8-vuotias sidottuna ja vangittuna kellarissa

Tshekkiäiti lukitsi kahdeksanvuotiaan poikansa sidottuna pieneen huoneeseen.

Tshekkiäiti lukitsi kahdeksanvuotiaan poikansa, kädet ja jalat sidottuna, pieneen huoneeseen puolen vuoden ajaksi. Äiti piti poikaansa myös nälässä.

Pienessä Kurimin kylässä asuvan kuulovammaisen pojan ankea kohtalo päättyi vihdoin tällä viikolla, kun naapuri hälytti poliisin paikalle.

Asia selvisi, kun lasta odottava naapuri oli hankkinut kotiinsa valvontakameran, joka lähetti kuvasignaaliaan suoraan hänen kännykkäänsä. Vangitun pojan äiti oli hankkinut myös samanlaisen valvontakameran vahtimaan vankeudessa elävää lastaan. Samanlaiset signaalit menivät kuitenkin sekaisin ja naapuri sai nähtäväkseen järkyttävät kuvat vangitusta pojasta.

- 30-vuotias äiti oli sulkenut lapsen pieneen, ikkunattomaan huoneeseen, koska poika oli ollut tottelematon, Kurimin poliisipäällikkö Ales Mergental selitti.

- Poika makasi sidottuna ja alastomana lattialla. Tällaisena poliisi hänet löysi, Mergental selitti.

Poliisin mukaan poika on sairaalahoidossa vakavan aliravitsemuksen takia.

- Äiti voidaan tuomita jopa kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen poikansa vangitsemisesta, Mergental sanoi.

Maailma on sairas :$ :$ :/ \|O
 

Yhteistyössä