älä hanki kesävauvaa

Osu ja uppos!

http://www.lansi-savo.fi/Mielipiteet/11628339.html

 

Niin totta! Kunpa jokainen miettisi 10 kertaa ennenkuin ryhtyy aikuisten leikkeihin vaikkei kykene kantamaan vastuuta seurauksista!

 

joopajoo. minä sitten vissiin olen just tuollainen marttyyriäiti. mut onhan se elämä kurjempaa lasten kanssa, vaikka samalla paljon rikkaampaakin. riippuu tilanteesta ja musta siitä saa valittaa

 

Ihan oikeassa tuo kolumni. Vanhemmuus on oma valinta, tosin osa ihmisistä ruikuttaa aina ja joka tapauksessa kuitenkin.

 

[QUOTE="mamaa";24820558]Ihan oikeassa tuo kolumni. Vanhemmuus on oma valinta, tosin osa ihmisistä ruikuttaa aina ja joka tapauksessa kuitenkin.[/QUOTE]

Niin, kukaan ei oo väittänyt että vanhemmuus olisi helppoa. Se ei ole tuuripeliä että saako hyvällä onnella lapsestaan kasvamaan hyvän ja tasapainoisen ihmisen, siihen pitää nähdä vaivaa ja näyttää esimerkkiä. Joten toivon todella että jokainen kevytkenkä miettisi riskejä etukäteen ennenkuin alkaisi lapsentekohommiin ilman ehkäisyä ja ilman varasuunnitelmaa!

 

Valittaminen on monille terapiaa. Kyllä ne oikeat, hyvät ja itselle paljon antavatkin valinnat voivat välillä tuntua raskailta ja ylitsepääsemättömän vaikeilta. Ulinaa ulisemisesta. Onhan tuo kirjoittaja oikeassa siinä, että jotkut normaaliuden painostuksen alla hankkiikin niitä lapsia ja että ihan oikeasti lapsi on nykyään valinta. Mutta en ymmärrä taas miksi pitää kieltää negatiiviset tunteet. Ihan samaa marinaa siellä Facebookissa on niistä töistä ja kouluista ja rempoista ja mistä vaan.

 

Minua ärsyttää facebookissa nämä yh-äidit, jotka nimittävät itseään arjen sankareiksi ja pitävät itseään parempina äiteinä kuin parisuhteessa eläviä. Tai siis vähintään ainakin selviävät jotenkin enemmästä. Minä sanon, että paskat. Jos minä olisin yh niin saisin jatkuvasti ruhtinaallisesti vapaa-aikaa itselleni mitä en nyt avioliitossa elävänä saa. Yh:t viettää vapaailtoja lapsista, vapaita viikonloppuja ja välillä kokonaisia viikkoja. Itse teen arkena likimain juuri sen minkä ne yh:t lastensa kanssa mutta noi vapaat multa uupuu. Arjen sankari minä - hah.

 

[QUOTE="vieras";24820602]Minua ärsyttää facebookissa nämä yh-äidit, jotka nimittävät itseään arjen sankareiksi ja pitävät itseään parempina äiteinä kuin parisuhteessa eläviä. Tai siis vähintään ainakin selviävät jotenkin enemmästä. Minä sanon, että paskat. Jos minä olisin yh niin saisin jatkuvasti ruhtinaallisesti vapaa-aikaa itselleni mitä en nyt avioliitossa elävänä saa. Yh:t viettää vapaailtoja lapsista, vapaita viikonloppuja ja välillä kokonaisia viikkoja. Itse teen arkena likimain juuri sen minkä ne yh:t lastensa kanssa mutta noi vapaat multa uupuu. Arjen sankari minä - hah.[/QUOTE]

Tuliko sinulle mieleen, että on paljon yh-vanhempia, jotka huolehtivat lapsista kokonaan YKSIN. Heidän lapset eivät ole muualla joka toinen viikonloppu tai viikko vaan asuvat koko ajan yh-vanhempansa kanssa.

 

Valittaminen on monille terapiaa. Kyllä ne oikeat, hyvät ja itselle paljon antavatkin valinnat voivat välillä tuntua raskailta ja ylitsepääsemättömän vaikeilta. Ulinaa ulisemisesta. Onhan tuo kirjoittaja oikeassa siinä, että jotkut normaaliuden painostuksen alla hankkiikin niitä lapsia ja että ihan oikeasti lapsi on nykyään valinta. Mutta en ymmärrä taas miksi pitää kieltää negatiiviset tunteet. Ihan samaa marinaa siellä Facebookissa on niistä töistä ja kouluista ja rempoista ja mistä vaan.

mä ehkä ajattelen asiaa hieman suuremmalla perspektiivillä kuin pelkkä valitus. Mä ja moni muu samaan ammattiryhmään kuuluva olemme vain niin loputtoman uupuneita siihen että lapsia hankitaan kun ei vaan ole kiinnostusta käyttää ehkäisyä tms. vaikkei entisistäkään lapsista ole kiinnostusta. Enkä tarkoita ihan ns. ongelmaperheitäkään (pelkästään) vaan ihan "perus"huithapeleita.
Valittaminen nyt ei mua haittaa, oon aika mestari sulkemaan korvani ja poistumaan tilanteesta jos joku alkaa olemaan kovin mollivoittoinen. Siis jos valittaminen alkaa olla tapa eikä koskaan kuulu mitään positiivista, semmoinen energiasyöppö tiedättehän.

 

Tuliko sinulle mieleen, että on paljon yh-vanhempia, jotka huolehtivat lapsista kokonaan YKSIN. Heidän lapset eivät ole muualla joka toinen viikonloppu tai viikko vaan asuvat koko ajan yh-vanhempansa kanssa.

Niinpä, hyvä pointti. Oli tausta sitten millainen tahansa, mun mielestä sankari on semmoinen vanhempi joka yrittää parhaansa. Se riittää; vähempään ei kannata tyytyä eikä enempään pysty!

 

No onhan se vauva-arki rankkaa! Ei sitä välttämättä osaa etukäteen varautua...

 

[QUOTE="vieras";24820634]No onhan se vauva-arki rankkaa! Ei sitä välttämättä osaa etukäteen varautua...[/QUOTE]

Kannattais ehkä varautua.

 

hmmm....mä nyt en ihan oo samaa mieltä Sporttis Maman kanssa siitä että pelkästään hyvällä kasvatuksella saatais mallikelpoisia kansalaisia,se toki vaikittaa todella,todella paljon mutta kyllä on myös tuuripeliä ja sen lapsen omia valintoja joihin ei aina se paraskaan kasvatus auta...paljon merkitsee kaverit,lapsen luonne, koko ympäristö. Se on monen tekijän summa,mitä lapsesta tulee ja joskus ei vaadita kun se pienen pieni hairahdus jossain ja kaikki on pilalla. Taikka sitten saattaa taas hulttioperheen lapsesta kasvaakkin oikeen mallikelpoinen jos hän on tarpeeksi vahva ja saa tukea ajoissa. Kaikkeen ei vanhemmat voi vaikuttaa.

Miks ei sais valittaa? kyllä mä ainakin oisin jossain laitoksessa ollu jo kauan jos kaikki negatiiviset tunteet pitäis padota vaan sisäänsä, se se vasta kuluttavaa onkin! Kaikissa,niissä rakkaimmissakin asioissa on ne negatiivisetkin puolensa ja joskus ihmiset vaan väsyy ja se näkyy siinä yleisenä valituksena ja ehkä suomen kulttuurikin on sellanen et helpommin valitetaan,kun kerrotaan onnestaan. "se jolla onni on,se onnen kätkeköön" Mulla on kaksi pientä lasta ja kyllä mä välillä oon aika väsyny ja valitan ja välillä tekis mieli pakata kimpsut ja kampsut ja ottaa menolippu jonnekkin honoluluun...mutta ei se silti tarkota sitä että niin tekisin.En päivääkään vaihtais lasteni kans pois,ne on mulle rakkaimmat ikinä ja kyllä mä sen niille näytänkin,tai parhaani ainakin yritän. Kyllä elämä on paljon rikkaampaa nyt kun mitä se oli ennen lapsia.

 

mä ehkä ajattelen asiaa hieman suuremmalla perspektiivillä kuin pelkkä valitus. Mä ja moni muu samaan ammattiryhmään kuuluva olemme vain niin loputtoman uupuneita siihen että lapsia hankitaan kun ei vaan ole kiinnostusta käyttää ehkäisyä tms. vaikkei entisistäkään lapsista ole kiinnostusta. Enkä tarkoita ihan ns. ongelmaperheitäkään (pelkästään) vaan ihan "perus"huithapeleita.
Valittaminen nyt ei mua haittaa, oon aika mestari sulkemaan korvani ja poistumaan tilanteesta jos joku alkaa olemaan kovin mollivoittoinen. Siis jos valittaminen alkaa olla tapa eikä koskaan kuulu mitään positiivista, semmoinen energiasyöppö tiedättehän.

Nii-in, kuten sanoin niin kirjoittajalla on siellä pointtikin, mutta se vähän hukkuu siihen vinetykseen Facebook-kommenteista. Kirjoitus olisi paljon fiksumpi jos se ei syyllistäisi ihmisiä negatiivisista tunteista ja niiden ääneen sanomisesta vaan oikeasti keskittyisi siihen, että kannattaako kaikkien niitä lapsia tehdä - ja missä vaiheessa elämää.

 

hmmm....mä nyt en ihan oo samaa mieltä Sporttis Maman kanssa siitä että pelkästään hyvällä kasvatuksella saatais mallikelpoisia kansalaisia,se toki vaikittaa todella,todella paljon mutta kyllä on myös tuuripeliä ja sen lapsen omia valintoja joihin ei aina se paraskaan kasvatus auta...paljon merkitsee kaverit,lapsen luonne, koko ympäristö. Se on monen tekijän summa,mitä lapsesta tulee ja joskus ei vaadita kun se pienen pieni hairahdus jossain ja kaikki on pilalla. Taikka sitten saattaa taas hulttioperheen lapsesta kasvaakkin oikeen mallikelpoinen jos hän on tarpeeksi vahva ja saa tukea ajoissa. Kaikkeen ei vanhemmat voi vaikuttaa.

Miks ei sais valittaa? kyllä mä ainakin oisin jossain laitoksessa ollu jo kauan jos kaikki negatiiviset tunteet pitäis padota vaan sisäänsä, se se vasta kuluttavaa onkin! Kaikissa,niissä rakkaimmissakin asioissa on ne negatiivisetkin puolensa ja joskus ihmiset vaan väsyy ja se näkyy siinä yleisenä valituksena ja ehkä suomen kulttuurikin on sellanen et helpommin valitetaan,kun kerrotaan onnestaan. "se jolla onni on,se onnen kätkeköön" Mulla on kaksi pientä lasta ja kyllä mä välillä oon aika väsyny ja valitan ja välillä tekis mieli pakata kimpsut ja kampsut ja ottaa menolippu jonnekkin honoluluun...mutta ei se silti tarkota sitä että niin tekisin.En päivääkään vaihtais lasteni kans pois,ne on mulle rakkaimmat ikinä ja kyllä mä sen niille näytänkin,tai parhaani ainakin yritän. Kyllä elämä on paljon rikkaampaa nyt kun mitä se oli ennen lapsia.

Niin, elämä on joskus pienestä kiinni. MUTTA ihmettelen suuresti miten yksikään vastuuntuntoinen vanhempi uskaltaisi heittää hanskat tiskiin ja antaa tuurin määritellä millainen lapsen tuleva elämä tulee olemaan. Koska suuri osa määräytyy kasvatuksen, esimerkin ja asenteen mukaan. Enemmän lapset harhautuvat huonoon seuraan niistä perheistä joissa ei kukaan katso perään ja poliisin tuodessa kännistä nuorta kotiin, ovat vanhemmat vielä pahemmassa kunnossa kotona.
Lapsia on helppo tehdä, siis se tekovaihe on helppo ja mukava. Synnytyskin on pikkukirpaisu verrattuna siihen millainen pitkä ja kivinen tie on edessä kun lasta kasvatetaan kohti tasapainoista aikuisuutta. Mutta sen tien kun jaksaa käydä läpi ylä-ja alamäkineen niin on se jumankauta palkitsevaa! Mutta siihen ei jokaisesta ole. Siksi ihmisten pitäisi tehdä valintoja siinä vaiheessa kun aletaan tekemään asioita joilla on kauskantoiset seuraukset.

 

Niin, elämä on joskus pienestä kiinni. MUTTA ihmettelen suuresti miten yksikään vastuuntuntoinen vanhempi uskaltaisi heittää hanskat tiskiin ja antaa tuurin määritellä millainen lapsen tuleva elämä tulee olemaan. Koska suuri osa määräytyy kasvatuksen, esimerkin ja asenteen mukaan. Enemmän lapset harhautuvat huonoon seuraan niistä perheistä joissa ei kukaan katso perään ja poliisin tuodessa kännistä nuorta kotiin, ovat vanhemmat vielä pahemmassa kunnossa kotona.
Lapsia on helppo tehdä, siis se tekovaihe on helppo ja mukava. Synnytyskin on pikkukirpaisu verrattuna siihen millainen pitkä ja kivinen tie on edessä kun lasta kasvatetaan kohti tasapainoista aikuisuutta. Mutta sen tien kun jaksaa käydä läpi ylä-ja alamäkineen niin on se jumankauta palkitsevaa! Mutta siihen ei jokaisesta ole. Siksi ihmisten pitäisi tehdä valintoja siinä vaiheessa kun aletaan tekemään asioita joilla on kauskantoiset seuraukset.

Totta, enkä mäkään nyt kirjottanu niin että pitäis antaa vaan tuurilla mennä, tarkotin sitä vaan että ihan kaikkeen ei kuitenkaan se maailman paraskaan vanhempi voi vaikuttaa. Tietenkin on aina parempi mitä tarkempi on piireistä missä lapsi liikkuu ja kuinka hereillä on sen lapsen kanssa ja jo parhaalla mahdollisella tavalla koittaa tehdä sitä ennakoivaa työtä että siitä lapsesta kasvais fiksu aikuinen, mutta mitään jumalia me ei olla kuitenkaan kukaan.

 

YH-äidit on perseestä. Miks tehdä lapsia semmoseen suhteeseen joka loppuu heti kun lapsi syntyy? On sitten mukavaa lapsella kun ei oo isää... paitsi ne isäpuolet jotka vierailee välillä äitiä nussimassa.

 

Totta, enkä mäkään nyt kirjottanu niin että pitäis antaa vaan tuurilla mennä, tarkotin sitä vaan että ihan kaikkeen ei kuitenkaan se maailman paraskaan vanhempi voi vaikuttaa. Tietenkin on aina parempi mitä tarkempi on piireistä missä lapsi liikkuu ja kuinka hereillä on sen lapsen kanssa ja jo parhaalla mahdollisella tavalla koittaa tehdä sitä ennakoivaa työtä että siitä lapsesta kasvais fiksu aikuinen, mutta mitään jumalia me ei olla kuitenkaan kukaan.

Ei niin, niinkuin kirjoitin aiemmin että jokaisen vanhemman pitäis tehdä parhaansa. Vähempään ei tule tyytyä eikä parempaan kukaan pysty. Mutta alisuorittaminen vanhemmuudessa tuntuu olevan nykyään yleistä ja sitä kapinoin vastaan. Kovin yleistä tuntuu olevan myös semmoinen ilmiö että vauvoja tehdään kovin tiuhaan ja sitten esikoinen/vanhemmat lapset jäävät oman onnensa nojaan. Kyllä se lapsi on omalla vastuulla 18vuotta ja vielä ihan varmasti loppuelämän vanhempi kantaa huolta ja vastuuta lapsestaan. Nykyään tuntuu olevan pidemmällä harkinnalla koiran tai muun lemmikin ottaminen kuin lapsen hankinta.

 

Minä olen sitä mieltä, että joskus on kerta kaikkiaan tilanteita, joissa vanhemmat eivät voi lapsen käytökselle ja elämän muuttumiselle yhtään mitään. Joskus voi käydä niin, että jonkun ulkopuolisen teko muuttaa täysin lapsen elämän ja lapsi ei enää koskaan toivu ennalleen ja ajautuu huonoon elämäntyyliin. Samoin ihminen voi myös sairastua vanhemmilta salaa. Monesti esim. nuoren henkilön itsemurha tulee täytenä yllätyksenä lähipiirille. Kukaan ei olisi voinut arvata mitään. Lisäksi tosiaan lapsen luonne vaikuttaa moniin asioihin, vaikka vanhemmat olisivat avoimia ja kannustaneet aina lastaan, niin lapsesta voi silti kasvaa sulkeutunut. Ihmisen geenit ja niiden muodostuminen on monimutkaista. Monesti koulusurmaajien, alkoholistien, narkomaanien sisarukset ovat aivan "normaaleja". Saman perheen lapsista voi tulla yliopiston tohtori ja kadulla elävä narkomaani.

 

YH-äidit on perseestä. Miks tehdä lapsia semmoseen suhteeseen joka loppuu heti kun lapsi syntyy? On sitten mukavaa lapsella kun ei oo isää... paitsi ne isäpuolet jotka vierailee välillä äitiä nussimassa.

Mistäs semmoisia kristallipalloja saa joista näkee että suhde loppuu heti kun lapsi syntyy? Semmoisen minäkin haluisin heti käydä ostamassa

 

Minä olen sitä mieltä, että joskus on kerta kaikkiaan tilanteita, joissa vanhemmat eivät voi lapsen käytökselle ja elämän muuttumiselle yhtään mitään. Joskus voi käydä niin, että jonkun ulkopuolisen teko muuttaa täysin lapsen elämän ja lapsi ei enää koskaan toivu ennalleen ja ajautuu huonoon elämäntyyliin. Samoin ihminen voi myös sairastua vanhemmilta salaa. Monesti esim. nuoren henkilön itsemurha tulee täytenä yllätyksenä lähipiirille. Kukaan ei olisi voinut arvata mitään. Lisäksi tosiaan lapsen luonne vaikuttaa moniin asioihin, vaikka vanhemmat olisivat avoimia ja kannustaneet aina lastaan, niin lapsesta voi silti kasvaa sulkeutunut. Ihmisen geenit ja niiden muodostuminen on monimutkaista. Monesti koulusurmaajien, alkoholistien, narkomaanien sisarukset ovat aivan "normaaleja". Saman perheen lapsista voi tulla yliopiston tohtori ja kadulla elävä narkomaani.

Hei, mä puhun nyt pikkuisen eri asiasta. Tarkoitan näitä perheitä joissa lapset luuhaa 3-vuotiaana aamusta iltaan pihoilla ja ties kenen luona eikä kukaan katso perään. Kukaan ei oo kiinnostunut, kukaan ei välitä, kukaan ei sano että rakastaa... Esimerkkejä ois vaikka kuinka ja näitä perheitä on paljon. Annetaan lapsen kasvaa niinkuin rikkaruohon tai puun, luullaan että kasvaahan nekin ilman kasvatusta mutta lopputulos voi olla aika kiero ilman tukea ja "siistimistä" & hoitoa.

 

[QUOTE="vieras";24820634]No onhan se vauva-arki rankkaa! Ei sitä välttämättä osaa etukäteen varautua...[/QUOTE]

Mä varauduin etukäteen kaikkeen mitä ikinä vain keksinkään.
Ja ylläripylläri; lähes mitkään mun kauhuskenaarioista eivät ole toteutuneet, joten elän helppoa ja onnellista vauva-arkea.

Uskallan väittää, että hyvin paljon asenteista kiinni kuinka rankkaa on.

 

Mä varauduin etukäteen kaikkeen mitä ikinä vain keksinkään.
Ja ylläripylläri; lähes mitkään mun kauhuskenaarioista eivät ole toteutuneet, joten elän helppoa ja onnellista vauva-arkea.

Uskallan väittää, että hyvin paljon asenteista kiinni kuinka rankkaa on.

Ei se asennekaan tyhjästä synny. Ihmisten, joilla on luontaista taipumusta positiivisuuteen ja sinnikkyyteen, jotka ovat toimijoita ja sosiaalisia jne. on hirveän helppo aina ottaa kunnia onnistumisestaan ja samalla vähän mollata niitä, joilta ne samat asiat vaatii paljon enemmän ponnisteluita.

Ei ole mitään maagista tyhjästä putkahtavaa asennetta, niinkuin masentunut ihminenkään ei vaan voi yhtenä kauniina päivänä "ottaa itseään niskasta kiinni" ja kaikki muuttuu hyväksi. Onhan se totta, että itsesäälissä vellominen, murehtiminen ja negatiivisiin puoliin keskittyminen ei ole tervettä ja ihminen voi pyrkiä muuttamaan niitä elämänsä ikäviä asioita. Mutta se perusluonne ja -asenne kaikkeen kyllä tulee jo geeneissä ja muokkautuu varhaiskasvatuksessa.

Minusta on myös aika vähättelevää heitellä aina ilmoille noita "sinulla ei ole oikeasti rankkaa vaan vain väärä asenne" -analyysejä, kun ihan oikeasti kukaan ei pysty astumaan toisen saappaisiin ja tietämään kuinka helppoa tai vaikeaa eri asiat toisille ovat.

 

Ei se asennekaan tyhjästä synny. Ihmisten, joilla on luontaista taipumusta positiivisuuteen ja sinnikkyyteen, jotka ovat toimijoita ja sosiaalisia jne. on hirveän helppo aina ottaa kunnia onnistumisestaan ja samalla vähän mollata niitä, joilta ne samat asiat vaatii paljon enemmän ponnisteluita.

Ei ole mitään maagista tyhjästä putkahtavaa asennetta, niinkuin masentunut ihminenkään ei vaan voi yhtenä kauniina päivänä "ottaa itseään niskasta kiinni" ja kaikki muuttuu hyväksi. Onhan se totta, että itsesäälissä vellominen, murehtiminen ja negatiivisiin puoliin keskittyminen ei ole tervettä ja ihminen voi pyrkiä muuttamaan niitä elämänsä ikäviä asioita. Mutta se perusluonne ja -asenne kaikkeen kyllä tulee jo geeneissä ja muokkautuu varhaiskasvatuksessa.

Minusta on myös aika vähättelevää heitellä aina ilmoille noita "sinulla ei ole oikeasti rankkaa vaan vain väärä asenne" -analyysejä, kun ihan oikeasti kukaan ei pysty astumaan toisen saappaisiin ja tietämään kuinka helppoa tai vaikeaa eri asiat toisille ovat.

Totta, tuohonkin asenne vaikuttaa todella paljon, että miten kukanenkin asiat kokee. Mulla ei ollut ainakaan tarkoitus vähätellä toisten asioita, kerroin vain oman mielipiteeni ja kokemukseni tuosta yllättävän yleisestä mielipiteestä "onhan se vauva-arki rankkaa".
Asenteisiin ei välttämättä ihminen itse voi hirveästi vaikuttaa, mutta silti niillä asenteilla on vaikutus.

 

Mä varauduin etukäteen kaikkeen mitä ikinä vain keksinkään.
Ja ylläripylläri; lähes mitkään mun kauhuskenaarioista eivät ole toteutuneet, joten elän helppoa ja onnellista vauva-arkea.

Uskallan väittää, että hyvin paljon asenteista kiinni kuinka rankkaa on.

Noinpäin se kannattaa juuri tehdäkin eikä niin että elää vaaleanpunaisia unelmia ja asennoituu "Vauva ei tule meidän elämää mitenkään muuttamaan!" Liian moni pitää suurimpana ongelmanaan ostaako sitten vauvalle Ticketiä vai Moloa vaikka todellisuudessa saattaa huomata vauva-arjen alkavan sillä että alapää on tikattu miljoonalla tikillä, vauva ei tee muutakuin karjuu 24/7 ja itse itkee siinä mukana kun mitään muuta ei jaksa.
Lapsensaanti on toki ihana asia ja minäkin oon päässyt kahden lapsen saaneena aika helpolla mutta kaikkeen tulee varautua, se on sitten vain mukava yllätys jos saakin helpon vauvan jonka kanssa arki sujuu hyvin.