6v.: mitä kaikkea häneltä voi odottaa, vaatia, mihin valmis jne.

Tuli tuosta lapsen jättämisestä hetkeksi yksin- ketjusta mieleen kaikennäköstä.

Meil on harjoteltu yksin olemista pienissä pätkissä. Kaikki turvavalmistelut on tehty sitä varten. Muksulla on oma kännykkä ollu varmaan vuoden päivät (pitää yhteyttä etävanhempaansa sillä ) .
En näe mitään väärää siinä, jos muksu haluaa jäädä hetkeksi yksin ja mä tien ettei mene kuin se 15 min lähikaupassa.
Mein 6v on reipas ja hirveän omatoiminen. Nauttii saadessaan vastuuta vähän. Nauttii siitä, että saa vanhemmiltaan luottamusta ja on osottautunut sen arvoiseksi, ainakin toistaseksi.

Hän viikkailee omat vaatteensa välistä kaappiin, auttaa kotitöissä ja välistä haluaa auttaa myös kokkailussa. Muksu tuntuu välistä olevan ikäisiään vanhempi. Hän myös tykkää leikkiä yksin, ilman, et kukaan menee häiritsemään.

Moni tuntu olevan vastaan ettei 6v voisi jättää yksin hetkeksikään. Miksei voisi, jos lapsella on valmiuksia siihen ja turvavalmistelut on tehty?
Toki tuo riippuu hirveästi lapsesta itsestään, et millanen on luonteeltaan.


Muoks: Tuo silmäniskuhymiö on raivostuttava, kun tulee mihin sattuu kohtaan, vaikka sitä ei ole laittanukaan siihen kohtaan.
 
m
meillä kans 5v (kohta 6v) tytteli saa hetken olla yksikseen kotona jos käyn kans esim. kaupassa pikaseen, vien roskat, käyn pesutuvassa tms. ja hänellä myös känny käytössä. hyvin mennyt, nyrkkisääntönä meillä vaan se ettei ovea avata kenellekkään.
 

Yhteistyössä