Adoptio ja tulevan vanhemman mielenterveysongelmat

Osaako kukaan sanoa, millainen tausta on este adoptiolle? Itselläni on takana rankka nuoruus ja lapsuus ja nyt kaiken päälle vielä lapsettomuus, ja tahtoisin tietää, onko taustani este saada edes adoptiolla lapsi. Olen siis asunut nuorisokodissa ja sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, joka tosin on hyvin hallussa ja kaikin puolin asiani ovat hyvin.


Mieheni on täysin terve. Ikää meillä ei edes ole niin paljon, että adoptio olisi ajankohtainen, joten ennen sitä mahdollisuutta minulla on aikaa toipua täysin ja luopua vaikkapa lääkityksestäkin.


Kaipaan asiallisia vastauksia! Tiedän, että mielenterveysongelmaisen lapsenhankinta on monelle punainen vaate, mutta korostan, että olen hyvässä kunnossa, eikä minusta huomaa enää mitenkään, että sairastan. Tietenkin tämän sairauden kanssa ei tiedä, milloin alkaa mennä huonommin, mutta nyt näin.


Kertokaa jos tiedätte asiasta jotain! Toivoisin niin, että meillä olisi mahdollisuus turvautua adoptioon, jos omaa lasta emme saa. : /

 

Hei!

Eipä tuota asiaa kukaan täällä nettipalstalla voi muuta kuin arvailla. Ensimmäisen arvion tekee sosiaalityöntekijä kotiselvityksen muodossa. Adoptioneuvonnan aikana sosiaalityöntekijän tulee pystyä vakuuttumaan perheen sopimisesta adoptiovanhemmaksi ja tarvitaan siis sosiaalityöntekijän suositus. Kotiselvityksen tueksi tulee lääkärintodistus, jossa lääkäri arvioi hakijan terveydentilan sopivuutta adoptiovanhemmaksi. Jos on ollut mielenterveysdiagnoosi, tarvittaneen erikoislääkärin lausunto asiasta. Sen jälkeen adoptiolautakunta arvioi hakijaperheen kotiselvityksen perusteella ja jos näkee perheen sopivaksi, myöntää luvan kansainväliseen adoptioon.

Luvan saatuaan pitäisi valita sellainen kontakti joka ei näe ko mielenterveysongelmia adoptoinnin esteenä. Tällä hetkellä ei-sopivia olisivat ainakin esim Venäjä ja Filippiinit. Moni maa muotoilee aika väljästi, että hakijoitten on oltava hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa. Eri maitten vaatimuksia voi katsella adoptiopalveluntarjoajien sivuilta. Yleisesti ottaen arvioidaan perheen kokonaistilannetta, eli jos valtaosa kriteereistä täyttyy hyvin, voidaan jostain yksittäisestä kriteeristä mahdollisesti joustaa. Toisaalta jos perhe on monissa vaatimuksissa rajatapaus, voi olla että diagnoosi tai joku muu asia muodostuukin sitten lopulta adoption esteeksi. Mielenterveysongelmien kohdalla kuvittelisin, että psykiatrin tai psykologin pitäisi pystyä tekemään lausuntoon pitkälle tulevaisuuteen ulottuva arvio siitä että taudin pahenemisvaiheen uusiutuminen on epätodennäköistä ja että hakija on hyvässä psyykkisessä kunnossa.

Tällä hetkellä sanoisin, että monille pareille varmempi tie perheelliseksi on lapsettomuushoitojen kautta. Adoptiolasta toivovia perheitä on enemmän kuin adoptiovapaita lapsia, joten kontakteilla on tiukat kriteerit tuleville vanhemmille.

 

Hei!

Eipä tuota asiaa kukaan täällä nettipalstalla voi muuta kuin arvailla. Ensimmäisen arvion tekee sosiaalityöntekijä kotiselvityksen muodossa. Adoptioneuvonnan aikana sosiaalityöntekijän tulee pystyä vakuuttumaan perheen sopimisesta adoptiovanhemmaksi ja tarvitaan siis sosiaalityöntekijän suositus. Kotiselvityksen tueksi tulee lääkärintodistus, jossa lääkäri arvioi hakijan terveydentilan sopivuutta adoptiovanhemmaksi. Jos on ollut mielenterveysdiagnoosi, tarvittaneen erikoislääkärin lausunto asiasta. Sen jälkeen adoptiolautakunta arvioi hakijaperheen kotiselvityksen perusteella ja jos näkee perheen sopivaksi, myöntää luvan kansainväliseen adoptioon.

Luvan saatuaan pitäisi valita sellainen kontakti joka ei näe ko mielenterveysongelmia adoptoinnin esteenä. Tällä hetkellä ei-sopivia olisivat ainakin esim Venäjä ja Filippiinit. Moni maa muotoilee aika väljästi, että hakijoitten on oltava hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa. Eri maitten vaatimuksia voi katsella adoptiopalveluntarjoajien sivuilta. Yleisesti ottaen arvioidaan perheen kokonaistilannetta, eli jos valtaosa kriteereistä täyttyy hyvin, voidaan jostain yksittäisestä kriteeristä mahdollisesti joustaa. Toisaalta jos perhe on monissa vaatimuksissa rajatapaus, voi olla että diagnoosi tai joku muu asia muodostuukin sitten lopulta adoption esteeksi. Mielenterveysongelmien kohdalla kuvittelisin, että psykiatrin tai psykologin pitäisi pystyä tekemään lausuntoon pitkälle tulevaisuuteen ulottuva arvio siitä että taudin pahenemisvaiheen uusiutuminen on epätodennäköistä ja että hakija on hyvässä psyykkisessä kunnossa.

Tällä hetkellä sanoisin, että monille pareille varmempi tie perheelliseksi on lapsettomuushoitojen kautta. Adoptiolasta toivovia perheitä on enemmän kuin adoptiovapaita lapsia, joten kontakteilla on tiukat kriteerit tuleville vanhemmille.

Kiitos kovasti vastauksestasi. Itse en oikein tiedä näistä adoptiokuvioista, joten tuossa tuli minulle paljon uutta tietoa. Adoptio tulee olemaan viimeinen vaihtoehto, ensin toki yritämme hoitojen kautta saada lasta. Onneksi meillä on sinäänsä hyvä tilanne, että vikaa on vain minussa ja sekin on pienin avuin korjattavissa. Joten toivottavasti emme tuota adoptioasiaa joudu koskaan edes miettimään