äidit vm. -74

Hei

Voi Minzkuli, megahalaus :hug: sinulle.

Minana (ja muut odottavat), kiva että kaikki sujunut hyvin. Minustakaan ei tunnu, että olisi liian vanha tähän puuhaan. Ihana on seurata miten 2-vuotias alkaa ottamaan kontaktia ikäisiinsä ja miten kohta 6 kk vanha kierii ja pyrkii eteenpäin (vaikka toistaiseksi vain kierimällä).

Odotusajan pahoinvoinnista pakko mainita, että raskaudet olivat erilaiset, kun jälkimmäisen kanssa vessanpönttö tuli paljon tutummaksi kuin ekan kanssa. Myös naama kukki pahemmin kuin edes murkkuikäisenä, joten hormonit hyrräsivät oikein kybällä. Vauveli on ihana palkinto raskausajan vaivojen jälkeen.

Ihanan aurinkoista päivää kaikille!
 
Hei! Minulla on kaksi poikaa 4/04 ja 7/05 ja masuasukki, jonka LA on 27.10. Hyvin on odotus mennyt, pojat odottavat kovasti uutta tulokasta :heart: Ensi viikolla rakenneultra, jos saisi vaikka kurkattua, kumpi on tulossa :)
 
Viimeksi muokattu:
Täällä yksi äiti -74, minulla lapset 5/08 ja 7/09 ja vielä olisi yksi kovasti toiveissa.
Ajattelin jo että nyt alan olemaan liian 'vanha' tähän touhuun, vaikka ei nuo kaksi aikaisempaakaan ole kovin nuorena tullut. Ihana huomata, että on muitakin jotka vielä lisääntyvät ;)
Vähän kyllä mietityttää oma jaksaminen kun olisi kaikilla lapsilla aika pieni ikäero jos se kolmas kohta suotaisiin.
 
minä myös vm 74 ja uunituore kuukaudenikäisen tytön äiti :) Meillä myös tätä pikkuihmettä odotettiin reilu kolme vuotta, ja nyt sitten eletään täyttä vauva-arkea..

Minzkuli, oon tosi pahoillani.. :hug:

Raskaana oleville peukut pystyssä, että kaikki menee loppuun asti hyvin!
 
Täällä myös vm-74 ja ensimmäistä odotan. Lapsesta haaveiltu vuodesta 2003 lähtien.
Minun sairaudestani johtuvasta lapsettomuudesta ei aikaisemmin ole onnistanut.
Yritimme ensin 2v luomusti, ei mitään.
2 inseminaatiota, ei tulosta.
2009 todettiin endometrioosi, paha sellainen. Leikkauksella poistettiin vasen munasarja torvineen. Oikeaa munasarjaakin operoitiin ja munatorvi poistettiin. Mitään toiveita raskautua luomusti tuon leikkauksen jälkeen ei siis ollut. Lääkäri varasi meille ajan koeputkihedelmöitykseen.
1. IVF, nega, OYS
2. IVF, nega, OYS
2. IVF:n PAS, nega, OYS
3. IVF Väestöliitossa: 17.6 siirrettiin 2 TOP-luokan alkiota ja sain elämäni ensimmäisen plussan kotitestillä 29.6.
Tuota riemua ei kestänyt pitkään kun 1.7 alkoi vuoto. Samana päivänä tehty veritesti näytti arvoa 43 ja lääkäri arveli olleen kemiallinen raskaus tai aikainen keskenmeno. Tuota vuotoa kesti 4pv.
Jotenkin minulla vain oli sellainen tunne, että sisälläni kasvaa uutta elämää, sanoi se lääkäri mitä hyvänsä.
8.7 hCG-arvo oli noussut 194:ään, mutta edelleenkin liian matala.
Minulle varattiin vielä 1 aika veritestiin ja se oli nyt 14.7 ja kappas vaan hCG-arvo olikin pompsahtanut 1168:aan.
Lääkärikään ei enää osannut sanoa mitään, vaan varasi minulle varhaisultra-ajan 25.7.

Sintu74 ja masukki 6+3
 
Viimeksi muokattu:
Keskenmenoko?!

Yöllä klo 1 aikaan kävin pissalla, pönttöön lorahti verta... ei mitenkään paljon, mutta tarpeeksi jotta sen huomasin. Paperiin pyyhkiessä ihan verenpunaista. Laitoin siteen.
Kun seuraavan kerran heräsin klo 8 aikaan ja kävin vessassa, ei siteeseen ollut tullut mitään... pönttöön ei näkynyt eikä tuntunutkaan lorahtavan verta, mutta paperiin jäi kun pyyhin, ihan punaista verta... ei hyytymiä tms.
Minulla ei ole ollut mitään isompia vatsakipuja, mistä voisi päätellä keskenmenoa. Sellaista menkkamaista juilimista on kyllä ollut jo sen 3:n viikon ajan.
Yöllä huomasin sellaisenkin asian, että rinnat ovat entistä aremmat.
Mitähän tämä vuoto nyt mahtaa olla?! Huolestuttaa... : /

Sintu74 & masukki 6+4
 
Voi Sintu, täällä kaikki sormet ristissä ja peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin! :heart: :hug:

Mulla on nyt ihana nyytti sylissä. Meidän potra poika syntyi 5 päivää yliaikaisena 28.6. Synnytys oli suht helppo ja nyt vietetään aivan ihanaa vauva-arkea. :heart:

Mitäs teille muille kuuluu?

Leenuliinukka
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
Onnittelut Lenuliinukka!

Minulla on menossa viikko 23+2. Maha on iso ja vointi hyvä.
Helteitä odotan palaavaksi, jotta pääsee rannalle löhöilemään..
Huomenna olisi tarkoituksena käydä keräämässä mustikoita. Itikoita saattaa olla riesaksi asti.
Meille on siis neljäs lapsi tulossa. Uneni mukaan olisi tulossa poika. Sitten ollaan neljän pojan vanhemmat :D

Trallaa
 
Voi Sintu, täällä kaikki sormet ristissä ja peukut pystyssä, että kaikki menee hyvin! :heart: :hug:

Mulla on nyt ihana nyytti sylissä. Meidän potra poika syntyi 5 päivää yliaikaisena 28.6. Synnytys oli suht helppo ja nyt vietetään aivan ihanaa vauva-arkea. :heart:

Mitäs teille muille kuuluu?

Leenuliinukka
Onnittelut pikku prinssistä! :flower:
 
Sintu74 Mikä on tilanne?

Minulla on itselläni takana kaksi keskenmenoa. Yksi alkuraskauden ja yksi keskiraskauden.
Tässä raskaudessa on ruvennut painamaan keskiraskauden keskenmeno ja lääkkeillä käynnistetty synnytys. Olen nähnyt siitä useasti unta.

Trallaa
 
Kiva kuulla, Sintu! :heart: Nyt vaan paljon tarrasukkia matkaan. Raportoithan aina välillä tänne, miten odotus sujuu?

Mites kaikki muut odottajat? Miten sujuu raskaus?

Ja onnea prinsessasta kielovanamolle! :flower:

Leenuliinukka
 
Heips, täällä ilmoittautuu yksi -74.
Meillä lapset ovat syntyneet -99/12, -06/03 ja masuasukin suunniteltu sectio päivä 1.8.11.
En koe olevani ollenkaan liian vanha, nyt elämän kokemusta on kertynyt sen verran enemmän, että osaan ottaa asiat rauhallisemmin. Toki jännittää onko vauvalla kaikki hyvin ja kuinka toivun leikkauksesta.
Tsemppiä kaikille muillekin äideille.
 
Olen ilmottautunnu jo tuolla alussa joukkoon mahtavaan!!:wave:Täälläkin vielä kovasti yritystä käynnissä..
Tsemppiä kaikille odottajille ja Onnea pikkuisille nyyteille!!:heart:
 
Viimeksi muokattu:
Täällä myös -74 äippä. Neljä lasta ja mies. Lapset 2/01, 2/04 sekä kaksoset 12/10. Miehen kanssa ajateltiin kokeilla vielä vuosi sitten tuota kolmatta lasta niin tulikin tuplat, tyttö ja poika. Rankkaa on vauvaperheen elämä, varhaisteinin sekä koulunsa aloittavan ekaluokkalaisen kanssa. Yöunet tuntuu olevan muisto vain. Kummasti sitä jaksaa kun on pakko. Nyt kauhulla odotellaan kaksosten (7kk) liikkeelle lähtöä :D. Isommat ovat vauvojen lumossa, hoitavat ja auttavat mukavasti.

Odottajille tsemppiä ja voimia.
 

Yhteistyössä