40+ so what wol.12

  • Viestiketjun aloittaja Ottis
  • Ensimmäinen viesti
Ottis
onlydream Tuloksekasta RKTT-aikaa :heart:!

tattinen Mulla taitaa se hurja tisukipu pukata päällensä myös jo oviksen mentyä tai siinä main =). Onnea matkaan, toivottavasti saat parin viikon päästä kaksi tukevaa viivaa testiin :heart:!
 
Ihan alkuun anteeksi ihanaiset omanapaisuus.
Tämä vuosi on ollut minulle enemmän kuin suopea. Olen tästä vuodesta jo ihan hajalla, ilman että se on edes vielä kääntynyt viimeiselle kuulleen. Menetykset elämässäni alkoi jo puolisen vuotta sitten,
totta Tina nukkui pois pian puoli vuotta sitten. Juuri, kun ehdin ajatella että elämä alkaa luistamaan uusin uomin ilman esikoistytärtäni tuli shokki joutui rakas ystävättäreni, entinen kumppanini sairaalaan vaikean ja syvän masennuksen sekä itsemurhayrityksen vuoksi. Hän oli lisäksi raskaana. Vauvat syntyivät tähän
maailmaan 24.6, tyttö (3800g&52cm) ja poika (3450g&48cm). Sitten eräs kaunis aurinkoinen päivä suljetulta osastolta oli tullut hänen aviomiehelleen viesti. Karita on nukkunut pois. Jälleen tuntui että maailmani romahti.
Lisäkseni häntä kaipaamaan jäivät puoliso, lapset 17v tytär, 2v tytär, 1v tytär sekä nuo pienet kaksoset. Äiti, sisar ja joukko ystäviä. Kun olimme hänet haudanneet oloni oli jo aika sekava. Halusin tavata Tinan isän. Yllättäen hänen numeronsa ei ollut enää käytössä ja soitin hänen siskolle, joka pudotti totaalisen pommin. Thad ei ollut pystynyt antamaan itselleen anteeksi, kun laiminlöi niin paljon Tinaa ja nyt Tinaa ei enää olisi oli Thad tehnyt itsemurhan. Aloin menettää yöuneni, kärsin ahdistuskohtauksista ja sitten tuli se keskenmeno. Valvoin 3 yötä tässä putkeen ja aamulla menin itkua vääntäen lääkäriin. Minulla on ahdituneisuus ja paniikkihäiriö. Sain rauhottavia lääkkeitä joiden avulla selviän päivistä. Eikä siinä kaikki sanosin Liamille haluavani erota. Hän on minulle aivan liian hyvä mies. Liam otti Stellan ja Roanin ja lähti Irlantiin. Tällä hetkellä en edes osaa surra asiaa. En murehtia pärjääkö pienet ilman äitiä. Tämän hetkinen asumusero on hyvä ratkaisu. Yhtäkkiä olen täysin yksin. Vanhemmat lapset ovat isällään ja minä äidin hoivissa.
Olen 42v olen saanut lapsia ja menettänyt niitä. Olen ollut suhteissa jotka ovat päättyneet pääosin omasta halustani paitsi Thad jätti aikanaan minut. En ole kuitenkaan jaksanut täytellä mitään avioeropapereita tai muuta siihen liittyvää. Siitä on nyt kait kolme päivää aikaa. Äiti tilasi minulle lentoliput Irlantiin että menisin Liamin luo selvittämään asioita. Menen perjantaina ja toivottavasti tulen lasten kanssa takaisin.
Joten kuten arvaatte, meidän kuumeilu päättyy tältä osin tähän. Vaikka sisälläni palaa halu saada vielä yksi lapsi, niin se ei ole ihan juuri nyt ajankohtaista. Uskon palaavani paikalle, kun sen aika todella on. Minun on nyt kuitenkin saatava ensin itseni kasaan ja tehdä ratkaisuja liittoni suhteen. Ei en ole missäänvaiheessa lakannut kuitenkaan rakastamasta Liamia. Tuntuu kuitenkin siltä että hän nuori mies olisi hyvä olla vapaa.
Käyn säännöllisen epäsäännöllisesti täällä vastaisuudessa kertomassa kuulumisia, mutta seuraavaksi varmaankin kuukauden päästä.
Rakkaat sisaret toivon teille kaunista ja rakkauden täytteistä syyskuuta ja syksyä.
Toivon teille paljon plussasäteitä. Poistun nyt takavasemmalle hoitamaan itseni kuntoon ja selvittämään avioliittoni solmut ja ratkomaan oikeaa ratkaisua.
Kaikella rakkaudella: Marianne Breen
 
Oi Marianne ..olen niin sanaton ja kyyneleet tippuvat tietokonepöydälle ja en oikeasti osaa sanoa mitään vetää kovin hiljaiseksi nuo sinun kirjoittamat sanat.
Välillä maailma on vaan niin julma ja toisinaan niin antelias ja suopea.
Huoh miten raskasta aikaa sinulla siellä onkaan. Ihan hyvä että olet osannut ottaaa nyt aikalisän ja selvitellä kaikkea.
Eniten maailmassa toivon sitä että saatte taas kaiken kasaan :hug:
En voi kuin olla pahoillani ja sitäkin enemmän toivottaa sinun elämääsi jaksamista ja paljon iloa tulevaksi nyt kaiken tuollaisen jälkeen ...Rakkaudella Marza :heart:
 
Marianne Miten yhdelle ihmiselle annetaan nuin paljon surua kannettavaksi...ei tunnu oikealta :( Lähetän sinulle oikein ison voimahalin:hug:
ja uskon ja toivon että saat asiasi kuntoon ja elämä hymyilee taas:heart:

Wiiwi67 Onnea hirmun paljon:kiss:
Täällä kukutaan ylhäällä ja toiset nukkuvat..ainakin hetken pienen vielä. Kasin jälkeen nuohooja tulloo että pitänee hieman takan edustaa muurata lehdillä ettei kovin paha siivo jäis :)
Nuffa:snotty: alkaa pikku hiljaa paraneen kun sain eilen lääkekuurin poskiontelotulehdukseen. Massu tietenkin meni heti ihan sekaisin ja ilmavaivat ja hajut olivat iltasella kohillaan:LOL:
Jos kippais vielä kaffia ja sitten herätystä lapsille.
Muksua päivän jatkoja kaikille:heart:
 
Rukoilen puolestasi Marianne :heart: Ei kannata tehdä nopeita päätöksiä erosta silloin kun on ihan muista syistä ahdistunut ja masentunut... Ei Liam sinulle liian hyvä ole, jos kerran sinua rakastaa:heart: myötä-ja vastamäessähän sitä luvataan olla toisen rinnalla. Nyt on vastamäki, mutta vielä tulee myötämäkeäkin! Aikalisä on hyvä juttu kuten Marzakin sanoi. Ja hyvä että olet hakenut apua! Kunpa aurinko alkaisi pian paistaa sinulle :heart:

Marza, eiköhän täältä muitakin sauhuttelijoita löydy ;), viikko pari sitten joku raskautunut juuri valitteli tupakantuskaansa ;) Itse en ole koskaan polttanut.

ON: Viime yönä pitkä uni - ensin lähes painajainen - jossa synnytin Down-tyttären juoksulenkin varrella ;) Heräsin, ryömin miehen kainaloon ja kerroin unesta hänelle. Nukahdin ja uni jatkui - eikä vauva ollutkaan Down. Kauhean nopeasti se vain kasvoi, en oikein ehtinyt nauttimaan siitä ihan pikkuvauvavaiheesta :LOL:

Nyt aamulla päätä särkee. Ärsyttää, kun heti tulee mieleen, että päänsäryt olivat viime km-raskauden ensi oireita......... aikaisemmissa nuoruuden raskauksissa niitä ei ollut koskaan. Miksi en voi edes päänsärkyillä ilman että heti pohdin, olenko sittenkin vastoin kaikkia todennäköisyyksiä RASKAANA?????!!!!!!!!!!!! Onneksi tätä ei tosiaan enää kestä kauan..... ;)

Voimia tähän päivään itse kullekin! :)
 
Voi rakas ystävä Marianne:hug:..sanaton olen:(..kovasti laitan siulle voimaa kestää nämä vastoinkäymiset, joita ihmisen eloon joskus siunaantuu jostahin syystä liian suuri&raskas taakka kantaa.

Olen samaa mieltä kuin, Kastiskin - ei Liam siulle VOI olla liian hyvä jos/kun hän sinua rakastaa.:heart:

Oikein lämmin, jaksu halitus ja toivon siulle paranevaa oloa, sekä asioiden ratkeamista parhain päin.:kiss:
 
Viimeksi muokattu:



Nimi / ikä.......Kiertopvä / kierronpit...yrityskerta...Km / monesko haaveissa

Naapurin tyttö (29).... kp1/29...............yk 10v........................1.
Perhis (44).................kp5/?.................yk9.6v....( n. 11)...3.
Iida-Karoliina (48).....kp6/26-31...........yk6.............................5/1.yht.
Marza (42v)...............kp6/30................yk2v.............................3.
anjamarita (43).........kp8/28-30............yk11.............................2./1.yht.
Euphonia (41).......... .kp12/25-26.........yk27.....................................1.
Onlydream (39).........kp16/268............yk?...............................?
sarialeksandra (41)....kp17/30.............yk yli 1v..............................2.
tattinen (42)..............kp19/22-28.........yk24 (2km.) ..........5/1.yht.
Pernilla (42)..............kp20/?................yk12....................2/1.yht.
sinivatukka (43)........kp20/28.............yk2.............................2.
PippuriPiia-70 (41)....kp20/30..............yk2..................................5.
AnnaPauliina (41).....kp21/28..............yk5...............................4.
Morticia (44).............kp26/35..............yk3(?).......................3.
lippis (43)..................kp30/25-28.........yk4 ( 4/2012)........1.
Fiialiia (40+).............kp30/27-30..........yk4................................1.
Rominas (42v)...........kp32/26-27.........yk1..........................3.
Hanhimamma (42)....kp49/29..............yk5.......................................3/1.yht.
Tintti-Tiivari (42)......kp53/25-27.........yk1......................................?
annekristiina (47).....kp?/26................yk8 (
2007)...........5./2.yht.
pikkutirri (42)..........kp?/28-30...........yk20 ( 6&8/2011).4/2yht.


Kadonneet lampaat:
Ulla4, Mother Mary?, Raputar, velmuliina, Mynteli, Bismil, Mimmi68, Muumimamma-72, AinoEmilia, Pernilla, Mahdotontako, mariikka70, Barbarella, Zillian, nooraneeamaria, OOAK

Taustailijat/Taukoilijat:
Räystäspääsky, Onlydream, Ballerina Bolero, Haave2010, Elysee, Piitu73, Hysteria, sarppav, Mami41, *Justiina*, Iida-Karoliina, *mur-mur*, Kastanja, pikkutirri, Oivikki, Rominas, MrsBree, anjamarita, Ninni70, Rena, Glearblue, Minttu2011, WhiskyPeat, Sussu-72, Kastehelmi, ulpunen





onlydream (39)......dpo4
Morticia (44).........dpo8



Ovulaatiotestissä tasavahva viiva= dpo-1
Ovulaatio (myös oletettu ilman testailua) =dpo0
Päivät ovulaation jälkeen = dpo1..dpo2..jne..
Hoitopäivä = pp0; sitten pp1 jne.
pp = piinapäivä

RKTT= Raskaana kunnes toisin todistetaan
TOTT-päivä= "torstai on toivoa täynnä päivä"(R-testipäivä torstaina)

Ulkolainen sivusto mm: Ovulaatiolaskuri, R-testin tekopäivä laskuri, R-oireita dpo-päivittäin ja p a l j o n muuta hyödyllistä tietoa "piinapäiviin".:wave:
The Very Early Signs & Symptoms of Pregnancy | Countdown to Pregnancy

:heart:Kaikki plussanneet löytyvät pinon ensimmäiseltä sivulta!:heart:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/1897274-40-so-what-wol-12-a/

linkki pikkuriikin sivuille: pikkupikkuriikki retroilee
 
Viimeksi muokattu:
ON..mie täällä alkavaa VT-tulehdusta koetan hoidella: puolukkamehua keittelin ja sitä tässä lipittelen.
Eilen niin alkoi koko ajan pisuttamaan ja sitten yöllä jo inhoittavasti virtsaputken suulla painoa/jomotusta tuntumaan:(

Otin tavan 1g Parasetamolin ja myöhemmin Tramalin, alkoi sitten helpottamaan.
Nyt ei tunnu pahalta enää ja koetan juoda paljon - C-vitaminia join jo aamusta poretabletin verran ja pisulla juoksen ahkeraan..jospa menisi ihan näin pienellä, kotikonstein hoitamalla ohi.
..ihmettelinhin jo kun tuli vilunväreiltä myötäänsä su-ma..ajattelin vain oviksen jälkimainingeiksi.

Olen elämäni aikana syönyt tähän vaivaan 3-lääkekuuria..ei ole miulla mikään toistuva vaiva onneksi ollut.
..mutta mutta..kuulemma tämän ikäisillä naisella ne helposti lisii..niinpä tietty - s e h i n vielä:kieh:


Täällä pimiä päivä, mutta kivan tyyni ja lämmin - 14C:)
..meillä oliskin syystalkoot taas loppuviikosta..ja juutas rankkasateita juuri silloin lupailivat:O..mutta tuo sääennuste kerkeää vielä monasti muuttua La mennessä=)

Mukavaista päivää toivottelen ihunille naisille sinne joka mökkeröiseen..
 
mur-mur Mulle voit vihdoin laittaa kp 1 tälle päivää :) jei! Kp 1/29-?

Ja omaanapaa sen verran että se homeopatia tehoaa todella hyvin :) jatkan samaa rataa tällälailla! :)
Eilen illalla huomasin paperiin pyyhittäessä että jaahas, se täti vihdoin tulee, olikin jo kaivattu, pääsee uuteen yritykseen. ja tänä aamuna muuttui siis kp 1, kumma juttu mutta mulla nuo kk:t alkaa aina aamulla :D mietityttää vain kun alko heti tulla hyytymää mukana mutta oletan limakalvon olleen niin paksu että se sieltä vain tulloo ulos... (ällöä, sori)

Olen tilannut julia sylkiovistestin ja ajattelin tikutuksen ohessa sitä ruveta käyttämään, sitten kun sen opin tuntemaan kunnolla ja tikut loppuu niin käytän vain ja ainoastaan juliaaaaaa... noh, toki toivon että ei nyt ihan menisi niin kauaa :( meinaa mulla noita ovistikkuja on varmasti yli 100kpl...

mutta nyt aamupuuroa, kahvia ja sit töihin!

ihunan aurinkoista syyspäivää rakkaat! (syksy on mun lempiaikaa)
 
Voi Marianne. Sulla on ollut ihan kamala vuosi. Väitetään että ihminen ei saa enempää vastoinkäymisiä kun jaksaa kantaa mutta ei se taida pitää paikkaansa. Voimia, lämpöisiä ajatuksia ja kaikkea mahdollista hyvää lähetän sinulle!

Mun tekis niin jo mieli dipata mutta eihän siinä mitään järkeä oo kun on vasta dpo8 eikä minkään sortin tuntemusta siitä että olis tärpännyt. Hitsi että pitää olla pöljä kun ei voi vain antaa ajan kulua ja ootella rauhassa. Mä en vaan osaa tjottailla!
 
  • Tykkää
Reactions: Kastehelmi
Marianne, aivan kauhistuttava taakka on sinulle lyhyessä ajassa annettu kannettavaksi! :hug: Olet todella vahva ihminen ja varmasti tästäkin selviät. Toivon myös kovasti ettet ajattelisi Liamin olevan sinulle liian hyvä. Miksi sinä et ansaitsisi parasta mahdollista kumppania? Ei kukaan voi olla sinulle liian hyvä, tärkeintä on teidän välillänne oleva rakkaus.
Voimia tulevaan, toivon sydämestäni että vastoinkäymisesi olisivat nyt ohi.
 
Ottis
MrsBree/Marianne Olen pahoillani kaikista kokemistasi menetyksistä :hug:. Sua on nyt raskaalla kädellä koeteltu :'(. Olen Kastehelmen kanssa samaa mieltä, että ehkä nyt ei ole aika ajatella eroa Liamista, vaikka se sinusta tuntuisikin juuri nyt parhaalta ratkaisulta. Hän rakastaa sinua ja haluaa varmasti olla auttamassa ja tukemassa sinua selviämään tästä kaikesta. Ehkä väliaikainen ero on sinulle juuri nyt hyvä ratkaisu, että saat levätä ja toipua kaikesta jo ihan fyysisestikin. Hienoa, että saat olla äitisi luona. Voimia sinulle, olet ajatuksissani :kiss:.


Kastehelmi Onpa sulla ollut hurja uni :). Mullakin siinä ainokaisessa raskaudessa päätä särki melkein koko ajan, joten eihän sitä tiedä vaikka se tapauksessasi r-oire olisikin =). Peukkuja :heart:!

tattinen Toivotaan poskiontelontulehduksen pikaiseen parantuvan, ei ole kivoin tauti päänsärkyineen yms. :(.

Marza1970 Minä tunnustauduin sauhuttelijaksi :ashamed: ja tuntuu, ett nykyään menee enemmän tupakkaa päivässä kuin ennen. Pitäis pystyä edes vähentämään.

mur-mur Kurja tuo VT-tulehdus, toivottavasti tropit auttavat :hug:.

Morticia Ei enää monta päivää ku alkaa olla jo järkeä dipata :). Peukkuja plussan puolesta :heart:!

Naapurin tyttö Onnea alkaneeseen kiertoon ja tuleviin ovisdippauksiin ja varsinkin miehen kaatoon =).
 
Morticia - nytpä olet sinähin "piinailemassa":wave:
..onnekasta piinailua:heart:


..taitaa muuten tuo VT-vaiva mennä ohi ihan runsaalla nesteellä ja puolukkamehulla.:)
Vielä..epäilen ovista nyt olleenkaan, vaikka tuntemukset oli niiiiin vahvat..lämmöt ei nouse kunnolla..vaan, eipä tuolla nyt niin väliäkään enää.

Tein ne aiemmin ulkolaisesta nettikaupasta tilaamani FSH-kotitestitkin Kp3 ja kp10..viivanen tuli selvästi näkyviin mutta ei vielä plussaksi asti.
...on miulla varmaan jo FSH arvot nousseet tuosta-->12.4 2011 Kp6/FSH 4.5..silloin ollut vielä hyvä arvo.

Huomenna soittoaika lääkärille. Lähete kilpparikontrolliin ja jutellaan noista paastoarvoistani, sekä siitä lähetteen laittamisesta sairaalaan, erikoislääkärille.
 
Viimeksi muokattu:
MrsBree todella paljon voimia ja jaksamista. Toivotaan, että elämäsi järjestyy parhain päin.

Mulla tänään kp2. Taas on tullut mietittyä, onko tässä kuumeilussa oikeesti mitään järkeä - kuukaudesta toiseen yhtä toivetta ja pettymystä?? No, toistaiseksi kuitenkin, kuumeilu jatkukoon. :) Viime viikko meni ihan fyysisessä kuumeessakin, syysflunssa iski ja olo vieläkin vähän puolkuntonen. Mutta eiköhän se tästä, ja ens viikolla taas dippaillaan...

Kauniita syyspäiviä teille jokaiselle!
 
Minä täällä puristelen rintojani tsekatakseni ovatko ne aavistuksen kipeät vai kuvittelenko vain - no, kohta ne OVAT oikeasti kipeät puristelusta! :LOL:

Morticia, minäkin siis täällä "piinailen" vaikken nyt millekään listalle haluakaan, kun ei korkealle kipua niin ei korkealta putoa ;) järki kun sanoo että tämä minun luulotteluni on turhaa, menkkojen viipyminen vaihdevuosioireita jne. Enkä toden sanoakseni ole ollenkaan varma, olisiko ensi reaktio ihastus jos oikeasti pylläri tulisi.... juuri kun olen saanut itseäni orientoitumaan ohi on-moodiin. Nyt olisi kuitenkin ehkä mahdollisesti dpo10 JOS mitään ovista edes oli, eli aika samoilla päivillä mennään ;) Plussatuulosia sinulle piinailuun! :)

Kiva mur-mur että alkaa tulehdus mennä itsellään ohi. Ei ole yhtään kivoja nuo antibiootit, itsekin niitä yritän välttää viimoseen asti. Jokos muuten avasit sen uuden Kuumat aallot-pinon? :)

Mitäs sinulle kuuluu Ottis? Olet viime aikoina vain kommentoinut tunnollisesti kaikkien muiden juttuja, mutta omistasi et paljon kertonut...? ;) Tietääkö se hyvää vai huonoa? :)

Plussatuulosia tähän kiertoon Marzalle, Iippikselle, Naapurintytölle ja kaikille muillekin, joiden nimet ei nyt tule vanhan mieleen ;)

Hyvää yötä ihanaiset! :heart: Muistan sinua iltarukouksessani MrsBree!

PS: Wienna, miten odotuksesi sujuu? :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Marza1970
No niin huomenta muruset ja täällä taas aamusta kukonlaulun aikaan ollaan hereillä ja mitään meillä eilen tullu pupuilusta kun kävipäs sitten niin että mä simahdin sänkyyn ennen miestä vaikka toisin ajattelin ;)
Eteläsuomeen luvanneet sitten ihan urakalla tänään vettä joten kotipäivä likan kanssa mutta kelalla pitäs käydä on se kumma oon miltei 2kk oottanu kelalta päätöstä päivärahasta ja sitten kun se eilen tuli niin pitää toimittaa työsopimuksia miltei kolmen vuoden ajalta vaikka työtodistukset vein silloin kun niitä pyysivät.Huh huh että osaa olla välillä hankalaa tai mulla aina ollu kelan kanssa.
Mietin jo äsken että mitä teen ruuaksi ja taidan tyytyä pakasteesta otettuun jauhelihaan ja loihtia siitä jotain kun ei huvittas mennä kaupoille ton likan kanssa kun se on ihan mahoton siellä kaupoilla ja autoon en voi sitä jättää.Kiljuu ja huutelee jokaiselle MOIII ja hamuaa kaikkia tavaroita.Saa ihme hepuleita kaupassa ja en ollenkaan tykkää jos kaupassa ei osata olla nätisti.Eilen sille selitiin että kauppareissut jää pian väliin kun oli ihan hurjana.
oikeeasti inhoan yli kaiken jos lapset alkaa vouhkaamaan kaupoilla.Meilläkin oli penskana kova kuri jos ei osattu olla nätisti ja samaa kyllä vaalin nuilta omilta muksuiltakin.Mikään ei oo kamalampaa kuin makaava lapsi kaupan lattialla kiljumassa ja hakkaamassa nyrkeillä kaupan lattiaa :whistle:
Onneks meillä ei nyt ihan nuin oo mutta kuitenkin.
jaahas tää menis laittaan neidille aamupalaa...palaillaan :wave:
 
Huomeneita :)

sataa,sataa ropisee :( poika käytettu aamu tuimaan hammashoitajalla tarkistuksessa ja pienen itkuilun kera.. tietenkin..

Posket vielä kipuilee mutta toivottavasti helpottaa kun lääkekuuri pureskeltu loppuun.
Huomenna haastattelu että pääsenkö Hoiva/siivous kursille ja jänskättää jo nyt:p
Jospa en sekoilis paniikissa mitään hassuja ja pääsisin opiskelemaan :)
Vätystää ihan sikana et vois keposesti mennä paapimaan mut ei passaa menee muuten kotihommat huti,kuti
Toivotan muksua päivää kaikille ja +++++puhureita hurrrjan paljon:heart::heart:
 
Sateista keskiviikkopäivää täältäkin. Mä odottelin perhetyöntekijää saapuvaksi mutta sepä onkin sitten sairas. No, ehkä se oli ihan hyvä ette tullut, mä oon niin vihainen tuosta miehen likan asiasta että oisin varmasti paasannut vain siitä enkä mistään omista asioista niinkuin piti. Mieheltä just kuulin että perheneuvolan psykologi oli sanonut että 12v saa ihan itse päättää missä asuu, joten se on kai sitten niin että me jatketaan elämää nelistään ja likka jää asumaan äidilleen. Tyttö parka, psykiatrille joutuu jo nyt lastensuojelun ohjeistuksesta, mikä siitäkin tulee kun äidin luona joutuu kasvamaan aikuiseksi. Jälleen yks kieroon kasvanut naisihminen....

No, anteeks, tuli sitten paasattua taas tuosta tänne kuulumattomasta....

Oon niin tyytyväinen kun selvis mikä pienempää neitiä vaivaa. Ihan järkyttävät pallukat yläikenissä poskareiden kohdalla, aristaa todella pahasti. Annoin lääkettä viime- ja toissayönä ja hyvin nukkui koko yön. Toivottavasti puhkeavat pian.
 
Heti vaan omanapaista valitusta..:ashamed:

Olen niiiiii-iiiiin raivoissani ja tuohtunut lääkärin kera käydystä keskustelusta..aaarrggghhhh!:kieh:
..samalla tuli sellainen olo että paska..mitä tuota enää edes yrittämäänkään, lihon vain valaaksi enkä kohta enää per***tänikään pysty itte pyyhkimään..:':)':)'(

..että ottaa okulaattorista kyllä..:mad:..

Eli..TK lääkärin mielestä kun miulla ei VIELÄ ole sokeritauti, niin odotellaan kun eivät lihavuusleikkauksen "kriteerit" VIELÄ täyty vaan 6kk päästä sitten taas Ravitsemussuunnittelijan luo.

..mitä vi**uaaaaaa!!!!?|O..miehän kävin Rav.suunnittelijan luona ja sovittiin painontarkailustani..sain kalorisuosituksen: 2000cal/vrk..mutta olen ollut tiukemmalla, nyt vajaata 1800cal/vrk

Eli lääkärin käynnistä 5.5-->12.9 on paino tippunut 7kg..eikö se jo kerro, että olen tosissani!?

Kävin siis lääkärin vastaanotolla 5.5 ja siitä lähtein olen jo hieman aloitellut tätä muutosta ravinnossa - kunnolla sitten elokuun alusta.
Ei niin minkäänlaista kokonaiskuvaa lääkärillä miun tilanteestani.. ja taas oli hällä se ainainen kiire:vampire:.

Mutta olin NYT TOSI T I U K K A N A asiani suhteen ja puhuin suorat sanat..mm. että mielenterveys on tässä nyt jo vaakalaudalla jne..ääneni ihan puhelimessa vapisi kun alkoi suuttaa&itkettäähin..

Myöntyi häni sitten lopuksi, että: Ravitsemussuunnitelijan luo Marraskuulla ja hänelle aika Joulukuulla..o n n e k s i..olisin muuten jo mennynnä sinne vastaanotolleen livenä hieman "puhumaan"..:whistle:..:saint:

Tämä on miulle ihunat nyt ihan elämän asia:heart:..nytkin itkettää kun tätä kirjoitan..niin paha ja pettynyt olo jo kerkesi tulla..:'(

Tulipa muuten sellainen tunne siitä keskustelusta, että: jos paino ei alkaisikaan tippumaan, niin SITTEN olisi leikkaukseen pääsy parempi!..eihän se näin saa mennä?
..onnistuu miulta sekin - en tee mitään ja painoa tulee.

Tiedän, että omin voimin saan pudoteltua tuo 10-20kg välillä..sitte alkaa tehdä tiuk-kaa ja sekin paino joka tippunut, on vaarassa tulla takaisin korkojen kera..:(on käynynnä näin ennenhin..
..miulla kuitenkin liikalastia alkujaan tuo 60kg..

Jäi sellainenhin olo, että lääkäri luulee miun ajattelevan leikkauksesta, että: "siinäpä olisi aita matalampi ja tästä mennään"..EI todellakaan!!!(anteeksi kun huudan)

Kuka haluaisi t i e t e n t a h t o e n loppuelämänsä rajoitaa ruoan määrää n. 1-2dl per ruokailukerta?..koko loppu elo on sitä tarkkailua ruoan suhteen leikkauksenhin jälkeen..mut-ta se vattan koko on sellainen pakote, että ei voi tai halua syödä liikaa, koska sitten oksentaa ja sairastuu.

En mie ainakaan haluaisi rajoittaa syömisiäni noin radikaalisti..
..mutta on nyt aivan p a k k o.:ashamed:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä