Äiti-puolena mutta puolena äitinäkö?

Minkälaisia kokemuksia teillä on äiti-puolena olosta ja millaisia suhteenne lapsiin(ne) on?

Olen onnellisesti parisuhteessa jossa omien lapsien lisäksi mieheni kaksi lasta, jotka nyt murrosikäisiä. Viimeaikoina olen alkanut näkemään aika paljon vain lapsien vikoja (jos niitä edes on?). Pelkään, että ajan kanssa alan erkaantumaan lapsista tai sanon jotakin ajattelematonta. Lapsi on viisas ja aistii kyllä jos hänestä ei pidetä.

Meillä on ollut kaksin ja myös kolmistaan hyviä hetkiä ja yritän aina ajan ja voimien mukaan touhuta heidän kanssa. Yritän kovasti aina tehdä kaiken toisten hyväksi ja parhaaksi, mutta en tee sitä täydellä rakkaudella tai ainakin nyt tuntuu siltä. Kaamosajatustako?

Välillä on vaikeaa löytää paikkaansa kuviossa, koska en ole oikea äiti.
 

Yhteistyössä