40+ odottajat vol 4 (päiv. yksärillä)

o0o
Mai-ja tervetuloa!

Zenmama kuulostaa ikävältä. Tsemppiä oireiden kedtämiseen ja toivottavasti tilanne paranee pian!

väsymyksestä: ensimmäisessäkin raskaudessa olin tosi väsynyt alusta asti. Joillakin rauta auttaa. mulla oli silloin rauta-arvot hyvät. Ekassa myös kovat liitoskivut vaivasivat ja olin tosi passiivinen kpko raskauden. Nyt kun on työt ja esikoinen hoidettavana niin en pääse samoin lepäämään. Ekassa raskaudessa oli pakko ottaa iltapäiväunia heti töiden jälkeen. Nytkin lepäilen päikkärinukkujan vieressä mutta ei tunnetta että saisin unta vaikka olen väsynyt. Myös minä ravaan vessassa öisin ja varmaan lyhyiden unipätkienkin takia väsyttää.
 
Hei pitkästä aikaa! Pikainen pyörähdys tänne kertomaan kuulumiset. En ole pahemmin kerennyt palstaa lukemaan. :(

LA on matkan varrella varmistunut 8.7.2018, kun ihan alkuun sen oletettiin olevan 11.7.
Vuoteluni loppui vihdoin tuossa viikon 17 paikkeilla. Ja väsymykset jäi joskus viikon 12-13 aikana menneisyyteen. Tuon ajan mitään saamattomuus on kyllä jäänyt päälle. :/
Kovasti täällä odotetaan ensi vkolla olevaa rakenneultraa, että pienen näkisi jälleen ja toivottavasti saadaan mukavat uutiset kotiin tuomisiksi.
Eilen tuli täyteen rv 20+0 ja "sen kunniaksi" menimme miehen kanssa naimisiin. Kyllä sitä on jahkattukin monta vuotta ja kun vihdoin löysin koltun ex-tempore kauppareissulla, missä voisin mennä naimisiin, niin siitä se ajatus lähti virtaamaan. Pari viikkoa asioiden selvittelyyn ja järjestelyyn. Menimme isossa kirkossa kaksin naimisiin, todistajina kanttori ja vahtimestari. Vahtimestari oli ihana ja videoi tapahtuman, niin saadaan läheisten kanssa viettää useat pienet juhlat, kun näytetään video yllätykseksi ja sitten skoolataan. :)
Vauva masussakin oli rauhallinen koko päivän, toki muistutteli välillä liikkeillään olemassa olostaan.
Päivä ei olisi voinut olla onnellisempi, mekin olimme komeimmillaan ja kauneimmillaan ja pappi piti maailman ihanimman puheen meille. <3

Eli seesteisesti täällä mennään tällä hetkellä, eikä ole turhaa panikointia ilmoilla. Toivottavasti ei ensi torstainkaan jälkeen.

Ihanaa odotusten jatkoa kaikille ja mitä onnellisimpia "poksuntoja" myös!
 
  • Tykkää
Reactions: SuloinenSalaisuus
Onnea Zandi :love: Mieti miten erilailla sinulla on asiat kuin vielä vähän aikaa sitten! Sen onnen sinulle suo, ihana mies, avioliitto ja vauva tulossa. Raskauttakaan ei ole jäljellä kuin reilu kaksi vuotta, kivasti on aikaa hommata vaunut ja potkarit sun muut... :ROFLMAO:
 
Paljon onnea Zandi :love: Ihanalta kuulosti teidän hääpäivä!

Väsymyksestä: Täällä yksi väsynyt myös. Eilenkin olin erittäin harvinaisesti yksin kotona, kun mies oli kaverinsa polttareissa ja lapsi kaverillaan yökylässä. Varasin vähän herkkuja ja leffan, että nautiskelisin omasta ajastani, niin kaikkea vielä. Yhdeksän jälkeen oli pakko painua pehkuihin. Reipas kymmenen tuntia keskeytymätöntä unta teki kyllä hyvää :)

Muuten ei edelleenkään mitään oireita. Ihmeen rauhallinen olen kuitenkin ollut siitä huolimatta. Jotenkin en vaan osaa stressata tätä raskautta (ja hyvä niin!).

Nyt taidan pistää sen leffan pyörimään ja nautiskella hiljaisuudesta, kunnes mies ja lapsi kotiutuu.

Keltsi 6+0
 
Voi mikä tavoittamaton unelma, keskeytymätöntä unta useita tunteja!!! Ehkä sitten joskus! Tämä raskaus on kyllä yllättänyt monella tavalla, selkä ei olekaan räsähtänyt, vointi on ollut aikas hyvä, mutta, että keskeytymätön uni katosi heti.. No kaikkea ei voi saada :)
 
Täällä poika kasvaa .Rinnan saanut toisen rikki :(. No rintakumi apuun mies kellarista hakemassa . Poitsu syö alkupäivän 3h välein ensin rinnat + korviketta iltaa kohti tulee yhdet pidemmät unet 4-5h ja sitten alkaa tankkaaminen yötä varten. Viimeisen kerran syö noin klo. 24,00 aikaan ja nukkuu sitten 5 tuntia . Syö ja kuivitetaan ja sitten nukkuu muutaman tunnin. eli 1x yössä herätään. Muutenkin rauhallinen lapsi kun kuivaa ja ruokaa saa :giggle: paino oli hiukan noussut ti-pe aikana .Ensi viikolla uusi punnitus ei olla vielä päästy syntymä painoon saakka takaisin,
 
Moro porot
!!

Mullapa ei ihmeitä, mutta harmitti kun ketju alhaalla. Onnea Zandille naimisiinmenosta!! Ja järkky, hyvä jos on kumi sujuu se imetys silläkin!! Pian ne tissit paranee ja tottuu!!

Mulla kyllä tää maha erottuu niin että saa kyllä tyhmä olla jos ei tajua. Ei mahda mitään. Ei ole vielä kyselty. Ensi viikolla nla, toivotaan, että saadaan sydänäänet siinä.

En tiedä, välillä tuntuu sisäinen hipaisu. En ole koskaan uskonut että näin aikaisin voisi tuntea, edellisestä tais tuntua vasta rv 20+ (istukka edessä). Pitää tässä keskittyä ja miettiä, jospa se siellä jo riehuu. Ei haittaa vaikka tuntuisi liikkeet ajoissa.

Tsempit kaikille,

Woodis rv 13
 
Eipä kummempia täälläkään. Oireettomana edelleen. Vasen tissi on ehkä vähän arka (kai nyt, kun sitä koko ajan kopeloin :ROFLMAO: ). Väsyttää ihan koko ajan, mutta siinäpä se.

Mulla Woodis tuntui liikkeet ekassa raskaudessa jotain 16 viikolla. Eiköhän ne hipaisut ole ihan beben uintiliikkeitä :love:
 
Onnea Zandi :love:

Täälläkään ei ihmeitä. Eka neuvola oli viime viikolla, samoin yhdistelmäseulonnan verikokeet. Ens viikolla olisi sitten nt-ultra, joka vähän jännittää. Muuten vointi ehkä jo hieman parempi, etova olo alkaa pikkuhiljaa väistyä.

Aika hissukseen on asiasta vielä oltu, toivottavasti saan pidettyä salassa mahdollisimman pitkään. Kauhea turvotus meinaa olla ja kilojakin on tullut jo ihan liikaa. Niin tuli kyllä esikoisestakin alkuviikoilla, mutta siitä huolimatta koko raskauden painonnousu oli 11,5 kg. Nyt oli tosin lähtöpainokin jo 5 kiloa enemmän kuin ennen ensimmäistä raskautta. Toivottavasti ei ihan kauheasti tulisi… :oops:

Meibijees rv 10+5
 
Tänään tuli edellisen polikäynnin kirjaus kotiin, no nyt sieltä sitten bongasin, että kohdunsuu oiskin pehmentynyt, mutta kuitenkin kiinni ja 3 cm pitkä. Hmm onko kokemusta, ennustaako tämä mitään syntymähetkestä vai ei? Pitääkö jotenkin ottaa iisimmin? Onkin viime päivinä jotenkin välillä sattunut alapäähän, ei paljon, mutta vähän. Ja niin, tietääkö kukaan, mitä tarkoittaa "cervix johtoviivan takana"?

Että semmoista ihmettelyä tällä erää. Kävin myös shoppaamassa pari hoitoalustaa ja pumpulipuikkoja sekä imetysliivit. :) Innostuin :)Kauheasti en ole uutena ostanut mitään, mutta noi oli kiva ostaa uutena. Toinen alustoista on jo paikallansa ja viimeinen kassi vauvan vaatteita on pesussa. Onneksi nämä vaatteet oli jo isompia - ens syksyyn - talveen sopivia..

Voi mä rupesin murehtimaan sitä, että me ei ole pikkukaverille vielä tehty omaa huonetta, nukkuu meidän huoneessa ja hoitopöytä on vierashuoneessa kuten myös vaatteet.. Tulevat lelut varmaan olohuoneen nurkassa..Oisko sitä kuitenkin pitänyt sisustaa valmiiksi lapselle huone (jota se käyttää 3-vuotiaana..). Rupeen sekoomaan varmaan tässä :D

Ens viikollahan se äitiyslomakin alkaa, jos sit vaan olis ;)

Karo ja bebe 33+1
 
Karoliina: Käsittääkseni tuo tarkoittaa, että kohdun kaula on vielä takana eli normaali tilanne noille viikoille. Kohdunsuu voi pehmentyä, mutta niin kauan kuin on kiinni ja mittaa hyvin (tuo 3 cm on käsittääkseni ihan normaali mitta) ei enteile vielä synnytystä mitenkään. Kohdunsuu pehmenee monilla jo kauan ennen synnytystä. Sulla on selvästi pesänrakennusvaihe alkanut :D

Meibbari: Oletpa jo ihanan pitkällä :) (tai siltä se tuntuu, kun näitä ekoja viikkoja itse taapertaa) Kohta on eka kolmannes jo takana!

Täällä niin oireetonta oloa, että alkaa väkisinkin mieleen hiipiä ajatus, että onko tuolla mitään. Mulla on ihan sellainen olo, että huijaan vaan olevani raskaana. Eka neuvola on jo ensi viikolla. Nyt olen miettinyt, että pitäiskö tilata alkuraskauden ultra, että pääsisi selvyyteen mahan tilanteesta. Höh ja pöh.

Keltsi & Toukka 6+4
 
Moikka! Uskaltaisinkohan jo siirtyä tälle puolelle... Laskurin mukaan olisi rv 4+5. Ei mun paikka enää kuitenkaan oikein tuollakaan vauvakuumeilijoissa ole...

Missä vaiheessa olette olleet ensimmäisen kerran yhteydessä neuvolaan? Soittaisinko viikon, parin päästä?

Mulla on aika vähän mitään oireita. Tissit on tietenkin arat, mutta sitten tää väsymys voi johtua ihan tästä ankeasta talvestakin. Närästystä on ollut usein, johtuneeko mistä. Alavatsaa turvottaa myöskin, on ollut jotenkin tukala olla. Tekis mieli olla ilman housuja :D Mutta töissä on suotavaa pitää housut kuitenkin jalassa...

En ehtinyt vielä edes tutustua tähän ketjuun tarkemmin, että pidetäänkö täällä listaa odottajista tms.?
 
Keltsi, mulla on muuten ihan sama! Kun ei oikein ole oireita, niin epäilyttää koko homma :D R-testitkin on loppu (siis tikut). Yhden kerran testasin ovistestilläkin tässä välissä, että näkyykö mitään. Tuli muuten niin tumma viiva ovistestiin, etten oo koskaan ennen nähnyt :D Se oli tummempi ja leveämpi kuin kontrolliviiva :D
 
  • Tykkää
Reactions: KeltainenSeepra
Kiitos Keltsi vastauksesta ja tervetuloa molemmat Keltsi ja Elotar, teidän plussat tullut jo tsekattua toiselta puoleltakin :)

Siitä vaan neuvolaa varaamaan, täällä ainakin meni hetki, kun sai ajan. Mä kävin siinä alkuraskauden ultrassa muistaakseni viikolla 7. En ois voinut olla menemättä, kun edellisellä kerralla siinä ultrassa tuli esiin, että kesken oli mennyt..

Mulla oli kans heti alkuun vaikea olla housut jalassa, tuntui, että ne puristi heti! Mekot ja legginsit (äitiyssellaiset pelasti tilanteen). En muuten löytänyt koko raskauden aikana yhtään hyviä äitysfarkkuja, 2 oon ostanut ja molemmat valuvat ikävästi. Ja aika useat tilannut ja sovittanut... Aivan ihanag collegehousut tuli ostettua, mutta niillä ei kehdannu töissä käydä.. Onneksi nyt on saanut olla jo pitempään kotona! :D

Ohhoijaa, pitäisiköhän mun yrittää tuota päivitystä.. katotaan miten käy :D

Karo + bebe 33+2
 



Odottaja ... (ikä) ..... moneskolapsi ......... Laskettuaika


tikis ................... (38)...... 4 ......15.02.2016

Lumi <3 ............. (42) ..... 3 .... 19.02.2016 (poika)
bubbus.................(40).......5....
Toukka16..........(39).... 3 ... 10.04.2016
Karoliina74 ..........(40) ......1..... 11.04.2016 (poika)
Pegonia ..............(44) ..... 10 .... 12.04.2016
Niittys.................(40) ...... 3.... 13.04.2016 (poika)
Käpälätäti.........(40) .....1... 15.04.2016 (poika)
Tyydeli................(42) ...... 2... 24.04.2016 (tyttö)

Ollakovai........... (41) ...... 4..... 27.04.2016 (tyttö)

Zenmama............(40) .... 5 ...... 14.05.2016
Mileena-74...........(41) .... 3 .....20.05.2016 (poika)
mai-ja......................(38)......3......(?).05.2016
SuloinenSalaisuus..(40)... 11..... 16.06.2016
Tipuna.................(41) ..... 1 ...... 21.06.2016 (poika)
Zandi..................(41) ..... 2 .......08.07.2016
Meibijees............(37).....2.........15.9.2016
o0o.....................(40).....2.....06.10.2016
Elotar74..............(41)....3.........29.10.2016

Menneet la:t:
Maricken...............(44).......2......... 13.12.2015?
Joulu13 ............... (42) ..... 3 ........ 30.11.2015




Syntyneet:


Nuca ................ (40), 29.12.2014, rv 37, 2800g, poika
Esteri1 ............. (41), 08.1.2015, rv 40+1, 3380g, 50cm, tyttö
helistin71 ......... (43), 15.1.2015, rv 38+4, 3100g, 51cm, poika
Vesipossu ........ (41), 04.4.2015, rv 41+4, 4180g, 55 cm, poika
Jopo73 ............. (41), 12.4.2015, rv 40+?, 3815g, 52cm, tyttö
Kampsu ............ (42), 13.2.2015, rv 37, 2450g, 44cm, tyttö
bugsy ................(44), 17.5.2015, rv 41+6, 4870g, 53cm, poika
vauvatoiveinen .. (38), 11.9.2015, rv 39+1(sekt), 3305g, 47cm, tyttö
Helmi1234 ........ (39), 19.9.2015, rv 39+3, 4070g, 51cm, poika
tetu68.................(47), 2.11.2015, rv 39+0, 3200g, 51cm, tyttö
Flutur..................(42), 16.11.2015, rv38+1(sekt), 2710g, 46cm, tyttö
Sahramiini...........(43), 17.11.2015, rv 40+5, tyttö
Mytti....................(41), 27.11.2015, rv38+5, 3046g, 48cm,
Äiti74...................(41), 1.2.2016 rv37+3 2865 g, 48,5cm. poika
Järkyttynyt....... (45)...5... 14.2.2016 rv.41+3 4400g 52cm (poika)


Listan päivitysohjeet: Valitse edellisen listan alaosassa "Vastaa" ja kun viestikenttä aukeaa, poista alusta ja lopusta ensimmäiset ja viimeiset [QUOTEjne.] -hakasulkeet sisältöineen.
 
  • Tykkää
Reactions: mai-ja
Moro taas ja onnea uusille tulijoille!

On tää kyllä tää alkuraskaus sellasta kakkaa:poop: aikaa että huhhhuh. Just kerkesin kehumaan, että hipasuja tuntuu tuolla ja eipä niitä ole enää tuntunut. Nyt olen sitten ihan varma että se on kuollut. Ja juuri olen useammalle täällä töissä asiasta kertonut. Höh. Ei auta kuin toivoa että ne hipaisut oli maailmankaikkeuden isoimpia pieruja
jotka vaelsi suolistossa, ja että kaikki on ok. Ensi viikon ti on neuvola, rv silloin 14 jo. Eikös se nyt niin ole, että siellä PITÄÄ kuulua sydänäänet? Eli jos ei kuulu niin sieltä sitten vaatimaan ultraa. Höh. On tää sellasta.

Äitiyshousuina mulla on HMn farkut, istuu niin maar p*rkeleen huonosti ja valuu, mutta en JAKSA alkaa investoimaan kunnollisiin housuuihin. Mulla on capreja ja hamosia edellisesltä kierrokselta tallessa, kohta on kesä ja siirryn niihin. Sitäpaitsi töissä jengi sanoo että näyttää hyvältä. Olkoot se nyt pääasia... Se vähän jännittää, että kun parin viikon päästä on hiihtoloma, että mahtuuko mun hiihtopöksyt jalkaan. Ja jos ei niin millä pirulla hiihtelen. Henkselit ja XXXL-housut? En hirveesti jaksais yhden viikon asusteeseen panostaa.. Toivon, että hiihtohousut menee, nyt ne vielä menee juuri ja juuri. Että pääsee hiihtelemään..


Ehkä olen vähän väsymyksestä toipumassa, ehkä jo jaksan pikkasen olla hereillä. Toivomme, että meillä kaikilla on pian ihanat vauvat sylissä!!

Eipä muuta,

woodis rv 13
 
Mun toppahousut meni ihan kivasti vielä muutama viikko sitten, sillä että vetskari auki ja henkselit kehiin :D Enää enimmillään noin 6 viikkoa, joten näillä vaatteilla mennään. Talvitakkikin menee vielä kiinni!

Ja niin päivittelin noin, kaikki mahd. virheet voi kertoa.. paikata ja soimata.. mai-ja :n laitoin listaan ,vaikken ollut varma halusitko? ja menikö se ikä oikein.. Niin tervetuloa sullekin!
 

Yhteistyössä