Ajatuksia vauvan syntymäajankohdasta. Paras vuodenaika?

Tällainen leikkimielinen kysely teidän ajatuksista vauvan syntymäajankohtaan. Oletteko pohtineet plussia ja miinuksia ajatellen eri vuodenaikoja vauvan syntymälle? Tai onko teillä kenties jo kokemuksia lapsen saamisesta eri vuodenaikoina? Haluan korostaa, että tiedän, että lapsia saadaan, ei tehdä, ja syntymäajankohta on hyvin pieni ja mitätön asia, ei millään lailla ratkaiseva. Ihan mielenkiinnosta tätä pohdin.

Itsellä vauvakuume, mutta joudun odottelemaan vielä miehen kypsymistä ajatukselle. Nyt on selviytymismetodina se, että tammi-helmikuu olisi ihan liian vaikea aika saada vauva, kun on niin kylmä ja että kesä menisi alkuraskauden vuoksi muutenkin nyt pilalle, niin vielä kannattaa lykätä. (Jos mies näyttäisi yllättäen vihreää valoa, niin oikeastihan näillä asioilla ei olisi minulle merkitystä.) Siitä tulikin mieleen, että onko teillä muilla ajatuksia tästä? Onko joku sitä mieltä, että talvi on paras aika, kun voi huoletta kääriytyä peiton alle lämpimään pienokaisen kanssa? Erityisesti kyllä kiinnostaisi jos jollain on kokemuksia. Kuinka ihanaa oli saada vauva sinä vuodenaikana kun hän sattui syntymään? Vai oliko sillä lainkaan merkitystä?
 
Raskausajasta sen verran, että raskautta pystyy vähän peittelemään talvella, kun voi laittaa löysiä vaatekerroksia päälle. Toisaalta taas jos viimeiset viikot osuvat tyyliin helmikuun pakkasille, niin pitää hankkia isompi talvitakki sen takia.
Ikävää olisi myös heinäkuun helteillä olla viimeisillään raskaana. Toisaalta taas kesällä vaatetus olisi helpompi järjestää, isoja mekkoja / tunikoita tms.
Itse käytin talvella lyhyt- tai pitkähihaista raskauspaitaa ja tavallisia neuletakkeja.

Vastasyntyneen - vauvan kanssa kevät-kesä on mukavaa, kun ei aina tarvitse pukea vauvaa moniin eri vaatekerroksiin, joihin vauva sitten hermostuu kun kuitenkin tulee liian kuuma odotellessa tai kaupassa ollessa.
Talvipakkasilla pientä vauvaa ei oikein saa viedä ulos, onkohan se raja -10 pakkasastetta ja ainakin vastasyntyneen kanssa pitää olla ekat pari viikkoa ihan vain sisällä. Ja kun siinä sen vauvan kanssa on 24/7, niin jossain vaiheessa haluat todellakin pihalle kun seinät kaatuu päälle. Jo vartin vaunulenkkikin tekee ihmeitä omalle päälle.

Olin siis syksyn-talven-alkukevään raskaana ja sain vauvan kuukausi sitten. Ja ihan vain vinkiksi, itse ostin yhdet raskausfarkut ja neljä erilaista raskausvatsapaitaa ja siinä oli ihan riittävästi vaatetta. Eli vaatekaappia ei tarvitse laittaa muutaman kuukauden takia uusiksi. Kaivaa vain niitä neuletakkeja esiin niin niillä selviää jo hyvin.
 
  • Tykkää
Reactions: Naturamama
Itse olen nyt viimeisilläni raskaana ja laskettu aika on toukokuun alussa. Esikoinen tulossa, joten ei muuta vertailukohtaa mutta mielestäni tämän parempaa aikaa ei ole saada vauvaa :love: Viime kesänä sai vielä "vetää täysillä" kaikki häät, polttarit, festarit jne.

Sitten kun plussasin elokuun lopussa olikin alkuraskautta hyvä peitellä kesän jälkeisellä tipattomalla. Jouluna ei tarvinnut enää peitellä ja siten joutua kiusallisiin tilanteisiin ruokapöydässä. Talvitakista pääsi luopumaan juuri kun vatsa kasvoi isoksi ja nyt keväällä ainakin etelässä on pärjännyt normi kevättakilla jota voi pitää auki. Ilma on myös juuri sopiva, ei liian kylmä tai kuuma olla viimeisillään raskaana. Ihanaa on ollut nyt ihastella ja fiilistellä kevättä äitiyslomalla ja kohta pääsee viettämään vauva-arkea ihanan valoisaan aikaan. Vauvan kanssa ei tarvitse linnoittautua kotiin jos ei siltä tunnu vaan voi suunnata esim. mökille.

Ainoana miinuspuolena mitä keksin on se, että luin vauva-arjen olevan raskaimmillaan kuuden kuukauden kohdalla. Tämähän osuu mihinkäs muuallekaan kuin marraskuulle :eek: Tätä ennakoiden olemme suunnitelleet parin viikon jotain helppoa etelänmatkaa jos kaikki menee hyvin (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Naturamama
Kiitos vastauksista! En tiedä miksi Tämä on minulle niin mielenkiintoinen aihe, mutta omissa unelmissani olen kyllä aina saanut vauvan keväällä tai kesällä. Olen itse syntynyt kesällä ja ehdottoman kesäihminen. Siinähän voisi olla mahdollisuus lähteä talvella vielä babymoonille e nnen vauvan syntymää... Rakastan unelmointia ylipäänsä. :D
 
Meidän esikoista tehtiin aika kauan, ja kun hän vihdoin ilmoitti tulostaan, ei siinä paljoa mietitty milloin tulee. No, laskettu aika oli 28.12 ja kovasti jännättiin kumpana vuotena syntyy :LOL: Toisella kierroksella sanoin että jätetään yrityskierto väliin jos ois la mennyt taas vuodenvaihteeseen :LOL: Muutoin ei ollut mitään ongelmaa talvivauvan kanssa, tosin oli leuto talvi ja kevät tuli jo helmikuussa.

Toinen syntyi huhtikuussa ja oli aika hyvä aika, ei tarvinnut olla raskaana helteellä, toki äitiystalvitakki oli pakko hommata, mutta Suomen ilmoissa sen tarvii melkein aina :ROFLMAO:
 
Mulla nyt menossa 37+ . Kevään ja hieman lämpimämmän ilman olen ottanut innolla vastaan, koska ison mahan kanssa useamman vaatekerroksen vetäminen päälle on syvältä. Mutta eipä se talvi keskiraskaudessakaan ollut herkkua pukeutumisen kannalta. Mitä tulee raskausvaatteiden tarvittavaan määrään, niin se on hyvin yksilöllistä. Itselläni normaalien farkkujen pito ei ollut enää mahdollista 10 + 2 jälkeen, kohtu niin eteenpäin kallellaan, että silloin rupesi puristamaan liikaa. Siitä lähtien olen käyttänyt lähes pelkästään raskausvaatteita, kätevintä on toki ostaa sellaisia, jotka soveltuvat myös imetykseen. Olen myös hyvin herkkä palelemaan, joten vaikka asutaan Etelä-Suomessa, niin käytän edelleen toppatakkia. No tuo raskaustoppatakki on ainut mikä mahtuu päälle ja kiinni, joten johtuu siitä, mutta edelleen pystyn käyttämään sitä kiinni tulematta liian kuuma. Välillä kuumimmalla ilmalla aukaisen. Raskaustoppahousut oli myös aivan loistava ostos. Toki paljon riippuu myös siitä, onko oma tyyli vaatteiden suhteen kuinka väljää tai haluaako käyttää vaikka miehen isompia vaatteita. Aika sinänsä on lyhyt mutta mahdollisesti jopa puoli vuotta ja itse ainakin olen kokenut miellyttävämpänä käyttää oikeasti istuvia vaatteita, jotka eivät purista mistään. H&M:ltä ja Ellokselta on voinut tilata hyvinkin kohtuuhintaisia äitiysvaatteita, ei niitä pakko ole kalliilla ostaa.

Tämä on meillekin esikoinen ja kesä vauvan kanssa kuulostaa mukavan leppoisalta. Toki aurinkosuojaamiseen ja suojaamiseen ötököiltä joutuu kiinnittämään enemmän huomiota. Ja kun nää Suomen säät voi vaihdella hyvinkin laajalla skaalalla lämpötilojen suhteen, niin vähän on mietityttänyt millaisia vaatteita varaa mukaan sairaalasta tuloa varten ja myös kuinka lämpimiä kesällä tarviisi. Talvella voisi sinänsä käyttää toppapukua ja villapukua, kylmä olisi varmasti ns. taattua.

Mitä tulee raskausaikana matkustamiseen, niin näin terveysalalla työskentelevänä suhtaudun asiaan nihkeästi. Siis ulkomaille matkustamiseen. Toki ulkomaassa ja ulkomaassa on eronsa. On ihan eri matkustaa euroopan sisällä EU-maissa, kun on se ns. eurooppalainen kela-kortti (huom! Juuri mikään vakuutus ei korvaa raskauden ongelmista koituvia kuluja saati pahimmassa tapauksessa keskosen hoitoa), kuin lähteä johonkin kaukomatkoille tai edes eteläiseen eurooppaan. Jos ulkomaille haluaa lähteä, niin miettisin siltä kannalta, missä maassa haluaisi tarvittaessa keskostaan hoidettavan. Yhdeksän kuukautta on kuitenkin niin lyhyt aika, että kyllä sitä sen vaikka päällään seisoo, jotta ei aiheuta lapselleen ongelmia. Jokainen toki tyylillään ja moni on tästä matkustusasiasta varmasti eri mieltä kanssani. Toivoisin, että kaikki ainakin miettisivät nuo vakuutusasiat kunnolla läpi. Alkuraskaudessakin saattaa tulla ongelmia, jotka aiheuttavat hengenvaaraa jopa äidille (esim. kohdunulkoinen raskaus) enkä tosiaan tiedä korvaako mikään vakuutus tuollaisessa tilanteessa esim tehohoitoa. Herkästi saa itsensä niillä kuluilla konkurssiin.

Omalla kokemuksella voin sanoa, että ilman suurempiakin ongelmia raskausaika ei välttämättä missään vaiheessa ole tosi ihanaa ja helppoa. Näin ollen kannattaakin nyt tehdä kaikkee mitä ei sitten voi tehdä, jos yritys vielä viivästyy. Me esimerkiksi käytiin puolitoista vuotta sitten kolmen viikon reissulla Uudessa Seelannissa juurikin ennakoiden sitä, että sitten raskaana ja ihan pikku lapsen kanssa ei voi, ja oli kyllä hieno reissu (y). Sitä on voinut sitten muistella kun on pahoinvointia ja viikko tolkulla supistelee :LOL:
 
Nämä on epärealistisia ensimmäisestä raskaudesta haaveilevan juttuja. Eniten haluaisin kevätvauvan, siksi että kevät menisi varmaan enimmäkseen
sisällä, mutta kesän jo saisi viettää ulkona. Sitten taas kun se kovin väsymysvaihe ja pätkittäin nukkuminen alkaa, kuulemma yleensä puolen vuoden jälkeen, niin olisi syksy ja pimeää muutenkin. Sitten kävelemään opetellessa voisi jo olla ulkona enemmän.
Mutta meillä hoitoalkuista raskautta suunnittelevilla on rajattu pois karkeasti helmi-maalis- ja huhtikuuvauvat, sekä myös alkusyksyn mahdollisuus lapsettomuuspolien kesä- ja joulutaukojen vuoksi.
 
Jokaisessa vuodenajassa ja kuukaudessa on varmaan hyvät puolensa. Meidän esikoisen LA oli elokuun lopussa, joskin hän syntyi sitten vasta viikko syyskuuhun. Mun mielestä loppukesä/alkusyksy oli ajotukseltaan ihana! Kesän sai kulkea mahan kanssa maksimekoissa ja vähemmissä vaatteissa, ulkovaatteita ei tarvinnut raskauden takia hankkia. Asuttiin vielä eka ja toka kolmannes Yhdysvalloissa, siellä oikeasti lämpimät säät alkoi jo maaliskuussa. Lennettiin Suomeen rv 28+, lento meni vielä tosi mukavasti ilman vaikeuksia, vaikka matka oli pitkä.
Viime kesä oli tosin aika viileä, mutta mun mielestä kesällä raskaana oleminen oli ihanaa. Heti iski vauva- ja raskauskuume kun kesä alkoi taas :D ehdin Jenkeissä asuessa elellä palloni kanssa myös +37 asteen lämpötiloissa, se ei ollut ehkä ihan yhtä herkkua. Syksy tuntui sitten pienen vastasyntyneen kanssa ihanan tunnelmalliselta. Vaunulenkit ruska-aikaan ja ensilumen sataessa <3 ja toisaalta se marraskuun pimeys meni todella nopeasti omaa pientä ihmetellessä. Nyt kesän saapuessa hän on 8kk ikäinen ja valmis keinumaan, vähän uiskentelemaan, konttailemaan ja harjoittelemaan kävelyä, ja istumaan hiekkalaatikolla ja ruohikossa kaikkea ihmetellen!
Pikkukakkosta toivotaan varmaan keväälle 2020, mutta elosyyskuun vauvasta keksin vaan hyvää sanottavaa :)
 

Yhteistyössä