40+ So what (vol.7)

  • Viestiketjun aloittaja Ottis
  • Ensimmäinen viesti
Voi että kun plussaa jännää niin moni :heart: ja joku oli jo haamujakin saanut, onnea niistä.
Täällä ihan pökkelö olo alaselkä vuorostaan vihoittelee. Enpä ole paljon nukkunut. Pikkuneiti nyt sitten nukkuu, kuumeessa pikkuinen raukka. Saatiin lääkäriaika vasta puoli viideksi.
 
Tässä ny ehdi muutakunn omaa napaa.

Eli meillä nyt vuorostaan toinen kipeenä. Kuume nousi tosi nopeasti melkein 40 meni rikki ja nyt tyttö nukkuu. Koululainen onkin kuurilla toipunut nopsasti omaksi riehuvaksi itsekseen. Onneksi huomenna voi laittaa kouluun, ei tahdo toi neljän seinän tila riittää. Toivottavasti tuolla pienemmällä ei mene korviin.

Mutta, mutta. Eilen vessassa aattelin, että nyt se täti tulee tänään. No, vuotoa ei oikein ole tai siis tule. Vaaleanpunaista paperiin pyyhittäessä, mutta hana ei ainakaan vielä auki. Katotaan nyt vielä, eikä päivitellä. Menkkamaista oloa ei ole, joten mistä tätä tietää. Ovulaatiotestejä en ole vielä tilannu, katotaan huomenna.

:kieh: :kieh: :kieh:

Juuri kävin vessassa ja ihmetys jatkuu. Hennon vaaleanpunaisen värin lisäki paperiin tuli julmetun paljon aivan kirkasta limaa. sen tuleminen ei tuntunut loppuvan ollenkaan. Joko täti leikkii (julmaa) tai tää on jotain ihan muuta. Ne testit näytti kyllä negaa, että pitäiskö ottaa järki päähän ja vuorata pöksynsä megalomaanisen putouksen varalta.

:| :| :| :| :| :| :| :( :( :( :( :( :( :( :( :( :( :( :( :| :| :| :| :| :| :| :eek:
 
Ottis, olen huolissani sinun simppasaaliista tänään!! Älä nyt hyvä ihminen jätä niitä kolmea isoa siellä ilman simppoja tänään!
Mä lopetin eilen täällä surffailun, koska tämä sivusto jumiuitui. "Server is too busy" vaan ilmoitti.
Mun mies kyllä tietää, millä sivustoilla pörrään ja hänen mielestään se on kai ihan hauska homma. Hän vähän kiusoittelee tästä harrastuksestani minua. En anna hänen kyllä yhtään tänne kurkkia. Se voi olla, ettei tykkäisi , että hänestä näin anonyymistikin kirjoitan.
Mä kävin jälleen zumbaamassa, että voi edes jollain omallatunnolla tänään syödä jäätelöä ja mitä kaikkea keksiikin =)
Onko plussanneita kohta?
 
testannut ajattelin odottaa tuohon kp 29, jos mieli malttaa odotta :headwall: :headwall:
Voihan olla, että täti pyhältää paikalle ennen kp 29, jolloin kyseessä oli tuo kemiaallinen jutska. Tätiä ei vielä ole näkynnyt, niin siten pullat ovat hyvin uunissa.

Vaavini täytti eilen 14 vuotta...on siitä viimeisestä vaavista jo tovin vierähtänyt.

Vaikka täti tulisikin, niin omaa mieltä lämmittää tuo plussan alku. Vielä on toivoa jäljellä :)

Kiitos peukutuksista...koira valeraskaana ja kuvittelee että pennut syntyvät kohtapuolin. Kauhea ininä ja huomionkipeä äiti. Ollut jo 4 päivää tuollainen. Varmaan tullut emäntäänsä.

Ottis voisit varmaan laitta tuo yk 100 siihen listalle :) Kiitos kaunis!

peukutukset kaikille ja raskaus tomua joka kotiin!!! Sry oma napaisuuteni...mutta emo kutsuu...

mimmimamma
 
:wave: Tervehdys teille kaikille niille jotka vielä touhu tenavan muistavat ja tietty teillekin jotka ette muista :D

Tulin tässä teitä näin lumimyräkän keskeltä moikkaanaan > täällä kaakonkulmalla tuulee ja pyryttää minkä kerkiää > kylmää ja lunta on tälle talvelle piisannut niin et tänäänkin on tuo pihamaa jo kahteen kertaan kolattu. :eek:

Mitäs teille muuten kuuluu, kun en oikein jaksanut selailla kaikkea mitä on poissaoloni aikana kirjoiteltu.

No, omaan tupaan ei kummempia kuulu kun on ollut hiljaiseloa tuolla kammarin puolella ja toisaalta en muutenkaan nyt just tiedä jotta haluanko tuota aviomiestäni kuudennen lapseni isäksi. :headwall: :/ On meinaan sellainen ns. harkinta-aika omassa päässäni menossa tämän nykyisen perhekokoonpanon suhteen jatkuuko/eikö jatku. Vaan siihen oletan saavani hiukan selvyyttä ensi torstaina, kun tiedän mitä tuleman pitää lähi kuukausille, vuosille, jne. Toisin sanoen ISOJEN ratkaisujen/päätösten edessä olen mitä teen/mitä en tee.
Joten olen todella joutunut vauvakuumeen taka-alalle työntämään vaikka en kuudennen haaveesta täysyn ole kyennyt luopumaan. Mut ehkä ei minun tarviikaan lupua sillä haaveitahan ja unelmia ihmisellä täytyy aina olla, se pitää mielen virkeänä. ;)

Mut kuuluu täältä ihan oikesti hyvääkin. Aloitin nimitäin opinnot omaksi ilokseni ja vähän tuon ammattinikin tueksi avoimessa yliopistossa verkko-opintoina, aiheena erityispedagigiikka. Tuntuu muuten olevan sellainen alue johon jokaisen lasten ja nuorten kanssa tekemisissä olevan kannattaisi tutustua edes hiukan. Sen avulla nimitäin moni lasten ja nuorten käytöksen tarkoitus saa aivan toisen näkökannan. :headwall: :D

Plussaa tuon lumimyräkän myötä kaikille puhkun :whistle: +++++++++++ :whistle:

aurinkoa ja kevättä odotellen "touhis"
 
Ottis, sitä tarkoitin, että vaikkei ehkä "pääse" sun koneellesi, niin olisko voinut joskus nähdä
sanan Kaksplus ruudulla tai jos kerran itsekin harrastaa keskusteluryhmien lukemista, osaa
hakea millaisessa ympäristössä surffaat.

Mua niin naurattaa (sorry) toi sun harmittelusi miehen tv:n katselusta, sillä meillä on just samanlaista.Mies on hifisti ja siksi kuuntelee musiikkia katsoessaan tv:tä. Ja välillä myös surffailee läppärillä samaan aikaan. Just eilen änkesin nukkuvan esikon viereen sänkyyn, kun halusin katsoa mäkihyppyä äänellä. Musta on ihan raivostuttavan karmeaa katsoa ohjelmaa, jonka ääntä ei kuule. Olkoon sitten vaikka tekstitetty ohjelma. Pää tuntuu rähjähtävän sellaisesta katsomisesta. Ja mies ei ollenkaan ymmärrä, miksi siitä kiukuttelen. No se miehistä, vaikka niin paljon kirjoitettavaa oliskin.

Oivikille nega, voihan sentään. No tässä kohtaa voin tunnustaa, että olen minäkin testipakettini korkannut. Ärsyttäviä viivanpaikkoja tuohon One stepiin tulee, mutta niistähän on keskustelupalstat pullollaan varoituksia. Mun virtsassani on jokin aineosa, joka saa aina viivanpaikan näkyviin. Väristä ei siis ole kyse. Lämmöt on jo laskeneet, joten ei toivoa tässä kierrossa. Testailen varmaan siltikin tasaiseen tahtiin ja testejä kuluu, sillä lopetan luget vasta 1.3.

Nillanilla sitten testaa huomenna. Positiivista tulosta toivottelen, vaikka odotuksesi eivät olisikaan
korkealla.

Emilylle jaksuja perjantaihin saakka. Sen jälkeen voitkin taas huokaista helpotukseksi, hetkeksi. Raskaus on yhtä huolestuneisuutta.

Osasit sitten rohdota itseäsi oikein, mur-mur, kun kerran oireet helpottaa. Jos vain mitenkään saisit edes vähän alas karpalo- tai puolukkamehua, kokeile.

Inia, mulla oli viimekierto oireeton, kun otin ekat luget. Kuvittelin oireettomuuden johtuvan siitä, mutta johtuikin raskaudenyrityksestä, koska nyt on taas tavalliset oireet ilmassa, vaikka lugeja käytänkin. Peukutan.

Liiza poksuu jo, hyvä, että simpat on siellä missä pitääkin tässä vaiheessa :)

Pikku-Stellalle pikaista paranemista, samoin kuin Taavin lapsoselle. Mitähän sinne Taavin pöksyyn on ilmestynyt, ei kuulosta tädiltä.

Rinjallekin terkut, ehdit just ennen mua kirjoittaa.
¨
Missä lienevät tämän päivän muut testaajat? Toivottavasti hiljaisuus merkitsee iloisia uutisia.

 
megahalit :hug: täällä minä vielä kuumeilen :headwall: :headwall:

Ihana tuo sinun into opiskella eteenpäin elämässä. Erityispedagoogikka on tosi tärkeä aine lapsia ja nuoria ajatellen. Tsemppiä päätöksillesi.

mimmimamma
 
mimmimamma kiitos tsemppaauksesta :heart:

Niinhän tuo erityispedagigiikka on lasten/nuorten kanssa hyvä alue, mut on sen tietämyksestä hyötyä niin päihde-, mielenterveys- kuin vammaistyössäkin, tämän olen itse saanut kokea.

"touhis"
 
Hauska tutustua touhu tenava. Sinua en tunnekaan aiemmin. Erityispeda kiinnostaa itseäkin osittain jatko-opiskeluna. TAi sitten erikoistuminen äikkään.
I- K, toivon sulle PALJON onnea näille simpoille, joita ehdit tallettaa :heart:
Teen juuri perunamuusia ja jauhelihakastiketta. Perusruokaa.
 
Ottis
Mimmimamma Hurjalta näyttää toi sun yk :). Mutt mahtavaa jos sadas kerta toden sanoo =)! PLussaa sulle hirmusesti toivon + :heart:

Rinja Ei huolta, simppoja on tänäänkin talleteltu. Otti vaan vähän päähän aamusta, mutt nukuin pari tuntia ja olin taas eri ihminen herätessä.

Terri Ihana tietää, ett joku tasan tarkkaan tietää miten mua miehen tapa töllöttää joskus ottaa päähän. Nyt on töllötelty kimpas ja ihan äänet päälle. Kerran näinkin ;). Kyllä mies on takuulla KAKSPLUS sanan ruudulla nähnyt. Eihän se muuten mun tietäiskään palstailevan, mutt varmaan aiheen arvaa.

Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta. Mies olisi halunnut sedälleen kylään, vaikka tällanen myräkkä, mutt sain hänet tyytymään kotioloihin kun paistoin uunissa ihanan pannarin. Eipä ole enää kiire minnekään :saint:.

ON Ovis ei vielä ole tapahtunut, sillä jo tutuksi tullut nippailu jatkuu.
 
Nyt vasta pääsin koneelle!! Tervehdys kaikille! :flower:

Eli kuten Oivikki kirjoitteli testeihin saattaa tilla punaistakin väriä ajan kuluttua, sitä ihmettelen, ennen ei ole tullut, mutta sellainen tuo eilinen testaukseni täytyi olla..koska tänä aamuna vaikka mitä olisin tehnyt toista viivaa ei enää tullut ja kpt ovat jo pitkällä , raskauskeijun testejä käytin, liuskasellaisia..no opin jotain uutta jälleen.

Oivikki: Pahoittelut negasta ja muutkin jotka testanneet ja saaneet negoja! :hug:

Nyt vaan odottelen , että missä menkat viipyy?? päivällä oli menkkakipuja ja olin varma niiden alkamisesta, mutta eivät alkaneet. :/ Vaikuttavatko clomit kiertoon?

PlussaOnnea kaikille tasapuolisesti ja mimmimammalle viivojen vahvistumisia!! :flower:

Mahdotontako kp 30/29-30 :heart:
 
taavi166 Kovasti paranemisia sinne lapsosille laitan tulemaan....hmmmm..limaista, vaal. punaista vuotoa ja paljon..miulla tuli tuollaista -04 raskaudessa plussaamisen kynnyksellä ;) toivotaan näin siullakin käyvän!!!!:heart:
 
..oman oloisen meinaa vetää surkiaksi:(..VT-tulehdus ei vaivaa enää, mutta olo sellainen kuin flussa tulollansa..huonoa olo, kolotaa&särkee jäseniä, selkääkin..


..nesteen juomisesta(karpalo/puolukkamehu)..noita en voi paljoa nautiskella tuon hepariinin vuoksi :/ ..lähdenkin kaffelle, jospa se helpottaisi hieman..

..mietin tuossa vielä..voisikohan nämä olla nyt niitä munisten kasvukipusia?..voih, kun oliskin :) ..lämmöt 36.97C ja viivanen samanmoinen tai aa-vis-tuk-sen vahvempi o-testissä kuin eilen..
 
Kiitos toivotuksista, pikku-Stella nukkuu taas, sai kuumelääkityksen ja vointia kotona tarkkailen, täällä nipistelyt vaan jatkuvat. Aika kyllä nyt matelee inhottavasti eteenpäin. Voisi olla jo esim. perjantai :) Tuhottoman väsynytkin olen.
 
:hug: Negan testanneille :heart:

Oma napa, Onko joku testaillut ovistikuilla ja sitten raskaustesteillä plussia ja milloin silloin aikaisuntaan on ovistikkuun tullut plussa..Huvikseni testasin ovis tikulla tänään ja hailu plussa tuli tikkuun, voiko ovis plus vielä näkyä tikussa nyt olis 4 dpo menossa minulla. Ja paksua valkovuotoa tullut tänään , pöksyt ihan sotkeentui..Väsy on kanssa. Väsy tietysti voi johtua lugeistakin.

Kiitos Rinja Onnen toivotuksista, niitähän aina tarvitaan, itse uskon että kuitenkin aika nappiin simppoja sain kuitenkin, parempi ennakkoon kun myöhässä.. =)
 
I-K miehän aikoinaan kovastikkin oviksen jälkeen testailin, vahveneeko viivanen..haaleni hieman ja vahvistui siittä taas hieman ennen menkkojen alkua mutta ei koskaan NIIN vahvaksi kuin kotrolliviiva-ja tietenkin siksi, kun tärppi ei ollut käynyt!!:p

Jos raskaus on tapahtunut on testiviivan oltava yhtä vahva tai vahvempi kuin kontroliviiva!!

..monella O-testi on saattanut näyttää plussaa jo ENNEN R-testiä mutta viivan on siis oltava jo yhtä vahva kuin kontrolli viivasen.

Onnea testailuun =)
 
Ottis
Taavi166 Mielenkiintoisia oireita sulla. Entäpä jos tuo olisi ns. valemenkkoja? Peukutuksia :heart:.

Touhutenava Onnea suuriin päätöksiin mihin sitten päädytkään. Oikeaa alaa olet alkanut opiskella :). Mulla mokomasta alasta magisterin paprut ja ihmeidentekijäksi itsensä välillä tunteekin.

Mahdotontako Lohtu :hug: negasta. Jospa se eilinen testi sitten kertoi ns. kemiallisesta raskaudesta. Se kaikesta huolimatta hyvä merkki, kun kertoo siitä, että hedelmöittyminen on tapahtunut. Odotellaanpa nyt vielä kuitenkin ihan rauhassa, jos täti ei tulisikaan :).
 
Ottis
I-K Onnea matkaan + :heart:!

MamaStella Paranemista pikkuiselle ja jaksamista sullekin. Väsymys oli mun eka r-oireeni. En osannut ajatellakaan ett olisin raskaana, mutt väsynyt olin kuin mikä. Luulin sen johtuvan lomareissusta, jolla ei tullut niin kovin nukuttua, kun ihan päikkäreitä jouduin keskellä kesää ottaa, mitä en todellakaan yleensä tee. Plussapuhureita + :heart:.

Miehen kanssa käytiin pakkasessa ja tuulessa pikku lenkillä ja luotiin yhdessä lumiakin pihalta. Minä jäin pidempään touhuamaan, kun mies tuli jo tupaan. Nyt sauna lämpenee ja pääsen löylyttelemään taas. Kivaa myöhäisiltaa itsekullekin! Kurkkaan viel illemmalla kuuluuko uutta ja päivitettävää :wave:!
 

Yhteistyössä