Äidin kaipuu toisen luo

Eli en itsekään siis ajattele niin mustavalkoisesti, ja vaikka oletettavasti huomattavasti nuorempi olenkin kuin sinä, on minullakin ikäisekseni suhteellisen kypsiä ajatuksia (monikin sanonut ja itsekin huomaan sen toisinaan). Eli uskon myös siihen, että varmaan likipitäen jokaisessa pitkässä suhteessa tulee aika, jolloin on haavoittuvainen rakastumaan toiseenkin. Mutta se riippuu pitkälti myös omasta tahdosta, antaako itselleen luvan esim. suudella toista miestä? Antaako tilanteiden aina päätyä siihen, että nähdään usein ja intiimisti ja niin edelleen..

Mutta jos olet kolmisen vuotta ollut rakastuneena tähän toiseen, etkä pääse yli etkä ympäri, lienee ero sitten parempi asia. Miehesi ansaitsee hänkin hyvän suhteen ja jos sinä et voi sitä hänelle antaa, ehkä joku toinen pystyy Ja kenties löydät onnen tämän toisen miehen kanssa, mutta silti kehoittaisin etenemään suhteellisen rauhassa, etteivät lapsetkaan saa kuvaa, että pettäminen olisi oikein (muuttaisit toisen miehen luo heti kättelyssä tms). Mutta voimia sinulle ja ole miehellesi rehellinen.

Mutta kerro siis vielä, mitä hyvää omassa suhteessasi on? Entä mitä olet kokenut tämän toisen kanssa? Jos punnitset asioita, kumpi päätös tuo sinulle ja lapsillesi eniten hyvää elämään?

 

Kuule Miracle, tuot esiin juuri samoja asioita joita itsekin olen pohtinut, eli vaikka tämä hieman kissanhännän vedolta vaikuttaakin, mulle tulee olo etten ole aivan hakoteillä ollut, kun joka suunnalta kuitenkin ominkin päin olen ainakin yrittänyt asiaa pohtia..koko ajanhan sitä teen, nytkin. Mitäkö hyvää nykyisessä liitossani..? No, voisiko sen sanoa niin että perusasiat mallillaan, arki toimii, lapset ok, kotityöt jaetaan jne. Varmasti sitä mitä se pitkälti muillakin on. Mitä puuttuu? Minun puoleltani tunne siitä että olen oikean kumppanin kanssa. Lapsille isä on varmasti maailman paras, aviomiehenäkin hyvä, varmaan sellainen joka-anopin unelmavävy..; ) Se mikä on vialla, onkin MINUN tunne-elämäni, sehän tässä on prakannut jo pitkään.. Sillä aiheutan varmasti ajan mittaan kaikille hallaa, jos asiat eivät muutu. Jos on keino muuttaa tunteet toisenlaisiksi, ts. lakata ikävöimästä muualle ja rakastamasta, siihenkin olisin enemmän kuin valmis. Uskotko siihen että ihminen rakastaa sitä mitä tahtoo?? Onko rakkaus tahdon asia..? Ehkäpä se joku päivä valkenee mullekin.

 

En mä siihen usko, että ihminen rakastaisi sitä ketä haluaisi. Eli ymmärsit minut ehkä hieman väärin. Mutta mielestäni ihminen voi siis suhteellisen pitkälti itse valita sen, joutuuko kiusaukseen tunteittensa kanssa. Eli tapaako esim. ihastumisen kohdettaan tarkoituksella, laittaako itsensä tilanteisiin, jolloin "yksi asia johti toiseen" yms. Näitä siis tarkoitan.

Ja jos sinulla on omat tunteesi kuolleet miestäsi kohtaan, kannattaa erota. Jos olet varma, että tämä mies ei sinun elämäsi mies ole, yritä tämän toisen miehen kanssa. Jos hän sitä kenties olisikin. Mutta teet mitä vain, niin ole edes rehellinen omalle miehellesi. Kipeää se tekee, mutta edes sen hän on ansainnut.

 

Ja varmastikaan et lapsiltasi isää vie. Hän voi tavata lapsiaan kun teette sopimukset vain kuntoon. Ja kulissiliitot ei kannata, lapset kuitenkin aina vaistoavat, jos tunteet ovat vanhempien välillä kuolleet.

 

Rakastuin tulisesti toiseen mieheen ja hän minuun. Kaikkea sitä kesti yli kolme vuotta. Haaveilin vain toisesta ja siitä hetkestä että näemme toisemme. Kaiken vastuun perheestä otti mieheni. Hän ihmetteli minua ja minun käytöstä. Lapset olivat ihmeissään.

Näiden vuosien jälkeen mieheni joutui leikkauseen. Ja se sai minun silmät avautumaan. Olin elänyt vain toiselle miehelle, hyläten oman perheeni ja lapseni. Tämän suhteen tuomaa aukkoa perheessä korjaan vieläkin. Ja se tunnon tuska joka minulla on, siitä menetetystä ajasta joka perheeltäni oli poissa.

Ne tunteet toista miestä kohtaan ovat viilenneet, ja pikku hiljaa tunnen taas rakkautta omaa miestäni kohtaan. Se vaati opettelua, mutta nyt voin taas sanoa että rakastan häntä. Kadun tekoani mutta nyt osaan todella arvostaa perhettäni. Päivääkään en halua enää menettää.

Voin vain sanoa, ettei kukaan tiedä mikolisi parasta kellekkin. On vain tehtävä päätöksiä. Ja elettävä niiden mukaan. Tämä oli vain minun kokemukseni.

 

Kaikkein pahinta mitä ihmiselle voi tehdä on pitää häntä "löysässä hirressä". Jos sinulla on mitään tunteita puolisoasi kohtaan, tee joku päätös. Parempi sekin kuin kiduttaminen. Sinulla on juuri nyt absoluuttinen valta parisuhteessasi: jokaisen erimielisyyden aikana hän tietää, että ajattelet sen toisen kanssa oloa. Jokainen kerta, kun olet etäinen yhteisten hetkien aikana, hän haavoittuu hieman lisää. Oletko varma, ettet nauti juuri tästä tunteesta?

Henkilökohtaisesti, toivon että teet jotakin. Miehen on helpompi kestää fyysinen väkivalta kuin mitä miehellesi nyt tapahtuu.

 

Luin tuota sydän kylmänä, kyllä mä tuon kaiken tiedostan..Olen yrittänyt lukemattomia kertoja asettua hänen asemaansa, miltä MUSTA tuntuisi sama tilanne..Kysyit olenko varma etten nauti tilanteesta, vallasta? Jos jotain vielä tunnen, ei se ainakaan nautinnolta tunnu. Elämä on pitkälti vain tilanteen pyörittelemistä päässä yksin puoleen ja toiseen, mitä tehdä, kenen parasta ajatella eniten, mikä sattuu ja keneen ja kuinka paljon..

 

On se taito tuokin saada oma k-päisyys näyttämään jotenkin ylevältä kun vetoaa suuriin tunteisiin. Muisteleppas mitä tulit siellä alttarilla luvanneeksi.
Olet mennyt naimisiin ja tehnyt lapsia. Hoida nyt ihmeessä se homma kunnialla äläkä ole alapääsi vietävänä. Kasva aikuiseksi.

 

Näinhän se on, toisilla seisoo vehje ja järki myöskin, toisilla taas järki leikkaa mutta muualla ei värähdä, kurja tosiasia. Se on hyvä kun meitä ihmisiä on "erehtyväisiä ja haihattelijoita", ja sit niitä täydellisiä Luojan luomia; )

 

Näinhän se on, toisilla seisoo vehje ja järki myöskin, toisilla taas järki leikkaa mutta muualla ei värähdä, kurja tosiasia. Se on hyvä kun meitä ihmisiä on "erehtyväisiä ja haihattelijoita", ja sit niitä täydellisiä Luojan luomia; )

No mut voitko kieltää, että se, mitä teet, on väärin? Ratkaisu tulisi kuitenkin tehdä suhteellisen nopeasti ja sul on ollu yli kolme vuotta aikaa. Miehelläskin ois oikeus elää hyvä elämä ja saada kumppaniksi rakastava nainen.

 

Tässähän on nyt vaan se vaikeus että sä et tiedä kaikkia faktoja..Tällä hetkellä en tee yhtikäs mitään väärää, jos sitä ei lasketa vääräksi mitä tunne- elämän puolella tapahtuu, jossain mun sisällä. Siitä ei liene ihmisiä ole kuitenkaan hirtetty koskaan??Mä olen ollut kuukausia "kuivilla" ja vaan yrittänyt, jos tarkkoja ollaan. Ja siitä ihminen mun rinnalla on selvästi onnellinen. Eli olen mä yrittänyt kuitenkin jotain asian eteen tehdä, en vaan miettinyt että hoh hoijaa, kävi näin, oi ja voi.

 

Olen sitä mieltä, että jokainen elää loppupelissä vain itselleen, eikä lapsien takia kannata tai pidä pysyä liitossa, mikä ei toimi. Tietääksemme täällä kuitenkin vain kerran ollaan.

Mutta, oon samaa mieltä, kuin moni muukin täällä, että on täysin mahdollista, ettei uusi suhde toimikaan ja huomaat tehneesi kamalan virheen erotessasi nykyisestä miehestäsi. Mutta aivan yhtä uuri mahdollisuus on siihen, että huomaat hänen todellakin olleen se, ketä oot elämäsi odottanut... Elämä on riskejä täynnä ja eihän toi tilanne voi noin jatkua, joku ratkaisu on tehtävä.

Musta kuulostaa, että oot miehesi kanssa vain lasten takia, etkä tosissani edes yritä löytää kipinää ja sitä jotain, mihin joskus miehessäsi rakastuit. Ehkä voisit antaa liitollenne aikaa esim puoli vuotta tai vuoden ja tehdä sinä aikana kaikkesi sen korjaamiseksi? Ja jos ei onnistu, niin sitten eroatte. Voisitteko tehdä jotain muuta, kuin pelkästään jakaa arjen? Lähteä reissuun kahdestaan tms, siis jotain sellasta, mistä kipinän voisi vielä löytää?

 

Kiitos viestistäsi. Elän juuri nyt sitä vaihetta missä haluan katsoa saadaanko me tähän liittoomme vielä se tarvittava tunne molemmin puolin. Siksi yritänkin nyt panostaa yhteiseen aikaan jne. Puhuttu me on aina paljon, joten siitä ei ole kiinni. Aika varmasti näyttää miten asiat päätyvät.