70-luvun tyyliä ja musaa...

"poikia3"
Beatles
Disko-musiikki mm. Diana Ross
Abba-tietysti, niin kuin jo juku mainitsi.

Olen ollut 70-luvulla lapsi, mutta tyylistä tietysti tulee mieleen leveälahkeiset housut, siis kireät noin polviin asti, leveät alhaalta, sellaiset pitkät kapeat pitkät kaulukset. Isot retrokuviot, väreissä ruskeaa, myrkynvihreää, keltaista, oranssia, punaista. Tukka, ekaksi tulee mieleen hippitukka. Mutta olihan noita tupeerattuja korkeita kampauksiakin. Abban esiintymisvaatteista saa ainakin suuntaa, kun Youtubesta etsit vaan jonkun pätkän.
 
Isot kaulukset paitapuseroissa ja päälle puettiin ehkä toinen paita. Vaatteet oli melko värikkäitä usein myös kuviollisia(esim. kukalliset housut tms.). Neuleet kireitä. Frillallisia pitkiä hameita, liivihameita, lyhyitä housut leveni alhalla reilusti. Huopikkaat,hai-saappaat. Verkkareissa sivulla valkoiset viivat. Puupompulat suorissa hiuksissa.
 

Yhteistyössä