Ajokortti

Heippa!

Kysyisin sellasta asiaa,että aiotteko maksaa kokonaan tai osittain lastenne ajokortit?Meillä on kolme lasta ja pienet tulot niin tulisi aika kalliiksi maksaa kaikille ajokortit.Meillä ei sukulaiset osallistu ajokortin kustannuksiin mitenkään,kun olen kuullut,että joillakin isovanhemmat tai kummit osallistuvat ajokortin kustannuksiin.Ajattelin vaan kysyä mielipiteitä asiasta.

T.Kolmen lapsen äiti
 
--
Me ollaan säästetty lapsilisästä puolet lapsen omalle tilille, josta saa sitten maksaa autokoulun ja ehkä jopa ensiauton tai käyttää vaikka opiskeluun tai sijoittaa.
 
Jos ajavat ajokortin vielä kotona asuessaan ja ollessaan opiskelijoita, maksan kyllä kortit. Eli piakkoin kun täyttävät 18, olen valmis kustantamaan ajokortit. Meillä on kaksi lasta ja hyvät tulot, eikä lainoja, joten en näe syytä olla maksamatta.
 
"Piika-äiti"
Meille ostettiin asian tultua ajankohtaiseksi halpa kakkosauto, jossa oli opetuspolkimet. Mies kävi teoriakokeen ja opettaa ainakin teinitrion ajamaan ajoluvilla.

Esikoinen ajoi korttinsa toissakesänä ja tänä vuonna ennen kesäkuun alkua kortti on varmaan toisellakin pojalla. Kahden vuoden päästä näihin aikoihin varmaan viimeinenkin triolainen saa korttinsa.
 
Minun korttini maksoi äiti ja isä puoliksi, siskon kortin maksoi isä kokonaan ja veljen kortin isä ja äiti puoliksi. Vielä olis kolme pienempää sisarusta korttia vailla.

Me ollaan tehty niin, että säästetään lasten omille tilille rahaa. 18-vuotiaana maksetaan ajokortit niiltä tililtä ja ne mitä sinne jää saavat 20-vuotiaana pankkikortin tilille. Niillä loppurahoilla tehköön mitä lystää.
 

Yhteistyössä