40+ so what wol.13

Mä en tiedä Q.Diamondin taustoja, mutta sen verran kommentoin, että itse(kin) pidin koti-inssiä aivan hassuna ajatuksena ja sen kokeilijoita hieman kummallisina kotilaborantteina, kunnes tapasin täällä palstalla oikeasti ihan fiksun naisen, jonka parisuhteessa se ns. normaali yhdyntä ei vain onnistunut miehen potenssipulmien vuoksi. Aina asiat eivät ole niin suoraviivaisia ja ymmärrän, että jos se kyrvällä ruiskuttelu ei nyt ihan noin vain onnistukaan, voi se aiheuttaa ahdistusta ja haasteita paitsi parisuhteelle, myös raskautumiselle ja hoitoihin ei välttämättä pääse siksi, ettei päästä "perille asti"...

Tässä vain yksi näkökulma...väheksymättä kenenkään tilannetta ja kokemuksia.
 
Tammis, toivon kaikkea hyvaa sinulle tulevaisuuteen :love: Toivottavasti et ihan kokonaan palstalta katoa.

Jopo, ei mukaan vaheksynyt ketaan, tai arvostellut muuta kuin tarvetta postata sama asia kaikkiin ketjuihin oman aloituksen lisaksi.

Koti-inssin on ok jos ongelma on lastin sisaan saamisessa. Syita siihen voi olla monia, eika syilla ole sinansa merkitysta, mutta juuri sen vuoksi mainitsin tuon naisen orgasmin. Se ihan oikeasti auttaa kuljettamaan siittioita kohti oikeaa osoitetta. Eli naisen olisi hyva saada orgasmi lastin sisaan saamisen jalkeen :ROFLMAO:

Ja jos suorapuheiset termit tai elimien nimet aiheuttavat ahdistusta niin voin jatkossakin kayttaa k-8 kielta ja kierto-ilmaisuja.

PS. Tuli tuosta koti inssista mieleen, eras herrasmies oli myynyt lesbo-parille spermaa kun he lapsen halusivat, toimitus kupissa ja pari itse hoiti koti-inssin. Pari vuotta myohemmin pari erosi ja huoltajaksi jaanyt aippa haastoi miehen oikeuteen elatusmaksuja varten, ja voitti juttunsa. Mies parka maksaa nyt elareita kunnes muksu on 18v :eek:
 
Böö :p.... Tammikselle mukavia "taukoilu" hetkiä ja nauti elämästä keväästä ja kesästä:love:

Tohon koti inssi juttuun en sano mitään kun ei oo tietoo siitä joten tää kana pitää turpansa kiinni aiheesta:ninja:... Se vaan pisti silmään kun oli tosiaan kylvänyt ton samaisen kyssärin ja videon joka foorumiin(n) noh se siitä

Ja oma napa: EI MITÄÄÄÄÄÄÄÄN EDELLEENKÄÄN :mad::poop::poop:
Että näihin tunnelmiin:D:D

Hyvää keskiviikkoa kaikille:love:
 
Keskiviikko 13.4.2016

nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Luppana76 (39)..............7..............49kp/28
lillans (37).........................1.............40kp/30
Virkki (39)........................2...............33kp/26
Oodikas (38) ...................2..............30kp/28-30
C. rotundifolia (40)...........2..............28kp/26-29
Babez74 (41)....................1.............26kp/29
bugsy (45) ......................?..............26kp/30
Zini76 (40)........................5.............24kp/26-28
Roxanne (41)...................1..............21kp/29
Anuliini 1975 (41)..............1.............21kp/25-29
Iltatähti 76 (39).................2..............19kp/26-28
kolibrinorsu (38)...............1..............15kp/28-30
Pirunpelto (40).................1..............13kp/28
Pilhilinna-74 (41).............6...............11kp/27-28
Pyllerölyllerö (40)..............................9kp/
Jimima (44)......................2...............8kp/28-30
Joyzy (42).........................................7kp/28
Esteri1 (42)......................2...............6kp/30
Athina (41)......................6................3kp/ 28-30
Kasenja (39) ...................2...............2kp/26-30
Nuppu73 (42)....................................2kp/30
Keltainen Seepra.............................
Koivutar75 (40)................3...............?kp/23-27
Katayana (38)...................3..............?kp/

Piinailupäivät:

Oodikas (38) .................................dpo 14
Iltatähti 76 (39)...............................dpo 9

Plussanneet: :love:

2016
Meibijees (37)......... - 01/2016
o0o (40).................. - 01/2016
Poppis75 (40)..........- 02/2016
Elotar74....................-02/2016
Fazerina74 (41)........-02/2016
Truuly (38) ...............-03/2016
Vuorikristalli (39).......-04/2016

2015
vauvatoiveinen.....(38) - 01/2015
Hedelmiina............(39) - 02/2015
Sahramiini.............(43) - 03/2015
flutur.................... (41) - 03/2015
Äiti seiskanelonen (41) - 6/2015
Karoliina74............(40) - 8/2015
Meimii....................(41) - 8/15
Tyydeli...................(42) - 8/15
Mileena74................(41) -9/15
SuloinenSalaisuus...(40) - 10/15
Zandi.......................(40) - 10/15
Woodoo..................(40) - 12/15

Taustailijat:

Heinäpelto (42)
Molly333 (43)
Eveliina74 (42)
Helmi1234 (39)

Minzi (39)
Tammityttö (39)
*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

Tammityttö laitoin tuonne taustaryhmään, mutta sitten vaan kertomaan, jos haluaa takaisin.
Toivottelen myös hyviä jatkoja, mutta eihän sitä tarvi kokonaan palstalta poistua, vaikka ei listalla roikuskelisikaan tärppien takia. :X3:
Kuitenkin on mukava lueskella juttuja, olipa sitten kirjoitettu missä elämänvaiheessa tahansa.

Kaikille muillekin mukavaa päivää.
 
Onko kukaan muuten käyttänyt noita raskauskeijun liuska ovistestejä.
Eilen mä sit kp 8. Se näytti silloin vielä tod haaleaa ovisviivaa.
Tänään tummunut selvästi. :-o Ei tosin plussaksi vielä luettavissa.
Toinen kuva otettu salaman kanssa ja toinen ilman.
Vielä ei nyt ovisoireita muutoin olekaan. Veikkaampa, että viikonlopulla voisi vaikka jotain ollakin... ;-)
No, mutta jää nähtäväksi.

Viimeeksi, kun ovista tikuttelin oli se testiliuskat olivat vaaleanpunaisia. Niillä ainakin hyvin ovis löytyi.

Mulle "ennusteli" kaveri tuossa talvivauvaa. :)
No jaa uskoako vai ei. Toivottavasti ennustus käypi toteen. :)
Talvivauva olisikin vaihteeksi mukava. On loppukesän, kesän ja kevään lapset nää kolme nuorinta.
 
Joyzy, mun ei ollut tarkoitus "hyökätä" sun viestiäsi vastaan. Tuli vain elävästi mieleen, miten totaalisesti mun piti aikanaan päivittää suhtautumiseni koti-inssiin, kun en yhtään ollut osannut ajatella, mitä siellä taustalla voisi olla. Samasta syystä mainitsin, etten tiedä kirjoittajan taustoja, enkä sinänsä hänen tilanteeseensa henkilökohtaisesti ottanutkaan kantaa.

Kyrpä ei myöskään aiheuta minussa ahdistusta. Sanana tai muutenkaan ;)

Aurinkoista kevättä naiset!
 
Koti-inssi?! Miten se eroaa yhdynnästä o_O
Ja anteeksi jo etukäteen, mutta ärsyttävää Q.Diamond että olet näköjään tästä samasta asiasta kommentoinut jopa lapsettomien ketjuun ja tehnyt tästä oman aloituksenkin. Asiasi varmasti on tullut selväksi jo aloituksesta, ei tuollaisella "höpöhöpö" asialla tarvitse ihan jokapaikkaan mennä huutelemaan.
Itseäni ainakin suomeksi sanottuna vituttaa moinen, kun täällä on meitä, jotka ihan oikeasti kärsivät lapsettomuudesta ja ovat vuosia hoidoissa, rankoissa hoidoissa eikä missään koti-inseminaatiossa.
No anteeksi Jos se sua häiritsee että kyselen tollasta asia. Mutta en minä ihan muuten vaan kysele kysyäkseni vaan ihan sentakia kun itse olen tässä aloittanut nämä hoidot niin kuulostaa se koti inssi menetelmä. Enkä tässä muuten kokeilisin koti inssiä jos ei ois sitä lapsettomuutta. Mut anyway kiitos vastauksesta
 
Se kyllä tuli diamond selväksi että kyselet, mutta miksi paukutat asiaasi jokapaikkaan?
Me lapsettomat, jotka eivät ole ensimmäiseen vuoteen raskautuneet olemme hakeutuneet ihan lääkärille hoitoon asian takia. Ei olisi mielessäkään ollut jäädä kikkailemaan poppakonstien kanssa sen enempää. Asia on suuri, elämän suurin ihme ja haemme siihen ihan oikeita tuloksia. En ymmärrä, jos sinäkin kärsit lapsettomuudesta niin miksi et hakeudu lääkärin ja ihan oikean gynekologin vastaanotolle? Kyllä, se ärsyttää ainakin minua.

Pyllerö! Minä olen testannut niillä raskauskeijun ovistesteillä ja olen yleensä saanut niihin n.kp11 kiljuvan punaisen viivan. Olen joutunut testaamaan nyttenkin aamupäivällä ja illalla kun LH-huippu on nopea ja niin myöskin ovis.

Ja kiitos Joyzy kysymästä, sain kun sainkin luotettavan kuskin maanantaiksi, ihan uskomaton tuuri. Toivottavasti ei auto hajoa matkalla. Tai että alkiot eivät selviäis sulatuksesta tai tai tai...*aagh mikä stressi*.
Mutta olen sisulla ja sinnikkyydellä JO tässä saakka menossa. (y)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: kalabaliikki

Hieno homma että kyyti asiat ok(y) montako alkiota siirretään? Ja NYT OIKEESTI SAAVAT TARRATA KIINNI JA TULLA SIT 9kk päästä ulos:love::love: HIRMUSTI onnea matkaan ps.. Saisit elämäsi parhaimman joululahjan
 
Keskiviikko 13.4.2016

nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Luppana76 (39)..............7..............49kp/28
Virkki (39)........................2...............33kp/26
Oodikas (38) ...................2..............30kp/28-30
Babez74 (41)....................1.............26kp/29
bugsy (45) ......................?..............26kp/30
Zini76 (40)........................5.............24kp/26-28
Roxanne (41)...................1..............21kp/29
Anuliini 1975 (41)..............1.............21kp/25-29
Iltatähti 76 (39).................2..............19kp/26-28
kolibrinorsu (38)...............1..............15kp/28-30
Pirunpelto (40).................1..............13kp/28
Pilhilinna-74 (41).............6...............11kp/27-28
Pyllerölyllerö (40)..............................9kp/
Jimima (44)......................2...............8kp/28-30
Joyzy (42).........................................7kp/28
Esteri1 (42)......................2...............6kp/30
Athina (41)......................6................3kp/ 28-30
Kasenja (39) ...................2...............2kp/26-30
Nuppu73 (42)....................................2kp/30
Keltainen Seepra.............................
Koivutar75 (40)................3...............?kp/23-27
Katayana (38)...................3..............?kp/

Piinailupäivät:

Oodikas (38) .................................dpo 14
Iltatähti 76 (39)...............................dpo 9

Plussanneet: :love:

2016
Meibijees (37)......... - 01/2016
o0o (40).................. - 01/2016
Poppis75 (40)..........- 02/2016
Elotar74....................-02/2016
Fazerina74 (41)........-02/2016
Truuly (38) ...............-03/2016
Vuorikristalli (39).......-04/2016

2015
vauvatoiveinen.....(38) - 01/2015
Hedelmiina............(39) - 02/2015
Sahramiini.............(43) - 03/2015
flutur.................... (41) - 03/2015
Äiti seiskanelonen (41) - 6/2015
Karoliina74............(40) - 8/2015
Meimii....................(41) - 8/15
Tyydeli...................(42) - 8/15
Mileena74................(41) -9/15
SuloinenSalaisuus...(40) - 10/15
Zandi.......................(40) - 10/15
Woodoo..................(40) - 12/15

Taustailijat:

Heinäpelto (42)
Molly333 (43)
Eveliina74 (42)
Helmi1234 (39)

Minzi (39)
Tammityttö (39)
C. rotundifolia (40)
*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

Se kyllä tuli diamond selväksi että kyselet, mutta miksi paukutat asiaasi jokapaikkaan?
Me lapsettomat, jotka eivät ole ensimmäiseen vuoteen raskautuneet olemme hakeutuneet ihan lääkärille hoitoon asian takia. Ei olisi mielessäkään ollut jäädä kikkailemaan poppakonstien kanssa sen enempää. Asia on suuri, elämän suurin ihme ja haemme siihen ihan oikeita tuloksia. En ymmärrä, jos sinäkin kärsit lapsettomuudesta niin miksi et hakeudu lääkärin ja ihan oikean gynekologin vastaanotolle? Kyllä, se ärsyttää ainakin minua.

Aloittaisit vaikka kyselemällä että olenko hakenut ennen kun vastaat puolestani. Olen hakenut ja sieltä juuri sanottiin että aloittaisin koti- inssistä 2 kk clomien ja irrotus piikillä kun ei ole syytä edes löydetty miksi ei lapsi tule.. Joten ihaan oikeeta tulosta tässä haen enkä feikki tulosta. Se oikea lääkäri sanoi minulle että kun syytä ei löydy kummastakaan niin se koti inssi voisi olla hyvä alkuun ja voi toimia kun on toiminut joillekin. Ja en voi sille mitään jos sua ärsyttää se että en ole tarpeeksi lapseton mielestäsi.
 
Hei, älkää nyt kaikki kadotko täältä :cry:

Harmitus, että joskus meillä tapaa tulemaan väärinkäsityksiä, kun emme tiedä oikein taustoja. Itsekin muista, että tällä samaisella palstalla oli juurikin joitain aikoja sitten eräs henkilö, jonka täytyi käyttää tuota koti-inseminaatiota.
Ja ymmärrän sen, että kun on oikein epätoivoinen ja tiedonhaluinen, niin maksimoi vastausten saannin sillä, että kylvää kysymyksiä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, josta sitten joku saattaa hermostua.
Mutta ymmärrän myös senkin, että jos on oikein vaikeat ajat jollakin menossa hoitoineen kaikkineen, niin jo pelkät hormonit voivat johtaa pinnan kiristymiseen, saati sitten niiden hoitojen siirtyminen ja venyminen joillakin jopa vuosikausiksi.

Täällä on tilaa kaikille ja jokaiselle mielipiteelle myös, lisäksi täällä on aina ollut hyvä keskustella, ja toivottavasti se myös sellaisena pysyy. Yritetään ymmärtää toisiamme ja toisen vaikeaakin tilannetta. Vaikka itse ei aina voi samaistua toisen tilanteeseen, niin kunnioitetaan toisiamme silti.

Mutta nyt syömään ja palaillaan hyvillä mielin kaikki tänne, ja tsempit Pirtsille maanantaihin ja mahtavaa, että sait kuskin. Jospa se asioiden järjestyminen toisi plussaa sinne. (y)
 
Luppana kiitokset! Yhdellä alkiolla lähdetään liikenteeseen. Toivottavasti se riittää ja tarraa kiinni "huonoista" oloista huolimatta. Mietin, kuinka paljon vaikuttaa kiinittymiseen se, että olen yövuoroputkessa juuri siirron aikaan enkä pääse lepoon. Yötyö muutenkin lisää stressiä joka taas näkyy veren kortisolitasoissa jne jne. Mutta toivotaan, että hän on sitkeä ja tarraa kiinni. Raskauden mahdollisuus prosentuaalisesti taisi olla n.20% joka johtaa synnytykseen.
Voisiko olla niin uskomaton onni, että vaikkapa 10:stä ihmisestä minä olisin toinen, joka saisi nyytin kotiin :love:

Mites Oodikas? Mitkä fiilikset menossa? Mitä kuuluu Babezille, Värkille, Zinille, Jimimalle?
 
Keskiviikko 13.4.2016

nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Luppana76 (39)..............7..............49kp/28
lillans (37).........................1.............40kp/30
Virkki (39)........................2...............33kp/26
Oodikas (38) ...................2..............30kp/28-30
C. rotundifolia (40)...........2..............28kp/26-29
Babez74 (41)....................1.............26kp/29
bugsy (45) ......................?..............26kp/30
Zini76 (40)........................5.............24kp/26-28
Roxanne (41)...................1..............21kp/29
Iltatähti 76 (39).................2..............19kp/26-28
kolibrinorsu (38)...............1..............15kp/28-30
Pirunpelto (40).................1..............13kp/28
Pilhilinna-74 (41).............6...............11kp/27-28
Pyllerölyllerö (40)..............................9kp/
Jimima (44)......................2...............8kp/28-30
Joyzy (42).........................................7kp/28
Esteri1 (42)......................2...............6kp/30
Athina (41)......................6................3kp/ 28-30
Kasenja (39) ...................2...............2kp/26-30
Nuppu73 (42)....................................2kp/30
Keltainen Seepra.............................
Koivutar75 (40)................3...............?kp/23-27
Katayana (38)...................3..............?kp/

Piinailupäivät:

Oodikas (38) .................................dpo 14
Iltatähti 76 (39)...............................dpo 9

Plussanneet: :love:

2016
Meibijees (37)......... - 01/2016
o0o (40).................. - 01/2016
Poppis75 (40)..........- 02/2016
Elotar74....................-02/2016
Fazerina74 (41)........-02/2016
Truuly (38) ...............-03/2016
Vuorikristalli (39).......-04/2016

2015
vauvatoiveinen.....(38) - 01/2015
Hedelmiina............(39) - 02/2015
Sahramiini.............(43) - 03/2015
flutur.................... (41) - 03/2015
Äiti seiskanelonen (41) - 6/2015
Karoliina74............(40) - 8/2015
Meimii....................(41) - 8/15
Tyydeli...................(42) - 8/15
Mileena74................(41) -9/15
SuloinenSalaisuus...(40) - 10/15
Zandi.......................(40) - 10/15
Woodoo..................(40) - 12/15

Taustailijat:

Heinäpelto (42)
Molly333 (43)
Eveliina74 (42)
Helmi1234 (39)

Minzi (39)
Tammityttö (39)
*Jokainen voi päivittää listan itse. Kun olet kirjautunut sisään, paina listan kohdalta "vastaa". Muuta päivät ja muokkaa mieleiseksesi, lopuksi poista #/quote - merkit ylhäältä ja alhaalta. Sen jälkeen lähetä ja vóila!

Tervehdys menneisyydestä :). Nimimerkki taisi olla silloin Terri, mutta nyt hiukan muokattuna :-D
Lähdin palstalta aikanaan, kun ikää alkoi olla aivan liikaa. Mutta edelleen seuraan keskusteluja.
Tämä pino on aina ollut kannustava ja rohkaiseva. Yrittäjiä on ollut monenlaisia, mutta tarkoitus on aina ollut tuottaa positiivista henkeä. Ei ole kilpailua siitä, kenen tilanne on raskain. Toivotaan, että tämä henki edelleen jatkuu ja kaikki kokevat olevansa tervetulleita jutulle.
 
  • Tykkää
Reactions: Theran ja bugsy
Menee kummalliseksi.
Seurailen siis lämpöjä myöskin.
Ne on pysytelleet alhaalla tähän asti (kp 10). Tänä aamuna liki 37. :-o Aamulla olen mitannut. Joo tiedän kyllä, että lämpöihin voi vaikuttaa monikin asia häiritsevästi.
Eilen ovistesti oli tässä kierrossa tummimmillaan (ei plussa kuitenkaan). Tänään kolma päivä ovistikuttelua ja taas testi haaleampi.
Missään vaiheessa ei sitten oikeastaan varsinaisia ovisoireita ole ollutkaan.
No, mutta ehkäpä tämä kierto on sellainen "käynnistelykierto", että kroppa alkaa toimimaan. :-D

Mutta hei, nyt mun on luettava pidemmälle taakse päin tätä ketjua, että pääsen perille ketä täällä on ja millainen tilanne on.
Plussatuulia kaikille tasapuolisesti! :)
 
Torstai 14.4.2016

nimi / ikä.....monettako kuumeilee....kp / kierron pituus

Luppana76 (39)..............7...............50kp/28
Virkki (39)........................2...............34kp/26
Oodikas (38) ...................2..............31kp/28-30
Babez74 (41)....................1.............27kp/29
bugsy (45) ......................?..............27kp/30
Zini76 (40)........................5.............25kp/26-28
Roxanne (41)...................1..............22kp/29
Iltatähti 76 (39).................2..............20kp/26-28
kolibrinorsu (38)...............1..............16kp/28-30
Pirunpelto (40).................1..............14kp/28
Pilhilinna-74 (41).............6...............12kp/27-28
Pyllerölyllerö (40)..............................10kp/
Jimima (44)......................2...............9kp/28-30
Joyzy (42).........................................8kp/28
Esteri1 (42)......................2...............7kp/30
Athina (41)......................6................4kp/ 28-30
Kasenja (39) ...................2...............3kp/26-30
Nuppu73 (42)....................................3kp/30
Keltainen Seepra.............................
Koivutar75 (40)................3...............?kp/23-27
Katayana (38)...................3..............?kp/

Piinailupäivät:

Oodikas (38) .................................dpo 15
Iltatähti 76 (39)...............................dpo 10

Yhteistyössä