiken itse vaikka miten mahaan sattus.En vaan jaksa!
Saas nähdä miten käy kun vauva syntyy,no,onneks oon tottunu yh-äitinä elää jos siihen menee.
 
Hyvää pääsiästä!

Miehet! Meillä alkuvuosi on ollut yhtä takkuamista ja murjotusta plussatestistä lähtien. Meillä noita elätettäviä ei muita ole, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua, että tuleekohan tässä ero meidänkin pitkälle taipaleelle nyt tämän lapsen myötä. Tosin mukana on ollut myös taloudellista puolta ja onhan mullakin ollut alkuraskaudessa huonoa oloa ja kauheet pakkaset ja, ja .... Mies vaan ollut lähinnä masentunut ja suhtautunut kielteisesti koko vauva-asiaan. Ei sen kanssa ole voinut puhua!

Mutta jokin käänne on tapahtunut sen jälkeen kun raskaus on alkanut näkyä (kommentointia "kauheesta" mahasta) ja kerroin että liikeitäkin olen jo tuntenut. Jotenkin mies on "pehmentynyt" eikä ole enää niin jyrkkä kaikessa. Ehkä tällä kevään tulollakin on ollut osuutensa asiaan. Tämä pääsiäisviikonloppu on ollut todellinen parsuhdeviikonloppu, kun varmaan koko keväänä ei ole oltu vapaalla yhtäaikaa näin montaa päivää. Oikein leppoisa, kiireetön ja rento "lomanen" on ollut :) Ehkä tämä tästä... Tsempit muille näiden asioiden kanssa painiskeleville!

Kiityblue 17+1 (jo!)
 
Heippa...kävinpä sitten synnärillä tarkistuttamassa tilanteen kun tuli rusehtavaa vuotoa.Kohdunsuu on vielä kiinni mutta jo pehmentynyt,jos synnytys käynnistyy niin sitä ei enää sitten estellä ja lähtö tositoimiin voi tulla millon vaan :) Pitää varmaan nyt viimestään laittaa Nyytin jutut valmiiksi.
 
Heipsan!

Lomanen on nyt sitten ohi - ihanat kelit kyllä houkuttivat olemaan ulkona ja puuhailemaan vähän liikaakin. Kyllä sen tässä on vähän tuntenutkin. Yllättävän rankkaa tuo haravointi! Mutta miten ihanaa oli grillailla ja syödä jätskiä ja kääntää naamaa aurinkoon!

Pikkasen kyllä mietityttää, kun oli se terkka sittenkin tehnyt lähetteen äitipolille vähän kiireemmällä prioriteetilla tuon sf-mitta asian vuoksi. Kutsu oli tullut torstain postissa ja huomasin kirjeen vasta sunnuntaina. Vähän tässä nyt on sitten pitänyt huolestuakin.. Voi kun kaikki olisi kuitenkin kunnossa!

Morticia - kyllä se terkka käski rautaa ryhtyä syömään, mutta kun minulla on niin kamalan huonoja kokemuksia lisäraudasta, että en millään haluaisi : /

Miehistä on ollut hieman juttua, kyllä ne vaan on sitten yksille napeille tehtyjä... Ei aina voi ymmärtää omankaan puoliskon ajatuksen juoksua. Muutama sen verran mielenkiintoinen keskustelu ollaan raskauden aikana käyty mm. aiheista tullakko vai eikö tulla mukaan nt- ja rakenneultraan, lähteäkö mukaan sairaalaan tutustumistapahtumaan... Mitenhän noille saisi päähän, että vaikka se nyytti ei vielä olekaan konkreettisesti sylissä, asioihin olisi syytä valmistautua ja ennen kaikkea tukea sitä raskaana olevaa puoliskoa! Kaikille tasapuolisesti tsemppiä parisuhteisiin!

Pikkumyyllähän saattaa synnytys olla tosi lähellä! Peukkuja, että kaikki sujuu hyvin!

Terkut
Leia 29+1
 
Heipähei pitkästä aikaa. Mahatauti on täällä kans vaivannut kauan kun kiersi tietty koko perheen. Itsellä otti kaikkein kovimmalle ja on se kieltämättä karmee tauti näin odotusaikana. Selvisin onneksi kotihoidolla, vaikka hetken näytti, että tiputukseen joudutaan kun mikään ei sisällä pysynyt. Huomenna menen äitipolille. Ennen tätä mahatautiani sokerit heitteli miten sattui ja neuvolantätsy laittoi lähetteen. Tällä kertaa se ei sitten tullutkaan bumerangina takaisin vaan lähettivät ruokapäiväkirjan ja kotimittausohjeet. No, tuon mahataudin jälkeen arvot ovat sitten pysyneet hyvinä, mutta menen nyt kuitenkin näytille kun kerran pääsen ultraan ja toinen lääkäriaikakin minulta peruttiin kun tuolla polilla tekevät kumminkin sisätutkimuksen.

Joka ikinen ilta on alkanut tuntumaan painon tunnetta alhaalla ja supistelemaan. Eilen varsinkin oli tosi tukalaa. Pihan siivous on kans niin ja näin kun hetken pystyy haravoimaan, sitten taas täytyy hellittää. Aamuisin ja päiväaikaan saan vielä oltua, mutta tahti on hidastunut huomattavasti. Sf-mittani huitelee alakäyrän alla, ihan omalla käyrällään, mutta kasvaa kuitenkin, joten ei hätää. Neuvolassa arveli, että vauva on poikittain, pää alaspäin ei ainakaan. Potkut nimittäin tulevat alakertaan ja alamahaan, joskus tuntuu, että jalka tulee ulos justiinsa. Ei mitenkään miellyttävä tunne.

Mites teillä muilla? On ollut niin kovin hiljaista tämä pääsiäisen aika, että kuikuilen ihan uteliaisuuttani muiden kuulumisia.

Taavi 28+6
 
Hui, onpas teillä ollut hurjana tauti. Me onneksi päästiin vähemmällä vaikka mä ja likka tosin ripuloidaan edelleen eikä sen takia oikein viitsitä lähteä ihmisten ilmoille. Tuost johtuen neiti on ihan villinä täällä kotona ja multa meinaa mennä hermo kun sais viihdyttää koko ajan. :)

Masuun ei kuulu erikoista. Tänään poksuu taas viikot, 28+0. Vauva jumppaa ihan hirveästi. Sinne paastosokerin mittaukseen ei ole tullut mentyä, ihan nolottaa. Pakko yrittää ens viikolla kun jo 18.5. on sitten seuraava neuvola-aika. Terkkari pitää varmaan puhuttelun jos en oo käynyt tässä ekassakaan mittauksessa.
 
Heipps,neuvolassa käyty,Nyytillä kaikki kunnossa,mulla paino pudonnu melkein kilon kerran edellisestä käynnistä,verenpaineet ok ja hb 118.Nyytti on jo todella alhaalla ja mun on vaikee kävellä ja istua.Supistelua ja kipuja koko ajan ja rusehtava vuoto jatkuu.
Miehen kanssa TAAS kerran sukset ristissä,en tiijä kohta enää jatkaako suhdetta vai luovuttaa.Mua rassaa kauheesti nää typerät riidat ja mökötykset,ois helpompaa elää yksin lasten kanssa.
Saas nähdä mikä on tilanne kun Nyytti on maailmassa,no mä tiedän sen ettei se ainakaan helpommaksi muutu.
Aurinkoista päivää kaikille meille kaikesta huolimatta :)
 
Huomenta pitkästä aikaa!

Pääsiäinen meni hyvin rauhallisesti ja samoin menee vappukkin.
Tuosta vapusta tulikin mieleen, että onko kukaan teistä törmännyt simaan jossa ei olisi yhtään prosentteja?
Olin nimittäin saada paskahalvauksen kun Perinteistä Marlin (?) simaa hörpiskelin lasin ja satuin sitten tsekkaan tuoteselosteen ja sielläpä lukikin, että 0,8 %. :-/

Masussa kaikki kunnossa. Eilen kävin sokerirasituksessa ja samalla neuvolan puolella kuunneltiin sykkeet. Kaverilla oli vauhti päällä ja 170 näytti dobleri.

Seulontatuloksetkin on tullut. Veriseulan ja nt:n jälkeen riskiluku oli 1:12000. Joten siltäkin osin kaikki pitäisi olla ok.

Viime vkolla piipahdin yksityisellä ultrassa, omien hermojeni tähden... ja kyllä tohtori meinasi, että meille olisi pojan pötkylä tulossa, kun kivekset näkyi.... Mutta pidetään vielä tyttö mahdollisuuskin aukinaisena sinne rakenneultraan asti. :LOL:
Vaavi vastasi täysin, kaikilta mitoiltaan la 17.10 (vaikka neuvola ihan tuskissaan pitää kii menkoista lasketusta ajasta).

Ihanaa viikonloppua kaikille ja railakasta vappua! :flower:

Rominas ja rv 15+5
 
Viimeksi muokattu:
Täällä myös 28 viikkoa eilen rikki. Tiistaina olin sokerirasituksessa ja elin sitten pari päivää kyy otsassa, kun neuvolantäti oli vahingossa katsonut paastoarvon väärin ja antoi raskausajan diabetesdiagnoosin... Käytiin läpi mittaukset ja ravintoterapeutit yms. yms. ja olin jo tyytynyt kohtalooni, kun hän soitti tuntia myöhemmin huomattuaan mokansa ja kaikki arvot olikin ok :) Muutenkin kaikki oli ok, ed. neuvolassa sain pikkasen moitteita liiasta painonnoususta, no nyt oltiin sitten siinä hitunen miinuksella. Mutta se tokuton nuijanukutusväsymys, joka välillä iskee, sen olisi selittänyt tuo sokereiden heittely, mutta se nyt sitten vain on mikä on. Hemoglobiinkin oli ok, joten näillä mennään ja sammutaan sitten pystyyn kun siltä tuntuu ;)

Vaunut saatiin eilen, ihanat vihreät Teutonia Spiritit huuto.netistä. Mies ihan innoissaan säätämään koppaa paikoilleen ja vääntämään ja kääntämään vipuja ja itse seisoin vieressä peukalo keskellä kämmentä ja ihmettelin että tuollaista kapistusta en uskonut ikimaailmassa näkeväni kodissani! Edelleenkin tulee näitä epäuskon hetkiä, että oikeastiko meille on tulossa vauva :confused: Vaikka pikkuhahmo itse kyllä pitää huolen siitä, että on hyvin läsnä yötä päivää, eli mitään epäselvyyksiä ei aiheesta kyllä todellakaan ole... Vauveli on hirmukova potkimaan ja kääntyilemään, nimeksi voisi sopia vaikka Touho :)

Tylsyyttä, että teidän miehet on tuommoisia möllejä mörököllejä... Voimia teille, ihan hirmusti! :hug: Voisinpa toimittaa virtuaalisesti niille potkun persuuksiin, ette TE äidit ole yksin vastuussa siitä, että teille on YHTEINEN vauva tulossa, ei kai mies kovasti pannut vastaan sitä tehdessä ;) Olen siis todella, todella onnekas, kun mies, joka periaatteessa oli vähän vastaankin tätä yhteisen lapsen saamista, on välillä innokkaampi kuin minä, kysyy vointia, halailee, kokkailee, remontoi, siivoaa ja puunaa.

Rominas, en olisi kyllä tuosta siman alkoholimäärästä huolissani. Olen kyllä ihan surutta juonut tuota samaa, joskaan ei sitä nyt pullokaupalla varmaan kannata upottaa. Onhan sitä pikkuisen prosentteja kotonatehdyssäkin, siltä ei voi välttyä, kun hiivakäymisellä valmistetaan. Ei niin, että tässä nyt hirmusti olisin odotuksen aikana alkoholia nauttinut, mutta täällä ollaan kyllä pikkiriikkisen ylihysteerisiä sen suhteen. Keski-Euroopassa kun ymmärtääkseni kahvi mielletään pahemmaksi, mutta esim. lasi viiniä ruuan kanssa on täysin hyväksyttävää. Oikein tai väärin, mene ja tiedä, mutta simaa aion kyllä itse juoda. Ja muuten nyt mennä vihdoinkin tekemäänkin, kun sain sen fariinisokerinkin ostettua ;)

Oikein ihanaa ja hauskaa vappua teille! Ja Pikkumyylle kovasti onnea loppumetreille!

Olga70 28+1
 
Minäkin oon antanut itselleni kertoa, että pieni määrä alkoholia ei ole haitaksi. Juo siis vaan huoletta ne muutamat lasilliset simaa. Niin minä ainakin aion tehdä.

Hauskaa Vappua kaikille masunkasvattajille.

T: Morticia ja Toukka 28+1
 
ON..täti se minua muisti eilen jo..tisukipuiset vaan jatkuu vaikka vuoto jo hiljakseen näyttäisi alkavan, lämmöt 37..rinnat palautuneet entiselleen kyllä yleensä viimeistään aina vudon alettua.

Olisko tämä nyt siitä heikosta Progesta johtuvaa?..
..oli Kp20/12.2(tosi huono arvo ja olen siitä suruissani..:'()
..noilla arvoilla ei pikkinen pysy kyydissä..oviksen kyllä luulen olleen lämpöjen perusteella.
 
Viimeksi muokattu:
Heissan kaikille...tukala olo jatkuu,mitenkään ei oo oikein hyvä olla.Supistuksia,vihlontaa ja selkäkipuja.Sais ruveta neitokainen tulemaan ihan oikeesti kohta,yöunetkin on mitä on kun ei hyvää asentoa enää löydy.Päivät menee sitten ihan sumussa.Viikkoja 36+4.
 
PikkuMyylle voimia viimeisille viikoille. Toivottavasti ei kovasti mene la:n yli kun jo nyt on noin tuskaista. Tuo yöunien puuttuminen tekee olemisesta kaameeta, voimia todellakin sinne.

Omaan napaan sitten vaan. Kävin pe siellä äitipolilla ja lääkäri pätkäytti meikäläisen neljän viikon sairaslomalle. Tuli pyytämättä kuin muuan faksi eräälle politiikolle. Syynä verenpaine joka huiteli omiaan niin kuin minulla aina kun se mitataan muualla kuin kotona. Mutta ei auttanut kotiseuranta-luvut tälle lääkärille. Sokereita seurataan myös, mutta toistaiseksi ruokavalio riittää hoidoksi. Hyvä niin, sillä se pistäminen ei oikein tahdo luonnistua meikäläiseltä. Vauvan koko kulkee nätisti keskikäyrällä ja painoarvio oli rv29+0 1350g Ja kahden viikon päästä uudelleen.
 
Morticia, Olga ja Rominas, minäkään en ole tuon alkoholin kanssa ihan ehdoton. Sen rajan pidän, että väkeviin en koske ja kerralla vain yksi annos. Tässä raskaudessa olen muistaakseni kolme kertaa siiderin juonut.
 
Tosi ikävää lukea noista ongelmista miesten kanssa :| Itse olen siinä suhteessa onnellisessa asemassa, et mies tekee ja tukee kaikessa. Toivoisin muillekin samaa, ei sitä odotusaikana kaipaa mitään ylimääräistä murhetta. Tosin meillä tuntuu välillä menevän jopa hiukan "yli" tuo holhoaminen. En saa kantaa mitään (nippanappa käsilaukkua), harava riistetään käsistä, pitäis vaan istua ja katsella kun mies touhuaa. Toivottavasti saan edes kesäkukat istuttaa ;) kun jään vapaalle, se ei enää pysty vahtimaan mua 24h voin siis salaa hommailla...

Täälläkin vauva pitää päivittäin zumpa ja potkunyrkkeily-tunteja, välillä melko tuskallista mut toisaalta hirmu hellyttävää ja huvittavaakin. Onneksi liikkuu ettei tartte siitä olla huolissaan.

Ihan ensimmäinen vaate on nyt sitten ostettu, oli niin älyttömän söpö ettei enää voinut vastustaa.
Me ollaan tosi hitaasti lähdetty liikkeelle noissa tarvikkeiden ostoissa. Ei oikein ole tajunnut et h-hetki lähestyy hurjaa vauhtia!

Synnytysvalmennuksessa oltiin viime viikolla, eka kerta oli jo ehtinyt olla, mut meille ei kukaan ilmoittanut asiasta joten se jäi välistä. Tuskimpa tuo haittaa. Mulla on jotenkin sellainen olo, etten haluaisi etukäteen kauheesti ajatella asiaa, tulee mitä tulee, eiköhän siitä selvitä.

Mur-Murille pahoittelut, ne tädin vierailut on ihan pyllystä!
Pikku-Myylle tsemppiä jaksamiseen, perästä tullaan =)

Tänään mennään taas valmentautumaan synnytykseen, saa nähdä meneekö oppi meidän koviin kalloihin :rolleyes:
Mukavaa päivänjatkoa kaikille!
T. Sinivatukka 32+5
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä