Äidit 40+

joo mä tiedän tete ettei yleensä tarvi yösyöttöjä, tämä lapsi vaan tekee ihan omia juttujaan.
Isommat lapseni lopettivat yösyömisen noin 4 kk iässä kun alkoi vellit ja kiinteät, tämä kun ei pulloa eikä tuttia huoli niin eipä ole yötisuttelusta luopunut. Enkä henno enkä jaksa alkaa mitään huudatus-yökouluja, toivon vielä ainakin että aika tekee tehtävänsä ja lopettaa itse ja alkaa nukkua paremmin.
En viitsi kiusata koululaisia yöhuudoilla ja kun olen yksin en sellaista apua mistään saa, enkä pidä sitä niin suurena ongelmana että lähettäisin pojan kotoa pois "unikouluun" toki olen välillä väsynyt, riippuu miten yöt menevät, vaihtelee miten tiheästi heräilee, kiusaako hampaat, tms.
Hänen kehitys on muutenkin erilaista kuin kaavan mukaan, mulla on oikein valokuva todisteena siitä että osaa seisoa tukea vasten, mikä ei kuulu 6 kk vanhan kehitykseen, ja käytännössä osaa istuakin, ja sanoo sanoja,,,,sitten taas ei käänny vieläkään mihinkään, ryömii ja pötköttää....
Lauluista vielä niin en muista minäkään kaikkia sanoja varmaan oikein, mutta ei vauva sitä huomaa, ja nauttii kovasti kun on oppinut ne tutut laulut ja sävelet.
 
Pantteri hyvä että on muitakin lällyjä äitejä, ja nämä lapset on niin yksilöllisiä, ei päde aina samat kaavat ja neuvot kuin sisaruksiin ja muihin lapsiin.
Kiva että meillä täällä aktiivista keskustelua, tänään kävin pitkällä kävelyllä ja oli mukavan keväistä mutta märkäähän tuolla on auringonpaiste korvaa kaiken =)
 
Täällä myös lälly äiti. :) Tyttö nukkuu ekaan yösyöttöön kehdossaan, mutta sitten vieressä tai välissä riippuen siitä onko parisängyssä kaksi vai yksi aikuista. Viime yönä heräsin kummalliseen tunteeseen ja kun havahduin, tajusin, että neiti oli vetäissyt tissin suuhunsa unissaan ja imi puoliunessa maitoa.

Syömisistä vielä: eilen meillä ei mennyt yksiin iltapuuron syönti. Tyttö vain parkui. Annoin siis olla. Yö olikin sitten melkoista maidottelua. Ainakin neljästi neiti halusi rinnalle. Tänään tiedossa puuron syöntiä, ei vain pidä antaa tytön päästä liian nälkäiseksi, että onnistuu.
 
Mehän voidaan perustaa lällyjen äitien kerhokin :) Meillä typy kyllä nukkuu yöt omassa sängyssään, mutta muuten olen kyllä lällyjenlälly...

Meillä on tänään ollut oikein keskustelukerho typyn kanssa. Voi tuota asian määrää mikä suusta tulee, vielä kun äiti jotakin ymmärtäisi. Viime päivinä on myös lelukaaren lelut alkaneet kiinnostamaan ja typy on tosi innoissaan kun saa ne heilumaan omalla liikeellään, juttua tulee silloinkin. Tällä viikolla ollaan myös kovasti harjoiteltu vatsallaan oloa ja pää nousee jo tosi korkealle, mutta jaksamisen kanssa on vielä tehtävä töitä. Kaipa se tämä alkava kevät saa meidät molemmat paljon virkeämmiksi.
Viikonloppuna typy oli tosi väsynyt ja nukkui älyttömän pitkät yöunet, alkaa varmaan rytmit jotenkin muuttumaan. Päivisin jaksaa sitten tosiaan olla pidempään hereillä ja leikkiä ja seurustella.
Ens viikolla meillä on sitten se kolmen kuukauden neuvola ja rokotuksia tulee aimo satsi. Jännittävää. Olen jo varustautunut supoilla, jostain luin, että voisi jo ennen rokotuksia supon laittaa. Katsotaan nyt mitä teen.

Pitäisköhän sitä lähteä ulos. Meillä on tuossa kävelymatkan päässä tuollainen kauppakeskus, josko vaikka vähän shoppailemaan.

- Siiri S ja typy 12 vkoa
 
Nyt kuulkaas tuli tenkkapoo tälle äidille. Kyselevät mua töihin tekeen osa-aikaista jo syksyllä. Olin ajatellut olla kotona ainakin vuoden loppuun. Toisaalta muutama päivä viikossa voisi olla mukavakin olla töissä. Ei liikaa stressiä ja saisi olla vauvankin kanssa. Mun pää halkeaa, kun mietin, mitä pitäisi tehdä.

Kelan oppaat ja nettisivut ei mene mun jakeluun. En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä rahaa saisin tuossa tapauksessa palkan lisäksi. Osittaista hoitorahaa huikeat 90 euroa vai koko kotihoidon tuen, koska isä hoitaisi vauvaa eikä vauva menisi siis kunnalliseen hoitoon lainkaan.

Kävin tässä kerran jo paikan päällä Kelassa selvittelemässä raha-asioita, jos olisin kokopäivätyössä ja isä hoitaisi. Oli virkailijallakin miettimistä, minkälaisesta hoitajasta on kyse, kun isä ei asu samassa taloudessa. Ehdotti jopa, että voisin palkata hänet hoitajaksi! :confused:

Oletuksena on kaikissa virallisissa tahoissa, että vanhemmat asuvat samassa taloudessa lasten kanssa paitsi jos ovat eronneet tai eroamassa. Pitänee normalisoitua ja muuttaa samaan huusholliin...Se vaan ei ole niin yksinkertaista tämän lapsimäärämme kanssa - tätä nykyä meillä on arjessamme kuusi lasta. Lisäksi vielä muut kolme ala- ja yläikäiset vierailijat.

Huoh. Pitänee ottaa uusi toivioretki Kelaan ja hämmästyttää kummastuttaa virkalijaa uudestaan.:O
 
Siiri Ihania jutteluhetkiä teillä!=) Rytmi voi ollakin muuttumassa. Oman kokemukseni mukaan se hakee uomaansa jatkuvasti. Vieläkään ei voi sanoa etukäteen kauako nukkuu päikkäreitä, meneekö puoli tuntia vai kaksi. Neuvolantäti sanoikin, että noin puolivuotiaana alkaa rytmi löytyä. Puoli vuotta tulee täyteen ensi viikolla, saapi nähdä.
 
Olen joskus muuten ajatellut, että olisi kiva nähdä teitä muita äitejä livenä. Olisiko ihan hullu ajatus miettiä tapaamista? Pitäisi vain miettiä matkat ja missä kukakin asuu ja yksityisyydensuoja näin kun ollaan kenen tahansa luettavissa.
 
tete, mun mielestä kotihoidontuen saisi kunhan lapsi ei mene päivähoitoon, Kelalle pitäis olla ihan sama kuka lasta hoitaa, äiti vai joku muu kunhan ei ole päiväkodissa tms.
Korjatkaa jos olen väärässä.
Live-tapaaminen olisi mahtavaa, en vaan tiedä miten ja missä sen toteuttaisi, kesällä jossakin puistossa tuskin kukaan kotiinsa kutsuu.........miettikää asiaa........meillä on ainakin tosi pieni kerrostaloasunto.......
 
Minulla isä hoiti kaksoset 3-vuotiaiksi ja sai heistä "hulppean" kotihoidon tuen, kun sitä lisäosaa ei saatu.Nyt saadaan paremmin yksityisen perhehoidon kuntalisää eli 300/poika. Itse maksetaan 510 euroa.

Oikein laskalla tuulella oleva Discovery. Kauheaa, kun kaikki pöly ja lika alkavat näkyä...
 
Hei

Ihana paljon juttelua täällä. Minäkään en pistä pahakseni tuota kevään tuloa. Vaikeaa on tuon tytön kanssa liikkua, kun ei vaunissa viihdy. Viime vkolla kävin ekan kerran sen kassa kaupoilla, ei ollut herkkua se reissu. Ja yleensäkin ulos, kun pääsee usein huutaa vaan ja eihän sitä sitten viitsi sinne jäädä vauvaa huudattamaan. Vatsavaivoja on taas ollut reippaasti, joten ehkä nekin vaikuttavast tuohon, että ei osaa vaunissa nukkua, kun ei nuku missään hyvin vain sylissä torkahtelee, kipujen välillä. Imeminen rinnasta on alkanut sujumaan entistä paremmin, mutta maito ei tahdo riittää :(. Joten kovasti jo odottelen niiden kiinteiden aloittamista. Toivottavsti täälläkin asuu bataattin ystävä.

Mistä olette kuulleet, että ei enään anntaisi ruokaa yöllä 6kk jälkeen??:confused:

Uuden teitokoneen hankin, (tämä vetelee viimeisiään) mutta sepä meni heti taukuu huolttoon :O ja sitä odottelen takaisin, toivottavasti toimii kun palaa...

Oivikki ja Suoma 11vko
 
Moi!

Joo..kevään myötä on herännyt meidän palsta ihanasti eloon :D

Livetapaaminen vois olla hauska...jossain julkisella paikalla tietty mihin mahtuu lauma mammoja vaunuineen ;-)

Oivikki...useissa paikoissa...ja mm. neuvolassa sanovat, että periaatteessa yli puolivuotias ei tarvitse yösyöttöjä jos iltapuuro tms maistuu. Mutta on siihenkin lievennyksiä mainittu eli esim jotkut saattavat tarvita joskus klo 4-5 aikoihin lisätankkausta. Eli huihai kaikki tuommoset ohjeet. Järki käteen ja lällyillään rauhassa. Siitähän se on lähinnä kiinni miten äiti ja isä jaksavat ne yöheräilyt. Meillä oltiin jo monta kukautta tuossa "toivotussa" rytmissä, mutta nyt on kadonnu teille tietymättömille eli yöt on katkonaisempia vaikka kiinteitä syödään. Mutta en nyt aikonut vielä olla kauhean huolestunut asiasta vaan tissitän tyttöä jos nälkäiseltä vaikuttaa...ja mikä "paheksuttavinta" niin meillä tyttö nukahtaa tissille... Lällyttelyä täälläkin siis :LOL:

Mulla on kans hirvee mietintä päällä töihin paluun suhteen. Varmuuden vuoksi haetaan kyllä hoitopaikkaa elo-syyskuusta alkaen, mutta täytyy tässä kesäna aikana miettiä miten sitten tehdään. Ihana ois jäädä tyttöä vielä hoitamaan, mutta muitakin pointteja täytyy ottaa huomioon...on vähän turhan monta epävarmuustekijää nyt horisontissa. Ei ole helppoa päättää :(

Pinkkis
 
Hei naiset!
Meillä kultakutri vetelee pitkiä päikkäreitä ulkona jo yli 3 tuntia :D Jokin aika sitten oli niin että neiti heräs heti kun vaunut pysähtyi mutta nyt on muutamana päivänä menny tosi pitkät unet, niin että äiskä on käynyt vaunuihin moneen otteeseen kurkkimassa vaikka baby-call on viritettynä. Niin punaposkisena heräilee ja ei ole häirinnyt yöunia, ainakaan toistaiseksi.

Mua hiukan harmittaa kun ollaan imetysrajoitteisia...mä nimittäin olen oppinut vaan imettämään niin sanotussa kaksosasennossa, eli vauva kainalossa. Siihen tarvitaan imetystyyny ja pienet viritykset. Lisäksi multa tulee maito niin helposti, että kultakutri on kuin linnunpoika suu auki, eikä imuote ole kovin vahva. Ollaan kokeiltu "tavallisestikin" säännöllisesti, mutta laiskan otteen vuoksi ote irtoaa ja maidot on rinnuksilla ja sohvapöydällä asti :ashamed: kun mulla on sellaset suihkutissit. Ei mua muuten kamalasti harmita, mutta hiukan aina jännittää lähteä liikenteeseen kun se reissussa imettäminen ei käy niin vain. Ja nyt tyttö alkaa olla niin pitkä että jaloilla on ahdasta ja tulee sohvan selkänoja vastaan. Olen sit kokeillu kotona muutaman kerran makuullaan (mulla on pienet tisut) ja ihme kumma olen onnistunut ja tyttö tykkää kölliä. Mutta siis tuo tavallinen asento ei suju, ja kaikki sitä mulle tuputtaa ja ihmettelee että VIELÄKÖ sä imetät tolla tyylillä. :( Kyllä tyttö hyvin ruokaa saa, vaikkakin viime viikon huvikseen ylimääräinen punnitus ei näyttänyt kuin 30 g enemmän kuin kaksi viikkoa aiemmin. Se oli mulle tosi yllätys sillä vaatteet on jääneet pieneksi ja luulin että painoa olis tullut paljonkin. No, iloinen ja tyytyväinen ja reipas tyttö ja terveyssisaren mielestä ei syytä huoleen. 29. 3. olis sitten 3 kk tarkastus, ja siihen mennessä on toivottavasti vähän enemmän grammoja vaa'alla. Ainakin ruokaa tarjoon aina kun vaan on mahdollista eli tyttö saa niin paljon syödä kuin viitsii. Mutta ei meidän likka juuri huutele ruuan perään, onkohan jatkossakin noin kärsivällinen tyyppi ;)

Meillä edelleen on noi mahallaan makuutukset aika lyhykäisiä. Tyttö ei juuri viihdy vaikka hienosti nostaa päätä ja rintakehää, mutta kestävyydessä olis harjottelemista. Tässäkin ollaan taas samoilla linjoilla Siiri :) Leikkii selällään innoissaan ja ottaa jo leluja ja helistääkin pitkät pätkät itse, mutta kääntymishaluja ei ole havaittavissa. :) Tyttö satsaa hienomotoriikan kehittämiseen ;)-.

Ai niin hauska juttu, mies levitti pihalle hiekkaa että mun olis kiva lähteä vaunulenkille. Mies ihmetteli tuoksua...hän levitti sellasta kissanhiekkaa jossa on joku hajuste eli meillä on nyt parfymoitu piha :LOL:

Tällaiset pikakuulumiset täältä
lämpimin terveisin lokakuu ja kultakutri (huomenna 12 vkoa)
 
Tervehdys täältäkin. Siiri ja typy kotiutuivat juuri ostosretkeltä. Nyt on kaukaloon sopivat matkarattaat ja matkasänky (kaverilta saatu) auton takakontissa eli enää ei puutu kuin matka :)

Meidän typy onkin keksinyt oivan tavan "kääntyä". Heittelee jalkojaan samaan suuntaan niin oivasti kääntyy "akselinsa" ympäri. Muutaman kerran yöllä syömään herätessä typyn pää on ollut sängyn jalkopäätä kohti. Aika hauskaa. Kyljelleen kääntyy myös noin jalkoja heittämällä ja tänään köllötellessämme vierekkäin sängyllä, hän vahingossa kääntyi vatsalleen saakka. Mutta aivan vahingossa ja auttamassa varmaan oli se, että oli vähän alamäkeä kun äippä makas vieressä. Tuo lapsen jokellus on kyllä ihanaa. Nytkin typy makaa leikkimatollaan ja käskee lelujaan. Kas kun eivät vielä vastaa. Meillä ei vielä otetaan lelua omaan käteen ja jos sen siihen laittaa niin mitään ei osaa sillä tehdä, reppana.
Meilläkin on ens viikolla neuvola, katsotaan onko kultakutri tissimaidolla kasvanut enemmän kuin meidän tuttlelityttö (nyt viimeisen kuukauden siis täysin korvikeruokittu).

Mä olen kyllä NIIN onnellinen tuosta auringonpaisteesta ettei hyvä tosikaan. Vielä kun tosiaan pääsis tuosta pihasta liikkeelle :) Täytyyköhän hakea hajusteellista kissanhiekkaa.

t. Siiri ja typy 12 vkoa
 
Nopeasti vaan kirjotan sillä, tyttö tuolla heräilee ja kakat on housussa hajusta päätellen :)

Eilen onnisutui ensimmäisen kerran vaunuttelu ilman huutoa, tyttö nukahti, kun lähdetiin (oli valvottanut) ja heräsi, kun tulitiin pois.

Vatsalla olo on täälläkin edelleen ikävää, vauvahieronnassa alkoi kova pru, kun vatsalle käännyttiin, vaikka siihen asti tykkäsi.

Pinkki aha siis sellasia ohjeita on sitten odotettavissa, me ollaan käyty neuvolassa vasta kaksi kertaa. Seuraavalla kerralla rokotteita tiedossa Kääk!

Siiri mitkä matkset ostit? Ja ei kun matkalle, minne teksi mieli lähteä?

Oivikki ja Suoma
 
lokakuu imetystyylistä, meillä onnistuu imetys vain imetystyynyllä minä istuma-asennossa ja tyttö sen päällä kyljellään minun edessä, niin kaikki kyselevät olenko koeillut sitä ja tätä asentoa :), kotoa poissa annan pullosta, kun ei tuo imetys reissussa näin ollen toimi.
 
Gracon halvimmat rattaat ostin, niin saan tuon turvakaukalon siihen sujautettua nyt kun vielä on enemmän vaatetta päällä, kesällä aattelin sitten sujauttaa vaan tytsyn sinne rattaisiin. Kokeilinkin jo ruokakaupassa ja hyvin kulkevat. Ihana, kun ei tartte kantaa kaukaloa, johan mä kohta voisin tällä menolla johonkin fitness-kisoihin osallistua :) Autolla liikkuessa nuo Emmaljungan rattaat on kyllä ihan liian kömpelöt, vaikka pitkänmatkantyöntelyyn ovatkin oivat. Matkalle olis ihana lähteä, mutta tänä kesänä taidetaan tyytyä ihan vaan kotimaanmatkailuun. Jollei sitten innostuta Tallinnasta tai Pietarista...
Täytyy tuota talouspuoltakin tässä katsella. Samoin kuin Pinkillä, meilläkin on horisontissa niin monta epävarmuustekijää, että ei äitiyspäivärahoilla paljon matkustella ja töihinpaluukin voi olla edessä aiemmin kuin haluaisin... (onneksi siihen nyt vielä kuitenkin on aikaa).

Ihanaa oivikki, että teillä vaunuttelu sujui. Siitä se lähtee.

- Siiri (kesken siivouksen, huomenna tulee vieraita)
 
Viimeksi muokattu:
Hei taas. Niin meillä tyttö ei ota tuttia eikä tuttipulloa. Tosin pulloa on kokeiltu vaan pari kertaa. Tuttia sen sijaan tyrkytetään joka päivä. Siiri, meilläkin on ollut tosi puhelias päivä tänään! Tyttö innostui etenkin illalla jokeltamaan ihan tauotta. Ihanaa! Monta viikkoa on ollut aika hiljaa vaikka ensimmäiset jokeltelut oli jo aikaa sitten. Nyt unta kaaliin, tyttö tuhisee jo tuossa vieressä omassa sängyssään. Terveisin Lokakuu
 
Siiri minäkin olen noita samoja matkarattaita katsonut, mutta en vielä hankkinut, kun minulla on vaunujen alustassa kaukalolle adabterit, mutta tyttö ei viihdy kaukalossakaan hyvin. Ajattelin, että jos tottuu vaunuihin, niin voisi sitten matkarattaissakin viihtyä paremmin kuin kaukalossa, kun käydään lääkärissä tai asioilla. Juu toivottavasti alkaa tosiaan tuo vaunuilu vähitellen sujua.

lokakuu täällä meni monta viikkoa, ennenkuin oppi tuttiin ja useita eri malleja kävin läpi, nyt on oppinut yhtä mallia imemään niin, että hetken jo pysyy suussa ilman pitämistä. Eihän se haittaa vaikka ei teillä tuttia tai pulloa syötäiskään. Myös pullotutin löytäminen oli aikamoista kokeilua, viimen alkoi sujua pullosyöminen mam tuttin koko 1 ja avent pulloon yhdistelmällä (ja nyt uutena tommy tipee pullolla ja tutilla). Aventin tutti oli liian pitkä ja man pullossa ei taas saa maitoa lämmitetyksi vesihauteessa.
 
Vauveliini on tänään 7 kk vanha, ja loppuviikosta tulivat näkyviin molemmat alaetuhampaat,
vihdoin ja viimein, monen kuukauden kuolaamisen ja ikenien tuskan jälkeen, nyt maistuu ruoka ja on jotenkin iloinen ja helpottunut vauva, naureskelee vaan. Ja juttelee ja kähisee ja hihkuu riemusta.
 
Eipä ole tullut pitkilleen kirjoiteltua, en meinannut muistaa enää tunnareitakaan. Lueskellut olen kuitenkin teidän juttua useasti, mukavaa että porukkaa on karttunut lisää.

Onnea vauvatoiveen vaaville hampujen johdosta :). Meidän jässikälle ekoja pukkasi jo 4,5 kk iässä. Nyt kun poju on 8,5 kk suussa komeilee 8 ihan hyvän kokoista hammasta, neljä molemmissa leuoissa. Tekee imetyksestä toisinaan haastavaa, mutta kun se tissi on toiselle kuitenkin vielä niin tärkeä niin enpä ole vielä ruvennut mitenkään vieroittelemaankaan. Ei poika tissillä varsinaisesti pureksi, mutta toisinaan imuote on semmoinen että hampaat painaa ikävästi tai sitten päästäessään tissin suusta sillain ilkeesti vetää hampailla siitä nännistä vielä viimetteeks, auts!

8 kk neuvolassa pojulla oli mittaa 70 cm (venytettiin vähän että tähänkin päästiin :p) ja painoa 8335 g. Sipponen kaveri, mutta omalla käyrällään silti aika kivasti etenee. Täälläpäin säästetään, jos ei ole mitään kummempaa niin 8 kk jälkeen seuraava neuvolakäynti on vasta vuoden vanhana. Meillä kun on tuossa painossa vähän tarkkailemista niin päästään myös 10 kk neuvolaan. Välillä ei voi kun ihmetellä näitä "säästöjä", hohhoijaa...

Tänään viedään viimeistä äitiyslomapäivää, kun isä pitää ne 12 viimestä päivää. Voi apua jos nyt oikeesti pitäis lähteä töihin! Poju osaa nousta istumaan itse ja ryömii, hiukan hakee konttausta matolla liikkuessaan ja pyrkii nousemaan seisomaan. Millään en kyllä raaskisi mihinkään päivähoitoon vielä viedä, varsinkin kun vauveli on kovasti mun perään tällä hetkellä. Oon menossa takaisin töihin kun poika täyttää 2 vuotta, lieneekö se sitten yhtään helpompaa... Vähän oon etukäteen säästellyt tulevaa varten kun eihän talovellainen (tai ei varmaan moni muukaan) pelkällä kotihoidontuella elä, että hyviä halvalla kituutteluvinkkejä vastaanotetaan ilomielin.

Mukavia kevätpäiviä kaikille mammoille &vauveleille!
 
Täällä neiti täytti eilen puoli vuotta. Isoveli jo suri, että pian ei enää ole vauva, vaan viisivuotias riiviö. :)

Viikonlopun aikana loppui yösyöminen. Ekana yönä vähän känisi ja ähelsi muutaman kerran, mutta tutilla nukahti. Kolmantena jo nukkui noin viiteen, jolloin maidotteli. Viime yö meni nukkuessa myöskin viiteen, mutta tutilla nukahti ja nukkui puoli kasiin. Toivottavasti sama meno jatkuu.

Olen edelleen ihan hurahtanut tyttöön. Tekisi mieli ostaa usein uusia vaatteita. Olen kuitenkin pitänyt järjen päässä ja ostanut kirppariltakin "uusia". Tuntuu, että neiti kasvaa sellaista vauhtia, että vaatteet jäävät yhtenään pieniksi. Äitiyspakkauksen vaatteista suurin osa on auttamattoman pieniä. Tykkäisin pitää siinä tullutta kevyttoppapukua, mutta on sekin leveyssuunnassa ahdas. Ostinkin sellaisen ulkoilupuvun (ei kylläkään ollut Travallea tai Reimaa ja Ticketiä, mistä monet kinaavat tuolla mitäs nytissä:D )

Liikkumisen riemu etenee. Kääntymällä vatsalleen ja selälleen pääsee etenemään ilmeisen hyvin. Välillä pitää vähän parahtaa, kun on jäänyt jumiin johonkin tai muuten vaan alkaa kyllästyttää. Sitterikin on vielä hyvä paikka leikkiä.

Ootteko te muut saaneet Liberolta sellaisen ampiaisen? Meillä se on ehdoton ykkönen. Sille jutellaan kovaäänisesti, sitä komennetaan ja sille murahdellaan. Tuo murahtelu varsinkin on uusi juttu ja varsin huvittavan kuuloista. Isosisko jo sanoi, että ampparia ei varsinkaan viikonloppuaamuisin tai kun muuten haluaa hiljaisuutta, saa antaa vauvalle, koska meteli on kova, kun selvittää sille kaikkea.

Samalla kun ihmettelen tätä ihanan helppoa vauvaa ja vauvanhoitoa, suren sitä, että en muista isojen lasten vauva-ajasta juuri mitään. Olikohan sitä niin päivät täynnä hommaa, kun lapsia oli neljä, että vauva meni siinä sivussa? Onneksi olen kirjoittanut heistä vauvapäiväkirjaa. Sitä lukiessa saa monet naurut.
 
Moikka pitkästä aikaa! :)

@siiri Lykkyä tykö! :)
Meillä kävi ekan rokotuksen kanssa niin "hyvä tuuri" että naperolla oli nälkä. Sillä hetkellä kun astuimme hoitsun huoneeseen hän pisti huutamaan kurkku suorana. Elikkä huutoa oli jo ennen piikkiä - ja tiesin että 2 min myöhemmin heti kun pullon tutti on suussa niin on taas rauha maassa. Puh. ;-)

@tete Vauvapäiväkirja! Sellaista olisi pitänyt pitää. Tosi hyvä idea! :)

Täällä on Christian (7 kk 3 vko) juuri aloittamassa päikkäriin menemistä. Kun hän herää aamunokosilta menemme toista kertaa moikkaamaan muita kersoja. Eilinen meni lähinnä vanhempien jutellessa pedagogien kanssa sillä aikaa kun napero nukkui. Herättyään hän ihmetteli suurin silmin kaikkia vieraita ihmisiä ja söi lautasellisen hernekeittoa. Hyvinhän se meni :)

:)
ninni
 
Noniin, itkuhan siitä tuli, molemmista pistoksista ihan yhtä suuri poru. Äkkiä se kuitenkin unohtui, maidolla tuli uni ja kotona herätessä tallella oli oma iloinen tyttöni :)
3kk mitat: 6140g ja 61 cm (lokakuulle tiedoksi ;) ). Kammottavaa miten nopeasti ne kasvavat. Meillä on aika hauska tilanne, kun meillä ei ole oikeastaan ollenkaan 62 cm bodyja/paitoja... pienemmät on menneet tähän asti ja nyt niitä on enää turha ostaa. Isompia on kyllä. Itse en ole kauheasti vaatteita edes ostanut (hieman kirpulta ja huuto.netistä, uutena en mitään). Kaikki meidän neidin vaatteet on saatuja, sekä uusia että käytettyjä. Kesäksi haluan ehdottomasti ostaa itse vaatteita, nyt kun jo tietää millaisia on kiva pukea päälle. Ainoa mikä vahän ahdistaa on nuo värit, tuntuu ettei tytöille oikein ole kuin vaaleanpunaista/pinkkiä ja se ei oikein tähän äitiin nappaa. Pojille olis kaikkee ihanaa limeä ja turkoosia... täytyykin ruveta miettiin minkä kanssa tuota turkoosia tytölle yhdistäisi. Onko vinkkejä?

- Siiri ja typy
 

Yhteistyössä