Äitiysrahahakemus - ajankohdasta kysymys

Eikö ollutkin niin, että hakemus pitää lähettää KELAan viim. 2kk ennen laskettua aikaa? Minulla on la 5.3., eli enkö voikin lähettää hakemuksen vasta tammikuun alussa (ajattelin että yrittäisin saada päätöksen 6kk / heinä-jouluulta 2007 periusteella). Onkohan mahdollista?
 
Näin on, 2 kk ennen ehtii. Mutta ei kannata laskettaa 6 edellisen kk ajalta, jollei tulot ole nousseet 2005 verotuksesta 20%. Mulla oli tulot noussu 19% ja niin vaan laskettiin 2005 verotulojen perusteella. Kyllä kiukuttaa tommonen.

SuTi+ Veera 32+3
 
Mun työnantaja sanoi, että kannattaa laittaa tutkimuspyyntö 6kk mukaan, koska muuten menee automaattisesti verotuksen mukaan. Näin tehden tutkivat molemmat. Tällein kannattaa toimia, jos ei ole varma, kumpaa verotusta käyttävät ja omat tulot muuttuneet. Ei kuulemma häviä mitään, jos laittaa rastin siihen kohtaa, että tutkivat 6 kk mukaan. No, sen näkee sitten. Itsellä laskettuaika 1.3 ja paperit jätin viikko sitten.
 
Sillähän ei ole merkitystä milloin tuon hakemuksen jättää, tulot pitää ilmoittaa 6 kk:n ajalta ennen äitiysloman alkamista. Eli jos mammaloma alkaa 5.3., tulot ilmoitetaan ajalta 5.9.2007 - 4.3.2008. Eli tuloja ei ilmoiteta 6kk sen perusteella milloin hakemuksen jättää, vaan milloin mammaloma alkaa. Muutenhan tän kanssa vois kikkailla ihan miten haluaa. :whistle:
Ja tosiaan, aina kannattaa se 6kk laittaa, koska vähintäänhän saa sen edellisen valmistuneen verotuksen mukaan.
 
Kannattaa todellakin laittaa myös 6kk tulot. Itse sekoilin huolella hakemuksen kanssa, kun en ole ikinä noita papruja täytelly,kun aina oon töissä ollu. Mulla oli 3 päivää valitusaikaa, kun kävin laittamassa päätöksestä valituksen ja kuukaudessa saan nyt 200e enemmän ja mun mielestä mun tulot ei nyt niin paljon oo noussu... tulonhankkimiskulut eli matkakorvauksetkin vaikuttaa eli jos on matka lyhentynyt töihin niin se vastaavasti nostaa äitiyspäivärahan määrää,koska se vähennetään siitä laskelmassa. Zannikka oli oikeessa tosta ajasta. Siinä laskelmassa huomioidaan juuri ne ed. kuukaudet ennen äitiysloman alkua. Mä laitoin heti, kun pystyin hakemuksen sisään ja liitteet toimitin sitten,kun sain ne.
 
mites toi sit menee kun mun kuukaustulot vaihtelee tehtyjen tuntien mukaan .. ja erot saattaa olla suuriakin joten en mä voi ilmottaa nyt esim tammikuun tuloja.. (jos jäisin äippälomalle helmikuussa..)
 
Palkanlaskija tekee sun tuloista arvion eli mitä sä suurinpiirtein tulet tienaamaan. Eli mullakin peruspalkan lisänä esim. ilta- ja viikonloppulisät ja ne katottiin hakemuksessa arviona. Näin ainakin täällä.

Joissain paikoissa kehotetaan kuulemma jättämään viimeinen paperi eli tää missä on tulot, niin just ennen ä-lomalle jäämistä.. näin saa tietoon todelliset tulot.
 
Minä jätin hakemuksen suurin piirtein heti, kun sen pysty jättää. Halusin tulot laskettavan 6 kk mukaan. Kelalla kävin ja muistaakseni käskivät kirjottaa lisätietoja-kohtaan(?) että selvitys tuloista toimitetaan myöhemmin. Kerkesin olla äippälomallakin jo lähes 2vko ennen kuin olivat palkkatoimistosta tulotiedot Kelalle lähettäneet (olivat unohtaneet enkä aiemmin perään kysellyt). Eikä mun kohdalla ainakaan alettu arvioimaan tuloja (3-vuorotyö ), vaan ihan todelliset tulotiedot saatiin kun tiedot toimitettiin vasta lomalle jäämisen jälkeen.
 
Mitekäs minulla olis tuo homma, kun teen kanssa sellaista työtä, missä tunnit vaihtelee tosi paljon ja on viikonlopputyötä myös. Aloitin työt vasta tämän vuoden elokuussa ja työsopimus on maaliskuun loppuun asti ja laskettuaika on 4.5. Eli siis kannattaako minun millon jäädä mammalomalle. Voisko sitä keplotella jotenkin niin että siihen kuuteen kuukauteen ei oteta sitä palkatonta Huhtikuuta ollenkaan? Vai onko se aivan mahdotonta?
 
Meillä ainakin töissä tehtiin niin, kun olin palkanlaskijana, että tulot äippärahaa varten ilmoitettiin sitten kun ne oli tiedossa. Eli heti vaan, kun oli tunnit äitiysloman alkuun asti tiedossa, niistä laskettiin ne lopulliset tulot ja ilmoitus postiin. Äippärahahan maksetaan vasta LA:ta edeltävänä arkipäivänä (muistaakseni), joten siinä ehtii kun heti laittaa paperit menemään. Käsittelevät mun tietääkseni tollaisissa tapauksissa todella nopeasti, kun pelkästään tulotietoja vailla on hakemus. En ainakaan ole kuullut, että joltain ois jääny äippärahat saamatta.

Santrra: Tosta palkattomasta huhtikuusta.. Sullahan alkaa äitiysloma 27.3. (Kelan sivuilla laskuri), joten se huhtikuuhan sulla on jo äitiysrahakuukausi. Tällöin, sun tulot 26.3. saakka otetaan huomioon, eikä toi palkaton kuukausi näin ollen vaikuta. Eli sulla se 6kk on ajalta 27.9.07 - 26.3.08, mikäli nyt laskeskelin ihan oikein.
 
Meillä palkanlaskija laski tuon 6kk arviona jo tässä vaiheessa ajalta 13.7.-13.1., kun äippäloma mulla alkaa 14.1. Eli sain kaikki liitteet samoin tein hakemuksen mukaan.

Tosin mulla tulot pysyy kuukausittain vakiona, eikä tässä parina tulevana kuukautena ole odotettavissa mitään korotuksia...
 
Minä yritin laskea tuolla laskurilla ja sain puolet pienemmän luvun kuin mitä kelassa olivat laskeneet, niin että kovin yksiselitteinen se laskuri ei kyllä ole. Onneksi kuitenkin meni niin päin että minä laskin vähemmän. Mukava yllätys saadakin tuplasti niin paljoin kuin kuvittelin! Noin 70 % palkasta on tuo päiväraha.
 

Yhteistyössä