Ärsyttää mieheni käytös lastani kohtaan!!

  • Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti
:(
Tulee todella paha mieli kun ajattelee lasta joka joutuu kasvamaan tuollaisessa henkisesti raskaassa ympäristössä eikä saa olla lapsi vapaasti omassa kodissaan. Ja vain siksi että äiti saa seksiä.
Kärjistettyä ehkä, mutta eikö muka totta?
 
minä
että miehiä saa ja löytää uusia (ja jopa parempia) mutta lapsesi on sinulle ja sinä hänelle ainutkertainen. Eli uutta lasta (iloista, tasapainoista, onnellista) et saa tilalle sen lapsen (surullinen, ahdistunut, masentunut jne.), joka lapsestasi tulee mikäli hänen kasvuolosuhteensa ovat tuollaiset. Ja kyllä mun mielestä äidin (tai vanhemman yleensä) rakkauden kuuluu mennä vanhemman ja puolison rakkauden edelle. Eli vanhemman täytyy rakastaa lastaan enemmän kuin puolisoaan. Ja sellainen puoliso, joka ei sitä hyväksy ei voisi olla ainakaan minun puolisoni.
 
Liekki
Kuulostaa ihan mun mieheltä joka kiukuttelee kissoille kun ne ei osaa telepatiaa/tee just niinku se haluaa. Tässä syy miksi meillä ei ole lapsia ja olen PITKÄÄN harkinnut etsinkö itselleni aikuisen miehen vai haluanko yrittää näyttää hänelle sitä oikeaa kultaista keskitietä. Paljon ollaan kehitytty siitä mitä oli kun aloimme seurustelemaan vuosia sitten. Minun oma pieni kasvatusprojektini. (Tykkään kärjistää, elkää hernenenuilko )

Sinulla on nyt aika paljon vaihtoehtoja. Voit joko alkaa rakentamaan miehen kanssa yhteiseloa parempaan päin ilman onnistumisen takeita tai sitten lähteä. Onko miehestä mielestäsi siihen, että hän alkaisi kriittisesti tutkimaan omaa käytöstään?

Tuli mieleen tuossa taannoisesta Dr. Philistä. Jos mahdollisuutta, niin kuvaa miehen aasimaista käytöstä videokameralle ja näytä se hänelle myöhemmin. Saattaa järkyttyä omasta toiminnastaan koska ei kykene näkemään itseään ulkopuolisen silmin.
 
vieras
Lapses riekkuu pyykkikorissa, nin sä sanot korin omistajalle että ostat uuden jos se hajoaa? Eikö olisi helpompaa kieltää lasta riekkumasta siinä pyykkikorissa jottei se menisi rikki?
 
vieras
minusta sinun ei pidä ajaa miestäsi kauemmaksi lapsesta, vaan yrittää lähentää heitä jos löytyisi se yhteinen sävel. Eli istut miehesi kanssa alas ja teette yhdessä pelisäännöt asioista. Kirjottakaa ne ylös. Noudata itse niitä pilkuntarkasti. Mistä teosta tulee rangaistus ja mikä rangaistus. Mistä kehuja, palkinto ja mikä palkinto. Sitten ehdota yhtä päivää viikossa, jolloin he tekisivät jotain ihan kahdestaa. Aluksi vain hetki, myöhemmin ehkä enemmän. Kävisivät mäkkärissä tai jätskillä tai jotain..tuntuu ettei heillä ole tunnesidettä... Jos ei homma rupea pikkuhiljaa toimimaan, ni yritä löytää jostain voimia häippästä. Tsemppiä!
 
Liekki
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Peesi tähän, kuulosti tosi hyvältä neuvolta!
 
milan
Ei lapsesi käytös koskaan parane, jos annat hänen kasvaan teidän luonanne.

Ehdottaisin, että lapsi muuttaisi isälleen ja olisi teillä harvemmin. Tekisitte pelisäännöt selviksi ja meihesi koittaisi hillitä itseään eikä miehesi käytös vaurioittaisi lasta niin paljon kuin nykyään.

Parempi vaihtoehto on, että jätät sen miehen. Ei se siitä muuksi muutu.
 
tiina
Alkuperäinen kirjoittaja pakene:
jep, kuulostaa niin tutulta. anna kun ennustan, että tuo tuosta vaan pahenee. miehesi ei olekaan sellainen prinssi miltä alkuun vaikutti.. pahempaa on todellakin luvassa.

nimimerkillä saman kokenut
Tätä peesaan, ja kohta lapsesi oppii että kotona pitää hiipiä ettei äidin mies suutu.
Jos haluat jatkaa miehen kanssa, ehdotan teidän jatkavan seurustelua mista kodeistanne, ja lapsesi saa taas olla omassa kotonaan lapsi.
 
harkinna
Alkuperäinen kirjoittaja tiina:

Minäkin peesailen näitä. Oma isäni oli arvaamaton. Hän saatoi suuttua ihan yhtäkkiä. Koskaan ei pystynyt ennustamaan mistä ja milloin pinna palaa. Koskaan hän ei käynyt meihin lapsiin fyysisesti käsiksi, mutta oli silti tosi pelottava. Ilmapiiri tuli kotona aika ahdistavaksi, kun koko ajan piti olla varpaillaan. Opin sitten pysymään poissa isän tieltä ja olemaan hiljaa, etten ärsyttäisi. Sitä ahdistusta kannan nyt vielä kolmekymppisenä. Ahdistun tosi kovasti, jos mieheni hermostuu. Se sama pelko ja ahdistus tulee, kun silloin lapsenakin. Kehoitan siis vakavasti harkitsemaan asioita.
 
jj
Ap ei saanut haluamiaan vastauksia ja häipyi. Eli lapsi saa jäädä kakkoseksi ja koittaa vaan pärjätä. Mitäs sillä on väliä jos lapsuusaika menee pilalle, eikä se uhnohdu aikuisenakaan, ja oppii vihaamaan äitiään koska tämä ei välittänyt hänen hyvinvoinnistaan.
 
Yhteistyössä