6v ja herkkyyskausi

Hei. Meidän 6 v pojalla on jokin uhma ja herkkyyskausi, onko muilla? itku tulee herkästi ja tulkuttaa vastaan (jota ei voi yhtään sietää, se nyt tavoitteena saada pois). Poika on herkkä ja älykäs, mutta on jotenkin milialat vaihtelevat. Saattaa aamulla huutaa vaatteista, että hän ei näitä halua jne kun tähän asti on kaikki sopinut ja asioista on pystynyt neuvottelemaan. Meillä asuu myös isin lisäksi 3 v poika ja 3/2008 saadaan vauva. Voihan se poika tietysti vauvaan reagoida. Voi kun sitä tuntee itsensä niin huonoksi äidiksi välillä. Tekisi mieli usein ottaa "iso" 6 vuotias syliin ja usein meillä halataankin ja osoitetaan tunteita. Olen sanonut pojalle että itkeä ja huutaa saa kun on aihetta. Onko elämä 6-7 vuoden välillä niin erilaista? Kasvaako sitä isommaksi nopeammin vai vaikuttaako se kun kaikki aikuiset puhuu että kun kohta olet koululainen jne. Yritän antaa lapsen olla lapsi, mutta samalla antaa vastuuta ja kiitosta niistä asioista joita jo hienosti osaa. Kiitos kaikille jotka vastaavat!

 

Meidän ainoa täyttää ensi viikolla 6 v ja kovin on tuttua. Eli ehkä liity uuteen vauvaan. Poika kiihtyy nollasta sataan tosi nopeasti ja esim vaatteista (ja pukeminen muutenkin) saa kyllä välillä tosi raivareita. Tai moni muukin asia, jos ei kaikki mene sen mukaan, niinkuin hän on suunnitellut. Ehkä ne tunteet on jotenkin pinnassa, jospa kuuluu kasvamiseen. Tosin minusta tuntuu että tämä "uhmaikä" on kyllä jo jatkunut ihan riittävän kauan, alkoikohan se heti siitä kun puhetta alkoi tulla

 

Jostain luin artikkelin että 6 vuotiaalla tosiaan on tämmöinen "pieni murrosikä" ennen ns. latenssivaiheeseen siirtymistä eli vaiheeseen ennen murrosikää. Meillä ainakin oli tämmöistä itkuja raivoherkkyyttä ja välillä 7 vanhalla vähäsen vieläkin. Mutta kyllä tää latenssi on mukavata aikaa! Yks uhmaikäinen pyörii jaloissa joten kyllä tuo seiska on niiiin helppo ja ihana!!!! Ihan voi jo keskustella, perustella, kysyä mielipidettä jne.. Rajoja tietysti koittaa mutta helposti palautuu ruotuun, yleensä ainakin. Joten kyllä se siitä kun koulunkäynti alkaa menemään rutiinilla niin helpottaapi; murkkuikää odotellessa...huh-heijaa..

 

Meilläkin on 6,5 vuotiaan kanssa ollut välillä todella vaikeaa viime kuukaudet: lapsi on saanut raivareita ihan pikkujutuista. Erityisesti harmittaa jos joku pieni lego ei löydy tai osa ei mene paikalleen, silloin kaveri on vain huutanut täyttä kurkkua lattialla selittämättä edes mistä paha mieli tuli...

Olemme moneen kertaan selittäneet, että pelkkä huutaminen ei ole hyvä juttu. Itkeä saa, mutta iso poika osaa jo kertoa mistä kenkä puristaa. Aikuista harmittaa ja suututtaa, jos vain huudetaan - ja heikkona hetkenä olen pari kertaa itse imitoinut lasta päästämällä ison karjaisun ja kysymällä että arvaatko mikä äitiä harmitti. Nokkela eskarilaisemme oli tuon tempauksen jälkeen kovasti miettiväisen oloinen...

Meille on tulossa kesäkuussa vauva ja poikamme, joka on tähän asti ollut kahden ainoan lapsen ainoa lapsi, on reagoinut aika rajusti uutiseen tulokkaasta. Olemme järkeilleet, että raivokohtauksissa on ollut osasyynä juuri tuo tuleva elämänmuutos.

Nyt on pari päivää ollut ihan hassua: maanantaista lähtien lapsi on ollut ihan älyttömän hyvällä tuulella ja olemme saaneet kuulla totisesti ennenkuulumattomia lausahduksia tyyliin "äiti kiitos kun sä laitoit iltapalaa"=). Lapsi on mennyt reippaasti nukkumaan ilman entisiä kitinöitä ja herännyt hyväntuulisena ja innokkaana lähtemään päiväkotiin. Toissailtana kun kävin toivottamassa hyvää yötä pojalle, hän kumartui pussaamaan masuani ja toivotti vaaville hyvät yöt sanoen, että on kiva kun meille tulee vauva. Sanoin, että kyllä sua se vauva saa vähän aina välillä harmittaakin, älä huoli. Hän totesi, että silloin harmitti kun te siitä ekan kerran kerran kerroitte, mutta nyt se on kiva juttu...
En tiedä onko nyt kyse tuosta kuuluisasta latenssivaiheesta, mutta jos se tällaista on niin en kyllä parempaa tiedä!

 

Kiitos ihanista vastauksista! Joskus sitä miettii itsensä pyörryksiin, että mitä tekee väärin kun toinen saa tuollaisia hepuleita pikkuasioista. Mutta kuka se sanoikaan että ei lapsuus ole helppo.

 

Voi kun ihanaa/kamalaa Aioin juuri kirjoitta ja kysyä mikä meidän ihanaa, älykästä, herkkää 6v poikaa vaivaa kun kaikki yhtäkkiä kenkuttaa, karjuu mulle päin naamaa että "joo, joo" kun ihan ystävällisesti pyydän aamulla pukemaan, syömään jne. Sitten kun jotain vaaditaan tai häntä torutaan esim. pikkuveljen kiusaamisesta ja provosoinnista hän itkee että "miks te ootte aina mulle näin tuhmia"...Kai se3 tosiaan sitten on joku kehitysvaihe vaan :hug: