Äitini uusi mies suuteli

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
En tiedä miten puhuisin tästä. Olen tällä hetkellä todella hämmentynyt ja sekaisin. Vanhempani erosivat kun olin ala-asteella. Nyt olen 21-vuotias ja äitini 45-vuotias.

Äitini tapasi noin kaksi vuotta sitten uuden, itseään kuusi vuotta nuoremman miehen. Pidin miehestä alusta asti ja olemme tulleet juttuun vähän liiankin hyvin. Huomasin pitäväni miestä komeana (hän on komea ja hyvässä fyysisessä kunnossa). En kuitenkaan antanut itseni ihastua vaikka vetoa tunsinkin.

Viime viikolla sain sitten kuulla että mies on jättänyt äitini täysin varoittamatta ja yllättäen. Olin tietenkin järkyttynyt äitini puolesta. Hän kun on koko ajan antanut ymmärtää että heillä menee hyvin. Näin jälkeenpäin kaikki tosin käy järkeen, olen kai vain halunnut kieltää sen itseltäni.

Eilen se siis tapahtui. Mies ilmestyi oveni taakse. Hän tunnusti olevansa ihastunut, olleensa jo pitempään ja sanoi ajattelevansa minua koko ajan. Minäkin tunnustin ajatelleeni häntä. Voitte vain kuvitella kuinka sydämeni hakkasi kun mies silitti poskeani ja kertoi kuinka ihana olen. Lopulta hän sitten suuteli ja se tuntui niin hyvältä.

Kävi myös ilmi että syy miksi mies erosi äidistäni, olen minä. Hän sanoi että ei olisi ollut reilua äitiäni kohtaan jatkaa suhdetta, kun tunteet olivat toisaalla. Nyt kaipaan ja haluan miestä niin että sattuu mutta samalla tuntuu pahalta äitini vuoksi.

Mitä ihmettä teen? Olen ihan neuvoton.
 
vierailija
No tapailette salaa sillon tällöin. Sinä jatkat nuoruutesi viettämistä ja mies elää omaa elämäänsä. Ja jos vielä parin vuoden kohdalla tykkäätte toisistanne, niin sitten kannatte seuraamukset.

Vahinko on jo tapahtunut, äitisi selän takana on jo vehdattu, sitä ei enää pysty perumaan.
 
Ikä on vain numero kun molemmat ovat aikuisia. Itse menin parikymppisenä kihloihin yli 10 vuotta vanhemman miehen kanssa ja rakastetaan toisiamme. Jokainen päättää itse miten haluaa viettää nuoruutensa. Siihen voi ihan hyvin kuulua sitoutuminen vakavaan parisuhteeseen.
 
vierailija
En ois äidin eksän kanssa. Mieti sitä hetkeä kun olette jossain kolmistaan äitisi kanssa. :eek:
Kyllä miehiä maailmasta löytyy.

Mutta on jotenkin provo/harlekiini-tyyliin kirjoitettu tarina.
Kukaan ei ole kiinnostunut sinun tekemisistä tai tekemättä jättämisistä, varsinkin kun perustelet ne noin idioottimaisesti.

Vai että miehiä löytyy, kyseessä onmyös tunteet miehiä kohtaan ei vain miehiä esineinä tai kullinjatkeina.
 
Mitä länkytät? Kai mä tajuan että tunteitakin varmasti on.
Mutta ei tässä ketjussa silti moni muukaan olisi äitinsä exän kanssa.

21-vuotiaalle joka saa äitinsä exän sekaisin, löytyy kyllä miehiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Älä tee sitä! Kadut vielä lopun elämäsi. Ilman äitiäsi et edes tuntisi koko miestä. Koita pitää etäisyyttä mieheen, jotta tunteesi viilenisivät ja väistyisivät järjen tieltä. Tuolla suhteella ei ole tulevaisuutta.
 
vierailija
Mitä länkytät? Kai mä tajuan että tunteitakin varmasti on.
Mutta ei tässä ketjussa silti moni muukaan olisi äitinsä exän kanssa.

21-vuotiaalle joka saa äitinsä exän sekaisin, löytyy kyllä miehiä.
Itse sinä länkytät joka ketjuun omia mielipiteitäsi ilman mitään perusteluja. Oletkin palstan ihan oma narsisti. Kukaan ei ole mielipiteistä kiinnostunut.
 
Kai keskustelupalstalla saa tuoda omia mielipiteitään esille? Mikset valita noille muille, jotka on samaa mieltä kuin mä?

Yksioikoisen ihmisen tunnistaa nopeasti käyttämästään narsistileimasta. Mä oon narsistista kaukana.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777 ja Boobabe

Yhteistyössä