8 v poika

Meillä 8 v pojan kanssa täytyy käydä jatkuvaa "vääntöä joka asiasta".
Pelkistetysti sanottu mutta siltä se myöskin tuntuu.
Jankutus on paras kasvatusmuoto joku viisas sanoo. Pääpaino arjen
pyörityksessä on minulla, koska mieheni on yksityisyrittäjä ja illat venyvät
pitemmiksi kuin minulla, mutta muutoin kyllä hän osallistuu 100 % lastemme
kasvatukseen vielä töidenkin jälkeen. Ja meillä on myös asioista samat
periaatteet. Mutta minä olen niin niin väsynyt. Asetan rajat ja pidän niistä kiinni, poika taistelee vastaan. Joka asiasta täytyy huomauttaa pöytä ym käytöstavat, ihan niinkuin hän ei olisi niistä koskaan kuullutkaan. Aivan kuin hän olisi nollannut kaiken. Olen löysännyt "narua" paljon ja kun nyt on
kesäloma niin on saanut olla tietenkin vapaammin.
Minullakin alkaa muutaman päivän päästä itselläni loma.

Minusta myös tuntuu siltä että minulla se pallo taitaakin olla hukassa.
Ilta illan jälkeen suren näitä meidän yhteenottoja, päivät on pinnistelyä siitä
että pysyisin rauhallisena, vatsahermot riekaleina ja usein itkenkin kun harmittaa tämä jatkuva hermoilu. (siis 5 kertaa sanon nätisti ja sitten
jo kovennan ääntäni, että esim. SYÖMÄÄN !!!!!!!!! tai PESULLE !!!!!!
Ihan normaaleja arkipäivän juttuja.
Olen myös puhunut pojalle, että olisi paljon mukavampaa kun kohdeltaisi
toisiamme nätisti, eikä meidän tarvitsisi kumpikaan hermoilla. Ja että on
asioita joista ei neuvotella vaan jotka on tehtävä esim, yllämainitut.
Meillä myös 6,5 v poika. Hänen kanssaan vielä ok...

 
Jette
8v9kk poika. Varsinkin peseytymisen kanssa. Kylvyssä kyllä lilluisi tuntikausia, mutta muuten peseytyminen on taistelua. Varsinkin hampaat. Eikä syöminenkään ole helppoa kun mikään ei kelpaa. Tosi väsy äiti. Välillä tuntuu siltä että olis parempi olla tulematta kotiin.
 
meillä poika täyttää jouluna 8v. ja kyllä meilläkin saa sanoa joka asiasta monta kertaa.ja taistelu saadaan varmasti aikaiseksi viimestään siinä vaiheessa kun käsken illalla sisälle rauhoittumaan ennen iltapesuja ja iltapalaa kun pitäis saada olla vielä kavereiden kanssa.joskus on kyllä ihan helppojakin päiviää mutta välillä tuntuu et mihinkä on hävinnyt se minun enkelin kiltti ja tottelevainen poikani.mutta tiedän myös että tuo on vaan hetken aikaa kestävää koska pojalla on sisko joka on vuotta vanhempi ja hänellä oli sama kausi ja nyt se on ohi.(odottelenkin jo millonka meillä alkaa sitten murrosikä,ja mitä se tuo tullessaan)
 

Yhteistyössä