40+ so what wol.13

Ei haittaa Fiialiia, ei mullakaan ole mahdollisuutta joka päivä päivittää.

ON Oili olisi ovella, aamutesti ei vielä herännyt täyteen, mutta illalla luulisin olevan täällä. Laskeskelin tässä päiviä ja totesin, että lomareissu ensi viikolla vie täydellisesti liian aikaisten testien mahdollisuuden.
 
Ihan en täydellisesti onnistunut listan päivityksessä, vaan hävitin sen nätin kuvan. Sain kuitenkin takaisin, kun vähän muokkailin päivitystä.

Kaikille oikein kunnon plussapuhureita! (Ilmoitelkaa, jos haluatte piinailulistallle. Itsekin olen siellä, koska tuli sitten puuhailtua exän kanssa, vaikka eipä se tilannetta muuta.)
 
huoh meillä meni eilinen ukkokullan kanssa matkatessa sillä aamulla linja auto lähti helsinkiin klo 5.55 ja sillä matkattiin ja sitten käveltiin rautatieasemalle ja sit junalla seinäjoelle ja sieltä autoliikkeeseen ja ostettiin kauan kaivattu asuntoauto.on toi retro mutta helkkarin iso ja ihana.tilaa yhdeksälle joten eiköhän meitin 6 henkilöä kattava perhe mahu vallan hyvin.Nyt sitten siivoomista siellä ja tavaroiden järkkäilyä ja perjantaina suuuntaamme kainuuseen mun maaplantaasille.olla siellä tarkoitus kolme viikkoa mutta mukana tulee nyt vaan meidän 3v tyttönen.
hommaa on joten en sitten varmaan hurjasti kerkiä täällä olemaan ja jännitys kasvaa jos ei netti pelaa että tuleeko plussia kelle tai jospa vaikkast jo mullekkin =)
mutta koitan pysyä mukana ....with all my love .......Maire
 
Fiialiia - kiva kun listan päivttelit!=)
..sen voi päivitellä ken kerkeää ja haluja riittää..välistä jää päivittelemättä joinahin päivinä näin kesäaikaan mutta se ei haitanne.

Plussakasta piinailua siulle.:heart:

Marza - onnea uuden auton omistajille
ja mukavaista lomailua!

..ja olishan se ihuna loman päätteksi pyllärinä....voi kunpa:rolleyes::heart:

Lämpöistä päivää kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Marza1970
Työt sotkee mun palstailua niin, etten ehdi kun pikaisesti muiden kuulumisia puhelimesta tirkistellä. Puhelin ei anna mun kirjautua sisään, joten se siitä kommentoinnista sitten :(. Nytkin vaan pikaisesti vastaamassa Mur-murin kysymykseen, että kai se oli 18.6. kun se plussaksi laskettava tuli. Viikko sitten, hui! Aika kuluu toisaalta ihan hurjaa vauhtia ja toisaalta tosi hitaasti. Tänään käytiin kuopuksen kanssa neuvolassa ja varattiin sit jo mullekin aika muutaman viikon päähän. Varhaisultraa pitäisi vielä varailla, että tietää onko siellä oikeasti joku. Ihan kamalan luottavainen en ole.

Mutta pikkuhiljaa alan hiipiä takavasempaan ja koittaa etsiä seuraavan ketjun tuolta toiselta puolelta. Loppuviikosta ajattelin päräyttää vielä uuden digin, joten ainakin siihen asti nyt vaan taustailen puhaltamassa teille kaikille niitä kuuluisia +++++++++++++tuulia. Onnea matkaan ihan jokaiselle ja kiitos tähän astisesta.
 
Huomenta. Yritin päivittää, mutta näytti menevän IT taitojeni yli:'(

Itseni lisäisin piinailupäiville. Tajusin, että eihän noi ovistestin viivat vahvistu vaan heikentyy, joten oili olikin jo maanantaina ja nyt siis olisi dpo2.
 



Keskiviikko 26.06.2013

Nimi / ikä.....................Kp......................yrityskerta

lily-rose (38)..................kp 6/28.................yk?
Talvi-74 (39)..................kp 7/25-28.............yk 5
Oliivitar (42)..................kp 8/26-29............yk 7
Esteri1 (40)...................kp 15/28................yk 9
Minttu71 (41).................kp 16/30................yk 6
Fiialiia (40+)..................kp 16/27-30............yk yli 6v
PippuriPiia-70 (42).........kp 27/26-28...........yk 6?
memmu05 (40)..............kp 28/23-33...........yk 1
Morticia (44)..................kp 28/29-35............yk ?
Marza (43).....................kp 29/30.................yk 2v
Mamma vaan (41)..........kp 29/24-25............yk 2v
Justiina (40)..................kp 63/30-60............yk ?





Piinailupäivät:

Esteri1 (40)..........dpo 2
Fiialiia (40+)..........dpo 4
Marza (43)..........dpo 13




Plussanneet:

Sirppuliini (40)........28.3.13........yk 2
mamuska7 (39)........22.4.13........yk ?
äiskä-73 (40)............6.6.13..........yk 7

Onnenmurunen (39).......18.6.13.........yk3



Taustailijat/kadonneet:
Rominas (42v)............kp?/26-27.........yk2
sinivatukka (43)..........kp?/22-32.......yk4
sarialeksandra (42)......kp?/30...........yk2v
anuliini72 (41)............kp?/27............yk2
Tintti-Tiivari (42)........kp?/26............yk8
Tepias (42)................kp?/26-29.......yk10
Wienna (41)...............kp?/?..............yk?





HCG Calculator and hCG Level Tool | BabyMed.com
[/QUOTE][/QUOTE]
 
Viimeksi muokattu:
Voi voi tätä piinailua epäsäännöllisen kierron kanssa. Nyt meneillään kp 28/23-33 ja vaikka onkin vasta yk1, niin toiveet ovat korkealla. Vessassa käynti jännittää joka kerta, että joko se vuoto alkaa, vai vieläkö voi toivoa. Mieskin jo eilen silitteli masua toiveikkaana, että jospa ne menkat jättäisivätkin tulematta. Eilen tuli postissa nippu ovistestejä, joita varmasti rupean käyttämään seuraavalla kierrolla, jos ei vielä nyt tärppi käy. Kyllähän se tosiaan olisi ihan valtava ihme, että onnistuisi heti ensiyrittämällä, mutta minkäs näille toiveilleen mahtaa. Voi kunpa nyt kuitenkin... <3

Huhhuh tätä hellettä! Hikoilen muutenkin tosi herkästi, niin en tosiaankaan ole mikään helteiden ystävä. Onneksi tänään pääsen lähtemään mökille. Siellä metsän keskellä ja järven rannalla ei kuumuus tunnu lähellekään samalla tavalla kuin kaupungissa, ja välillä pääsee veteen viilentymään. Ihanaa! :) Vietän siellä pari päivää koiran kanssa kaksistaan, ja sitten perjantaina ajellaan hakemaan mies mukaan kun pääsee töistä. Ja kovasti toivon, että säästyn menkkojen vierailulta koko mökkireissun ja pääsisin sitten ensi viikolla jännäilemään ja testailemaan. :)

Ihania ja hedelmällisiä kesäpäiviä kaikille! :)
 
  • Tykkää
Reactions: PippuriPiia-70
Marza harmi, joka paikkaan sekin ehtii. Mutta lomallahan sitä ehtii rentoutua ja hoitaa parisuhdetta oikein urakalla :hug: Täälläkin on kaksi päivää lomaan aikaa ja vaikka ei oilia huomattu, niin onneksi miehellä oli aika sama ajatus päässä :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: Marza1970
Iltasia =)

Marza Mie olen haaveillut ISOSTA Retrobussista ja olen yrittänyt puhua ukkoa ympäri ämpäri, jotta sellainen saataisiin. Ei olisi huolta minne sijoitetaan meän "pikkuperhe" eikä olisi aikatauluilla väliä kun matkalle lähdetään! Ihanaa matkantekoa Tädinrutjakkeesta huolimatta :heart: :hug:
Ja hyvältähän tuo tahkoaminen kuulostaa

memmu..... Oletko uskaltanut dippailla... :D

Mie täällä selvisin hengissä tädin kylästelystä... pitkään täällä olemassaolostaan ilmoitteli "omituisilla pikkuvuotosilla" Jo luulin luovuttaneen, mutta tässä perhettäni seuranneena, tiedän että yhdelle vielä olis paikka vapaana. Kuinka ihanaa on pitää pikkuisinta illalla sylissä ja kuunnella kuinka tutti maistuu hyvältä Äidin sylissä, sellaista pientä hyminää Tai kun 5v huutaa autossa: Hyttynen ja kuuluu läiskis, jonka jälkeen hyttysestä tuli selvästi LättäKärpänen :LOL: Ja puhumattakaan 3-vuotiaasta, joka lisää sanavarastoaan tai varhaismurkuista" millei sovi yhtäkään mitään" mutta kun äiti tarvii hetken vaikka halonkantoon ollaan ystäviä ja vitsejä kertomassa mukana :heart: Joo, mie rakastan, mutta ilmaiseksi ei tähänkään tunteeseen olla päästy.... Ja tilanne elää ja kasvattaa

Onnenmurunen... Kerro, kerro olosista =)

Äiskä Tähän kiertoon uudella innolla, kiitos paketin =) Jo kelpaa selvitellä missä mennään....aloitan jo huomenna :LOL:

Siis tuo plussanneiden lista näyttää hienolta!!!!! Voisin vaikka arvella, että päivittäjillä voisi käydä aika tärpikkäästi

Ja nyt kippis ja kulaus, sauna kutsuu :whistle:
 
Huomenta kaikille!

Tietääkös kukaan noista ovistesteistä. Kun täpittävät punaisella oilin aikaan ja sitten se rupeaa himmenemään. Jos sitten jotain täpinää olisi niin milloin alkavat näyttää taas mahdollista vahvistuvaa? Meneekö se kiinnittymisestä niinkuin r-testitkin?

On: Oili tosiaan on käynyt, iho on arka ja rinnat kipeät. Näillä helteillä hormonijutut tuntuvat vieläkin ikävemmiltä kuin normaalisti. Vaikka minusta kyllä tuntuu, että nuorempana, jos olin ilman pillereitä, niin en näitä hormonijuttuja edes huomannut.
 
Esteri, kai nuo oilitestit ehkä samaa rataa vahvistunee, kun r-testitkin sillä erotuksella, että niistä voi raskautta oikeasti epäillä vasta menkkojen alkamisen aikoihin ja sillonkin ne on raskaanaollessa tosiplussalla (edellisessä raskaudessa testasin ja plussakierrossa kontrolliviiva jäi kovin hailuraksi, kun se testiviiva imi kaiken värin). Ne oilit on siinä mielessä vähän kyseenalaisia raskausmittareita, että monilla ne todellakin haamuilee ja viivailee loppukiertoa kohti ihan noin niinkun normaalistikin. Mä suosittelen monen muun tavoin niitä markettien PregCheckin r-testejä. Ovat edullisia ja ainakin mulla toimivat paljon paremmin, kuin nuo netistä tilatut "herkät" r-testit. Plussia täältä puhaltelen sun testeihin testasitpa millä hyvänsä :D.

Pahoitteluja tädin yllättämille, tsemppiä alkukierron tylsistyneille ja hurrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrjasti punaväriä testaajille!!!

Mä olin ajatellut, etten enää tätä tänne laita, mutta kun Oliivitar huuteli perään, niin tässä tän aamun varmistus

Hormoni on siis ainakin noususuhdanteinen toistaiseksi. Kuopuksen neuvolassa käydessä juttelin tästäkin ja sain jo ajankin 24.7 (tosi aikaisin mun mielestä). Varhaisultraa olen suunnitellut varailevani, kun todellakin haluan varmistaa, että tuolla joku on. Olo on edelleen aika epäuskoinen ja jotenkin semmonen "eihän tässä voi käydä hyvin" sävytteinen. Jos jotain on pielessä (=tuulimuna), niin haluan tietää siitä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.
Oireita ei kauheasti ole pienoista pahoinvointia lukuunottamatta (edellisissä raskauksissa oireet on olleet jotenkin paljon vahvemmat, joten siksikin tämä olo on kai näin epävarma). Rinnat on jonkun verran kasvaneet ja maha iltaisin turvoksissa. Kai ne riittää näille viikoille???
 
Ensimmäinen aamu mökillä ja eiköhän se täti nyt sitten tullut tänne mieltäni harmistuttamaan. Niin kuin tässä oltiin miehen kanssa toiveikkaita molemmat. Nyt siis kp1 ja ärsyttävän piiiiitkä aika taas tärppipäiviin. :|
 
Onnenmurunen Onnea hirmusti plussasta! Tulehan sinäkin tonne 40+ odottajat vol 4 (päiv. yksärillä) ketjuun. :) Kysyit oireista/oireettomuudesta. Mulla tää toinen raskaus on ollut ihan erilainen kuin eka ja tosi vähän ollut mitään oireita eli kaikki on mahdollista. :)
 



Torstai 27.06.2013

Nimi / ikä.....................Kp......................yrityskerta

memmu05 (40)..............kp 1/23-33...........yk 2
Marza (43).....................kp 2/30.................yk 2v
lily-rose (38)..................kp 7/28.................yk?
Talvi-74 (39)..................kp 8/25-28.............yk 5
Oliivitar (42)..................kp 9/26-29............yk 7
Esteri1 (40)...................kp 16/28................yk 9
Minttu71 (41).................kp 17/30................yk 6
Fiialiia (40+)..................kp 17/27-30............yk yli 6v
PippuriPiia-70 (42).........kp 28/26-28...........yk 6?
Morticia (44)..................kp 29/29-35............yk ?
Mamma vaan (41)..........kp 30/24-25............yk 2v
Justiina (40)..................kp 64/30-60............yk ?





Piinailupäivät:

Esteri1 (40)..........dpo 3
Fiialiia (40+)..........dpo 5




Plussanneet:

Sirppuliini (40)........28.3.13........yk 2
mamuska7 (39)........22.4.13........yk ?
äiskä-73 (40)............6.6.13..........yk 7

Onnenmurunen (39).......18.6.13.........yk3



Taustailijat/kadonneet:
Rominas (42v)............kp?/26-27.........yk2
sinivatukka (43)..........kp?/22-32.......yk4
sarialeksandra (42)......kp?/30...........yk2v
anuliini72 (41)............kp?/27............yk2
Tintti-Tiivari (42)........kp?/26............yk8
Tepias (42)................kp?/26-29.......yk10
Wienna (41)...............kp?/?..............yk?





HCG Calculator and hCG Level Tool | BabyMed.com
[/QUOTE][/QUOTE][/QUOTE]
 
Viimeksi muokattu:
Onnenmurunen tuon tekstin näkeminen ilahduttaa aina ja kyllähän siulla on jo hyvin oireitakin :kiss: Tuo pieni turvonnut kumpu, vielä salaisuus, mutta käsi siinä välillä levähtää...:heart:

Memmu Eihhh... :hug: Miten se Täti sinne mökillle tiensä löysi :mad: Kohti plussakiertoa, eikös juu :kiss:

Ja oilia metsästetään, uusin pinkein liuskoin =) eiköhän se sieltä viimeistään viikon päästä, nyt häätyy vain hyvin harjoitella H-hetkeä varten :whistle:

Ja mitähän sitä keksisi tälle päivälle.... Ilma ei ole taaskaan suosiollinen :$
 
ON: Kai mut nyt vois jo siirtää piinailijoihin; KP 28, ei vielä merkkejäkään menkoista ja kovasti toivon, ettei tuliskaan! Yritän pitää kaupassa näppini erossa raskaustesteistä ja venyttää tuonne alkuviikkoon asti, jos vaan maltan ja tätiä ei ennen sitä näy...
 
PippuriPiia-70 :stick: pysyköönkin täti kaukana.

Täällä on selvästi heikommin hormooninen kierto kuin edellinen menossa, mutta eipähän se edellinenkään tärpännyt, että mistä näistä tietää. Eikä sillä niin väliäkään, jos juuri tässä kierrossa ei osuisi, mulla alkaa nimittäin loma!
 



Perjantai 28.06.2013

Nimi / ikä.....................Kp......................yrityskerta

memmu05 (40)..............kp 2/23-33...........yk 2
Marza (43).....................kp 3/30.................yk 2v
lily-rose (38)..................kp 8/28.................yk?
Talvi-74 (39)..................kp 9/25-28.............yk 5
Oliivitar (42)..................kp 10/26-29............yk 7
Esteri1 (40)...................kp 17/28................yk 9
Minttu71 (41).................kp 18/30................yk 6
Fiialiia (40+)..................kp 18/27-30............yk yli 6v
PippuriPiia-70 (42).........kp 29/26-28...........yk 6?
Morticia (44)..................kp 30/29-35............yk ?
Mamma vaan (41)..........kp 31/24-25............yk 2v
Justiina (40)..................kp 65/30-60............yk ?





Piinailupäivät:

Esteri1 (40)..........dpo 4
Fiialiia (40+)..........dpo 6
PippuriPiia-70 (42)..........dpo ?




Plussanneet:

Sirppuliini (40)........28.3.13........yk 2
mamuska7 (39)........22.4.13........yk ?
äiskä-73 (40)............6.6.13..........yk 7

Onnenmurunen (39).......18.6.13.........yk3



Taustailijat/kadonneet:
Rominas (42v)............kp?/26-27.........yk2
sinivatukka (43)..........kp?/22-32.......yk4
sarialeksandra (42)......kp?/30...........yk2v
anuliini72 (41)............kp?/27............yk2
Tintti-Tiivari (42)........kp?/26............yk8
Tepias (42)................kp?/26-29.......yk10
Wienna (41)...............kp?/?..............yk?





HCG Calculator and hCG Level Tool | BabyMed.com
[/QUOTE][/QUOTE][/QUOTE][/QUOTE]
 
Täällä ei vettä tule(enää)vaan kaunis aurinkoinen keli hellii hipiää ja tuuleksii vilpoisesti.:cool:
Pesaisin tuossa retonkini ja sen kuivuessa nautin tölkin karpalolonkeroa.:p ..lähdetää käymään terassilla(ekaa kertaa tälle kesää) koko perheen kera..jos vaikka laulaa livauttais.;)
Tullaan sitten saunomaan parin tunteroisen päästä.

KOvasti laitan tulemaan tänne ihunille..+++++++

Mukavaista viikonloppua!:wave:


..ai niin..miulla se Oili yllätti JO Kp11 kovine kipuineen ja lämmöthin nousi..ei hyödynnetty olleskaan, ei miulle ole lemmenleikit näin kuumalla maistuneet tippaakaan, nukkumaanhin olen mennyt ihan "ihmisten ajoissa" välillä kun niin lämpö verottanut voimia.

Miulle muuten tuli leikkaukseen kutsu: vasta marras/joulukuu..pettynyt hieman olen:(
..mutta olen peruutuspaikkalla ja saattahan se leikkaus hyvässä lykyssä olla JO loka/marraskuussakin, koska jonoja ei juurikaan ole - toivon niin.:)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä