Äiti ei tiedä mitä tekisi...

Olen sekaisin ja tekisi mieleni itkeä. En tiedä käykö kukaan muu tällaista lävitse mielessään ennen lapsen päivähoidon aloittamista mutta itselläni on todella vaikeaa päätellä mikä olisi oikein...

Tilanne on siis se, että ihanainen tyttäreni on nyt 1v ja 9kk. Hän on aina ollut aika ujo ja kärsi kovasta eroahdistuksesta ollessaan 8-9kk. Tyttö rakastaa syliä ja halia ja on enemmänkin rauhallinen ja tutkiva luonne kuin vilkas menijä. Hän tykkää piirtää ja muovailla sormivärejä kun muut juoksevat ja kiipeilevät ympäriinsä. Käymmä n. kerran viikossa avoimessa päiväkodissa jossa tytöllä menee ensin n. 30-60min sylissä katsellessa muita lapsia ja sitten vasta kovien rohkaisujen jälkeen hän uskaltaa edes hakea lelun lattialta. Toisten lasten vieressä tulee itku, samoin kun lelu viedään kädestä. Äidin sydän itkee verta kun suu kääntyy mutruun ja elämä romahtaa pienellä. Jos ympärillä on rauhallisia lapsia, tyttö on paljon rohkeampi ja menee leikkimään itsekseen mutta heti jos mukaan tlee yhtään riehuvampi ja äänekkäämpi lapsi, tyttö kiipeää äidin syliin. Olen antanut tytön olla tuolla niin paljon sylissä kuin on ollut tarpeen. Itse olen sosiaalinen ja juttelen toisten äitien ja lasten kanssa. Luonne onkin enemmän isältä perittyä. Kotona tyttö on iloinen ja nauraa ja puhuu mutta muiden lasten seurassa sulkeutuu aivan täysin ja kuin vetoketju vedettäisiin suun eteen, mitään ei kuulu.

Nyt tilanne on se, että minulle ehkä tarjotaan paikkaa josta olen unelmoinut monta vuotta. Oma äitini on hoitanut tyttöä n. 2-4 päivänä viikossa minun opiskellessani mutta kokopäiväiseksi hän ei voi/halua ryhtyä. Rahallisesti ei ole mahdollista että mieheni jäisi kotiin koska palkkani olisi niin paljon hänen palkkaansa pienempi. Joten edessä olisi hoitoon meno. Ja sen takia äidiltä menee yöunet ja pää sekaisin kun yritän miettiä mikä olisi parasta meille kaikille. Rahallisesti on jo nyt tiukkaa, saati kun kuntalisä poistuu kodinhoidontuesta muutaman kuukauden kuluttua. Hoitoonmeno olisi siis edessä joka tapauksessa ensi syksynä. Minut on vedetty kahtia; toinen puoli sanoo, että lapsi selviää kyllä koska yksikään lapsi ei siitä traumoja ole saanut ja että tämä on mahdollisuus joka ei välttämättä toteudu usein. Toinen puoli sanoo että kukaan äiti ei voi jättää tällaista tapausta hoitoon ja mennä töihin. Vaihtoehtona olemme myös pähkäilleet osapäivähoitoa eli mieheni lyhentäisi tuntejaan ja tyttö olisi vain osa aikaa päivästä hoidossa (JOS työnantaja siihen suostuu....)...

Joten kertokaa kiltit tarnoitanne omista kokemuksista, varsinkin jos lapsi on samantyyppinen.... :'( :'(

 

Varmasti vaikeaa tuollaisessa tilanteessa kun lapsi on kova tarrautuja. Meillä poika on ollut hieman samanlainen, mut ei ehkä ihan noin tarrautuva. Nyt on 4v ja vieläkään ei jää kerhoon tai muskariin ilman mua ja jouduttiinkin lopettamaan koko muskari vaikka oltiin käyty siellä jo 2,5v. Kun olette kerhossa niin menetkö itse lattialle istumaan ja kannustat lastasi leikkimään? Kannattaa ainakin yrittää saada enin sylittely pois ja kannustaa leikkiin. Jos päätät mennä töihin, mikä on ihan ok niin teidän tapauksessa ainakin pph olis oiva vaihtoehto koska on rauhallisuudesta pitävä lapsi. Mä lähen kuukauden päästä töihin oikeastaan pojan takia koska hänen on pakko sosiaalistua ennemmin tai myöhemmin ja nyt kumminkin 4v niin hiljalleen alan sopeuttamaan. On aika hitaasti lämpenevää sorttia niin on pakko aloittaa sopeuttaminen nyt esim.eskaria ajatellen. Aloitetaan pph:lla ja sit siirtyvät päikkäriin ellei löydy uutta pph:ta kun tää jolle menee ei voi elokuussa enää ottaa mun lapsia. Kuopus on vasta 1v kun siis menee esikoisen kans hoitoon. En kyllä toisaalta usko, että lisävirikkeetkään auttaa sun lasta mut kumminkin jossain vaiheessa lapsesi on päästettävä irti. Jos voisit jäädä osittaiselle hoitovapaalle eli tekisit enintään 30h/viikossa niin siten ei olis ihan niin pitkiä päiviä. Eikä se ajankaan kanssa välttämättä helpota, meinaan jos jäät kotiin, etkä mene töihin. Meillä ainakaan ei ole helpottanu, mut toki muutenkin aina uusi paikka on lapsen mielestä kammottava ja vaatii aikaa sopeutua. Sun ei auta kun pähkäillä ite oma tilanteesi, mut teit miten vaan niin kovasti tsemppiä valintaan.

 

Olisiko mahdollista saada hoitaja kotiin? Olisiko kyseessä vakituinen paikka? Jollei vakituinen, jättäisin väliin ja harmittelisin kun kaikki tapahtuu samaan aikaan. Ehkä sellainen unelmatyö löytyy myöhemminkin.
Jos vakituinen paikka, neuvottelisin lyhennetyn työpäivän tai työviikon.
Voisiko miehesi jäädä vuorotteluvapaalle? Silloin tulot huomattavasti suuremmat kuin kotihoidontuella.

 

Oma tyttö 1 v 3 kk reipaasti menee mukaan leikkeihin, mutta äiti on silti tärkeä. Itselleni tarjottiin hyvää työpaikka (ei ihan unelma, mutta melkein!) 50 % työajalla, mutta kieltäydyin kuitenkin; tällä hetkellä perhe menee edelle. Itselläni kyllä on vakituinen työpaikka odottamassa jos niin haluan eli sikäli eri tilanne. Jotenkin kuitenkin luotan, että elämä kantaa ja asiat järjestyvät vaikka olisin kotona enemmänkin kuin 3 vuotta. Loppujen lopuksi itse tietää mikä omalle kohdalle sopii parhaiten Uskon, että oikea ratkaisu löytyy varmasti. Voimia päätöksen tekoon mesikukka!

 

Kiitos kaikille vastanneille. Osa-aika työtä tuosta tuskin tulee saamaan nimittäin nimenomaan kokopäiväistä ovat vailla. Vuorotteluvapaaseen sen sijaan miehen työnantaja ei tule suostumaan, se on aivan vissi. Paikka olisi vakituinen ja siinä mielessä special että ensi syksynä osasto muuttaisi ihan asuinpaikkamme viereen joten työmatka lyhentyisi huomattavasti.

Mutta eilen sain päätöksiä tehtyä siihen asti että päätin, että jos mieheni ei saa lyhennettyä päiväänsä ja sitä kautta tyttöä vain puolipäivähoitoon, en ota paikkaa. Ja jos kyllä, niin sitten otan. Mikäli siis edes saisin

Itsekin asennoiduin siihen, että kun lapsi tulee, olen kotona sen 3 vuotta ja suoritan opiskelut rauhasa loppuun jne. Mutta elämä kun ei todella mene suunnitelmien mukaan. Sen takia ehkä osaltaan päätös on hirmu vaikea.

 

Mukava kuulla, että olet tehnyt jotain päätöksiä; sekin helpottaa jo kovasti. Totta tuokin mitä sanoit, että elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Eiköhän sen ole meistä jokainen jollain tapaa omalla kohdallaan kokenut. Ennen tyttären syntymää olin ihan varma että menen töihin heti vanhempain vapaan loputtua, mutta niinpä vain muuttui mieli matkan varrella niinkuin on onneksi muuttunut monesta muustakin asiasta; asiat ovat jotenkin löytäneet oman paikkansa ja tärkeysjärjestyksensä. Pienen suloisen prinssessan myötä moni asia on muuttunut, mutta niinhän sen kai pitää mennäkin. Ihmettelisin jos elämä olisi säilynyt ennallaan.

Toivotaan, että miehellesi tarjoutuu tilaisuus tehdä lyhyempää päivää ja pääset unelmiesi työpaikkaan. Ja jos niin ei käykään niin uskon, ettei kadu päätöstäsi jäädä kotiin tyttäresi kanssa ja tulevaisuus tuo kuitenkin eteesi uuden unelmiesi työpaikan

 

mä en ainakaan suosittelisi kotiin hoitajaa tai ainakaan pitämään tyttöä vaan kotona vielä pitkään.joa kerran on noin kiinni ym niin ei varmaan ole paljon ollut hoidossa sukulaisilla tms?oikeesti,lapsi tarttee myös eroa vanhemmistaan...täytyy saada mahis olla muiden lasten kanssa myös yksin ja oppia muiden tapoja,leikkimään yhdesä ym,oppimaan ettei se ole pelottavaa vaain kivaa =)

mä kyllä ymmärrän,sun tyttö niin pienikin vielä =) mutta silti,mä uskon että jos tyttös menis hoitoon niin muutaman viikon päästä olis rohkeempi likka ja paljon kamuja,juoksis karkuun ku haet kotiin

mun poika kans aika arka tossa hoitoon jäämisessa,vilkas muuten mut lukkoon menee kun äiti lähtee..oli silti alle 2 v hoidossa muutaman viikon mun veljen tyttöystävällä ja alku oli rankka,sitte oli ihan onnissaan =) ja ollu anopilla yökylässä,nyt reilu 2 v siis.ja on alkanu sopeutumaan siiihen et äiti ja isi tulee takas kyllä...mut onse itelle kamala paikka,mulla kans eeesä pitkä harjottelujakso,syksyllä tosin vasta mut siiitä alkaa sit tulla harjotteluja vähän väliä,nuorempi vast 7kk nyt :'(

mut toivottavasti saatte hyvän ratkasun =) mä ainaki kadun etten oo alusta asti totuttanu poikaa hoitoon,välillä mummolle,tädille ym...et siitä olis tullu sellanen normaali kiva juttu..toki toi vieraalle menminen on vielä bvaikeampaa...

 

Kyllä tyttö on ollut jo ihan 5 viikkoisesta asti yön yli hoidossa (oli koliikkilapsi ja vanhemmat tarvitsi unta...) joten ei ihan kylmiltään lähdetä. Mummin kanssa ollut paljon omien opintojeni jatkuessa joten on ollut koko päivänkin erossa äidistä ja kerran niinkin että olin koko päivän reissussa ja tulin vasta kun oli jo nukkumassa ettei nähnyt koko päivänä. Ei tällaisella ole ollut mitään vaikutusta. Ja jos mummille saisikin hoitoon, ei olisi huolen häivää. Mutta äitini ei halua sitoutua 9 tunniksi joka päivä tytön hoitoon. Joka sekin on ymmärrettävää.

Hyvinä uutisina on se, että mieheni työnantaja suostui lyhyempään päivään =) Nyt vain jännityksellä odottamaan miten käy tämän kaiken keskellä

 

Onpa aika hanka tilanne, mutta jos mummo on hoitanut muutaman
päivän viikossa niin eikö esim. eikö esim. 3 pv hoidossa ja 2 pvmummolla onnistuisi hoidon suhteen.
Meillä poika on ollut hoidossa 1.10.2007 alkaen vaarilla ja oli vuoden ikäinen. Itse olen tehnyt pidempääkin päivää välillä.
Sinun nyt kannattaa ottaa se unelmien työpaikka vastaan ja ajatella itseäsikin.
Oletko kenties ajatellut perhepäivähoitoa, jossa on muutama lapsi.
Aina hoitopaikkaan voi etukäteen harjoitella. Soita ja ota selvää.
Meillä poika menee päiväkotiin 1.9.2008 alkaen.
Voit laittaaa yksityisviestiä, jos haluta jutella enemmän.

 

Meidän tyttö joka on tällähetkellä jo melkein 4v oli tuossa iässä melkein samanlainen. Menimme melkein mihin vaan mummolaa ja ruokakuppaa lukuunottamatta hän vierasti todella paljon. Jos yritin laskea pois sylistä itku tuli ja mikään muu ei auttanut paitsi syli. Töihin menin tytön ollessa hieman alle 2v mutta koska tein ainoastaan osa-aikasta työtä mummu hoiti tyttöä. Pikkusiskon hän sai ollessaan noin 2,5v. Vierastaminen loppui ihan yhtäkkiä noin kahden vanhana. Nyt tyttö käy itsenäisessä kerhossa ja on mennyt sinne aina mielellään. Myös hoitoon on mennyt lähes aina mielellään johtuu tietysti siitä että teen yhä osaaikaista työtä ja hoitoon lähteminen ei ole jokapäiväinen juttu. Uskon että tuo on ohimenevää. Tyttömme on edelleen rauhallinen, mutta kavereista on tullut todella tärkeitä.

 

Meillä on kans ollut TOSI ujo tyttö, kunnes on nyt 2v täytettyään yhtäkkiä rohkaistunut aivan älyttömästi. En tiiä auttoko tähän pikkuveljen syntymä vai tuliko se kasvun myötä. Vielä syksyllä istu kerhossa äiskän sylissä eikä sille saanu kukaan puhua, kun tuli heti itkut. Nyt jää kerhoon ittekseen tunnin ajaksi ja kyläillessä leikkii lasten kanssa jne. musta tuntuu että tuohon on auttanut se kun itellä on aika tiivis kaverisuhde muutamaan äitiin naapurustossa ja neiti on saanut pikkuhiljaa opetella pienissä ympyröissä olemaan ilman jatkuvaa syliä.

Nyt tosiaan jäi aivan yllättäin itsenäisesti kerhoon, kun vaan preppasin hyvin monta iltaa aikasemmin ja hyvin on pyyhkiny. Itestä kans tuntu ettei tästä hommasta tuu mittään kun tyttö vaan roikkuu koko ajan äitissä kiinni. Tsemppiä sinne ja kyllä ne asiat aina tuntuu jotenkin selviävän!

 

Mulla on ihan samanlainen poika, hänen onnensa vaan oli että syntyi pikkusisko, eikä äiti päässytkään töihin kun esikko oli 2 v, niinkuin alunperin oli tarkoitus. Nyt poika on 3 v ja 4 kk ja reipas kerholainen. Tai no, ei reipas niihin reippaisiin lapsiin verrattuna, mutta pärjää kuitenkin lapsiryhmässä. Mun neuvo on että ota se työpaikka, se on pitemmän päälle kaikkien etu. Kyllä lapsi pärjää, kun ei ole äitiä, jonka helmoissa roikkua. Näin meillä ainakin kävi.

 

Sain sen työn Nyt sitten kova päänsisäinen tsemppaaminen päälle.

 

Meillä oli samantyyppinen tilanne kun nyt kuusivuotias oli vajaa 2v. Hoitopaikkaan tutustumisessa meni harmittavan kauan n. puoli vuotta. Aamut olivat lapselle vaikeimpia, mutta reipastui päivän mittaan. Löysi muutaman hyvän kaverin ja luottohoitajan joka osasi ottaa huomioon pojan arkuuden ja pelokkuuden. Ajan mittaan pojan arkuus ja äidissä kiinnioleminen on vähentynyt reilusti ja on hoidossa ollut oma itsensä jo pitkään. Arkuus näkyy enää oikeastaan siinä että ei suostu mihinkään "ohjelmaan" mukaan, hoitopaikan juhlat poika on viettänyt meidän vieressä penkillä yleisön joukossa, tosin viimeksi joulujuhlissa "pakotin" istumaan muiden hoitolapsien kanssa samalla rivillä ja hyvin meni. Nyt kun tuosta hoidon aloittamisesta on kulunut jo muutama vuosi olen sitä mieltä että meillä hyvä ratkaisu oli "pakko-opettaa" poika olemaan osa isoa porukkaa ja nimenomaan isommassa ryhmässä (vajaa 20). Sosiaalisia tilanteita harjoiteltiin sitä ennen srk:n kerhossa ja se olisi ollut juuri tuota sylissä istumista ja sivussaseuraamista ellen olisi pienin askelin vienyt muiden joukkoon ja leikkinyt mukana lattialla. Pikkuhiljaa siirryin kauemmas pojan viereltä näköetäisyydelle kuitenkin. Vaati hermoja ja kärsivällisyyttä, mutta aika palkitsee ja täytyy olla vähän jämynäkin lapselle eikä mennä mukaan ihan kaikkeen. Tsemppiä kyllä se hyvin sujuu.

 

Onneksi olkoon työpaikasta! Minusta pph olisi myös hyvä ratkaisu, siellä on lapselle pysyvä aikuinen ja korkeintaan kolme kaveria, joihin sopeutuminen käy nopeammin kuin isossa lapsiryhmässä. Alku voi olla hidasta, mutta hoitaja varmasti tukee sinuakin ratkaisussasi ja rohkaisee lasta. Ihan varmasti tekee lapsellekin hyvää aloittaa pienestä ryhmästä se sosiaalistuminen. Oma 2-v poikani on tosi reipas, mutta ihan alusta lähtien olen huomannut, että siinä "omassa" tutussa kaveriporukassa hän on kuitenkin kaikkein rohkein, ja jos vaikkapa puistoon tulee outoja lapsia, ei niiden kanssa noin vaan ruveta leikkimään.

 

Niinhän siinä sitten kävi että mummi hoitaa tyttöä nyt sitten kuitenkin ainakin seuraavat 3kk. Sain soiton että tämän meidän alueen päiväkotitilanne on niin huono että jollen halua laittaa tytöä väliaikaiseen hoitopaikkaan johonkin avattuun parakkiin, ei paikkoja ole. hakemus olisi pitänyt laittaa 4kk aikaisemmin (miten hemmetissä opiskelija voi tuollaistakaan ennakoida). Tältä alueeta paloi aika iso päiväkoti viime keväänä ja toinen on remontissa ja nainen sanoi että ne vie älyttömästi paikkoja. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Pakko vielä laittaa tuosta pph:sta että itse en ole kuullut kamalan hyviä kokemuksia. Ja kun miettii että jos olisi esim. pph jolla olisi 4 vanhempaa (vaikka 4v) lasta jotka olisi vilkkaita jne, ei meidän neiti varmasti sopeutuisi sinne yhtään paremmin kuin päiväkotiin jossa on pelkästään pieniä. Nimittäin ainakin tuolla avoimessa tyttö hemmentyy ihan totaalisesti kun isommat tulevat juoksemaan ja huutamaan siihen lähelle. Mutta kun pienemmät leikkivät, uskaltaa hieman paremmin olla mukana. En tiedä sitten.