Alhainen anti-Muller hormoni ja ivf

Viime ultrassa noin kuukausi sitten näkyi molemmilla puolilla 4 follikkelia eli yhteensä 8 kpl. Tämä on siis myös alentunut.

Tässä AMH-arvoa odottaessa kerkesin kokeilemaan yhden kierron verran letroja. Ne lähtivät kasvattamaan 3 munasolua, jonka jälkeen jouduin käymään vielä uusintaultrassa ja loppujen lopuksi 1 munarakkula hävisi ja jäljelle jäi kaksi. Eli letrojen vaste oli ihan hyvä, vaikkakin olen aina testattaessa löytänyt ovulaation (eli tämä ei ole ollut ongelma).

Minulla on myös ihana puoliso, joka oli heti valmis lähtemään hoitoihin tilanteen vakavuuden selvittyä (aiemmin hieman vastahakoinen). Toki valitettavasti hän pitää maailmanlopun meininkiäni ylidramaattisena ja hänestä voisimme elää onnellista elämää myös ihan kahdestaan. Ja kauhistelee rahanmenoa, vaikka taloudellisesti meillä on varaa hoitoihin laittaa rahaa ilman että kaikki säästöt menisivät mitenkään. Toki hän on ollut aina hieman varovainen raha-asioissa.
Hienoa että letrot on toimineet! Miten teillä @Pelokas91 meni siellä lääkärissä?
 
Onko teillä muuten tehty hoitoja lyhyellä vai pitkällä kaavalla?
Huomasinkin tän vasta nyt mutta siis mun kaikki neljä hoitoa on tehty lyhyellä, kolmessa oli Menopur ja jarruna Fyremadel ja yksi oli sellanen missä oli jarruna Synarela mutta se oli kuitenkin lyhyt kaava. Olen ymmärtänyt että alhaisen AMH:n tapauksissa tehdään yleensä lyhyellä kaavalla ja sitä suositaan muutenkin, esim TAYSissa sanoivat että tekevät melkein pelkkää lyhyttä vaan.
 
vierailija
Hei,

En tiedä onko tämä ketju enää kovin aktiivinen. Kiinnostaa kovasti miten teillä on mennyt tuo koko prosessi. Itse olen 26 vuotias ja amh-arvo on alle 0,5. Aika julkisen puolen klinikalle on vasta parin kuukauden päästä. Olisi kiva kuulla, että toivoa on vielä ja miten teillä lähtivät hoidot käyntiin? Mulle yksityiseltä sanottiin, että pitäisi mennä suoraan ifv- tai icsi-hoitoon.
 
vierailija
@Pelokas91 luin tekstejäsi ja olen melko samassa elämäntilanteessa. Kiinnostaisiko sinua keskustella aiheesta enemmänkin. En kyllä teidä miten täällä voisi yhteystietoja vaihtaa 😊 itse siis jonon takia kanssa miettinyt, että jatkaisimme hoidot yksityisellä.
 
  • Tykkää
Reactions: Pelokas91
Viime viikkoisen lääkärikäynnin jälkeen on ollut pakko hieman hengittellä välissä. Lääkärin anti oli, että amh-arvo on huono, mutta FSH:n ollessa hyvä, hän uskoi solujen laadun olevan vielä ok. Valitettavan vähän hän otti kantaa onnistumismahdollisuuksiin niitä useasti kysyttäessä. Loppujen lopuksi hän totesi raskauden todennäköisyyden hoidoilla olevan yli 10%, joka on mielestäni äärettömän huono, samalla lisäten että spontaani raskaus on edelleen mahdollinen (niinpä juu..). Koska lääkärikokemus oli äärettömän hämmentävä, hoitoa emme heti aloittaneet ja lähdimme kotiin cain DHEA-reseptin kanssa.

Viime viikonloppu meni täysin pohtiessa onko biologialla minulle väliä. Onko minulle sittenkin tärkeintä saada vain oma lapsi.. Tätä pohdintaa on käytävä, koska jos lähtee tekemään yksityisellä sekä ivf- että lahjasoluyrityksiä rahaa menee menemään suuren suuria summia. Pitäisikö sittenkin odottaa julkisen vuoroamme (kysellen peruutusaikoja myös) ja säästää kaikki rahat lahjasoluhoitihin. Vai käyttää rahat omiin ivf-hoitoihin ja mennä julkisen kautta lahjasoluihin. Voi kun olisi kristallipallo..
 
@vierailija: Onko julkisen puolen aikanne ensikäynti vai jo hoitojensuunnittelu? Sinulla ainakin pitäisi olla ikä puolellasi. Tuliko tietosi matalasta amh-arvosta täysin yllätyksenä vai olitteko jo yrittäneet lasta siinä onnistumatta? Mielelläni juttelen aiheesta lisää, toki täällä usko biologisen lapsihaaveen onnistumiseen on tosi kovilla😅
 
@Karhurouvanen Oliko niin että olitte hoidoissa sekä julkisella että yksityisellä? Kuinka hoitojen koordinointi onnistui? Olen ymmärtänyt että kahta hoitoa ei saa olla samaan aikaan käynnissä ja julkinen ei hoida jos sinulla on alkioita yksityisellä pakkasessa. Kuitenkin Husin ohjeissa suositeltiin kertomaan jos on ollut yksityisellä hoidossa jonotusaikana. Perustuuko siis tänä vain avoimuuteen, että vannon että minulla ei ole alkioita muualla ja että jaan hoitokertomuseni yksityiseltä Hussille?
 
Jatkan yksinjuttelua, mutta haluan jakaa jotain positiivista tähän väliin😇 Tänään tuntui tapahtuvan ensimmäinen positiivinen käänne ja saimme HUSiin Ivf-suunnitteluajan jo joulukuun alkuun (kyseessä peruutusaika), vaikka meidät asetettiin jonoon vasta noin 3 viikkoa sitten. Jonotusaikaa jonoon laitosta itse hoitojen suunnitteluun tulee vain siis 8 viikkoa. Prosessi siis etenee askel kerrallaan☺
 
Jatkan yksinjuttelua, mutta haluan jakaa jotain positiivista tähän väliin Tänään tuntui tapahtuvan ensimmäinen positiivinen käänne ja saimme HUSiin Ivf-suunnitteluajan jo joulukuun alkuun (kyseessä peruutusaika), vaikka meidät asetettiin jonoon vasta noin 3 viikkoa sitten. Jonotusaikaa jonoon laitosta itse hoitojen suunnitteluun tulee vain siis 8 viikkoa. Prosessi siis etenee askel kerrallaan
Hei Wau ihanaa että pääsette jo sinne käynnille!!! Onko sitten vielä jonoa itse hoitoihin vai pääseekö niihin sitten jo heti?

Joo eikun siis meillä on esikoisen hoidot oli siis kokonaan yksityisellä ja nyt sitten nämä toisen lapsen hoidot viime vuonna oli julkisella (tosin loppujen lopuksi siinä kävi niin että se alkio mistä raskaus sitten tuli, siirrettiin yksityisellä, siirrätin siis alkion julkiselta yksityiselle, jossa se sitten siirrettiin. Syynä siirtämiseen oli siis ajanhukka kun siinä oli kaikkea säätöä kun mulla oli kohdunulkoinen luomuraskaus siinä just kun olis pitäny olla se PAS niin TAYS olisi halunnut odottaa ”ties kuinka kauan” että voidaan siirtää, lisäksi siirto oli jo siirtynyt kerran hoitajalakon takia ja mitä todennäköisimmin siirto olisi sitten siirtynyt vielä lisää kun TAYSilla olisi alkanut juuri sopivasti kesäsulku :-#).

Ihanaa että pääsette jo ihan kohta sinne suunnittelukäynnille, siitähän sitten selviää jo paljon kun pääsette hoidot alkamaan! Me ollaan oltu monta viikkoa lähes yhtäjaksoisesti flunssassa ja kaikkea muuta ollut niin unohtunu tsekkaa nämä viestit, jostain syystä sähköpostiin ei ole tullut, vai enkö ole huomannut, ilmoituksia.

Kurjaa että se yksityisen käynti oli ollut niin hämmentävä ja lääkäri ilmeisesti hiukan nihkeesti suhtautuva. Eihän ne varmaan haluakaan mitään sen enempää mahiksista sanoa mutta toi vähän kuulosti että oliko vähän sellanen pessimistinen asenne sillä lääkärillä.
Hyvähän tietty kaikkea on miettiä mutta eihän sun nyt vielä tarvi ”ajatellakaan” niitä lahjamunishoitoja, voi hyvin käydä ilmi että teiän tilanne onkin kohtuullisen hyvä eikä toivoton ollenkaan! Hienoa että asia lähtikin rullaamaan nyt vähän itsestään että pääsettekin pikavauhtia julkiselle :)
 
Hei Wau ihanaa että pääsette jo sinne käynnille!!! Onko sitten vielä jonoa itse hoitoihin vai pääseekö niihin sitten jo heti?

Joo eikun siis meillä on esikoisen hoidot oli siis kokonaan yksityisellä ja nyt sitten nämä toisen lapsen hoidot viime vuonna oli julkisella (tosin loppujen lopuksi siinä kävi niin että se alkio mistä raskaus sitten tuli, siirrettiin yksityisellä, siirrätin siis alkion julkiselta yksityiselle, jossa se sitten siirrettiin. Syynä siirtämiseen oli siis ajanhukka kun siinä oli kaikkea säätöä kun mulla oli kohdunulkoinen luomuraskaus siinä just kun olis pitäny olla se PAS niin TAYS olisi halunnut odottaa ”ties kuinka kauan” että voidaan siirtää, lisäksi siirto oli jo siirtynyt kerran hoitajalakon takia ja mitä todennäköisimmin siirto olisi sitten siirtynyt vielä lisää kun TAYSilla olisi alkanut juuri sopivasti kesäsulku :-#).

Millon teillä on se hoidonsuunnittelukäynti siis, onko jo ihan ensi viikolla? Ihanaa, siitähän sitten selviää jo paljon kun pääsette hoidot alkamaan! Me ollaan oltu monta viikkoa lähes yhtäjaksoisesti flunssassa ja kaikkea muuta ollut niin unohtunu tsekkaa nämä viestit, jostain syystä sähköpostiin ei ole tullut, vai enkö ole huomannut, ilmoituksia.

Kurjaa että se yksityisen käynti oli ollut niin hämmentävä ja lääkäri ilmeisesti hiukan nihkeesti suhtautuva. Eihän ne varmaan haluakaan mitään sen enempää mahiksista sanoa mutta toi vähän kuulosti että oliko vähän sellanen pessimistinen asenne sillä lääkärillä.
Hyvähän tietty kaikkea on miettiä mutta eihän sun nyt vielä tarvi ”ajatellakaan” niitä lahjamunishoitoja, voi hyvin käydä ilmi että teiän tilanne onkin kohtuullisen hyvä eikä toivoton ollenkaan! Hienoa että asia lähtikin rullaamaan nyt vähän itsestään että pääsettekin pikavauhtia julkiselle
Vastaankin vielä itselleni että juu siis ilmeisesti teidän ei tarvi nytten enää odotella vaan hoidot alkaa heti kun suunnittelukäynnille kerran pääsette, jonottelu taitaa olla ensikäynnin ja ivf-suunnittelukäynnin välillä mutta ei sitten enää eiköstä niin :)
 
Viime viikkoisen lääkärikäynnin jälkeen on ollut pakko hieman hengittellä välissä. Lääkärin anti oli, että amh-arvo on huono, mutta FSH:n ollessa hyvä, hän uskoi solujen laadun olevan vielä ok. Valitettavan vähän hän otti kantaa onnistumismahdollisuuksiin niitä useasti kysyttäessä. Loppujen lopuksi hän totesi raskauden todennäköisyyden hoidoilla olevan yli 10%, joka on mielestäni äärettömän huono, samalla lisäten että spontaani raskaus on edelleen mahdollinen (niinpä juu..). Koska lääkärikokemus oli äärettömän hämmentävä, hoitoa emme heti aloittaneet ja lähdimme kotiin cain DHEA-reseptin kanssa.

Viime viikonloppu meni täysin pohtiessa onko biologialla minulle väliä. Onko minulle sittenkin tärkeintä saada vain oma lapsi.. Tätä pohdintaa on käytävä, koska jos lähtee tekemään yksityisellä sekä ivf- että lahjasoluyrityksiä rahaa menee menemään suuren suuria summia. Pitäisikö sittenkin odottaa julkisen vuoroamme (kysellen peruutusaikoja myös) ja säästää kaikki rahat lahjasoluhoitihin. Vai käyttää rahat omiin ivf-hoitoihin ja mennä julkisen kautta lahjasoluihin. Voi kun olisi kristallipallo..
Sitä piti vielä sanoa että tuo ”enemmän kuin 10 %” ei varmasti liity/tarkoita että mahdollisuudet olisivat niin huonot vaan liittynee vaan siihen että ei lääkäri halunnut heittää mitään arviota niin totesi tuon mikä muistaakseni on ollut yksi kriteereistä että Kela on hoitoja korvannut eli siis tavallaan ollut yksi kriteeri että ”kannattaako hoitoja antaa” on ollut se että lääkäri näkee raskauden mahdollisuuden olevan enemmän kuin 10 %. Jos en nyt ihan väärin muista niin se oli juuri tuo 10 % se raja.

Tuntuu hassulta että saitte DHEA-reseptin heti matkaan. Itelläkin se on ollut kokeilussa mutta olen ymmärtänyt että se usein annetaan vähän sitten yhtenä oljenkortena kun on jo kaikenlaista kokeiltu.
 
Näin nopea ajansaanti HUSille on osittain oman toimeliaisuuteni ansiota. Soitin kaksi kertaa Tilkkaan, ensimmäisen kerran yleisillä kysymyksillä (mikä on jonon tilanne, kuinka peruutusajat jaetaan, amh-arvosta jne.) Tässä puhelussa selvisi, että peruutusaikoja annetaan monesti vanhemmille ihmisille, keille on tulossa 40-vuotta täyteen tai jos henkilöille on jokin lääketieteellinen syy, miksi hänen olisi hyvä päästä nopeammin hoitoon (esim alhainen amh-arvo). Toki näissä käytetään aina tilannekohtaisesta arviota myös huomioiden kuinka kauan henkilöt ovat jonottaneet. Tämän puhelun jälkeen soitin viikon päästä uudelleen ja kysyin suoraan, että onko heillä saatavilla peruutusaikoja, että huonon amh-arvoni kautta minulle on kerrottu, että olisin oikeutettu tällaisen saamaan. Puhelimen toisen päässä ollut nuoren kuuloinen sairaanhoitaja totesi heti, että hetki pieni, heille on juuri tullut peruutusaika ja hän varasin sen heti meille. Vasta varauksen tekemisen jälkeen hän tarkisti arvoni ja totesi, että olin soittanut juuri oikeaan aikaan. Samaisessa puhelussa ymmärsin, että HUS ei halua suunnitella hoitoja kovin pitkälle, että todennäköisesti hoito aloitettaisiin yhden välikierron jälkeen. Kalenteri katsomalla huomasin, että suunnittelukäynnistä (5.12.) seuraavat kuukautiset alkavat jo samalla viikolla, joten jos sairaanhoitajan pitämä arvio pitää paikkansa ja kaavana käytettäisiin lyhyttä niin päästäisiin aloittamaan pistelyt heti vuoden vaihduttua vuoden ekoina päivinä. Toki oikeasti viisaampia ollaan vasta sen lääkärikäynnin jälkeen,
 
vierailija
Hellurei! Edellisestä postauksestani onkin vierähtänyt jo 1,5 kuukautta. Tänä aikana mieli asian suhteen on tasoittunut paljon ja nyt täällä ollaan henkisesti valmiina "taisteluun". Alkuperäinen suunniteluaikamme siirtyi kahdella viikolla eteenpäin HUSin lääkärin sairastumisesta johtuen ja pääsimme käynnille vihdoin tämän viikon tiistaina 19.12. Tämä IVF:n suunnittelukäynti on ollut tähän saakka miellyttävin lääkäri-käyntimme tämän lapsettomuusaiheen parissa. Lääkäri oli asiantuntevan oloinen, kommunikoi suunnitelman selkeästi ja loi myös uskoa - hänen sanoin "koska kohtuni on oikein hyvännäköinen, niin mikäli olemme valmiita kokeilemaan kaikki keinot, onnistuminen ja lapsen saaminen on todennäköisempää kuin kahdestaan jääminen."

HUSille myös positiivinen palaute asioiden etenemisestä. Kävimme siis tiistaina (19.12.) suunnittelukäynnillä niin aloitan alle kahden viikon päästä eli heti vuoden vaihduttua sumuttelut. Käyttöön otettiin pitkä kaava ja Pregoveris heti suurella annostuksella. Lisäksi DHEA syöminen on ehkä auttanut tai ainakin sain tähän mennessä parhaan follikkeli määrän (5+4). Aloittaessamme tilanne oli 3+3. Keskustelimme jo lääkärin kanssa, että 2 kierrosta kokeillaan omilla ja sitten pohditaan tilannetta eteenpäin.
 
vierailija
Heippa,
Vieläkö tämä ketju on aktiivinen? Eka Ivf suunnitteilla huhtikuuhun, amh 0.56 elokuussa, joulukuussa 0.23 😐 Uässä kaikki kunnossa ja afc ei ole ollut linjassa amh kanssa. Ferritiini 26 keväällä '23. Letroja nyt 3 kierto käytössä, 1 inssi tehty (follikkelit oli jo puhjenneet).
 
Heippa,
Vieläkö tämä ketju on aktiivinen? Eka Ivf suunnitteilla huhtikuuhun, amh 0.56 elokuussa, joulukuussa 0.23 Uässä kaikki kunnossa ja afc ei ole ollut linjassa amh kanssa. Ferritiini 26 keväällä '23. Letroja nyt 3 kierto käytössä, 1 inssi tehty (follikkelit oli jo puhjenneet).
Heippa!

Ketjua ei voi aktiiviseksi kutsua, mutta itse käyn täällä säännöllisesti kurkkimassa (ja pitämässä pientä yksinpuhelua).

Oletko toivonut lasta kuinka kauan? Itselläni on tilanne, että lokakuussa mitattu AMH-arvoni oli alle 0,4 ja meillä on puolisoni kanssa ensimmäinen ivf-hoito käynnissä parhaillaan. Olemme julkisella hoidossa ja aloitin pistokset tänään. AMH-arvosta johtuen ohitimme kaikki kevyet hoidot ja siirryimme suoraan IVF-jonoon. Aloitimme esikoisen yrittämisen elokuussa 2021.

Aikataulusta päätellen sinä olet myös julkisella hoidossa?
 
vierailija
Julkisella olen hoidossa. Olen jättänyt pillerit pois jo v. 2018 syksyllä. Yrittämällä yrittäneet emme ole varmastikaan vuotta enempää, sekin pätkissä. Mutta onhan se kummallista, kun en ole raskautunut. Nytkun oikea aika lapselle olisi, niin matto vedetään jalkojen alta, vaikka kaiken piti olla "kunnossa" (amh). Käynyt uässä jo 21v ja 23v keväällä, afc normaali, labrat normaalit. Tänään olisi pitänyt olla 2. Inseminaatio, mutta 3 johtofollikkelia, niin eivät ruvenneet tekemään. Yritämme kyllä luonnollisesti tästä kierrosta, harmi vain mies kerkesin käydä aamusta antamassa siemenet..... niin liekkö meni tämä kierto harakoille. Munasarjat eivät eikä vaste letroille vastaa amh arvoa..... tiedä sitten. Nyt 4 kierto putkeen yritystä.
 
Onpas ikävä kuulla, että inssi jäikin tekemättä! Missä päin Suomea olet hoidossa? Ihan sillä kiinnostaa, kun ovat tarjonneet ensin kevyitä hoitoja kuitenkin vaihtoehdoksi. Lääkäri näkee tilanteenne siis varmaan kuitenkin jollain tapaa positiivisena?☺

Tunnistan tuon tunteen kun matto vedetään jalkojen alta. Tipahdin syksyllä syvään kuoppaan, sillä suurin unelmani on aina ollut tulla äidiksi. Ja alkuun koin alhaisen amh-arvon lopullisena lapsettomuustuomiona. Toki nyt oma mieli on myös tasoittunut ja olen ymmärtänyt meillä olevan myös muitakin vaihtoehtoja, jos näistä omasoluivf-hoidoista ei tule mitään.
 
vierailija
Olen hoidossa Pohjois-Karjalassa, kun sain elokuussa viimein amh tuloksen, niin marraskuun kierrossa hakeuduin hoitoon, nyt tämän kierron aikaan tekivät lähetteen Kys, kun amh laskenut. Vko 18 alkaa ivf. Kevyitä hoitoja tehdään nyt kunnes ensimmäinen ivf koittaa. Missä sinä olet hoidoissa? Joo, itsekin miettinyt, että haluan lapsia ja äidiksi, ei vaan ole ollut aiemmin ajankohtaista.. Käynyt nyt läpi kaikki tunteet muutaman kk aikana. Onneksi on hyvä mies, joka tukemassa. Lääkäri on toiveikas, nyt kun kävin uässä, kun niin monta follikkelia kehittynyt, limis normaali, syön letroja pienimmällä annoksella, ei hänen mielestään ole aikaiset vaihdevuodet vielä alkamassa.. onko sinulla pelokas ollut letroja käytössä? Onko follikkeleja minkä verran kehittynyt? Afc?
 
Olemme HUSissa hoidossa ja olen ollut tähän asti ivf-hoidon tasoon tyytyväinen, ennen hoidon aloittamista odottelua oli kyllä turhauttavan paljon, vaikka pääsimme keskimääräistä nopeammin hoitoon. Katsotaan säilyykö tämä tunne loppuun asti☺ Pohdeimme myös yksityiselle menoa, mutta aloitimme hoidot nyt kuitenkin julkisen puolen kautta.

Follikkelien määrä on vaihdellut kierrosta toiseen 4-5 follikkelin välillä per puoli, maksimimäärän oltua yhteensä 9 kpl. Määrä siis amh-arvon mukaisesti alentunut. Letroja kokeilimme pari kertaa ivf-hoitoja odotellessa, haimme reseptin yksityisen kautta. Ekalla kerralla 2 munasolua oli ultran mukaan kypsymässä, joten vastetta letroille tuli. Ensi perjantaina saadaan tietoa onko pistoksille tullut vastetta ja olisiko edes pari munasolua kypsymässä.
 
vierailija
Kävin katsomassa oma kannasta; minulla V. 2021 AFC 8+9, V. 2023 AFC 10+6.

Tiedätkä, mikä on normaali afc määrä?

Meillä tosiaan vielä kaksi kiertoa mahdollista raskautua ennen ivf aloitusta.... plus tämä kierto mikä nyt meneillään.... voikun tärppäisi, mutta en jaksa uskoa 🙄
 
Oman ymmärrykseni mukaan sulla on erittäin hyvä määrä follikkeleita. Joskus jostain kuulin että 35-vuotiaalla pitäisi olla follikkeleita yhteensä 10, jotta voidaan puhua ok-tasosta. Ja mitä nuorempi niin sitä enemmän follikkeleita pitäisi ymmärtääkseni olla☺

Toivotaan sinulle vielä luomuplusssaa! Itse olen luopunut toivosta luomuplussan osalta ja todennut meidän reittimme olevan hoitojen kautta. Katsotaan kuinka pitkä ja mutkikas tästä ”retkestä” vielä tulee.
 
Meillä on luvassa perjantaina punktio-ajankohdan määritteleminen. Pakko todeta, että käynti hiipii mieleen jo nyt. Jännittää ja pelottaa saada tieto siitä, onko munasarjoissani tapahtunut mitään ja onko siellä kukaan kasvamassa.

Toki nyt on alkanut tulemaan jonkinasteisia tuntemuksia varsinkin oikean nivusen ja alaselän puolella, joten eiköhän siellä jotain yritä tapahtua😇
 
Yhteistyössä