Itsenäistymineen avustaminen on parinkymmenen vuodne projekti eikä sen pääsisältö ole materiaalinen vaan henkinen. Sen aloittaa jokainen terve vanhempi vauvan ensimmäisen kerran syliinsä nostaessaan.
Se taas maksaako ajokortin on ihan perheestä kiinni. Mikään perustarve se ei ole, mutta mikäli varaa on, niin miksipä ei? Autammehan me ihmiset muitakin ihmisiä, miksemme siis omia lapsiamme?
Itse olen hävyttömästi maksanut ajorkotin YHDELLE neljästä aikuisesta lapsestani. Näin siksi, että hän tarvitsi sitä kuskatakseen niin minun kuin sisarustensa lapsia kerhoihin ja harrastuksiin eli satsaus ei ollut vain yhdelle vaan koko perheen hyvinvointiin.
Muilla ollut mahdollisuus maksaa itse omat korttinsa ilman että se on vaatinut heiltä kohtuuttomia ponnisteluja.
Opinnoissa olen auttanut niin henkisesti kuin materiaalisestikin mutta kumpikaan apu ei ole ollut sitä luokkaa etetivätkö olisi voineet pärjätä sitä ilmankin. Silloin olisi vain ollut vähän rankempaa ja toisin kuin osa, minä en pidä rankkuutta minään tavoiteltavana ja ihannoitavana tilana vaan on mielestäni luonnollista auttaa läheisiään, mikäli moinen on mahdollista.
Tällä hetkellä osallisuuteni aikuisten lasten elämään on lähinnä lastenhoitoapua, apua kirjallisisssa töissä ja henkistä tuke + jaettu jääkaappi.
Lapset puolestaan auttavat minua talonhoidossa, puutarhatöissä ja lastenhoidossa.
Paljon auttavat myös toinen toistaan ja vielä enemmän suvun vanhimpia.
Antaessaan saa. Myös näissä asioissa.
