Äitini on myös hyvä ystäväni. Onko muillakin näin?

  • Viestiketjun aloittaja onnekas
  • Ensimmäinen viesti
No joo, kyllä mä äidin kanssa hyvin toimeen tulen ja nähdäänkin todella usein. Samoten isänkin kans. Äidin kans tulee tehtyä paljon kauppareissuja yhdessä, mutta äitinä sitä pidän enkä kaverina.
Ei sitä nyt äidille ihan kaikkea voi kertoa.
 
dani
Alkuperäinen kirjoittaja Pessi:
Onneksi mulla on äiti ja kaverit erikseen :)
Toisen onni on toisen epäonni...


Mutta juu. Miulla myös äiti on miun paras ystävä.
Shopataan, lenkkeillään yms. yhdessä. Äiti asuu tuossa ihan lähellä,ja siis joka päivä nähdään.
Aiti jäi leskeksi nuorena isäni kuoltua.

Mun äiti on maailman ihanin! <3
 
vierailija
Minulle on ollut tärkeää ottaa pesäero äidistäni, se tapahtui hiljalleen kun esikoiseni syntyi (olin silloin 24v). Esikoisen vauva-aikaan olin vielä hyvin tiiviisti äitini kanssa, mutta sitten ymmärsin että äiti vaikuttaa elämääni aina eri tavalla kuin ystäväni, suhteemme ei koskaan voi olla puhdas, tasavertainen ystävyyssuhde. Nykyään meillä on lämpimät välit, mutta en uskoudu hänelle joka asiassa.

Olen ymmärtänyt että oman lapsen saamisen aikaan tyttären kuuluukin lopullisesti irtaantua äidistään. Ja että tärkeä psykologisen itsenäistymisen vaihe jää kokematta, jos tätä ei tapahdu. Kuulin tästä vasta kun on irtaantumiseni oli tapahtunut, ja hämmästelin kuinka totta se onkaan! Vaikka olin asunut omillani 19-vuotiaasta ja näennäisesti ollut itsenäinen, olin silti henkisesti vielä kiinni äidissäni.

Mitä mieltä muut olette?
 
Mulla on oikein hyvät välit äitiini :heart:
Puhumme asiat halki puolin ja toisin.
Äidille voin aina kertoa huoleni ja murheeni.
Äitini jaksaa kannustaa ja kehua parhaita puoliani. Mutta äitini pystyy myös huomauttamaan luonteeni hirvittävistä piirteistä :whistle:
Riitelemme sujuvasti, sillä olemme lähes kaikesta erimieltä. :D
 

Yhteistyössä