5-vuotias kitisee kaikesta - mitä tehdä?

Lähes 5-vuotias tyttö on vaikea. Hoitaa omat asiansa hyvin ja on aina ollut reipas.

Mutta esimerkiksi tilanteet kavereiden kanssa. Yritämpä valottaa esimerkin kautta.

Lähdetään tytön, hänen kaverinsa ja koiran kanssa ulos. Tytöt saavat vuorotellen taluttaa koiraa. Kun tulee tytön vuoro antaa koira kaverille hän alkaa kitisemään, pahoittaa mielensä, murjottaa, jää paikalleen seisomaan. Sitten kun olisi taas hänen vuoronsa taluttaa koiraa, ei hän suostukaan enää ottamaan talutinta.

Kotona esimerkiksi jos leivomme yhdessä ja hän ei saakaan tehdä jotain, mitä olisi juuri silloin halunnut tehdä, hän heittää hanskat tiskiin. Alkaa kiukuttelemaan, poistuu paikalta, luo yleistä epäjärjestystä.

Samankaltaista suuttumuksesta on tarhassa kerrottu. Kun pahoittaa jotenkin mielensä, ei enää halua leikkiä sitten mitään ollenkaan.

Miten tälläisestä voi auttaa kasvamaan pois?
Pelkään, että esimerkiksi koulu maailmassa tuollaista möksähtäjää ei jaksa kaverit katsella. Tai että harrastuksissa jää sitten paitsi kivoista jutuista kun möksöttää turhaan.

Onko hän luonteeltaan herkkä?

Koen itse olleeni hänelle tuon kaltaisissa tilanteissa aina kova. En huomioi kiukkua (korkeintaan jälkeenpäin) ja usein jopa hermostun, jonka lapsi varmaan aistii. Näissä tilanteissa yleensä negatiivinen kierre lähtee herkästi liikkeelle - minä hermostun, joskus korotan ääntäni, tyttö suuttuu vielä enemmän, paiskoo tarinoita, syntyy uusi huuto/selvitys siivoamisesta ja niin edelleen.

En vain osaa käsitellä noita tilanteita. AUttakaa, mikä olisi käytännössä paras tapa toimia. Tiedän, että huutoon ei pitäisi sortua, mutta kun parempaakaan keinoa en ole löytänyt. Pelkkä puhuminen tuntuu menevän kuuroille korville että "hei, elä nyt möksötä, lähde mukaan, tehdään yhdessä".
 
Täällä on aivan samaa lapsen kanssa välillä. Lapsi (varsinkaan noin pieni) kun ei oikein osaa käsitellä niitä pettymyksiä. Me tehdään niin että jutellaan asia samantien läpi, mikä harmittaa/miksi/selitetään miksi nyt tehtiin näin. Ensimmäisillä kerroilla oli kuin seinän kanssa olisi jutellut, mutta pikkuhiljaa alkoi lapsi avautumaan. Ja jos ei juttelun jälkeenkään halua osallistua enää, niin sitten se on oma valinta, kiukuttelu ei jälkeen päin enää auta mitään. Sekin on tehty selväksi. En jää vaikkapa taikinan teon kanssa odottamaan että lapsi taas haluaa mukaan, vaan sitten teen sen itse ja ensi kerralla lapsi muistaa että ei kannata kiukutella ihan niin paljoa..
 

Yhteistyössä