Äidiksi tulo pelottaa

ja jännittää ja on ihanaa. Välillä tuntuu että mikään ei minua voi nujertaa ja mikään ei huoleta. Toisena hetkenä tulee itkuraivari ja epätoivo. tuleeko minusta hyvä äiti, osaanko minä, pystynkö minä, vieläkö voin paeta.. nämä menee ohi ja olen enemmän kuin onnellinen pienestä maha-asukkaasta, mutta tämä on niin suuri sisäinen mullistus että välillä tuntuu hukkuvansa omiin pelkoihin ja epäilyksiin.. pelottiko ketään ensimmäisen lapsen odotusaikana se että riitänkö minä lapselle?

 

Muistan kyllä, kuinka olin aika pöhlö, kun esikoista odotin. Ensin pelkäsin keskenmenoa yli kaiken. Sitten tuli kans tommosia "tuleeko minusta hyvä äiti" ajatuksia. Sitten kun tyttö syntyi, pelkäsin kans vaikka mitä... huvittavinta, mitä nyt mieleen tulee, oli se että pelkäsin ettei vaan esim. kirjahylly yhtäkkiä vaan kaadu tytön päälle... :ashamed: siis kaikkee aika hölmöltä kuulostavaa...

Mutta lohdutukseksi voin sanoa, että kyllä se pelko menee ohi, ja ajan mittaan tilalle tulee lisää ja lisää itsevarmuutta lapsen suhteen. Tottakai se muuttaa elämää ja mullistaa ajatusmaailman, kun masussa on pieni, uusi ihminen kasvamassa. :heart: Luotat vain itseesi, olet varmasti paras äiti omalle lapsellesi! :hug:

 

Moi! Ihan samanlaisia tunteita on mullakin, vaikka vasta aamulla tein plussa-testin. Mutta tämän neljän kuukauden aikana, jona ollaan vauvaa toivottu ja yritetty, olen miettinyt juuri noita samoja kysymyksiä. Se on varmaan aika yleistä. Nyt kun sain sen positiivisen testituloksen, on mulla tosi levollinen olo ollu verrattuna näihin piinakuukausiin. Nyt on kaikki niinkuin pitääkin, paitsi pelkään kyllä keskenmenoa.

 

Ei hätää!
Jokaisella on varmasti noita samoja tuntemuksia ja pelkoja ja harhakuvitelmia, mutta ne menee ohi. Muistan odottaessani esikoistani kuinka olin onnesta niin sekasin, että ajatukset harhailivat laidasta laitaan ja pääosin olin kuitenkin sitä mieltä että minusta tulee maailman paras äiti, mutta välillä pelkäsin kamalasti. En pelännyt raskausaikaa ollenkaan, mutta synnytystä kylläkin ja että osaisinko hoitaa niin pientä. Ja muistan miettineeni, että miten niin on muka olemassa erilaisia itkuja, kipu-, nälkä, kakka housussa-itkuja...olin varma, etten varmasti opi tunnistamaan noita itkuja! Terve tyttö syntyi ja äkkiä opin ne itkutkin =)
Nyt kahden lapsen äitinä ja väsyneenä äitinä olen alkanut potea taas vauvakuumetta :heart:
Siksi se raskausaika onkin niin pitkä, että jokainen tuleva äiti ja isi kerkeää totutella ajatukseen että on tulossa vanhemmaksi.
Ja muista, ei sinun lapsesi voi parempaa äitiä saada kuin sinut !
T. Muumimamma -82 ja tytöt -05 ja -06

 

ja eräs äiti sanoikin minulle, että sen jälkeen kun olet lapsia saanut niin sinussa elää joka päivä terve pelko lastesi puolesta. Kaikki on vaan niin uutta ja ihmeellistä ja niin ihanaa :heart: mut jospa se tästä ja eihän sitä voi kun vaan yrittää parhaansa. kiitos, työ ootta ihania :flower:

 

ja eräs äiti sanoikin minulle, että sen jälkeen kun olet lapsia saanut niin sinussa elää joka päivä terve pelko lastesi puolesta. Kaikki on vaan niin uutta ja ihmeellistä ja niin ihanaa :heart: mut jospa se tästä ja eihän sitä voi kun vaan yrittää parhaansa. kiitos, työ ootta ihania :flower:

Tuo on kyllä aivan totta. =)

 

Luojan kitos muillakin pyörii päässä nämä asiat. Välillä on niin varma olo tästä kaikesta ja luottaa täysin siihen että on tulevaisuudessa hyvä mamma jne. Ajattelen joskus yksinäni että onko tämä kuitenkaan "oikea ratkaisu", vaikkakin toivottu sellainen... Omantunnon tuskat ajatuksista on joskus hirvittävät

 

toi tunne ei ollut minulla kun odotin esikoista, kun oksentelin koko raskauden aikana ja jopa synnärillä. ei siinä järki juoksenut.
mut toisen lapsen kohalla oli kamala pelko et olenko hyvä äiti näille lapsille, ja miten pärjään niitten kanssa.

 

Kun vauveli oli vielä masussani... Ja hän oli ensimmäinen vatsansisäinen asukkini (jos kesken päättynyttä elämää ei lasketa),tuntui että selviän mistä vaan ja tervetuloa maailmaan lapsi! Mutta kun aika alkoi koittaa, tuli mieleen ajatus: olenko hyvä äiti? Osaanko hoitaa lastani oikein? Mitä teen kun vauva vain itkee ja itkee?? En ollutkaan valmis ottamaan pakettia vastaan! Tunne oli kamala, olisin halunnut että vauva asuisi masussani vielä, mutta kuinka kauan?
No synnyttäessäni lapseni,maailman kaikki kysymykset unohtuivat ja elämä äitinä oli selvää heti siitä asti. En enää pelännyt enkä jossitellut, vaan elin äitinä, onnellisena äitinä otin lapseni vastaan tähän elämään ja siitä se arki lähti kotiäitinä....

 

Hassua miten elämä jakautuu aikaan ennen lasta ja aikaan lapsen jälkeen... kun kuitenkin olen sama ihminen, mutta jollain lailla niin erilainen; lapsi kasvattaa niin paljon...

Mulla ei oikeastaan ole ollut pelkoja siitä, miten selviän äitinä, kun äitiys tuntuu niin luonnolliselta asialta ja lapsi tutulta. Menettämisen pelko on heti plussatestin jälkeen ollut kamala, mutta olen ottanut sen niin, että se kuuluu tähän elämääni ja äitinä olemiseen. Jos jotain kauheaa joskus tapahtuisi, en kuitenkaan voisi sitä murehtimalla estääkään.

Kaikkea hyvää Sinulle ja teille muillekin :heart: