Äidit 40+

kävi mielessä muuten joku jouluristeilykin, mutta ehkä vielä hankalaa näin pienen vauvan kanssa, olisi silloin juuri 4 kk.........en ole hintoja kysellyt, olisi toisaalta ihanaa päästä vähän pois kotoa ja valmiisiin pöytiin.
 
vauvatoive Samaa olen ajatellut, että jouluksi olisi mukavaa päästä jonnekin, missä kaikki valmiina. Lapset laittaa hanttiin. Ehdotin, että menisivät isälleen jouluksi, jos eivät halua lähteä, mutta haluavat olla kotona. Jouluna kuulemma pitää olla kotona, varsinkin aattona. Noo, jatkan pehmittelyä ja katselen joulun tarjontaa.
 
Moi!

Vauvatoive...meillä myös nuo Pampersit käytössä ja sama kokokin eli 3. Ei olla muita kokeiltukaan paitsi Liberoa kun tyttö oli vastasyntynyt. Mutta ainakin silloin todettiin et Pampersit istui meille paremmin ja sen jälkeen on niissä pysytty. Ja meillä myös tytön iho on onneksi hyvä, peppu ei punoita ja naaman hormoninäpytkin alkaa olla jo kadonneet =)

Kieltämättä mullakin alkaa olla jo sellainen oo et olis kiva tavata vaikka muita äitejä ja ylipäätään tavata enemmän ihmisiä. Tässä lähistöllä olis ainakin perhekerho, jossa voisi käydä. Vielä kerään rohkeutta ;)

Meillä on vielä joulun suunnitelmat auki. Viime vuosina on vietetty joulua lähisukulaisten kanssa..ehkä niin tänäkin vuonna. Silloin voi ainakin jakaa sitä tekemistä ettei itse tarvitse tehdä ainakaan ihan kaikkea.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa kaikille. Saa nähdä miten tänään päästään yöpuulle...itse en noista kellon venkslailuista tykkää yhtään ja voi olla et neidinkin kanssa jonkun aikaa väännetään sitten taas rytmiä mukavammaksi.

Pinkkis
 
Hellurei taas, Espanjasta palattu. Ilmat olivat siellä mukavan aurinkoiset ja valoa riitti. Vauva jaksoi hyvin, ei tullut mitään ongelmia ja lennot sujuivat myös tosi hyvin. Nopeasti meni kolmeviikkoa....voih. Täällä pimeetä ja synkkää, no joulua odotellessa.

Pinkki kyseli valmistautumisesta, lennoille eli en mitenkään kauheen erityisesti valmistautunut, normi hoitokassi mukaan koneeseen, sen lisäksi oli vielä erillinen oma fleecepeitto (joskus koneen peitot ei riitä kaikille). Koska täysi imetys päällä niin ruokapuoli hoitui helposti. En tiedä miten turvatarkastuksesta pääsee läpi jos on vastiketta, sitä kannattaa kysellä erikseen jos tarvetta.

Matkan ajaksi ostin Gefilus-tipat kun ajattelin että voivat suojata pöpöiltä kun nuo vauvan kädet ja lelut nykyään menee heti suuhun. Mukana myös kuumelääkkeet suun kautta jai suppojakin lentokoneeseen (sai kolme rokotetta menopäivänä).

Tavaraa kyllä vauvan kanssa matkatessa kertyy mm. rattaat (tai vaunut), turvakaukalo, vaatteet, leluja, peitteet...

Meidän poitsu kans pullean sorttinen, 3.5 viikkoa sitten painoi 6800 g, sanoivat neuvolassa että hyvin kasvanut rintamaidolla ja kaikki ok kun pituus/paino suhde ok.

Tete-a-tete, mä olen käynyt MLL perhekahvilassa sekä tapaillaan ja kahvitellaan vielä lisäksi perhevalmennuksessa olleiden äitien kanssa vuorotellen kaikkien kotona ja en ole yhtään kokenut mitään ikäsyrjintää, vähän ne pyöritteli päitään kuin kerroin esikon olevan 26 vuotias, mutta ei ikäsyrjintää ollenkaan. Niin ja musta on ollut mukava jutella äitien kanssa joilla samanikäisiä vauvoja, en ole kokenut sitä "kilpailuksi"...ehkä meillä on hyvä jengi ettei tuollaista ole. Kyllä mäkin aluksi nautin olla vauvan kanssa vaan kahdestaan omilla rytmeillä mutta on ollut kiva tapailla muitakin.

Vauvatoive, mun kaveri ajatteli kerra kans mennä jouluksi risteileen perheensä kanssa, mutta kun kyseli hintoja jätti menemättä koska olisi ollut tosi kallista 4 hengen perheelle...kantsii kuitenkin vaan kysellä hintoja.
 
Minni, mekin päästän toivottavasti vuodenvaihteen jälkeen vauvauintiin =) Toivottavasti mahdutaan johonkin ryhmään ja tyttömme tykkää siitä..kylpeminen ainakin on hänen mielestään tosi hauskaa!

Pinkkis
 
Tääll on niin hiljaista , taitaa olla muilla samanlaista kotikeskeistä elämää kuin mullakin että ei paljon uutta kerrottavaa, vai mitä?
Tajusin muuten juuri että nykyään pitää kai vauvallakin olla oma passi jopa Tallinnan risteilylle,
Tukholman risteilylle sentään kai pääsisi ilman? Vai mitä ?
Mukavaa Pyhänpäivää kaikille ihanille äideille ja vauvoille :heart:
 
Moi!

Juu..hiljaista on... ja omatkin kuulumiset just sitä kotinurkkien tuijottelua ja täällä touhuilua ;)

Käytiin neuvolassa ja tyttö painaa nyt tasan 6 kg ja pituutta 58,5 cm. Eli hyvä kasvu jatkuu. Huomenna meillä onkin 2 kk synttärit! Saatiin neuvolassa myös suun kautta annettava rota-rokote. Toivottavasti ei tule pikkuiselle siitä masuvaivoja. Onko kenellekään tullu? Nytpä ainakin vetelee autuaasti unia...

Me on kans mietitty pitäskö tytölle hankkia passi "varmuuden vuoksi". Jospa vaikka halutaankin lähteä lyhyellä varoitusajalla jonnekin reissuun...mutta Vauvatoive...tarviikos Tallinnaan enää passia?? Eipä niitä muistaakseni ainakaan enää juuri tarkistella siellä? Mut pitäskö sit olla jotkut muut (kuvalliset?) henkkarit vauvallakin?? Eli helpointa hommata se passi...

Mutta oikein mukavaa perjantai-iltaa ja viikonloppua kaikille!

Pinkkis
 
Juu...hiljaista on.

Pinkki: Kivasti teillä vauva kasvanut. Meillä on viikon päästä 4 kk lääkäri, poitsu kuitenkin painaa jo yli 7 kg. Me kun hankittiin passi pojalle niin viikossa saatiin ja oli ihan normiaika, ei mikään kiirellinen toimitus. Musta tuntui että ekasta rota-annoksesta olis ollut vähän ärtyinen iltasella, mutta sitten kun sai toisen satsin ja kaksi piikkiä niin niistä ei tullut mitään oireita.

Meillä ollut poika tänään hiukka ärtyinen kun rytmi meni sekaisin ja päikkärit jäi vajaaksi, sylissä vaan viihtyy tai ei edes siinäkään vaan meinaa kokoajan kitistä....siinä samalla sitten kiristyy vanhemmatkin : / jota ei kyllä ole aikaisemmin tapahtunut...aah tätä vauvaperheen elämää. :whistle:
 
täällä oli taannoin puhetta tukanlähdöstä, mulla ei silloin vielä, mutta nyt on alkanut lattiakaivon ritilässä olla suihkun jälkeen jonkin verran hiuksia, poika on n. 2,5 kk joten kai on joku hormonaalinen juttu. Muistaakseni hiukset on lepovaiheessa raskausaikana, jotenkin että silloin ei irtoa hiuksia, saattavat jopa vahvistua, jotenkin niin kai.....
 
Vauvatoive Juu, pitää olla vauvoille passi. Hankin kesällä lapsilleni ja samalla kysyin tätä asiaa. Vastaus oli, että myös vauva tarvii passin vaikka vaan Tallinnaan olis menossa.

Meidän tytöllä on jonkinainen päivärytmi, joka pikkasen vaihtelee pitkien päikkäreiden suhteen. Välillä nukahtaa niille klo 13, välillä 14. Päivän unet menee suunnilleen näin: klo 9.30-10 herääminen, klo 11 lyhyet unet, 13-14 pitkät päikkärit, joilta herää 17-18, iltaunet klo 19-20. Yöunille 23-24. Välillä on hankalaa nukahtaa yöunille ja ilta on kitinää ja räninää. Soisin kyllä, että nukahtaisi aiemmin yöunille, mutta eipä tuon ikäisen rytmiä oikein pysty muuttamaan.

Tyttö on tyytyväinen ja "suostuu" olemaan sitterissäkin välillä. On myös selvästi alkanut vaatia seuraa ja ilmaisee sen tietyllä ääntelyllä ja itkulla. Sauna on ehdoton ykkönen! Jostain netistä luin, että alle vuoden ikäistä ei saisi viedä saunaan, mutta hyvin tyttö siellä viihtyy sylissä alalauteella, kun löylyä ei heitetä kuin liraus ja vettä lirutetaan päälle. Myös kylvystä, suihkusta ja pepun pesusta näyttää pitävän.

Mites teidän muiden vauvat? Onko rytmiä ja minlälaista? Oletteko vieneet saunaan?
 
Viimeksi muokattu:
Tete-a-tete meillä rytmi seuraavanlainen eli aamulla vauva herää 8-9 välillä, heräämisestä parintunnin päästä n. klo 10-11 välllä lyhyet päikkärit ja iltapäivällä kahden/kolmen pintaan pitkät päikkärit. Vielä ennen yöunia on yhdet lyhyet unet. Nukkumaan yritän saada 21-22 välillä. Meillä tosin vaihtelee jos käydään perhekerhossa ja/tai vauvojen laulutuokiossa, mutta sen olen huomannut että ne pitkät päikkärit pitää saada nukuttua muuten vauveli kränää illalla.

Saunaan en ole uskaltanut viedä kun siis olen lukenut että vauvaa ei saisi viedä kun lämmönsäätely ei vielä toimisi.

Me oltiin eilen toisen kerran siellä vauvauinnissa ja nyt kyllä poitsu tykkäsi kovasti, ei enää ihmetellyt allasta yms. nauroi tosi iloisesti ja ensimmäinen sukelluskin tehtiin, oli kyllä tosi kivaa koko perheelle.
 
Enpä ole jaksanut pitkilleen kirjotella, kerran kirjailin pitkän viestin ja se hävis taivaan tuuliin... mut nytpä yrittelen uudestaan:

Meidän entinen hyväuninen vauveli on muuttunut varsinaiseksi yöterroristiksi. Siihen 3 kk ikään nukkui hyvin, mutta sitten muuttui ääni kellossa: Vähintään 6 kertaa yössä (noin puolentoista tunnin välein) herää johonkin, joskus nälättää ja usein myös ilmavaivat paukkuu, ja aina nukahtamisavuksi tarvitaan tissiä. Koko ajan tuntuu yöunet lyhenevän ja välillä poika jo höpötteleekin yöllä mitä ei ole ennen tehnyt. Syitä oon tietysti yrittänyt miettiä, tuskin nälkäkään kokoaikaa on kun päivälläkin poikanen pärjäilee hyvinkin kolmisen tuntia tissittä. Oon miettinyt josko kokeilis maitohappovalmisteita pojulle, onko teillä valmisteista kokemuksia? Mitään unikouluja tolle ei oikeen vielä voi pitää, kun on alle puolivuotias...

Rupee pikkusen jo korpeemaan tää lussutettavana olo tunnin parin välein ympäri vuorokauden aina ja aina vaan, mut ei vauvalle oikeen pullokaan (nannista puhumattakaan, hyh!) kelpaa eikä tuttiakaan huoli, joten se nyt vaan on jaksettava. Kohtahan jo alkaa kiinteidenkin maistelu, ehkä lisäruoka sitten tuo jotain muutosta tähän härdelliin... Jaksoin noin kuukauden noita yöheräilyjä itse yllättävän hyvin, mutta nyt on menny semmoseks etten meinaa saada unta kun odotan vaan että kohta se vaavi taas heräilee. Olen nyt pari yötä nukkunut korvatulppien kera, ne vaimentaa tuhinaa ja äkinää sen verran että se tuntuu tulevan kauempaa, siten pystyn sen verran rentoutumaan että uni tulee. Auttaa sekin, vaikka edelleen on vähän väliä heräiltävä.

Pojalle tuli 4 kk täyteen maanantaina ja neuvolalääkärissä huomattiin että kasvua herralle ei ollut tullut kuussa kuin 1 cm lisää, painoa muutama sata grammaa. Mitat oli 6675 g ja 64 cm. Jos esikoisella ei olis aikoinaan ollut ihan sama juttu juurikin tässä neljän kuukauden iässä niin vois huolestuakin, mutta taitaa taas olla niin että kohdussa saatu hyvä kasvustartti hiipuu ja isän (kitukasvuset)geenit ottaa enemmän valtaa. Tai näin se ainakin esikon kohdalla kasvuseurannassa meille aikoinaan selitettiin. Kitisin muutes tätä nukkumisongelmaa siellä neuvolassakin, mutta ei sieltä kyllä mitään apuja herunu, voi voi ja päänsiliyts lähinnä...

Muin puolin vauveli on kyllä kertakaikkisen ihana, nauravainen ja hyväntuulinen poikanen. On vielä oppinut ottamaan tosi lujasti kaulasta kiinni kun pääsee syliin... niin ja hiuksista kans. Hauska on seurata kehitystä, joka päivä tuntuu tulevan jotain uutta vingettä.

Olen haaveillut parin päivän kylpyläreissusta syksyn piristykseksi. Eihän siitä kylpylästä itelle ole paljon iloa noin pienen vauvan kanssa, mutta vaihtelu virkistäis... Mitä keskusteluja kattelin niin kyllä monet näinkin pienten vauvojen kanssa jo käy, vaikka vissiin ei ihan suositella alle vuoden ikäisille, jos siellä on jotain pöpöjä. Onko kokemuksia?

Muita kommentteja vielä tämän vuodatuksen lisäksi:
- meillä poju on kyllä saunonut jo ihan pienestä (1 kk?) alkaen. Alalauteilla on lämpötila mittarin mukaan reilut 30 astetta, siinä vauveli sitten röllöttelee tyytyväisenä, kuuntelee kiukaan sihinöitä ja odottelee kylpyyn pääsyä :). Ei se vauvan lämmönsäätely tosiaan vielä oikein toimi, ihan tarkkana kannattaa varmaan olla sen asian kanssa.

- pampersit ja koko 3 on meilläkin käytössä. Libero olis ihan ok, mut kun noita hyväksi havaittuja pamperseja on ollu sopivasti tarjouksissa niin meillä kai niitä riittää ens vuoteen asti :)

PS. Taas yritti järjestelmä hävittää mun viestin, mut olin vähän viisastunut ja kopioitsin välillä muistiin, kjähkjäh!
 
Hepuli, meillä samanlaista, vauva on viikkoa vaille 3 kk ja minä kun odottelin että tämä yöhössötys kohta loppuu. Vauvat on tietysti erilaisia. Omani kun oli keskonen olen ruokkinut aina kun haluaa rintaa, yötä päivää, tiheästi. Yhdet noin 2,5 - 3 tunnin päiväunet nukkuu vaunuissa parvekkeella, muuten ottaa nokosia ja syö puolen tunnin, tunnin tai 1,5 tunnin välein, ja on aika pullukka. Reidet on makkaraa ja poimuilla, sekä kaksoisleuka, ei uskoisi että tämä vauva syntynyt rv 34:)
En tosiaan Hepuli tiedä mikä teille neuvoksi, olen itsekin välillä tosi väsynyt huonojen öiden jälkeen, jos sua yhtään lohduttaa.
Mietin vaan että ei kai teillä alkanut tuo ekojen rokotusten jälkeen`? Pitäiskö korvat tarkistaa, joskus pikkuvauvalla korvatulehduksen ainoa oire on levottomuus? Tämä on ihan arvailua, mutta jos on ollut nuhaa ei ikinä tiedä jos on myös korvatulehduksen tehnyt. Mun toinen lapseni sairasti 9 kpl korvatulehduksia ensimmäisenä elinvuotenaan, putket laitettiin 10 kk iässä ja kaiken kaikkiaan hänelä oli viisi kertaa putket, eskariin saakka joka syksy. Oli rakenteellisesti niin "ahdas" että joka nuhasta tuli aina korvatulehdus. Eka siis oli 4 viikon iässä, vaikka sai rintaa, eikä syönyt tuttia, eikä muitakaan riskitekijöitä.
Missäs kaikki muut äidit on, isänpäiväkakkuja leipomassa vai?
 
Moi!

Onhan täällä isänpäiväkakku väsätty ja tietysti on hienoa viettää meidän isän ihan ensimmäistä isänpäivää :)

Tyttö on nyt reilut 2 kk ja vielä on meillä yöt nukuttu hyvin. Mutta päivisin vaan torkutaan lyhyitä pätkiä. Tyttö on kyllä hyväntuulinen ja tyytyväinen, mutta iltaisin on usein aika väsynyt ja silloin kitisyttää.

Me on saatu rokotteista vasta se eka rota ja siitä tuli kyllä masuvaivoja muutamaksi päiväksi. Seuraavalla kerralla joulukuun alussa saadaankin sit iso satsi rokotteita ja se voi olla kurjaa :(

Meidän vauva ei ole vielä saunaan päässy kun ei meillä ole saunaa :kieh: Muuten oisin kyllä voinu viedäkin et itsekin pääsis. Tuskin siellä alalauteilla liian kuuma on...kyllä meidän neiti varmaan nauttis kun tykkää kylpemisestäkin niin paljon!

Nyt ruoanlaittopuuhiin...mukavaa sunnuntaita kaikille!

Pinkkis
 
Isänpäivää vietetty sun, mun ja meidän lasten kanssa. Lapsia pyörinyt kahdeksan ikähaarukassa 7 vkoa viiva 19 vee. Iskä teki ruuan ja kakun, kun mun leipomistaito on mitä on ja ruuanlaittotaitoa kyllä on, mutta iskä halus tehdä itse. Mä lupauduin tiskaan ja sitähän on riittänyt. Lapset on sit hoitaneet sen lorvimispuolen...

Tein vauvan kanssa kortin: maalasin vesiväreillä käden ja yritin isomman tyttären avustuksella painaa korttiin: huono tulos, kun väri ehti kuivahtaa ennen kuin saatiin käsi kunnolla alustaan. Lopulta tehtiin niin, että tytär piirsi ääriviivat ja minä pidin kättä ja jalkaa paikallaan. Vähän tuli sinne päin, mutta pääasia että jotain saatiin paperille. Nyt on ikuistettuna pienet jalat ja kädet. :)

Tuosta rytmistä: se on mennyt ihan päälaelleen! Lyhyitä unia tai pitkiä unia, nukahtamista itsekseen yhtäkkiä tai sylissä hyssyttelyn jälkeen. Yöt sentään vielä unten mailla 10-12 h. Saapi nähdä kuinka kauan.
 
Vauvatoive, itseasiassa nää jutut kyl alko justiinsa ekojen rokotusten jälkeen :confused:. Korvat on tarkistettu viikko sitten, ei mitään häikkää siellä. No mut tämmöstä tää nyt on, toivon että kohta jo helpottas. Lähinnä oman mielenterveyden takia vauvan ruokavalioon on nyt lisätty purkki nannia per päivä, eiköhän nuo rinnat saa silti tarpeeksi ärsykettä kun niitä kumminkin yhtenään lussutetaan. Vauva alkaa taipua korvikkeenkin nauttimiseen vähitellen, aluksi ei olis millään kelvannut, isältä tosin maitto pulloruoka alunperinkin paremmin (kun ei siltä tietty muuta saa :)). Ostin vauvalle myös Biophilus dropseja eli lactobasillus GG:tä jota onkin helppo lisätä tohon pulloruokaan.

Ihanan pulleroiselle kuulostaa sun vauveli :). Toivottavasti meidänkin pojulla alkais näkyä joskus posket takaapäin... Vaikka taitaa vaan olla sipposta sorttia eikä siihen taida mikään tehoruokinta tepsiä.
 
Hyvää (myöhästynyttä) isänpäivää täältäkin. Kakku tuli leivottua ja isä ensimmäistä isänpäivää myös juhli, maha täynnä makiaa nyt.

Voi voi Hepuli sua kun noin nyt valvottaa, meillä poitsu heräili viimeviikolla pari yötä juuri tuollain mutta oli onneksi (toistaiseksi?) vain nuo kaksi yötä. Kyllä nuo parikin yötä heti tuntui päivällä kun uni noin katkonaista saati sitten jos kuukauden. Normisti nukkuu sen 2-3 h / unikerta, muutaman kerran jopa neljäkin tuntia, tämä tosin erittäin harvoin.

Meillä oli perhevalmennuksen jatkotapaaminen (kun siis vauvat jo syntyneet) ja siellä terkka puhui että saattavat juuri tuossa iässä alkaa valvottaan öisin ja syynä olisi se kun kelaavat päivän tapahtumia yön aikana, eli ei olisi nälästä. Jos teillä pojalla ilmavaivoja auttaisikohan esim. cuplaton siihen, jos sitä antaa illalla syötön yhteydessä. Hyvä jos tuosta nannista tai lactobasilluksista olisi apua. Tuu kertomaan auttaako, saatta itelle tulla vielä eteen sama yöheräily.

Meillä oli perjantaina lääkäri ja th myös. Poitsu painoi 7550 g ja pituutta 66 cm, eli pullukka poika on, yläkäyrillä mennään ja rintamaidolla saa jatkaa. Lekurinkin tutkimuksissa kaikki ok.

Mä jotenkin tykkään tuosta imettämisestä ja onneksi nyt voi imettää sinne 6 kuukauteen asti kun paino ok, kyllähän se tietysti sitoo mua, mutta aikansa kutakin. Olen parin syöttökerran verran maitoa pumpannut pakkaseen josko vaikka tulee jokin tilanne että joudun lähtemään jonnekin tms. niin on sitten maitoa tilalla.

Rokotteista vielä, että meillä tuli ekasta Rota:sta hiukan ärtyneisyyttä muista ei ole tullut mitään, eli on saanut tuon toisen rota-annoksen sekä kaksi piikkiä. Itse kyllä ihmettelin että noista piikeistä ei tullut mitään, mutta hyvä näin.

Hyvää alkanutta viikkoa.
 
Reissu on takana. Pientä masennusta pukkaa päälle, kun taas arki on alkanut kotona, mies on töissä ja tuntuu, ettei ehdi tehdä puoliakaan niistä asioista mitä haluaisi tehdä. Myöskään pimeä vuodenaika ei yhtään paranna olotilaa...

Reissu sinänsä meni hienosti ja vauva oli hyvä matkalainen. Tietenkin retket kohteessa on tehtävä vauvan ehdoin. Käymme ulkomailla 2 kertaa vuodessa: keväällä ja syksyllä. Tämä matka oli selvästi "kotikeskeisempi" kuin aiemmat: emme tehneet kovin pitkiä retkiä ja muutenkin liikuimme vähemmän kuin aikaisemmilla matkoilla. Mutta hienoa ja ihanaa oli näinkin. Paljon uutta ja ihmeellistä tuli koettua. Ja mikä parasta: koko perhe sai aikaa olla yhdessä.

Pinkki kyseli mitä kannattaisi ottaa huomioon ja kuinka valmistautua reissuun. Koska itse olen hermoheikko tapaus, niin pakkasin mukaan kuumemittarin, reilun satsin kuumelääkettä (ei tarvinnut lainkaan), korvan puuduttavia tippoja, Gefilus-tippoja (tulivat tarpeen 5-vuotiaalle, joka sai matkalla kovan ripulin) jne. Meillä vauva syö 1dl vastiketta/vrk, klo 20 juuri ennen yöunia. Tämä johtuu hyvin pitkälti pelkästään äidin mukavuudenhalusta: vauva nukkuu ekan yöunipätkän vähän pidempään (5-6 tuntia), kun massu on täynnä maitoa. Nan-vastikkeet 2dl avaamattomina tetroina menivät sujuvasti lävitse turvatarkastuksessa. Italiassa pientä vekslausta aiheutti se, että valmista vastiketta on aika harvassa marketissa tai apteekissa tarjolla. Jos on, niin törpököt ovat 5dl suuruisia, mikä meille vähän liian suuri koko, sillä tavara ei säily periaatteessa kuin vuorokauden. Pääasiassa on kuitenkin tarjolla vain vastiketta jauhemaisessa muodossa. Onneksi tiesin tästä etukäteen ja olin ottanut mukaan Suomesta termospullon (aamulla keitimme pullovettä ja laitoimme sen termospulloon: oli vielä illallakin kuumaa ja käytettävissä jauhemaidon tekemiseen). Tuttien ja tuttipullojen hygieniasta on tärkeää pitää hyvää huolta, joten keittämismahdollisuudet on hyvä olla olemassa. Jos ei ole muuta vaihtoehtoa, niin teenkeitin on hyvä apuväline. Otin Suomesta mukaan aika paljon vaippoja, mutta koska olimme reissussa 6 vkoa, niin pakkohan niitä vaippoja oli ostaa sieltäkin. Vaikka vaipat Italiassa olivat Pamperseja, ne olivat kuitenkin paljon ohuempia kuin suomalaiset vaipat. Tämä teki meillä sen, että erityisesti öisin / unilla pissa tuli läpi.

Tetelle MLL:stä. Itse olen pienen paikkakuntamme MLL:n paikallisyhdistyksen aika aktiivinen jäsen. Mm. perhekahvilassa on mukava käydä. Se on hyvä henkireikä itselle, kun saa vertaistukea ja juttuseuraa. Olen ystävystynyt siellä monen ihmisen kanssa ja näemme nykyisin myös muutenkin kuin MLL:n touhuissa. En koe, että siellä olisi paljoa mitään vauvojen vertailukisoja, vaan ihan normaalia ajatusten vaihtoa ja tuen antamista sekä saamista muilta. Mulla oli aikoinaan iso kynnys mennä mukaan, mutta onneksi menin. Uutta ihmistä ei katsottu yhtään kieroon, vaan heti otettiin juttuun mukaan. Täällä mukana on kaikenikäisiä äippiä. Jopa mua vanhempia. ;)

Sitten vielä hiuksista. Tai kohta voin puhua ex-hiuksistani. Niitä lähtee aivan järkyttävän paljon!!! Liioittelematta voin sanoa, että ainakin puolet pääkarvoituksesta on pudonnut. Eihän tässä uskalla edes lopettaa imetystä, jos sitten lähtee vielä toinen puoli! Ekan lapsen kohdalla oli kyllä sama juttu. Kyllähän niitä takaisin kasvaa - toivottavasti nyt 2. kerrallakin. Ekan lapsen kohdalla uutta pukkasi niin paljon, että näytti siltä, että mulla on otsatukka, vaikka en ollut siis koskaan sellaista itselleni leikannut.

Millainen tilanne teillä on kuukautisten suhteen? Kuvittelin itse, että 5 viikon jälkivuodon jälkeen mulla olisi ollut heti perään kuukautiset. Mutta eivät ne tainneet ollakaan, vaan olivat osa jälkivuotoa. Niinpä kuukautisista ei ole vielä mitään tietoa. Onhan se toisaalta kiva, että niitä ei ole, mutta toisaalta toivon, että hormonitoiminta jotenkin normalisoituisi ja ne alkaisivat.

Entä miten muuten teillä on mennyt synnytyksestä toipuminen fyysisesti? Mulla tämän toisen lapsen kohdalla toipuminen on ollut jotekin kamalan hidasta. Tikit tai ehkä lähinnä arvet emättimessä kinnasivat pitkään. Muutenkin kipuilu lonkkien kohdalla jatkuu edelleen ja toosa ei edelleenkään tunnu yhtään omalta (ei kai vaan ole vaihtunut synnytyksen aikana toiseen, heh, heh). Seksi sujuu jotenkin, mutta ei ole ihan samaa kuin ennen synnytystä. Ja toisaalta ei ole kyllä viettikään niin voimakas kuin ennen. Mutta toivottavasti tämä tästä.
 
Moi!

Tuli sitten viime yönä kunnolla lunta Etelä-Suomeenkin ja valitettavasti muuttui täällä meillä kyllä sitten päivän kuluessa hirveäksi loskaksi. Eli kärryttelylenkki tehtiin sitten enemmän ja vähemmän loskan täyttämillä teillä. Juu..ei kulje meidän kärryt pienine etupyörineen semmosessa painavassa mössössä. No se oli kyllä tiedossakin...mutta sitkeesti äiti kuntoili loskaiset pätkät ja tyttö nukku autuaasti tunnin päikkärit äidin äheltäessä :LOL:

Nuo tunnin mittaiset päikkärit on meillä ylellisyyttä kun neiti ottaa yleensä vaan puolen tunnin unia ja vieläkin lyhyempiä tirsoja. Taas tuossa leikkimatolla höykkyyttää lelujaan, vaikka äiti on sitä mieltä et vois olla hyvä nukkua välillä :D

Minä ostin eilen ensimäisebn joululahjan ja tästä se joulun valmistelu pikkuhiljaa alkaa :xmas: Tuo valoa ikävään marraskuuhun.

Pinkkis
 
Tervetuloa Päikki takaisin kotikonnuille ja jaksuja kovasti, ensikuussa alkaa jo taas päivä pitenemään. =) Tuli muuten mieleen että vuosi sitten kovasti odotuspalstalla hermoiltiin alkuraskaudessa ja tässä nyt ollaan, onnellisia äityköitä (tuplasellaisia).

Mullakaan ei ole menkkoja kuulunut tai näkynyt, eikä varmaan vielä tulekaan kun täysimetyksellä mennään. Varmaan sitten alkavat kun alkaa kiinteä olemaan se pääruoka.

Mulla on kyllä toipuminen ollut hyvä, sekitohaava parhani nopeasti, vielä on vähän sellaista tunnottomuutta siinä, mutta lääkärin mukaan kuuluu asiaan, koska kaikki hermot siinä katkeaa kun vatsaan vedetään 15 cm:n haava. Vatsanahka saisi kyllä vähän vetäytyä vielä...on hiukka löllöö. Ehkä tuo ikä tekee sen ettei se palaudu...jos ollenkaan, tiedä häntä.

Pinkki, mäkin kävin tänään vaunuttelemassa siinä loskakelissä...olipas hikistä. Meidän vaunuissa pystyy ratasosan (jossa siis kantokoppa) kääntämään toistepäin ja samaten vaunun kahvan kääntään toiseen suuntaan, niin tämän avulla siis sain isot etupyörät eteen, jolloin vähän helpottaa sohjossa kävely. Ja sama juttu kun teilläkin, vauveli nukkui autuaasti kun äiti hikoili.

Mä olen kans ajatellut josko kerrankin olisi aikaa alkaa tekemään jouluvalmisteluja ajoissa kun työtkään ei haittaa, eli nyt pitäisi jo tehdä innolla ja arvatkaas vaan oonko tehnyt mitään :headwall:...no on ne nyt ainakin suunnitteluasteella, saapas nähdä kuinka tässä käy.
 
Minni Vuosi on mennyt todella nopeasti: tosiaan vuosi sitten hermoiltiin odotuspalstalla ja nyt ollaan täällä. Olen edelleen välillä todella epäuskoinen, että tämä on totta, että tuo ihana, suloinen vauva oikeasti on tuossa ja me saimme toivomamme toisen lapsen! Paljon menee aikaa pelkästään vauvan tuijottamiseen ja ihailuun. :)

Jep, jep, niin suloinen kuin vauva onkin, niin kaveri osaa pistää myös ranttaliksi. Viime yö oli kauhein ikinä: lapsi heräsi 15-30 minuutin välein itkemään. Yöt ovat menneet kahden viikon sisällä muutenkin risaisiksi, herätyksiä öisin on ollut nyt 4-5, kun aikaisemmin on ollut vain 1. Mutta viime yö oli kyllä kaikkien aikojen ennätys. En ihan tarkalleen edes tiedä mistä kinnaa: uuden oppiminenko tuon saa aikaan, vääntääkö vatsaa (on saanut nyt viikon verran maistella porkkanaa 1 tl/päivä), kutittaako ikeniä (ainakin kuolaa kamalasti ja vie kaiken suuhun järsittäväksi), onko tulossa kipeäksi vai kenties nämä kaikki yhteensä?
 
Minni...mä olen ollut tosi tyytyväinen meidän vaunuihin (Emmaljungan Nitro City), mutta niistä puuttuu just tuo yksi toivomani ominaisuus eli se "heittoaisa". Kaikki muut pillit ja viheltimet on, mutta pienten etupyörien kanssa suunnan vaihto eli isot pyörät tarvittaessa eteen ois loisto-ominaisuus. No turha enää rykiä...nyt vaan pusketaan menemään hangessä ;-)

Päikki, jaan kanssasi tuon epäuskon, että voiko tämä olla totta. Me saatiin kuin saatiinkin vauva. Välillä kyllä havahdun oikein hämmästelemään et onks toi ihana nyytti tosiaankin mun.

Mutta nyt pitäs saada se riekkuva nyytti keikautettua päiväunille..muuten on taas meillä horror-ilta tiedossa :D

Pinkkis
 
Minun pikku poikanikin jo 3 kk:)
Ihana hymyilijä, mutta vaativa sillä tavalla että on ihan sylikissa ja ihanaa sekin tavallaan on mutta en oikein muuta saa tehtyä kuin hänen kanssa oltua, yöt menee ihan kylki kyljessä :)
Päikki taisi olla kun kyseli menkoista ja hiustenlähdöstä, multakin on alkanut nyt pari viikkoa sitten lähteä tukkaa suihkun jälkeen kun kampaa on lavuaari täynnä hiuksia, toivottavasti rauhoittuu pian...
Menkat alkoi edellisten lasten kohdalla kun vauva oli n. 4 kk eli samaan aikaan kun lisäruuatkin. Vaikuttaakohan siihen ikä en tiedä, en yhtään kaipaa menkkoja...täysimetyksellä mennään vielä.
Menen joulun välipäivinä lasteni kanssa Tukholman risteilylle, sinne pääsemme ilman passia, meillä kun on tämä ahdistava huoltajuuskiista meneillään. En voi enkä halua passia hankkia nyt.
Miten te muuten olette aloitttaneet niitä lisäruokia, millä aloititte ja missä kohdassa?
 

Yhteistyössä