Kunhan vain puran mieltäni, joka taas painaa liikaa. =) Musta tuntuu välillä, että olen totaalisen epäonnistunut äitinä ja puolisona, tyttärenä olemisesta nyt puhumattakaan. Äitiys on niin kova haaste, että sen alle pakahtuu. Silloin kun esikoinen syntyi, ei mieleeni edes tullut potea huonommuutta mistään. Olin jossain hurmiossa ja täydellisen itsevarmana pyöritin niin lasta kuin arkeakin naivina ja onnellisena. Nyt kuopuksen jälkeen huonommuuden tunne on nostanut päätään.
Esikoinen on jo eskarilainen ja jokapäiväiset uhmakohtaukset, vaikka tiedän etteivät ne liity äitiyteeni, saavat mut tuntemaan itseni täydeksi nollaksi. Tuntuu, että ennen tiesin miten tilanteesta pääsee ulos, mutta nyt on vain ovia jotka pitäisi avata, muttei avaimia ole. Tiedän, että olen lapselle se tärkein maailmassa ja tiedän, että sylini on se turvallisin paikka maailmassa. Jatkuva huono omatunto kalvaa jatkuvasti, riittämättömyyden tunne kun en voi olla joka paikassa ja kaikkialla ja mihin aikaan tahansa. Tässä nämä aatteet tällä kertaa, kiitos kun sain jakaa niitä kanssasi.
Esikoinen on jo eskarilainen ja jokapäiväiset uhmakohtaukset, vaikka tiedän etteivät ne liity äitiyteeni, saavat mut tuntemaan itseni täydeksi nollaksi. Tuntuu, että ennen tiesin miten tilanteesta pääsee ulos, mutta nyt on vain ovia jotka pitäisi avata, muttei avaimia ole. Tiedän, että olen lapselle se tärkein maailmassa ja tiedän, että sylini on se turvallisin paikka maailmassa. Jatkuva huono omatunto kalvaa jatkuvasti, riittämättömyyden tunne kun en voi olla joka paikassa ja kaikkialla ja mihin aikaan tahansa. Tässä nämä aatteet tällä kertaa, kiitos kun sain jakaa niitä kanssasi.