Varmaan niin yleistä nykyään, ettei mikään syy olla ihastumatta johonkin. Parempi merkki on se, että hoitaa asioitaan ja koittaa parantua, kuin että masiksessa vetäis vaikka viinaa, mikä lienee miehille yleinen tapa lievittää elämisen tuskaa. Eli ennemmin raitis ja kunnollinen lääkkeidenkin kanssa, kuin juoppo retku tai muuten häiriöi-tapaus.Alkuperäinen kirjoittaja ??:
Ikävä asenne "ammattilaisella". Oletkohan väärällä alalla tai ajanut itsesi piippuun töissä?Alkuperäinen kirjoittaja Alalla töissä:Monet masennuksen kourissa olevat miehet valitettavan usein ajaa perheensä ihan itse pois luotaan,sitten itketään mikä meni väärin.
Esimerkkinä voin kertoa että miehille on iso kynnys mennä lääkäriin ja jos sinne asti päästään niin
lääkitystähän en ota
en vaikka henki menisi, jos lopulta potilas saadaan suostumaan ottamaan lääkkeitään niin ottaako säännöllisesti?
Harvoi, ja jos ottaakin niin miehille se on kamala paikka jos ensimmäinen lääkekuuri ei auta ja joudutaan etsimään oikeaa lääkettä,
tähän lääkkeen etsintään menee yleensä 1kk ennekuin ne suostutaan edes vaihtamaan jos tosiaan näyttää siltä ettei niistä apua,
terapiassa miehet ovat yleensä ihan lukossa,ei sanaa suusta saada.
Ja valitettavan moni mies lankeaakin lääkitsemään itseään alkoholilla ja lopuksi huumeilla ja tähän rinkiin kuuluu myös rikollisuus (näpistely,huonon seuran etsiminen ym)
ja jos sattuu se puoliso olemaan niinkuin tuossa ylempänä joku kertoi niin hyvin ominaista että hän saa olla nyrkkisäkkinä,
niin valitettavaa mutta totta niin monta turhaa eroa säästettäsiin jos miehillä olisi aivot yläpäässä eikä alhaalla
Pakko nyt kritisoida tässä vähän ammattilaisia: lääkket kun ei paranna ja ammattilaisen pitäisi se tietää ja osata kertoa myös potilaalle, että se lääke on terapian tukena ja siitä pysritään irti. Valitettavan moni vaan hyväksyy sen resepti kouraan ja ulos hoidon. Nin ammattilainen kuin potilas ja mun mielestä potilaalta ei välttämättä voida vaatia voimia taistella avun saannista, vaan on lääkärin velvollisuus kertoa, että lääkistys ei paranna, se vaan auttaa käyttämään työkaluja, jotka parantaa.Alkuperäinen kirjoittaja KolmeKertaa:Ikävä asenne "ammattilaisella". Oletkohan väärällä alalla tai ajanut itsesi piippuun töissä?Alkuperäinen kirjoittaja Alalla töissä:Monet masennuksen kourissa olevat miehet valitettavan usein ajaa perheensä ihan itse pois luotaan,sitten itketään mikä meni väärin.
Esimerkkinä voin kertoa että miehille on iso kynnys mennä lääkäriin ja jos sinne asti päästään niin
lääkitystähän en ota
en vaikka henki menisi, jos lopulta potilas saadaan suostumaan ottamaan lääkkeitään niin ottaako säännöllisesti?
Harvoi, ja jos ottaakin niin miehille se on kamala paikka jos ensimmäinen lääkekuuri ei auta ja joudutaan etsimään oikeaa lääkettä,
tähän lääkkeen etsintään menee yleensä 1kk ennekuin ne suostutaan edes vaihtamaan jos tosiaan näyttää siltä ettei niistä apua,
terapiassa miehet ovat yleensä ihan lukossa,ei sanaa suusta saada.
Ja valitettavan moni mies lankeaakin lääkitsemään itseään alkoholilla ja lopuksi huumeilla ja tähän rinkiin kuuluu myös rikollisuus (näpistely,huonon seuran etsiminen ym)
ja jos sattuu se puoliso olemaan niinkuin tuossa ylempänä joku kertoi niin hyvin ominaista että hän saa olla nyrkkisäkkinä,
niin valitettavaa mutta totta niin monta turhaa eroa säästettäsiin jos miehillä olisi aivot yläpäässä eikä alhaalla
^jos terapiaa ja ihmisen kuuntelemista, edes sen vähän yli 15min, olisi tarjolla, voisi tilanne ollakin toinen.
Mun mielestä lääkärin pitäis tarvittaessa vaikka suositella yksitysen lääkärin palveluja, jos ei ole resursseja julkisella puolella. Sillon potilas saisi valita itse, hyväksyykö "respa kouraan ja ulos" hoidon vai hakeeko yksityiseltä lääkäriltä apua. Kaikilla ei siihen tietty ole varaa, mutta niihinkin voi saada maksusitoumuksia, jos tarvetta on -ja jaksaa taistela ja tässä taas tarvttais sen lähettävän lääkärin tukea.Alkuperäinen kirjoittaja KolmeKertaa:
Ehkä tuo sun viimeinen kommenttis on ihan oikea, meinaan jos et ole tuntenut häntä ennen tuota lääkitystä niin et tiedä millainen hän oli silloin ja menikö itse lääkäriin vai pakotettuna. Ja miten käy kun on syönyt 3kk mielialalääkettä, lähteekö itse suosiolla lääkäriin et saa uusittua reseptin. Monesti niinkuin meillä mies tuntee olevansa lääkityksen takia niin hyvässä kunnossa et ajattelee ettei enää tarvitse lääkitystä ja ainakin puol vuotta sitä pitäs syödä et ois pysyvämpää apua.Alkuperäinen kirjoittaja ap...:Pitäisköhän mun aloittaa uusi ketju, kun tuntuu että monikaan ei lue koko ketjua ja mun lisäyksiä siellä
Siis mies läpikävi vaikean eron joku aika sitten, joka kärjistyi siihen että hän aloitti mielialalääkkeet. Sanoi kokeneensa burnoutin. En sitten tiedä tarkemmin että miten hän tuon määrittelee, koska ymmärtääkseni on silti ollut koko ajan töissä. Ei ole ahdistunut eikä itsetuhoinen, puhuu tunteistaan ja asioistaan, ei ole sulkeutunut. Käy töissän, harrastaa paljon, tapaa lapsiaan jne. Siis ei ole ollenkaan sellainen perässä vedettävä tai päihteiden käyttäjä tms.
Ei ole kyseessä toistuva masennus tai syvä masennus tai toivottomuuden tms kokeminen.
En mä tiedä. Ehkä on vaan parempi että unohdan koko jutun (=miehen) ja jatkan elämääni.
Millipidetär
En alkaisi, en ole sellainen luonne että jaksan masentunutta ihmistä kauheasti tukea, olen kotoa oppinut aika julman ajatusmaailman joten minun kanssani tämä masennus pahenisi vaan.