40+ so what wol.13

@Rusakkonen kiitos tsempeistä ja ihanasta kirjoituksestasi :) Tuo on kovin kannustavaa ja odotan kyllä ihan hyvillä mielin hoitoja luovutetuilla munasoluilla :) Uskon ihan 100% varmasti, että kokisin luovutetuilla soluilla tulleen lapsen täysin omakseni. Surettaa ehkä hieman vain se, että monilla on vanhemmuuteen vahvasti kytkettynä geneettinen side. Minusta se on toissijaista, tärkeintä on se, joka oikeasti lapsen hoitaa ja kasvattaa :)

@kirsillevauva kiitos tsempeistä :) Yritän toki tässä nyt "viettää" piinapäiviä ja ikään kuin antaa ajatuksissa mahdollisuutta tälle alkiolle. Eihän sitä tiedä. En ole jonossa hoitoihin luovutetuilla munasoluilla, kun olen ymmärtänyt, että omalla klinikalla ei olisi jonoa. Mutta hyvä kun kysyit, täytyykin varmistaa, mikä jonotilanne oikeasti on. Tarkoitus olisi mennä hoitoon vasta keväällä (tai ainakin ensi vuoden puolella), joten jos jonoa on, niin tietysti olisi hyvä liittyä sen jatkoksi mahdollisimman pian (= näiden piinapäivien jälkeen). Kiva kuulla, että joulukuun hoito lähenee, ei ole enää paljon odotettavaa :) Ihan huippua tietysti olisi, että kokisit iloisen yllätyksen nyt tässä ihan lähipäivinä, toivotaan sitä! ;)

@Hulbertiina pahoittelut tilanteesta :( Kamalaa, että hoidot eivät ole tuottaneet tulosta, paljon voimia tilanteen käsittelyyn!
 
Kiitos myötätunnosta. Onneksi meillä on nuo kaksi pirpanaa tuossa pyörimässä. Harmittaa enemmän rakkaani puolesta, kun hänen biologiset lapset jäivät vain haaveeksi. Ei se rakkaus kuitenkaan biologiaa tarvitse, sen olen huomannut rakkaani ja tyttöjen lämpimistä väleistä. Toinen tytöistä pitää häntä ihan kokonaan isänään. Laittoi hänet jopa koulutehtävässä olleeseen sukupuuhunkin. Elämä jatkuu nyt vain vähän toisenlaisena kuin toivottiin, mutta jatkuu kuitenkin.
 
Sóitin terveysasemalle, ja olisin päässyt lääkäriin näiden kipujen takia. Itse tuntuu, että turhan aikaista, kun kuukautiset vain 4 päivää myöhässä. Pyysin lähetteen kuitenkin raskausverikokeeseen. Huomenna käyn kokeessa, mikäli menkat ei ala aamuun mennessä.
 
Voi @Hulbertiina , pahoittelut negasta. :( Voimia pettymyksen keskelle. Vaikka se ei poistakaan tämän aiheuttamaa surua, onneksi teillä on kuitenkin ihana perhe ja miehesi pääsee kokemaan silti vanhemmuuden, ja siinä on todellakin muut asiat biologiaa paljon tärkeämpiä.

@Annamaija 76 varasitko ajan Mehiläiseen? Onko se siis Felicitas?

@kirsillevauva voi kunpa menkat eivät alkaisikaan ja nyt olisi tullut luomutärppi! :love: Pidetään peukkuja! Joo, mulle tehdään tavallaan luonnolliseen kiertoon, joskin lääkkeillä avustettuun, eli letroilla tuetaan follikkelin kasvua ja sitten Ovitrelle-pistoksella aiheutetaan ovulaatio, kun johtofolli on sopivassa vaiheessa. Terolut-keltarauhashormoni tulee tukilääkkeeksi sitten ovulaation jälkeen. Tänään olin seurantakäynnillä eikä ollut kovasti tapahtunut vielä mitään (nyt kp9), joten tilannetta tehostetaan pikkuannoksilla Ovitrellea nyt muutaman päivän ajan ja maanantaina menen uuteen tsekkaukseen, silloin pitäisi siirtoajankohta selvitä.

@Rusakkonen , palovamma kuulostaa kurjalta, toivottavasti on paranemaan päin. Sinullahan on huomenna siirto! Toivotan paljon onnea matkaan ja tsemppiä piinailuun! Olet ihailtavan määrätietoinen ja uskon kyllä että tässä projektissa onnistutte.

@Aamuska , tsemppiä piinapäiviin. Milloin sulla on testipäivä? Hyvä että sulla on suunnitelmia jo eteenpäin kaiken varalta, mutta toivotaan että tästä siirretystä raskaus nyt kuitenkin lähtee. :love: Voi olla, että lahjasoluasia tulee itsellekin jossain vaiheessa pohdittavaksi.
 
Nyt sitten on alkio kohdun kodissa ja saa alkaa porautumaan seinamaan! Oli talla kertaa vahan pidempi prosessi ja katetria vaihdettiin muutamaan kertaan ennen kuin saatiin nakyvyys ja kulkevuus varmistettua, mutta itse siirto sitten sujui hyvin. Limakalvoa ei mitattu, mutta kuulemma naytti hyvalta. Huomenna Gonapeptyl ja Lutinuskin alkaa jo tanaan. Ehka myos vaihdan 75mg aspiriiniin, jos loydan sellaista. Ajattelen myos, etta jos talla kertaa kokeilisin puolikkaan pienta lasia punaviinia niiden flavonoidien takia, kun en ole ennen sita koettanut. Te, jotka kokeilitte punaviinia, milloin otitte? Siirtoa seuraavan paivan iltana?

Mietin tassa myos tuota Gonapeptyl-aikaa. Olen aina ottanut seuraavana paivana noin klo 6. Mutta eikos jotakuta kehotettu ottamaan jo aikaisemmin paivalla? Kokemuksia?

Kiitos muuten minunkin puolestani kaikille, jotka jaksavat tanne kirjoittaa ja jakaa kokemuksistaan. Olen ollut viime aikoina aika huono kommentoimaan ja vastailemaan, mita pahoittelen. Tassa vaan on nyt alkanut olla niin monta asiaa kasilla, kun on koko ajan myos se tyopaikan haku ja talon myynti (ja myos sitten se, etta seka nykyisessa tyossa ja opiskeluissa ollut vahan intensiivisempaa). Elan kylla kaikkien kokemuksissa mukana ja toivotan sydamestani kaikille onnistumista. Tsemppia kaikille piinailijoille ja piinailun pian aloittaville! Ja negan saaneille lahetan ison halin. Jos ei IVF:ssa, niin sitten luomuna... mikaan tarkoitettu ei jaa kesken tai tapahtumatta! Courage! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuska
@Rusakkonen Ihana tuo viimeinen lause! Näin se on ja tästä mäkin ammennan voimaa. Tsemppiä piinailuun! :love:

@Aamuska Tsemppiä piinailuun! Tosi kurjaa, että alkioita tuli vähän, mutta toivotaan, että tämä nyt matkassa oleva tarttuukin! Ja onneksi on lahjasoluvaihtoehto vielä käytettävissä.

@kirsillevauva Toivon teille luomuplussaa!!! Me oltiin ajateltu mennä ensikäynnille yksityiselle, sillä halutaan homma käyntiin ilman kuukausien jonotusta. Ehkä jäädään myös julkiselle jonoon.

@Hulbertiina Pahoittelut negasta! Onneksi teillä on kuitenkin jo pari naperoa, joilla on mieheen hyvä suhde. :love:

@Katti75 Voi kun nyt siirto menisi hyvin, toivon paljon tsemppiä!

Täällä ei mitään uutta, menkat tuli ja meni. Mies on nyt syönyt vitamiineja pari kk. Nettikertomuksissa tosi monilla on tärpännyt 3-4 kk päästä vitamiinien aloituksesta, eli toivoa on ilmassa! Aloitin nyt taas Letrozolit, vaikka ne lopetuksen jälkeen sen yhden kierron sekoittivatkin. Ajattelin, että parempi ottaa kaikki keinot käyttöön ennen mahdollista siirtymistä IVF-hommiin. Varattiin ensikäynti jo ensi kuulle, mutta taidan siirtää sitä vielä vähän eteenpäin, katsotaan nyt nämä vitamiinit ja Letrozolit eka. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuska
Tsemppiä piinailuun Rusakkonen ja Aamuska :)

Kävin aamulla raskaustestissä ja oli negatiivinen. Elimistö on ihan sekaisin! Ihan järkky turvotus, farkut eivät mahtuneet päälle aamulla! En kyllä tän perusteella voi suositella tuota Fitlineä :(

Hyvää viikonloppua kaikille!
 
@kirsillevauva - pahoittelut negasta - toivottavasti turvotus menee pian ohi! Miten muuten kavi sen kilomaaran kanssa, saitko pois sen 10kg? Mulle tuli se yksi kilo takaisin, soin nimittain taas joskus liikaa hiilihydraatteja! Siis minun pitaa kylla olla tarkka sokerin kanssa; ei tarvitse kuin katsoa kohti jotain muffinsia ja heti kiloja kertyy! :)
 
Tää Fitline oli siis sellainen, että 28 päivää ilman sokeria ja suolaa, ja syötiin vaan proteiinia ja kasviksia. Lisäravinteita sen lisäksi. Olin aamulla lenkillä ja kyyneleet vaan valui, kun niin kauhea ahdistus! Onneksi on terveydenhoitaja aika maanantaina, jos kuukautiset eivät ole alkaneet menen lääkäriin. Eikö kuukautiset voi käynnistää jollain lääkkeellä?

Kävin puntarilla kuurin lopuksi ja oli lähtenyt 8 kiloa. Nyt ei edes housut mahdu päälle, kun niin karsee turvotus! Painoa en tiedä. En olisi lähtenyt ikinä tähän, jos olisin tiennyt tän kauheuden :(
 
Lista: ikä/ monettako yrittää/ yritys aloitettu/ millä keinoin:

Katti75 (43).........2/yritys alkanut 4/2018 /IVF
yöeläjä (44)..........4/? /luomu
Iid@ (45).......2
kirsillevauva (45).......4/ aloitettu 12/2013/ luomu, odottaa luovutettua munasolua
aamuska (41)....1/ ? /IVF
hulbertiina (42)...3/ aloitettu1/2015 /IVF
miumau-82
mirumarumoru (43)....4 / aloitettu 6/2018 / luomu
Rusakkonen (46).....1/ aloitettu 1/2017/ IVF (luovutettut munasolut ja omat)
Roxanne (44).......2/ ?/ luomu, odottaa IVF:ää
lolu (39)....4/ ? /luomu
Tatti55 (41)... 3/ yritys alkanut 8/2017 / luomu
Annamaija76 (42)....3/aloitettu 6/2018/luomu

Taustalla Virkki

Plussanneet:
 
Pahoittelut negasta @kirsillevauva.
Toivottavasti kroppa ei ole pahasti sekaisin ja palautuu nopeasti.

Olen unohtanut kertoa yrityksen pituuden. En edes tiedä/ muista tarkalleen milloin aloitimme, mutta muistaakseni nyt ollaan noin 4 vuotta yritetty.
Josko joku viitsii päivittää...

Kyllä mä sormet ristissä toivon jonkun tai useamman meistä nyt raskautuvan ja saavan nyytin syliin saakka. Joten plussatuulia puhkun kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuska
Lista: ikä/ monettako yrittää/ yritys aloitettu/ millä keinoin:

Katti75 (43).........2/yritys alkanut 4/2018 /IVF
yöeläjä (44)..........4/yritys aloitettu 2014/luomu
Iid@ (45).......2
kirsillevauva (45).......4/ aloitettu 12/2013/ luomu, odottaa luovutettua munasolua
aamuska (41)....1/ ? /IVF
hulbertiina (42)...3/ aloitettu1/2015 /IVF
miumau-82 (36)....1
mirumarumoru (43)....4 / aloitettu 6/2018 / luomu
Rusakkonen (46).....1/ aloitettu 1/2017/ IVF (luovutettut munasolut ja omat)
Roxanne (44).......2/ ?/ luomu, odottaa IVF:ää
lolu (39)....4/ ? /luomu
Tatti55 (41)... 3/ yritys alkanut 8/2017 / luomu
Annamaija76 (42)....3/aloitettu 6/2018/luomu

Taustalla Virkki

Plussanneet:
 
Kiitos tsempeistä piinapäivien viettoon :)

@Katti75 testipäivä on 3.11, mutta valitettavasti tilanne on (itselleni) täysin selvä eli kyllä tästä nega tulee :( :cry: Lääkkeet aiheuttivat kovasti oireita, mutta ne ovat nyt poistuneet ja tilalle on tulleet menkkakivut. Vuotoa ei tule lääkityksen vuoksi, pohdinkin, koska jättäisin sen pois, että pääsisi eroon näistä kivuista. Viime yökin meni kramppien kanssa valvoessa ja koiranunilla ja nyt pitäisi "innostua" uudesta työviikosta :poop:

Tsempit piinailuun @Rusakkonen (y)

Pahoittelut @kirsillevauva negasta, toivottavasti kiertosi normalisoituu pian. On mielenkiintoista (ja ihan hanurista), miten kierto alkaa oikutella juuri, kun ei tarvitsisi.
 
Aamuska, kannattaisiko kuitenkin odottaa viralliseen testipäivään?

En saanut tehosterokotetta vesirokkoon ja päätin, että menen vasta imetysaikana (jos ja kun sellainen tulee). Miksi jättäisin käyttämättä yrityskuukauden tehosterokotteen takia? Nyt ei ole vielä kuukautiset alkaneet ja olo on karsea: hermot ihan raunioina ja turvottaa. Kunpa nyt alkaisivat pian!!! Tai myöhäinen plussa olisi tietty vielä kivempi :)
 
@Aamuska , ei kannata lopettaa tukilääkityksiä ennenaikaisesti, kaikesta huolimatta. Onko vuoto pysynyt vielä ihan kokonaan poissa? Mulla se viimeksi kemiallisen aikaan puski lääkitysten läpi pp9, joskin runsastui kun lääkkeet jäi pois. Tsemppiä kovasti.

@kirsillevauva , kuulostaapa kurjalta miten kroppasi on nyt mennyt sekaisin. :( Ehkä se fitline-kuuri oli tosiaan turhan raju, vaikka hienoja tuloksia tulikin. Kyllä tilanne varmasti tästä tasaantuu, ja jos menkkoja ei muuten ala kuulua (eikä plussasta kyse), niin kyllä ne Terolut-kuurilla sieltä saadaan tulemaan.

@Rusakkonen , onnea matkaan kyytiläiselle, pidän hurjasti peukkuja että nyt tulisi plussaa! Tsemppiä piinailuun!

Mulla asiat etenee vähän hitaanlaisesti. Olisi tarkoitus saada siis ovulaatio aikaiseksi jotta siihen sitten siirrettäisiin pakkasalkio, ja nyt on follikkelia kasvateltu ensin letroilla ja sitten Ovitrelle-pikkupistoksilla, mutta edelleenkään tänään (kp13) ei oltu lähelläkään kypsää tilannetta. Kummallakin puolella yksi folli eikä voi sanoa kumpi johtaa. Aiemmin ei näin nihkeää ole ollut. No, sain nyt vielä Pergoveris-pistoksia muutamaksi päiväksi ja torstaina uusi tilannekatsaus. Eihän se sinänsä haittaa vaikka siirto menee joitain päiviä eteenpäin, kunhan tämä hidas follikkelin kehitys ei ennakoi sitä että kroppa ei olisi nyt vastaanottavainen. Täytyy luottaa lääkäriini tässä, ei hän varmasti lähde siirtämään jos tilanne näyttäisi epäsuotuisalta.
 
Katti75, tyhmä kysymys, mutta mikä on follikkeli ja miten se vaikuttaa ovulaatioon?

Minulla alkoivat menkat eilen ja olin ihan onnesta sekaisin :) Kierto 9 päivää myöhässä... Kävin puntarilla. Kuurilla lähti 8 kiloa ja turvotuksen takia oli tullut 2 kiloa takaisin, mutta ne varmaan lähtee pian pois, kunhan nesteet taas virtaa :)

Yöeläjä, onko teillä ollut plussaa tänä yritysaikana? Oletko jo kovin turhautunut?
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Kirsillevauva, follikkeli on munarakkaula, jonka sisällä munasolu kasvaa. Kypsä solu on silloin, kun follin koko on n. 20mm, jolloin se voidaan hormonipistoksella irrottaa tai odottaa että se irtoaa luonnollisesti. Munasolun irtoamisen jälkeen tuosta rakkulasta muodostuu keltarauhanen, joka ylläpitää mahdollisesti alkanutta raskautta noin raskausviikolle 11-12 saakka, jolloin istukka alkaa ottaa vastuuta raskaudesta. Mikäli raskaus ei ole alkanut, keltarauhanen surkastuu ja vuoto alkaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
@kirsillevauva, olen plussannut 2 kertaa.
Ensimmäinen kesti vko 10 asti ja sitten meni kesken.
Toinen keskeytettiin heti alussa kun oli epämääräinen. Eli hcg ei noussut hyvin, mutta kohdussa kasvoi ”jotain”, mutta ei normaalisti.
Eka plussa tuli vuoden yrittämisen jälkeen ja toka puolivuotta sen jälkeen.
Sitten ei ole tullutkaan.
 
@Aamuska Miltä näyttää tällä hetkellä? Mitä olen lukenut, niin kovat menkkakivut ovat myös tyypillisiä raskausoireita ihan alussa.

@kirsillevauva Hienoa, että menkat alkoivat ja pääsette uuteen yrityskiertoon!

@Katti75 Tsemppiä pistelyihin! Lääkärin arvioon kannattaa varmasti luottaa.

Mä kävin tänään ultrassa katsomassa, miten Letrot ovat vaikuttaneet. Siellä oli 26 mm folli juuri irtoamassa ja lisäksi toisella puolella 19 mm "ehkä-folli", joka saattaa olla ovuloimattomasta kierrosta jäänyt rakkula tms. Periaatteessa pieni kaksosriski voisi olla tässä kierrossa, jos tuo pienempikin nyt sattuisi olemaan "oikea" folli, mutta aika epätodennäköistä kuitenkin. Mullahan oli se yksi ovuloimaton kierto juuri jokin aika sitten, eli tuo on varmaan siitä jäänne. Selitin lääkärille meidän tilanteen, ja kuulemma inseminaatioilla alettaisiin meidän tapauksessa hoitamaan, jos miehen simpat eivät nyt tokene. Tulisipa nyt tärppi, pliis pliis tule tärppi!!!

MUOKS: Tuo 26 mm onkin se mahdollinen kysta puhkeamattomasta munasolusta, 19 mm on OK näille kiertopäiville. (Shit, kysta? Pitäisikö mun olla huolissani siitä, että siellä on joku kysta?)
 
Viimeksi muokattu:
@kirsillevauva ja @Katti75 olen jatkanut vielä lääkitystä (lugeja), mutta ajoitan niiden lopetuksen siten, että vuoto alkaisi viikonloppuna. Nuo jäisivät jokatapauksessa viikonloppuna pois, eli ei minun välttämättä niitä tarvitsisi käyttää, joten ihan sama, jos lopetan pari päivää aikaisemmin.

@miumiu_82 niin, olisihan se kiva, jos olisi toivoa paremmasta, mutta viime IVF:n tuoresiirrossa oli ihan sama kaava. Tässä taisi olla vielä vähemmän yritystä kuin silloin. Toivottavasti sinulla kyse ei ole kystasta, vaikka kai ne yleensä häviävät ihan itsekseen seuraavassa kierrossa tms.

Käytin ennen tätä IVF-kierrosta DHEAa ja ubiquinonia (600 mg) (toki myös perusvitskut) ja täytyy sanoa, että omalla kohdalla noista ei ollut mitään hyötyä. Nyt tuli vielä surkeampia soluja kuin viimeksi.

Toistaiseksi en ole osannut harmitella muuta kuin surkeasti mennyttä IVF:ää siinä mielessä, että rahat meni ihan hukkaan. Ei ole enää ihan hirveästi rahaa yrittämiseen, joten olisi nuokin voinut sijoittaa järkevämmin (=luovutettuihin munasoluihin). No, ei voi mitään.

@Katti75 Toivottavasti follit alkaisivat kiriä ja siirto onnistuisi!

Tsemppiä myös muille tilanteisiin!
 
Miumiu, ei siitä kystasta välttämättä tarvi huolestua, ellei se ala oireilla. Monesti ne häviää ihan itsestään ilman mitään erityistä tuntemusta. Mulla oli keväällä vastaavan kokoinen kysta, joka hävisi ilman kipuja seuraavan kierron ultraan mennessä. Joskus ne voi toki jatkaa kasvua ja puhkeavat erittäinkin kivuliaasti, kuten itse sain kokea toissa kesänä. Toki sen päätteeksi tuli sitten munasarjakiertymä, joka oli vielä kivuliaampi ja vaati leikkauksen ollessani seitsemännellä viikolla raskaana.

Katti75, toivottavasti ne follit tai edes toinen ottaa spurttia ja pääsette pian siirtoon. Kyllä se lääkäri tietää milloin on paras viheltää peli poikki ja milloin voi jatkaa hyvillä mielin.

Aamuska kuulostaa tosi turhautuneelta. Kunpa voisin sanoa, että rahaa se vain on, mutta kun se ei aina ole niin. Rahan saaminen työtä tekemällä ei ainakaan tällaisella perusduunarilla ole niin helppoa. Rikastumaan ei pääse, jos ei ole jo ennestään rikas. Ja hoidot ovat kalliita, joten ymmärrän sen tuskan, jonka huonosti mennyt hoito aiheuttaa. Säästyisi paljolta, jos voisi jostain kristallipallosta katsoa onnistuuko hoito vai kannattaako yrittää jotain muuta.

Kirsillevauvalla yritykset jatkuu ja hoito lähenee päivä päivältä. Tsemppiä odotteluun. Onhan se mukavaa yrittää luomuillakkin tässä odotellessa. ;)

On: Saimme luvan jatkaa vielä letroilla, mutta seurantaultrissa ei voida enää käydä. Ihan sokkona nyt sitten mennään tietämättä kasvaako edes yksikään folli tai kasvaako useampikin. Aiemman kokemuksen perusteella kaksosriski on olemassa, mutta jotenkin en siihen enää usko. No, onpa ainakin yritetty sen minkä pystyy.
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuska

Yhteistyössä