Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
En tiedä, minkälaisissa suuren eleiden romanttisissa suhteissa te elätte, mutta ainakaan omat romanttiset suhteeni eivät ole olleet aivan tuollaista hyvesignalointia. Nykyisen mieheni kanssa asuimme satojen kilometrien päässä toisistamme neljän vuoden ajan, ja mies kävi tasan kaksi kertaa tuona aikana minua katsomassa. Minä olin se, joka matkustin häntä katsomaan eikä siinä ollut kyse siitä, etteikö mies olisi ollut sitoutunut tai rakastunut tai motivoitunut. Hänellä oli sellailnen työ, että siitä ei pystynyt irrottautumaan helposti ja omat aikatauluni olivat paljon joustavammat.

En siis päättelisi suurten eleiden avulla, kenellä on ne syvimmät tunteet. Minä ja mies ei muutenkaan olla sellaisia julkisia kuhertelijoita niin kuin esimerkiksi monet ystävistämme. Silti me olemme olleet yhdessä nyt 20 vuotta ja monet ystäväpariskunnat ovat eronneet.

B:n ja K:n tunteista ja suhteen laadusta ei voi sanoa yhtään mitään sen mukaan, kuka matkustaa ja kenen luokse. K veti pelkästään kesä-elokuussa lähes 50 keikkaa ja syksyllä toiset samanlaiset. JO veti keikkoja kesällä 21 ja syksyllä 30 eli puolet vähemmän. Ei se B silti tullut käymään muuta kuin bändinsä kanssa työkeikalle, vaikka aikaa olisi ollut ennen ja jälkeen ja elokuussa melkein koko elokuu (kolme keikkaa). En vedä tässä silti mitään tulkintoja siitä, että B ei vain ollut kiinnostunut.
Mä en tiedä mitä K ja B on ajatelleet, mutta sun ja miehesi tapaus on aika poikkeuksellinen, sitä ei ehkä voi suoraan yleistää, että kaikilla toimisi tuollainen samalla tavalla. Hienoa että pysyitte yhdessä. ❤

Joksut oli mielestäni ihan yhtä kiireisiä kesän ja syksyn kuin K:kin, vaikka keikkoja olis ollut vähemmän. Koko ajan niilläkin oli jotain ohjelmassa. B on ehkä yleisesti enemmän sellainen tyyppi joka menee yli esteiden, mutta ei varmasti olisi edes kehdannut yksipuolisesti tulla jatkuvasti kyläilemään. Mutta ei musta tässä tarvitse ylipäätään vertailla niitä kyläilyjä, ei kai tässä tilanteessa ole nyt mitään vikaa?
 
vierailija
Koittakaa nyt jo päästää irti tästä shipistä ja sen vatvomisesta. Siitä ei mitään tullut riippumatta oliko jotain tunteita mukana vai ei. Ystävyys on ja toivottavasti pysyy.
Ööeivittu. Minulle shippaaminen on iloinen asia, fantasiaa ja eskapismia, joka saa minut jaksamaan arjessa. Rakastan ficcejä, rakastan ajatella entä jos-skenaarioita. Rakastan katsella Bojere-videoita. Rakastan jakaa tätä mielenkiinnonkohdetta muiden samanmielisten kanssa. Ja teen tätä tasan niin kauan kuin se on itselleni tärkeää ja mukavaa. Se mikä vie iloa tältä, on tämä käsittämätön angstailu, trollailu ja vinkuminen kun K/B ei saavuta jotain tavoitteita, jotka joku täällä on heille asettanut. Teille jotka ette halua shipata, on toinen palsta olemassa, menkää sinne. Puutarha on aina ollut, ja on jatkossakin, tarkoitettu Bojere-shippaamiseen.
 
Amen ✨
 
KULLÄ ❤
 
vierailija
Onhan niitä olemassa erilaisia followers trackereita, joiden avulla selvittää milloin joku on alkanut tarkalleen seurata toista vaikkapa juuri Instagramissa. Mutta en suosittele niitä, koska IG saattaa sen jälkeen bännätä, ja tuollainen stalkkaus on muutenkin kyseenalaista.

IG:n algoritmi toimii monimutkaisesti, mutta joskus tosiaan se nostaa tuoreet kontaktit, kuten vaikka juuri uudet seuratut, listan kärkeen. Mun oma päätelmä on, että Kärtsä on soittanut Bojanille lomaltaan, Henri on ollut mukana tai muutoin tulleet puheeksi, jolloin Bojan on alkanut seurata häntä. Tai sitten Boitsulla on ollut Kärppä-ikävä, on tutkinut IG:ssä läpi kaikki K:n tutut, huomannut Henrin ja Pasivision-paidan, ja alkanut seurata 😁
 
vierailija
Ihania vaihtoehtoja molemmat 😍❤ Kuinkahan monta päivää Ruissiin on? Joko alle 50? En tiedä kummasta olen enemmän innoissani, siitä että näen heidät kaikki jälleen kerran, vai siitä, että nuo kaksi tapaavat taas uudestaan 🥰
 
vierailija
Naurattaa ku osa jengista odottaa jotain vakavaa kannanottoa poliittisiin kysymyksiin ja anteeksipyyntöä ja äijä postaa jotain karvamahaa ja boxereita perskankkujen välissä.

Kärppy go go
 
vierailija
Maailmassa on paljon asioita, joita minäkään en ymmärrä, mutta jos se ei vaikuta omaan tai läheisten elämään, niin eipä tule mieleen mennä asiaa päivittelemään toisten hiekkalaatikolle. Jokaiselle löytyy mieleinen leikkipaikka ihan varmasti, kun vähän katselee ympärilleen.
Nimenomaan eli ankeuttajat hus pois ha se oli viestini alkuperäinen idea
 
vierailija
Onhan niitä olemassa erilaisia followers trackereita, joiden avulla selvittää milloin joku on alkanut tarkalleen seurata toista vaikkapa juuri Instagramissa. Mutta en suosittele niitä, koska IG saattaa sen jälkeen bännätä, ja tuollainen stalkkaus on muutenkin kyseenalaista.

IG:n algoritmi toimii monimutkaisesti, mutta joskus tosiaan se nostaa tuoreet kontaktit, kuten vaikka juuri uudet seuratut, listan kärkeen. Mun oma päätelmä on, että Kärtsä on soittanut Bojanille lomaltaan, Henri on ollut mukana tai muutoin tulleet puheeksi, jolloin Bojan on alkanut seurata häntä. Tai sitten Boitsulla on ollut Kärppä-ikävä, on tutkinut IG:ssä läpi kaikki K:n tutut, huomannut Henrin ja Pasivision-paidan, ja alkanut seurata
Oon itse päätynyt samoihin teorioihin. 😁 Nyt tosin viimeisimpänä mietin että ehkä he ovat porukalla alkaneet suunnitella jotain mukavaa yhteistä ajanvietettä Ruisrockin jälkeisille päiville jos ja kun Joksut jää Suomeen vähäksi aikaa. Ehkä ovat varanneet mökin tai tehneet muita suunnitelmia ja mukana on Häärijän lisäksi myös Henri kun hän oli maaliskuussakin bäkkärillä.
 
Yhteistyössä