40+ so what wol.13

Kiitos tervetulotoivotuksista! :flower: Kiva on tosiaan välillä rupatella vauvahaaveista välillä, omassa päässä kun niitä pyörii aika tiuhaan.

Onko teillä useimmilla muuten haaveissa ensimmäinen lapsi vai onko muita entuudestaan? Päivityksiä vilkuilemalla ei selvinnyt ja ketju on niin pitkä, ettei millään jaksa alkaa kahlata... Onko muita joilla on pieni lapsi kotona hoidossa? Itse olen välillä miettinyt että mitenköhän raskauden jaksaisi tässä vaiheessa kun on pieni ihana 10kk pellavapää joka vie äidin tarmon aika usein aika tappiin. Lapsi on tosi helppo ja hyväntuulinen, mutta yöimetyksistä väsyin kyllä niin totaalisesti, että mennee tovi ennenkuin niistä palautuu.

Tosin on kyllä sekin käynyt mielessä, että olisikohan tässä silti mahdollisuus tärppiin, kun olen viime päivät ollut jotenkin ihan poikkeuksellisen kuitti, että välillä nukun kahdetkin päikkärit, nytkun mies on lomalla. Lisäksi rinnatkin ovat hituhitusen arat, tai sitten olen vaan kärsimättömyyttäni itse tarkistellut niiden aristavuutta niin tiuhaan, että on alkanut aristaa ;)

Aiemmin olen kyllä raskautunut tosi helposti, kolme kertaa jo, mutta kaksi ekaa meni kesken ja olivat molemmat ns. kesketyneitä keskenmenoja, jotka eivät oireillut mitenkään, ultrissa vaan näkyi eloton sikiö jonka koko ei vastannut viikkoja. Omalla kohdallani tiedänkin, että jos tärppi jossain vaiheessa onnellisesti käy, siitä vasta jännät päivät alkavat.

Suotuisia plussatuulia kaikille tasapuolisesti ja onnellista matkaa jo plussanneille!
 
tuuliannaliina tervetuloa mukaan ja sen verran itsestäni että olen 43v ja poika 9v ja tyttönen 3v olin siis 40v kun sain tyttösemme.
Tyttö käy tarhassa tossa ihan lähellä ja alusta asti ollaan kuumeiltu vielä sitä pikkasta mutta ei mun tapauksessa enää taida tärpätä :(
 
Tuuliannaliina ensimmäistä täällä vasta ja ikää 40 v. Ei ole miehelläkään aikasempia, yhdessä ollaan oltu reilu kolme vuotta. Ekoissa avioliitoissa kummallakaan ei lapset tulleet kysymykseenkään, miehellä tuli ero, itse jäin leskeksi. Ei kumpikaan koskaan edes kokeillut aikaisemmin, joten jännättiin onko meistä koko hommaan. No, kesällä saatiin tärppi ja myös keskenmeno, joten saatiin kuitenkin selväksi, että meidän prujuista on johonkin.
 
Kiva kun jaksoitte kertoilla itsestänne! Kuten Susseli72 sanoi, meilläkin toivotaan paitsi toista lasta, myös leikkikaveria pikkuiselle, toivotaan että onnistuu vaikka munasolut eivät ole enää ihan freessimmästä päästä. Mutta onhan tuolla plussanneiden +40 puolella aika monta raskautunutta, joten toivoa on! Jos en olisi tämänikäinen, lykättäisiin ehkä toisen yritystä vuoden parin päähän, jotta ehtisi vähän toipua väsymyksestä sun muusta ennen kuin härdelli mahdollisesti pyörähtää vinhemmalle vaihteelle, mutta ei tässä nyt auta kuin yrittää heti uudestaan. Kyllä tuo esikoinen on niiiiiiin ihana aurinkonassu, ettei paljon aamulla herätessä haittaa jos uni vähän vielä painaisikin. Me pidettiin onneksi menestyksekäs unikoulu joku viikko takaperin ja nyt on toinen ääni kellossa yöheräilyjen suhteen, jee!

Kävin muuten niiden kahden keskenmenon jälkeen akupunktiossa ja voi toki olla sattumaa, ja varmaan onkin, mutta kolmas kerta toden sanoi. Saatan mennä akupunktioon jossain vaiheessa uudestaan, jos ei tunnu tärppi käyvän. Onko muut käyttäneet mitään vaihtoehtohoitoja? Tai kiinnittäneet huomiota ravintoon tms? Täällä on vaan raskaus- ja imetysvitamiinit käytössä ja foolihappo, ei muuta. Tietääkö joku muuten, että kun kuukautiset pyörähtää käyntiin, onko raskautuminen ihan yhtä todennäköistä kuin normaalistikin, vaikka imettää vielä viisi tai kuusi kertaa päivässä? Todennäköisesti. Ajattelin vaan että voisiko vaikuttaa ovulaatioon, etenkin kun ei ole ollut mitään ovulaatiotuntemuksia kahdessa synnytyksen jälkeisessä kierrossa.
 
Minttu71lle höh! Täti on kertakaikkisen rasittava vieras vauvakuumeiselle ;)

En malttanut olla tekemättä testiä tässä äsken (ihan päiväsaikapissasta vaan pari tuntia muhineesta pissasta tosin), nyt kp 29/29-30 ja niin kirkas nega kuin olla voi. No, ei ole kyllä mitään raskaustuntemuksiakaan, mitä nyt alituinen väsymys ja miniminimaalisen aristavat rinnat sivuilta, mutta liittyy varmaan läheneviin menkkoihin, eli eiköhän se täti kurvaa tännekin lähipäivinä :(.

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Tervetuloa minunkin puolestani Saana ja Tuuliannaliina! :)

Noista omista taustoista; olen 43v, lapsia meillä miehen kanssa on ennestään yhteensä 4, kaksi vanhinta tytärtä (edellisistä liitoista) ovat 23v (miehen) ja 20v (minun), yhteiset poika 12v ja tyttö 9v. Lapsenlapsia on jo 3 kappaletta vanhimmalla tytöllä, toinen saa esikoisensa kesällä. :) Silti tässä kuumeillaan vielä siitä omastakin nyytistä. :saint:

Mitä tuohon painonpudotukseen tulee, mähän juuri pudotin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja liikunnalla viidessä kuukaudessa 9kg. Noilla konsteilla sain kilpirauhas-arvotkin paranemaan. Kuntoutuksessa tehdyssä lihaskuntotestissä vedin huippupisteet diagnosoidusta fibromyalgiasta huolimatta, eli edistystä on tuossa ajassa tapahtunut runsaasti jos jonkinlaista. Toki työ jatkuu edelleen, toivon, että noista tuloksista olisi apua myös raskautumiseen. Ellei, niin sitten mennään näillä...
 
Täällä *mur-mur*laihtuu..mutta tuli ero, mies löysi ilmeisesti paremman, ehkä nuoremmanhin(tiedän naisen, nimeä&osoitetta myöten)..ahdistaa ja itkettää ihan kauheasti:'(..mutta suunnaton viha miestä kohtaa tulee kuin vyörynä usein..:vampire:

Mitään ei mies suostu puhumaan(tyypilliseen tapaansa)vaikenee kuin muuri.

Tuntuu että en kestä, pelkään että menen ihan romuksi:(..vaikka en uskokkaan niin käyvän lapsenhin takia, arkiset rutiinit pitää kasassa.

Löysin miehen puhelimesta Joulupäivänä tekstarin eräältä naiselta ja muutoinhin kaikki tyypilliset "pettämisen tunnusmerkit" että jotain on nyt menossa, täyttyivät..en vain niitä oman, välillä niin huononhin oloiseni vuoksi heti hoksannut..mietin vain että "miksi juuri nyt kun olen heikoissa kantimissa vielä"???

Isosti plop plop:heart::heart::heart::heart::heart:tänne olkkariin!
 
Viimeksi muokattu:
Esteri - kyllä se nyt siltä näyttää että yhteinen matkamme on ohi..


Tiedän tämän naisen nimen, osoitteen ja työpaikan, näin kuvankin facebookissa.
Mies oli ahkeraan poistellut lähetetyt/tulleet viestinsä..mutta 1 oli saattunut jäämään ja sitä kautta tiedot löysin.
..kipeää teki nähdä naisen kuva facebook profiilissa..

En olisi uskonut että näin joudun salaa toisen puhelintakin tutkimaan:ashamed: mutta ahdisus niin kova ja luotin aavistukseeni, oikeassa olin.

Mies ei todellakaan puhu..kun sanoin tänä aamuna että tiedän naisesta, kuka kysessä ja että jos HÄN ei puhu, soitan vaikka tälle naiselle hän tuumasi jotenkin näin.."ahaa vai niin, no loppuhan tämä onkin"(tarkoittaen suhdetamme)

Olen laitellut tekstareitahin että jos olisi helpompi niihin vastailla, puhua..ei auta, ei vastaa..on kyllä ahdistavaa olla tässä kotosalla ja vain arvuutella asioita - miehen mukaan ei kerinnyt tapahtua v i e l ä mitään kun vihaisena korotin ääneni ja sanoin että halua tietää mitä on tapahtunut?

Hän on kuitenkin viestitellyt/soitellut ja tavannutkin naista, siitä olen 100 varma..en voi tietää ovatko menneet pidemmälle, eikä mies varmasti sitä koskaan paljaistaiskaan.

Minusta hänen käytöksensä muuttui siinä marraskuun lopulla(Pikkujoulujen jälkeen, niinpä?..)..puhelintaan alkoi kanniskelemaan joka paikkaan mukana, suhkuunhin n. 2vko sitten..
Nainen on töissä sellaisessa paikassa, missä mieheni käy melkein päivittäin työnsä puolesta, luultavasti tavanneet jo siellä.
..ja ehkä Pikkujoulu iltana ravintolassa..

En usko että olisin voinutkaan enää jatkaa ellei mies olisi selkeästi katunut ja osoittanut haluavansa vielä yrittää.
Mies oli selvästi järkyttynyt kun joulun jälkeen 27.12 paljastin että tiedän suhteestaan(viestin bongasin jo 25.12)

Siitä lähtien lusmuillut makuuhuoneessa oven takana, otti lapsenkin viereensä parisänkyyn nukkumaan kun olin sanonut että illasta sitten jutellaan hieman..raukkamaista!

Tekee koko ajan asiaa ulos, käyttää koiria ahkeraan ja tuolloin oletan hänen olevan naiseen yhteydessä.
Tänään lähti katsomaan isäänsä, joka sai eilen aivoinfarktin ja on sairaalassa, viipyi melkein 2.5h..tiedän että sairaalassa oli vain hetken koska isänsä ei ollut kyennyt puhumaan, ymmärtänytkin vain osan puhutusta.

Tämä juuri minua syö/satuttaa jumalattomasti kun tiedän miehen naisen luona käyvän..:'(
Voisi olla nämä viimeiset kotona olon aikansa vain puhelimitse yhteydessä..mutta ei ajattele nyt minun tunteita, on todella itsekäs ja vain tämän ihastuksensa hurmioittama..hän kuvaili naista viestissään "ainutlaatuiseksi"
..taisin minäkin olla joku sellainen hänen mielestään muinoin..:|

Meillä on mennyt pitkään huonosti ja mies omalta osaltaan ei ole ollut halukas juttelemaan, niin kuin ei oikein ennenkään kriisien tullessa, heti vain ollut valmis lopettamaan, eroamaan.

Minä niin usean vuoden ajan yritin ongelmien tullen jutella ja välistä onnistuimmehin ja elo jatkui, tännehin niistä kirjoittelin välistä.
..meille tuli syksyllä 10v yhteiseloa ja poikasemme täytti marraskuussa 9v..

Tiedän että jossahin välissä tämä kipu helpottaa..mutta siihen voi mennä kauan.
En haluaisi katkeroitua, siksi puhminen olisi tärkeää, selvittää asiat ihan kunnolla koska mies jo selkeästi pois muuttamassa..oman mielenterveyteni ja lapsen takia yritän kyllä kaikkeni.

Esikoisen isästä erottuani(4v suhde takana)olin monen monta vuotta jotenhin todella katkera ja häntä en sietänyt silmissäni..siksi niin pitkään sinkkuna elinhin, en todellakaan etsinyt minkäänlaista mies seuraa 15vuoteen!

On se varmaan niin että jos itse tai mies olisi suhteen lopettanut aiemmin(kävihän se monesti miulla mielessä)ilman että siinä kolmatta osapuolta, en olisi näin vahvoja tunteita käynyt läpi.
..lähinnä vain sitä surua kun emme onnistuneet elämään yhdessä ja varmaan muistellut/ikävöinyt niitä hyviä hetkiä, miestäkin..mutta nyt on niin petetty ja loukattu olo kun miehellä onkin toinen nainen jonka vuoksi eroamme..se salailu, selän takana touhuilu, valehtelu - se satuttaa niin kovin.:(

 
Viimeksi muokattu:
:hug: mur-murille.
Tulenpa tänne kommentoimaan, kun olen juttujasi paljon lukenut ja olet aina jaksanut kaikkia tukea ja olla ystävällinen :heart: Ja oltiinhan me tuolla 40+ so what ketjussa, olikos se kuumia aaltoja tms...? Se ketju vaan ei ole enää ollut elinvoimainen.

Ikävää, että miehesi ei pysty puhumaan asioista, koska ne olisi nyt selvitettävä, kuten sinä yritätkin. Juurikin siksi, että katkeruutta ei tulisi. Mutta tulee sitä kuitenkin ( itse olen eronnut ilman kolmansia osapuolia kohta 9-v sitten ja edelleen on välit välillä tulehtuneet...). Hyvä asia on, että kirjoitat tuntemuksistasi tännekin ja varmaan sinulla on ystäviä, joille puhua myös.
Ehkä se mieskin joku päivä suostuu puhumaan asian halki ja tajuamaan tilanteen.
Täytyy kyllä sanoa, että pas...ka äijä, jos ei tekoaan myönnä tai edes keskustele, ei ole sinun arvoinen tosiaankaan :heart: Olet niin lämmin ja muita ajatteleva ihminen, että ei noin soisi sinulle tapahtuvan.
Voimia Sinulle ja kaikkea hyvää uuteen vuoteen ! Onhan sinulla nyt ihana asia se leikkaus jo takana, koita jaksaa elää uutta elämää sen asian tiimoilta :)
Kaikkea hyvää Sinulle !
T. Paulanna, joka tuolla luovutettu munasoluhoito ketjussa TAAS piinailee, josko nyt tärppäisi
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: *mur-mur*
Voi mur-mur! Olen aivan sanaton! En oikein osaa sanoa kuin että olen mielettömän pahoillani puolestasi. Voin vain yrittää kuvitella, miten pahalta sinusta voi monella tasolla tuntua :hug:

Tykkään itse puhua asiat auki, kesken ja epäselviksi jääneet asiat satuttavat eniten ja kestävät pisimpään käsitellä. Siksi toivon, että jos kaipaat saada selvittää asiat miehesi kanssa, hän löytäisi selkärankaa oikein todella avoimesti ja rehellisesti keskustella kanssasi.
 
paulanna, susseli72 kiitos ihunat:heart:


Tilanne nyt tämä..

Sain miehen puhumaan mutta oli hyvin tympeän oloinen, ei kuulemma jaksa enää riidellä ja ei ole mitään sanottavaa.

Sama vanha kaava toistui: vikaa vain minussa, ei hänessä.
Tuumasi että olemme liian erillaisia ihmisiä ja olisi pitänyt erota jo alkumetreillä.
..siitä hän vain itseään syytti, ettei sil-loin jo lähtenyt.(poikanen ihan pikkanen silloin, alta 1v kun eka kriisi)

..tämä voikin olla totuus..mutta kun olen joissahin asioissa aika sitkeä - vauvakuumeeni oli yksi(melkein 4v)ja tämä parisuhde..
Halusin kovasti tämän onnistuvan ja jo ajoissa hakeutua ammattineuvojan juttusille mieheni kera mutta häntä se ei kiinnostanut..

Kun mies ei puhu, ei pukahda en voi mitenkään tietää jos hänellä onkin paha olla ja on tyytymätön suhteeseemme!

Konfliktien jälkeen pöly aina laskeutui ja jatkoimme eloa..joka kerta vähän enempi rikkinäisinä ja katkerina toisiimme.:'(
..tässä saldo sitten - lähdemme eri teitä matkaamaan.

Utelin mieheltä myöskin tästä "suhteesta"..
Oli tavannut naisen pikkujouluissa, niin kuin arvelinhin ja ilmeisesti ollut tekstiviestitse yhteyksissä vasta Joulun alla.
Ovat viestitelleet/puhuneet puhelimessa ja mies väitti ensin että eivät ole tavanneet ja kun tivasin sitkeästi sanoi "hyvä on kun kerta tiedät asian niin hyvin en jaksa tapella, ollaan sitten tavattu"..jotenhin uskonkin tämän, vaikka noin sen tiuskaisi sanoa.
Nainen ei kuulemma ole varattu ja kun kysyin mieheltä, mainitsitko itse olevasi varattu tai peräti että olet ihan juuri eroamassa?..siihen hän ei virkkanut mitään.

Nyt jotenhin pikkasen helpompi olo, vaikka se ei tule kestämään päivien saatossa..mutta kuitenkin nyt tuntuu että voi hengittää taas hetken ilman että sydämeen sattuu.
..kai miun on vain luovutettava ja päästettävä tästä suhteesta irti, turha pyristellä vastaan..vaikeaa on.:'(

Ihmettelen vain että miulla kuitenkin on häntä kohtaan tunteita..mutta se kai luonnollista 10v jälkeen?..en oikein osaa eritellä..ei se ole ihan rakkautta, välittämistä?..jotain kumminhin?..jotain ymmärrystä toisen toimintaan ja käytökseen..jos minä olenhin ollut niin päällekäyvä ja en ole häntä kuunnellut tarpeeksi, ottanut tunteitaan huomioon?:(

Siltikään se ei anna oikeutta salasuhteeseen, pidän tuota jo pettämisenä vaikka olikin tuolla tasolla.(jos miehen puheisiin luottaminen)

Tiedostan hyvin selvästi omat luonteeni heikkoudet - vahva(eikä tuo nyt mikään heikkous aina), päällekäyvä, sytyn nopsaan ja hieman vaikea myöntää virheitään, olevansa väärässä: /..nii-iin..helposti vahvempana osapuolena toinen saattaa hyvinhin jäädä altavastaajaksi:|..pakko myöntää..nyt kun ollut aikaa ja pak-ko-kin miettiä asioita, tiedän ainahin sen että: olen elänyt pitkään huonossa parisuhteessa, voin huonosti ja reagoin sen mukaan esim. usein pahantuulinen, tyytymätön.:ashamed:

Myöskin runsas ylipaino ja sen tuomat ongelmat olleet kova koetus naiseudelle.
Juuri mietin tämän leikkauksen myötä että nyt kääntyy uusi sivu elämässäni terveyden ja liikkumisen suhteen..kääntyikin 2 sivua..mies haluaa lähteä omia teitään kulkemaan.

Olen huomannut että miehelläni on heikko itsetunto ja se vaikuttaa kyllä parisuhteeseen paljon..hän on myös aika pessimistinen, suhtautuu jo ennalta moneen sellaiseen asiaan mistä mie sanon "elähän vielä, kattotaan ensin" jo hyvin negatiivisesti.
..ollaan kuin yö ja päivä - mie yö ja mies päivä.

En tietenkään voi vaatia häneltä sellaista innostumista asioihin mitä itse koen monestikkin, olemmehan me ihmiset luonteiltaan niin erillaisia, sen toki tajuan..mutta kun aina ongelmien tullen se vain korostuu niin selkeästi tyyliin: "ihan turha lähteä minnekkään juttelemaan kun sinä olet mikä olet ja luonnetta ei voi muuttaa" jne..jne..


Nyt siis joutuu pysähtymään ja miettimään..vaikka se jo liian myöhäistä meidän suhteemme.
..mutta toivottavasti voimme kommunikoida lapsen asioihin liittyen tulevaisuudessa, ilman itkua ja hammasten kiritelyjä.

Täällä olen aiemmin kirjoitellut että mies on muutoin todella hyvä isä lapsellemme, pesee ja puunaa kotia, pesee pyykit, käy kaupoilla ja tekee ruokaa hyvin usein, viikollakin illasta/vapaapäivinään ja yleensä aina viikonloppuisin.
Moni pitää miestäni sellaisena kilttinä ja mukavana miehenä, jolta voi pyytää apua ja sitä yleensä aina saa.

Toki minähin olen oman osuuteni tehnyt.
Kotiäitinä huolehtinut lapsen tarpeet, vaatetuksen sun muut ja koulujen alettua arkiset kouluun liityvät asiat ja melkeinpä on 100% ollut lämmin ruoka miestä odottamassa töistä tullessa jne..
Nuo tavan arkiset työt monasti tökkii kun pitkään kotona olen ollut, myönnän mutta niitähin on vain tehtävä.

Lainehtii jo laidasta laitaan tämä yksinpuheluni ja paljon kirjoitusvirhe pahalaisia..joo;) pitänee lopettaa ja kokeilla vaikka nukkumista.

Ihana että saatoin tänne olkkariin kirjoittaa ja purkaa tuntojani:kiss:
..toki tämä eron läpikäymiseen liittyvän sopivan keskustelupinon toivon löytäväni..on vain niin tuttu ja turvallinen pino.:)..tuli niin äkkiä puskista tämä nyt..

:heart:*mur-mur*
 
Mur-murille pahoittelut myös uudelta jäseneltä, en sinua tunne kun olen niin uusi täällä, mutta ikävältä kuulostaa. Toisaalta asioiden on tarkoitus tapahtua ja jos kriisiä on ollut jo pitkään, uusi alku voi olla oikeinkin hyvä asia. Tietenkään sitä ei vaan tapahtumien silmässä heti tajua. Voimia!

Täällä kierto venyy, toisin kuin ikinä ennen synnytystä. Tänään jo kp 31/29-30 ja tein toisen raskaustestinkin, negaa tulee. Googlailin asiaa vähän ja löytyi sellaista infoa, että prolaktaktiini, joka käynnistää ja ylläpitää maidontuotantoa voi myös estää munasolun irtoamisen, eli vaikka kuukautiset tulevatkin, ovulaatiota ei tapahdu. Tämähän olisi linjassa omien tuntemuksieni kanssa siitä, ettei ole ollut ovistuntemuksia synnytyksen jälkeisissä kahdessa kierrossa. Ja imetän tosiaan sen 5-6 krt päivässä... Pitäisi ehkä vähentää, mutta en kyllä vielä raaskisi, etenkin kun vauva reagoi ihottumalla normikorvikkeisiin. Mutta toisaalta ei haluaisi lykätä yritystäkään kovin paljon oman iän takia... PUhuttiin miehen kanssa asiasta eilen, oli sitä mieltä, että ei se muutamasta kuukaudesta ole kiinni, ts. imettäisin tähän malliin kunnes vauva täyttää 1v (2,5kk päästä) ja sitten vähentäisin pikkuhiljaa. Ehkä näin sitten. Onko kellään kokemuksia imetyksen takia ovuloimattomista kierroista synnytysen jälkeen? Kuinka pian ovuloiminen palautui kun imetystä vähennettiin?
 
Voi mur-mur rakas :hug: kovin raskaita asioita saat käydä läpi. Juuri kuuntelin erästä puhetta, jossa tuumattiin, että jostain syystä ihminen käy läpi asioita sykleittäin. Ei aina, eikä tämä mikään fakta ole, mutta kuitenkin monesti niin vain on. Josatin syystä aina tasaisin väliajoin tapahtuu samanlaisia asioita, ja toisaalta taas joskus tuntuu, että kaikki, siis ihan kaikki, paskat asiat sattuvat ihan täsmälleen samaan aikaan. Niin paljon, että kamelin selkä taittuu.

Muistan muutaman vuoden takaa, ja taisin tännekin siitä silloin kirjoitella, kun elämässä oli todella rskasta erään asian takia, taloudellisen asian. Silloin tapahtui kaiki samaan aikaan, hajosi kaikki kodinkoneet jne. Muistan kun vihon viimeiseksi hajosi tiskikone, ja siinä sitten itskin lattialla ja huusin että en jaksa enää pisaraakaan, en yhtään. Tuntui silloin, että kuolen siihen paikkaan. Niin raskasta elo oli silloin.

Jostain kummasta sitä vain on niin sitkeä ja periksiantamaton ihminen, että pakko oli nousta ylös, pyhkiä kyyneleet ja avata astianpesukoneen sisukset. Sitä kautta lähti taas jotenkin asiat menemään, vaikka ei heti kaikki helpottanutkaan. Vuosia vielä kesti meidän ahdinko, mutta nyt ollaan selvillä vesillä. Ja täytyy sanoa, että Jumalalle kiitos suoranaisesta ihmeestä meidän kohdallamme, ja toivottavasti opimme jotain, eikä tarvitse enää samaa käydä läpi uudestaan.

Mur-mur toivon sinulle sitkeyttä, jota sinulla varmasti löytyy, sekä positiivista asennetta, jota sitäkin sinulla on. Ajattele, että sinä avaat nyt uuden ja paremman elämän omalla kohdallasi, ja jos tienne eroavat lopullisesti, niin minkäs hemaisevan typykän mies huomaakaan menettäneensä, kunhan pääset nyt kuntoutumaan leikkauksesta ja saat kauniit piirteesi entistä enemmän esille! Sinä olet hyvä ja kaunis ja kelpaat itsenäsi nytkin, mutta koska olet halunnut itseäsi terveemmäksi saada, niin nähkööt miehesi, mitä sinussa menettikään.

Ja tosiasiahan se on, että toista ei voi muuttaa, vai itseään, ja jos toinen ei halua, niin ei voi pakottaakaan. Miehet ovat niin jotenkin vietäsisää, ja hakevat heti lohtua muista, eivät osaa yhtään elää yksikseen ja miettiä olisiko heissäkin ehkä jotain pientä hienosäätöä...

Tuuliannalina täällä samoissa tunnelmissa, eli meillä 9kk ikäinen neiti, jota imetän täysin. Välillä otti korviketta, mutta nyt on taas pelkkää rintaa saanut. Yritin katsella eilenkin tietoja siitä, miten vaikuttaa tuo imetys, koska niin kuin itsekin sanoit, niin minäkin tunnen, että en rasakisi lopettaa imetystä. Niin ihanaa on pienen lapsen kasvoja katsella ja silittää poskea...

Mutta siis kaikki mitä löysin, oli engl. sivuilta siitä, että ei olsikaan väliä syöttääkö yöllä vai päivällä, vaan enemmän on merkitystä sillä, kuinka pitkät imetysvälit ovat. Eli pitäisi olla 6-8 tunnin väli, että elimistö lähtisi kiertoon taas, mutta tämä ei toimi kaikilla. Itsellänikin ei ole mitään kiertoa käynnissä, jonka huomaa "hieman" laahaavasta kierrosta, mutta haluaisin vielä meille pienen tuhisija. Ja siis tiedoksi, että meillä jo 9 lasta, iät 25 t, 21 t, 17 p, 15 p, 13 t, 2X6 (kaksoset tyttö ja poika), 2 t ja tämä 9kk tyttö.

Taidan unissakin jo asiaa miettiä tosiaan, sillä viime yönä olin hyppäämässä laskuvarjolla, jota pelkään oikeasti suunnattomasti. En tykkää ollenkaan korkeista paikoista. Mutta unessa mietin vain, että jos minun varjoni ei aukea, niin jaksaakohan toisen hyppääjän varjo kannattaa meitä molempia. Sitten hoksasin jossain vaiheessa, että onhan mulla varavarjokin. En muista ihan tarkkaa, että hyppäsinkö vai en.

Mutta kun saisi nyt tuon kierron käyntiin, olen yrittänyt nyt eilisestä alkaen pitää tuota imetysvälisä sen 6-8 tuntia, joten jäädään katselemaan mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään. Pakko omassa takaraivossa takoo, että toukokuussa mittari tulee 44v, joten siihen mennessä..... vaikka hirvittääkin, mitä soluja enää on jäljellä...

Oikein hyvää ja parempaa uutta vuotta 2014 kaikille tasapuolisesti ja tsemppiä mur-mur , elämä voittaa aina jossain vaiheessa, vaikka juuri sillä pahimmalla hetkellä ei siltä tunnukaan.

T. bugsy
 
Mur-mur :hug: Voi pahus sentään... Lähettelen kovasti siulle voimia ja supersuuren Halituksen :heart:

"Kynnyksellä edessäsi on sata ovea, tuhat tietä.
Valitse sydämelläsi, punnitse tunteella, käytä hiven järkeä.
Ovet on tehty avattaviksi, tiet tallattaviksi, elämä elettäväksi.
Jos erehdyt, uskalla itkeä, uskalla nauraa. Uskalla muuttaa suuntaa.
Ei mikään kasva ilman vettä, ei ihminen kypsy kyynelittä.
Mutta silti odota parasta, äläkä pelkää pahinta!"


-tuntematon-

Uskon, että Sinua odottaa uusi ja upea elämä :kiss:
 
  • Tykkää
Reactions: PippuriPiia-70
Voi rakkaat, kiitos teille lohduista:heart::kiss:

..ja bugsy..veti suupieliä ihan jo korviin saakka;)
"ja jos tienne eroavat lopullisesti, niin minkäs hemaisevan typykän mies huomaakaan menettäneensä, kunhan pääset nyt kuntoutumaan leikkauksesta ja saat kauniit piirteesi entistä enemmän esille! Sinä olet hyvä ja kaunis ja kelpaat itsenäsi nytkin, mutta koska olet halunnut itseäsi terveemmäksi saada, niin nähkööt miehesi, mitä sinussa menettikään."

Jotenhin kierosti(hävettää tunnustaa, hups:saint:..)toivoisinhin näin käyvän!!!:whistle:..:D

..jätetyllehän monasti tulee myös satuttamisen, loukkaamisen tarve..vaikka en siihen oikiasti haluiskaan langeta..mutta tunteilleen ei voi mitään:ashamed:..ja koetan aikuisen oikiasti olla a i k u i n e n kun kanssakäymistä kuitenhin miehen kanssa lapsen tiimoilta paljon tulee olemaan.

Kait mie hengissä selviän:) ja toivon mukaan olen taas vahvempi ihmisenä kestämään elon kolhuja..etten kovin katkeroituis.
 
Moi! Täällä ois yks jolla on ihan hirvee vauvakuume. Ikää 40 ja pikkusisarusta kuumeillaan 2-vuotiaalle pojalle. Perjantaina kävin verikokeissa, jonka tulokset saan lääkärireissulla tänä perjantaina. Mulla on sellanen tunne, ettei kaikki oo ihan kohdallaan. Tissit ei ainakaan oo palautuneet kunnolla imetyksestä. Kohta tulee vuosi kun imetyksen lopetin eli luulisi nyt prolaktiinin ainakin olevan kohollaan (jos puristan tissiä saunassa, niin tulee maitoa edelleen). Mä olen siitä erikoinen tapaus, että kierto käynnistyi kuukausi synnytyksen jälkeen, vaikka täysimetin 6kk. Alkuun ei varmaankaan ollut ovulaatiota, vaikka menkat tuli melko säännöllisinä joka kuukausi. Ovista aloin testailla keväällä ja muutenkin seurata kiertoa. Kierto on ollut sellaiset 24-31 päivää. Noilla lyhyillä kierroilla mulla on tuhruttelu alkanut jo pari päivää aikaisemmin, joten ei oo sillonkaan kaikki ollut varmaankaan kohdillaan. Jotenkin on sellanen tunne, et häikkää löytyy monelta eri taholta, eikä meille enää suoda nyyttiä syliin. Välillä tulee epätoivon tunne tosta asiasta. Mä olisin niiiiiiiiiin valmis raskautumaan uudestaan. Kesällä oli yksi pieni toivonpilkahdus, kun joku oli yrittänyt tarrata kiinni. Kemialliseksi sen sitten itse tulkitsin. Toivon kovasti kaikille tsemppiä omiin elämäntilanteisiin. Oon jo jonkin aikaa tätä palstaa lueskellut.
 

Yhteistyössä