Äitini kutsui minut selvittelemään välejämme tänään, onko teillä mitään neuvoja tai rohkaisun sanoja?

23 vuotta hän on nyt polkenut minua lyttyyn, haukkunut ja ivannut. Pompottelee minua kuin palvelijaansa (no ei enää, kun en vastaa puhelimeen) ja sanoo äneen, että jos nyt saisi valita, ei olisi minua tehnytkään.

Tänään poltin vimeisenkin päreeni ja sanoin, ettei saa enää tavata lastani (joka hänelle on huomattavasti tärkeämpi kuin minä koskaan tulen olemaan).

Olen viimeaikoina muutenkin ottanut etäisyyttä johon äitini regoi olemalla martyyri ja voivottelemalla kuinka surkesti maailma häntä kohtelee.

Nyt hän sitten ensimmäistä kertaa elämäni aikana olisi valmis puhumaan. Mitä ihmettä enää hälle sanon?!

 

Mene käymään ja jos solvaus jatkuu niin lähde.

 

Mene paikalle, ja sano, että olet valmis kuuntelemaan. Jos tulee asiatekstiä, ota kantaa mutta muista pitää puolesi. Älä suostu älyttömyyksiin vain rauhan nimissä, tai sua viedään kohta taas vanhaan malliin. Jos tulee ikävää tekstiä, nappaa kamasi ja häivy.

 

Mä olin vähän samoista syistä pitämättä yhteyttä äitiini n.3v ajan. Pikkuhiljaa sen jälkeen vastasin yhteydenottoihin jne. Mutta ei ehkä ois pitänyt, samanlainen on kuin ennenkin.
Mun vinkki ois vain, että jatkat omaa elämääsi tyytyväisenä, etkä anna enää hänen tai kenenkään muunkaan talloa itseäsi mielivaltaisesti.

 

Sopikaa riitanne! Jos äiti pyytää anteeksi anna anteeksi! Ja pyydä itsekin, ja jatkakaa yhteiseloa sovussa! Elämää ei kannata tuhlata riitoihin! Tsemppiä!

 

Kannattaisiko tavata ammattihenkilön kanssa. Siis sinä, äitisi ja psykologi. Kahdestaan ette välttämättä pääse kuin lopullisesti eroon toisistanne.

 

Älä vain suostu enää olleenkan loanheittoon ja alistamiseen. Äitisi on ollut huono äiti, ja suoraansanottuna paskamainen ämmä.
Sano hänelle miten olet hänen toimintansa kokenut ja ilmoita että enää et ota slellaista yhtään vastaan. Jos ei asia parane, irtaudu koko naisesta kokonaan.

 

Sopikaa riitanne! Jos äiti pyytää anteeksi anna anteeksi! Ja pyydä itsekin, ja jatkakaa yhteiseloa sovussa! Elämää ei kannata tuhlata riitoihin! Tsemppiä!

Miksi ap:n pitäsis syytää anteeksi?

 

Älä vain suostu enää olleenkan loanheittoon ja alistamiseen. Äitisi on ollut huono äiti, ja suoraansanottuna paskamainen ämmä.
Sano hänelle miten olet hänen toimintansa kokenut ja ilmoita että enää et ota slellaista yhtään vastaan. Jos ei asia parane, irtaudu koko naisesta kokonaan.

Oletko sä nyt vähän katkera?
Just tällaisesta syystä neuvon puimaan asian ammattiauttajan kanssa - ellet halua menettää äitiäsi (ja lapsi mummua) kokonaan.

 

Kannattaisiko tavata ammattihenkilön kanssa. Siis sinä, äitisi ja psykologi. Kahdestaan ette välttämättä pääse kuin lopullisesti eroon toisistanne.

Samaa mieltä.

 

Äitisi ei siis ole hyvä ihminen. Aikuisen kuluu hyväksyä sekin, kasvaa itse omin voimin vahvemmaksi. Älä ainakaan riistä lapselta mummoa ja toisinpäin, jos hän siihen kuitenkin kelpaa.

 

jos tänään oot pistäny välit poikki ja heti haluaa neuvotella niin en uskoisi että ihan vielä ymmärtää missä on ollut vikaa. Eihän hänellä oo ollut aikaa sitä miettiä. Paitsi jos oot siis tehnyt tän selväksi aiemminkin.

Ulkopuolisen luona tapaaminen kuulosti tosi järkevältä, en kyllä tiedä miten helposti käytännössä onnistuu. On kuitenkin iso riski että äitisi on ottanut taas marttyyriasenteen kun menet paikalle ja mitä sitten tapahtuu? Mikään ei muutu mutta saat kuulla miten huono ihminen olet kun et pidä yhteyttä.

 

Sopikaa riitanne! Jos äiti pyytää anteeksi anna anteeksi! Ja pyydä itsekin, ja jatkakaa yhteiseloa sovussa! Elämää ei kannata tuhlata riitoihin! Tsemppiä!

Helppohan tuollaista on sanoa, mutta jos ap:n äiti on oikeasti hankala ihminen ei se vaan noin mene vaan sama meno jatkuu hetken kuluttua tai jopa vielä pahempana. ulkopuolinen apu ois varmasti hyvä juttu.
Ap:lle: pää kylmänä, koita olla provosoitumatta ja pitää silti puolesi, jos keskustelu menee asiattomuuksiin, sano se ja lähde pois.

 

No enpä näköjään mene paikalle ollenkaan, sillä ollaan taas kaksi yhtä vastaan... Eipä siinä äitiäni mikään sovinto MINUN kanssani kiinnostanutkaan, ei vaan halua menettää lapsenlastaan.

Mummina hän ei ole kelpo, ei noudata yhtäkään yksinkertraisinta neuvoa jota annan (ainoa mitä olen pyytänyt on että noudattaisi päiväuniakaa) eikä muuta tee kun lykkii 1v lasta vaunuissa. Edes hiekkalaatikolle lapsi ei saa mennä, ettei tule likaseksi... Ja haukkuu minua lapselle ja sitä en hyväksy, vaikka lapsi sitä ei ehkä vielä ymmärräkään. Olen yrittänyt pitää lapsen ulkopuolisena riidoissamme, mut rajansa kaikella.

 

Sopikaa riitanne! Jos äiti pyytää anteeksi anna anteeksi! Ja pyydä itsekin, ja jatkakaa yhteiseloa sovussa! Elämää ei kannata tuhlata riitoihin! Tsemppiä!

Äitini anteeksipyyntö on tyhjiä sanoja, hän pyytää anteeksi vain ja ainoastaan tarvitessaan tai halutessaan jotain. Minulla ei ole mitään anteeksipyydettävää häneltä.

Siinä olet oikeassa, ettei elämää kannata tuhlata riitoihin. Minulle se tosi tarkottaisi sitä, etten enää koskaan siunaisi ajatustakaan äidilleni.

 

:hug: , ap.
Miettinyt tätä asiaa pari tuntia, ei mitään ohjetta kerrottavaksi... Samankaltaisia kokemuksia, ei ihan noin jyrkkiä.

Kerro jokin hyvä, positiivinen puoli äidistäsi?

 

:hug: pidä puolesi.

 

:hug: , ap.
Miettinyt tätä asiaa pari tuntia, ei mitään ohjetta kerrottavaksi... Samankaltaisia kokemuksia, ei ihan noin jyrkkiä.

Kerro jokin hyvä, positiivinen puoli äidistäsi?

Ihan rehellisesti sanottuna en osaa. Kaikessa on mutta; hän on puhelias, MUTTA ei kuuntele pätkääkään. Hän on hyvä organisoija, MUTTA käyttää sitä muiden perheenjäsenien juoksuttamiseen. Hän on tehokas, MUTTA martyyri.

Olen varmasti vain liian katkera...

 

anna äitis miettiä oikeen kunnolla tätä asiaa. Älä missään nimessä mene heti sopimaan. Tietää, että sua voi pompotella ja yrittää sitä nytkin ovelalla keinolla.

 

anna äitis miettiä oikeen kunnolla tätä asiaa. Älä missään nimessä mene heti sopimaan. Tietää, että sua voi pompotella ja yrittää sitä nytkin ovelalla keinolla.

Juu, en mene. Olin jo menossa, mutta kun isä alkoi pommittaa minua asiattomilla ja komentelevilla viesteillä, jäi se sikseen.

 

Onko sun isäs äitisi puolella?

 

Minä en menis. Ignoreenaisin koko äidin.

 

Onko sun isäs äitisi puolella?

On. Aina. Vaikka äiti kohtelee häntä kuin maan mutaa.

 

Onko sun isäs äitisi puolella?

On. Aina. Vaikka äiti kohtelee häntä kuin maan mutaa.

Kyykyttää siis kaikkia, vai? Anteeks nyt mutta tommotteen akan ois jo korkee aika kohdata totuus!!!!!

 

Kannattaisiko tavata ammattihenkilön kanssa. Siis sinä, äitisi ja psykologi. Kahdestaan ette välttämättä pääse kuin lopullisesti eroon toisistanne.

itse olen käynyt terapiassa vaikean ja traumaattisen lapsuuden takia, en koskaan anna enää vanhemmilleni mahdollisuutta satuttaa minua. Jos haluavat puhua kanssani, niin vain ammattilaisen läsnäollessa.
Tämän olen tehnyt heille selväksi.
Ja toivun koko ajan..