80-luvulla syntyneet: lyötiinkö teitä lapsena?

No voisiko tuollainen tunnekylmä asenne olla trauman aiheuttama?

enpä usko. Mun suhtautumiseni vanhempiini ei ole muuttunut millään tavalla.

 

enpä usko. Mun suhtautumiseni vanhempiini ei ole muuttunut millään tavalla.

Millainen sun suhtautuminen on sun vanhempiin?

 

Kotona aikoinaan sain luunappia ja sisareni sai kerran kunnolla äidiltä koiran hihnasta siis niin kunnolla kuin aikuinen voi sillä antaa.Vieläkin muistan siskon huudot.....muistan elävästi tämän tapahtuman ( näin koko jutun) Uhattiin lastenkodilla ja muistettiin sanoa usein ,että teitä ei olisi ikinä pitänyt tehdä, olet virhe jne.On ollut kaikkea muuta kuin rakastettu olo.
Nyt en ole nähnyt äitiä moneen moneen vuoteen ja täytyy sanoa ettei kaduta yhtään.
Koen olevani vapaa pahasta.

 

tukkapöllyä ja luunappeja. ja ihan aiheesta. ei traumoja yms arpia sielunelämässä

Tässä jotenkin kiteytyy koko ilmiön surullisuus. Mikä aihe voi olla sellainen, että se oikeuttaa omaa lastaan vahingoittamaan?
Ei mikään ihme, että tälläkin palstalla jatkuvasti saa lukea, kuinka joku nainen vain sietää ja alistuu väkivaltaiseen suhteeseen. Kai sitä näille naisille on vain takaraivoon iskostettu, että ihan aiheesta ja ansaitusti sitä vain toista lyödään.

 

Kerran olen selkääni saanut, ja voin sanoa, että en vieläkään ole sitä anteeksi antanut enkä juuri pidäkään yhteyttä isääni, vaikka olen jo yli kolmekymppinen.

 

Millainen sun suhtautuminen on sun vanhempiin?

He ovat maailman ihanimpia ja huolehtivaisia vanhempia. Antavat rakkautta ja huolenpitoa, etenkin silloin kun sitä eniten kaipaan.

 

Luunappeja ja tukistuksia, kerran-pari kertaa joku lyönnin tyylinen. Isä näin kuritti joskus hermostuessaan meidän tottelemattomuuteen. Äiti löi kerran vyöllä veljeäni takapuolelle, pyysi kyllä anteeksi.

Jäi huono maku noista vaikka lapsuuteni olikin turvallinen ja olin rakastettu. Toivon että osaan olla siirtämättä seuraavalle sukupolvelle.

 

Kyllä vain, lyötiin ihan kunnolla ja revittiin tukasta. Eikä rangaistukseksi, joskus äiti muuten vaan purki omaa huonoa oloaan minuun, jos kysyin jotain vaikkapa väärässä kohtaa.

 

He ovat maailman ihanimpia ja huolehtivaisia vanhempia. Antavat rakkautta ja huolenpitoa, etenkin silloin kun sitä eniten kaipaan.

Mutta jos myönnät, että he olivat taitamattomia kasvattajia, niin voisivathan he siltikin olla sinulle maailman ihanimmat vanhemmat?

 

mun äiti yhen kerran otti mua niskavilloista kii, sen verran et se tuntu ja ihan varmasti olin sen ansainnut. eikä siin musta ollu mitää pahaa. Mun veli sen sijaan sai ainaki kerran vyöstä takapuolelle ja sitä mä en kyl hyväksy.

 

Uskon, että monet luunappeja ja tukkapöllyä ym. lievää väkivaltaa käyttäneet vanhemmat tekivät sen ihan oikeasti puhtaasta uskosta, että tämä on lapsen parhaaksi. Olihan kasvatusilmapiiri tuolloin erilainen. Voitaisiinhan me kohkata vaikka keskiajasta, jolloin tilanne oli vielä hurjempi. Yhteiskunta muuttuu, kehittyy ja me sen mukana. En ymmärrä, miksi pitää ryhtyä kaivelemaan väkisin ja vängätä vastaan, jos joku sanoo ettei se häneen vaikuttanut. Asia on hänen kokemanaan näin ja piste. Jokainen perhe on erilainen ja jokainen kokee asiat eri tavalla.

Toiset ovat sitten kokeneet kotinsa ilmapiirin pelottavammaksi. Usein varmaan näissä tapauksissa vanhemmat rankaisivat väkivallalla osin aiheettomasti, mikä tietysti aiheuttaa pelkoa, epävarmuutta ja varmastin jonkinasteisen traumakin lapsessa. Kun ei ikinä voi tietää, milloin sanoo väärin ja nyrkki heilahtaa.

 

Mun isä, joka kuritti, oli taitamaton kasvattaja ja pinna oli liian lyhyt, siksi joskus tuli luunappia ja tukistusta. Ollaan puhuttu nyt ja on sanonut että katuu että oli niin kärsimätön.

En ymmärrä sitä, että sillä omalla kurituksella ei ole mitään väliä ja sille melkein nauretaan, mutta samalla sanotaan, että omia lapsia ei koskaan voisi kurittaa. Miten ei nähdä sitä, että se oma koskemattomuus olisi ollut ihan yhtä tärkeää kuin niiden omien lapsien koskemattomuus.

 

Meillä joutui omaan huoneeseen jäähylle, joskus vietiin "korvasta" jos jotain todella typerää meni sanomaan tai tekemään. Koskaan ei lyöty! Olen voinut saada luunappeja, mutta en ole varma. Eikai luunappi nyt oikeasti ole mitään vakivaltaa?

 

Moni sanoo saaneensa aiheesta selkään. Ehkä sillä halutaan painottaa sitä, että oli rakadtavat vanhemmat, eikä kyse ollut varsinaisesta väkivallasta? Kuitenkaan kukaan lapsi ei voi ansaita lyöntiä... Se vaan on aikuisen taitamattomuutta. Joidenkin on helpompi myöntää, että oli itse tuhma lapsi, kuin että myöntäisi, että vanhemmat kohtelivat taitamattomuudessaan väärin ja julmasti. Ehkä, koska siitä seuraava viha olisi liian suuri kannettavaksi. Ilman vihan tunteita ei vain synny oikeaa anteeksiantoakaan. Jos ei näe vanhemmissaan virheitä, niin kuinka voisi nähdä virheet omassa vanhemmudessaan?

Hienosti kirjoitettu!

 

Tässä jotenkin kiteytyy koko ilmiön surullisuus. Mikä aihe voi olla sellainen, että se oikeuttaa omaa lastaan vahingoittamaan?
Ei mikään ihme, että tälläkin palstalla jatkuvasti saa lukea, kuinka joku nainen vain sietää ja alistuu väkivaltaiseen suhteeseen. Kai sitä näille naisille on vain takaraivoon iskostettu, että ihan aiheesta ja ansaitusti sitä vain toista lyödään.

Niin totta tämäkin!

 

Mun isä, joka kuritti, oli taitamaton kasvattaja ja pinna oli liian lyhyt, siksi joskus tuli luunappia ja tukistusta. Ollaan puhuttu nyt ja on sanonut että katuu että oli niin kärsimätön.

En ymmärrä sitä, että sillä omalla kurituksella ei ole mitään väliä ja sille melkein nauretaan, mutta samalla sanotaan, että omia lapsia ei koskaan voisi kurittaa. Miten ei nähdä sitä, että se oma koskemattomuus olisi ollut ihan yhtä tärkeää kuin niiden omien lapsien koskemattomuus.

Peesaan!

Lisäisin vielä, että mun mielestä on tervettä, että aikuinen ihminen pystyy tarkastelemaan lapsuuttaan REHELLISESTI ja miettimään miten se on vaikuttanut suhun ihmisenä. Omien vanhempien virheitä ei pitäisi mitätöidä vaan tiedostaa ja oppia niistä.

 

Satunnaisia tukkapöllyjä ja luunappeja. Risusta en ikinä saanut,jokusen kerran kyllä jouduin sellaisen pusikosta hakemaan. Teininä sain kerran äidiltä avokämmellä poskelle,mutta jälkeenpäin ajateltuna hävettää koko juttu ja todellakin ansaitsin sen. Ei ole jäänyt traumoja ja ihan olen yhteiskuntakelpoinen kansalainen Meillä ei harrastettu lainkaan henkistä väkivaltaa,josta kaverini taas näkee vieläkin painajaisia ja kokee katkeruutta.

 

Mitä te tekisitte,jos lapsenne olisi halunnut rippilahjaksi kultaisen ranneketjun ja olisit säästänyt sitä varten rahaa,juhlissa lapsi avaa lahjan,heittää sen naamallesi,huorittelee ja huutaa että se on vääränlainen? Vieraiden nähden siis? Huutaa,että olet köyhä paska joka ei osaa tehdä mitään oikein ja että koko juhlat on perseestä? Kännykkä pois viikoksi? Yhdet futisharkat väliin? Mä voin ihan rehellisesti sanoa,että tekisin samoin kuin oma äitini teki. Napakka ote hiuksista ja pyöräytys. Joo,olin vaikea lapsi.

 

Kyllä sitä koivun oksaa sai maistaa välillä. Pahin rangastus oli se kun sen oksan sai itse hakea . Ei siitä mitään traumoja jäänyt, joka perseen punoituksen olin ansainnut.

Sama täällä, risusta sain muutaman kerran. Traumoja ei jäänyt. Koen olleeni todella rakastettu ja suojeltu ja äitini on nyt aikuisiällä parhaimpia ystäviäni, näemme todella usein ja olemme läheisiä.

 

Olen syntynyt 84 ja lapsuuteni oli ihan normaali. Muutaman kerran lähinnä uhattu "ottaa tukasta kiinni" ja jonkun kerran otettukin Ja äiti joskus nippas ohimoon kun töllöilin.. Heiteltiin kiviä naapureiden ikkunaan, soiteltiin ovikelloa ja juostiin karkuun, piilottelin sianlihasuikaleita poskissa ja kävin sylkemässä wc-pönttöön, valehtelin ettei oo läksyjä, häippäsin ikkunasta leikkimään ulos illalla... Sellasta mä oon touhunu, ja saanu tukkapöllyä Ei oo kauheesti raumoja jääny.

 

Ei lyöty. Tosin kielenkäyttöön oli jäänyt joitakin aiempien polvien ilmauksia kuten "tupen rapinat", joita en kuitenkaan oikeasti pelännyt. Ap:n juttu kuulostaa kyllä hurjalta, tuo ei kuulosta edes "normaalilta" kuritukselta, jota en tosin sitäkään hyväksy.

 

[QUOTE="vieras";22955390]Mitä te tekisitte,jos lapsenne olisi halunnut rippilahjaksi kultaisen ranneketjun ja olisit säästänyt sitä varten rahaa,juhlissa lapsi avaa lahjan,heittää sen naamallesi,huorittelee ja huutaa että se on vääränlainen? Vieraiden nähden siis? Huutaa,että olet köyhä paska joka ei osaa tehdä mitään oikein ja että koko juhlat on perseestä? Kännykkä pois viikoksi? Yhdet futisharkat väliin? Mä voin ihan rehellisesti sanoa,että tekisin samoin kuin oma äitini teki. Napakka ote hiuksista ja pyöräytys. Joo,olin vaikea lapsi.[/QUOTE]

Vaikka tukkapölly auttaisi kasvatuksessa, niin 15-vuotiaille se on jo liian myöhäistä.

Sitä paitsi, jos 15-vuotias käyttäytyy tolla tavalla, niin häpeän on hänen, ei äidin kasvatustaitojen.

 

Tämä on mulle jotkenkin kipeä aihe, josta olen en ole kenenkään muun kanssa aikuisena puhunut, paitsi mieheni ja siskoni. Äitini kohdisti minuun ja siskooni paljon fyysistä väkivaltaa ollessamme lapsia. Pahoinpitelyt alkoivat ihan jostain viattoman tuntuisesta tilanteesta, kuten siitä, että en siivonnut huonettani. Sain vyöstä ympäri kroppaa, pieni keho oli mustelmilla useita päiviä tämän jälkeen. Äitini istui päälläni, minun pääsemättä liikkumaan ja hakksi vyöllä tai muulla esineellä. Tämän jälkeen tärisin ja itkin kunnes MINÄ meni pyytämään äidiltäni anteeksi, äitini uhkaili aina jättävänsä meidän ja lähtevänsä pois, enkä halunnut menettää äitiäni. Nyt aikuisena olen vasta ymmärtänyt kuinka sairasta äitini touhu silloin oli. Äitini on näitä tapahtuimia lukuunottamatta ns, normaali työssä käyvä ihminen, ei alkoholi eikä mielenterveysongelmia. Olen kärsinyt ahdistuneisuudsta ja paniikista aikuisena, ja nyt olen ymmärtänyt sen johtuvan noista lapsuuden kokemuksista. Mulla on nyt itellä ihana 1-vuotias poika enkä ikimaailmassa voisi häntä fyysisesti kurittaa! Nykyään välit äitini kanssa ovat ihan hyvät, mutta toisinaan tunnen suurtaa vihaa ja katkeruutta häntä kohtaan.

 

Luunappi, tukkapölly (pieni nippaus niskavillojen tyvestä, ei siis repimistä) olivat käytössä ja uhkaus selkäsaunasta. Myöhemmin äiti on väittänyt, että kyseessä oli vitsi ja "olisihan sun se pitänyt ymmärtää, ettei sellaisesta ketään lyödä" mutta olin alaluokilla koulussa ihan paniikissa, jos unohdin läksyt. Kolmannesta unohduksesta per lukukausi olisi tullut lappu kotiin ja silloin olisi kuulemma tullut selkään. Ei se seitsenvuotiaan korvaan kyllä vitsiltä kuulostanut.

Erään kerran marisin ruoasta jotakin, jolloin äiti heitti ihan oikeasti läppänä, että "kai sitä syö ennen kuin selkäänsä ottaa?" Muistan itku silmässä syöneeni sen ruoan, helvetin pettyneenä siitä, että äiti saattaisi minua niin pienen asian takia lyödä. Otin siis sanonnan tosissani uhkauksena, kun en ollut sellaista ennen kuullut.

Se ainoa kerta, kun sain pajusta pitkin persettä on sellainen, etten ole vieläkään osannut antaa anteeksi. Tapaus ei meinaan ollut minun syyni. Ok, äiti oli huolesta soikeana ja se purkautui kiukkuna, pitkäaikaisia jälkiä ei jäänyt, mutta se, että sain selkään ilman mahdollisuutta selittää asian oikeaa laitaa, se vituttaa vieläkin. Olin niin paniikissa, etten tuntenut piiskaa juuri ollenkaan. Yritin kyllä ensin karkuun, mutta äiti uhkasi, että joko hän piiskaa minut vitsalla tai sitten isä saa antaa remmiä. Sen jälkeen en uskaltanut liikahtaakaan. Mulla oli jalassa suht uudet housut, joita en enää ikinä vetänyt jalkaani, kun niistä tuli se selkäsauna mieleen.

En uskalla edes kuvitella, millaista vahinkoa olisi tullut, jos piiskaaminen olisi otettu käyttöön useamminkin, kun se yksikin kerta tuntuu vieläkin pahalta.

 

Äitini on mm. hakannut puisella hengarilla paljaalle perseelle, repinyt hiuksista niin, että jalat irronneet maasta (yhdessä vaiheessa päänahkani oli ihan tunnoton, enkä enää tuntenut kun revittiin), heitellyt seinille..myös huutamista, uhkailua ja henkistä väkivaltaa päivittäin. Esim. sanoi (muistaakseni ensimmäisen kerran) minulle ollessani toisella luokalla ala-asteella, kuinka toivoo, etten olisi ikinä syntynytkään. Mietin itsemurhaa jo ala-asteella ja lukioikäisenä suunnittelin vakavasti itseni tappamista.

Isäni oli äitini kurinpitoa vastaan ja häneltä olen saanut vain yhden tukkapöllön. Äitini heitteli myös tavaroita meitä lapsia päin. Yhden kerran olin menossa rappusia alakertaan ja äitini heitti keittiöjakkaran (puuta ja metallia) jälkeeni. Ehdin juuri alta pois. Kertoi minulle kuinka aikoo veitsellä käydä vetämässä veljeltäni kurkun auki, kun nukkuu..

Yhdellä autoreissulla minut jätettiin tien laitaan, kun riitelimme sisarusteni kanssa takapenkillä. Kun ajoivat takaisin päin ottamaan minua kyytiin, olin mennyt ohiajavan lapsiperheen kyytiin. Olivat järkyttyneitä siitä, kuinka minut oltiin voitu jättää.. Se ohiajaja olisi voinut olla myös joku pedofiili/lapsentappaja pahimmassa tapauksessa. Lopulta pääsin takaisin vanhempieni kyytiin ja sain haukut ja lyönnit palkkioksi. Heissähän ei mitään vikaa ollut..

Kun veljeni oli siinä iässä, että alkoi puolustaa itseään ja antoi äidilleni lyönnit takaisin, oli äitini hyvin katkera tästä ja hysteerinen. Ihan mustelmia kuulemma tuli, voi voi...

Olen vanhempieni kanssa väleissä, mutta tietenkin katkera heille. En lyö omia lapsiani. Muistan, että kotona oli tosi huono ilmapiiri koko ajan. Riitelyä ja huutamista. En halua sellaista omaan kotiini.