~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Onkohan tuo kaappien koluaminen joku raskausoire :LOL: mekin putsattiin jätesäkkikaupalla tavaraa roskiin kaapeista ennen pojan syntymää :D myös siis nekin kaapit tuli hoidettua mitkä ei ole pojan huoneessa eikä olisi 'tarvinnut' mutta tuntui vaan, että näin pitää tehdä :ROFLMAO:

Cerezah vaikka mulle ainakin hoitsut sanoi, että sattuu ne supistukset joka tapauksessa oli ne oksitosiinin/cytotecin aiheuttamat tai luonnolliset, niin about kaikkia naiset ketkä on kokenut molemmat sanoo, että käynnistetyt supparit on paljon karmeampia. Mulla kokemusta vain käynnistyksestä ja olihan se kipu aika järkyttävää siinä loppupuolella. En olisi edes pystynyt kuvittelemaan synnytyksen loppuun hoitamista ilman kunnon lääkitystä ja sitä onneksi sainkin tarpeeksi!

Ne kevyemmät käynnistystavat eli ballonki, kalvojen puhkaisu yms voi joillain saada supistukset tulemaan itsekseen säännöllisesti ja siten aloittaa synnytysprosessin. Näin ei kaikilla vaan tapahdu ja silloin tarvitaan noita kovempia lääkkeitä. Esim mulla meni vedet spontaanisti mutta yli vuorokaudessa ei supistukset alkanut siitä huolimatta säännöllisesti joten tulehdusriskin vuoksi sain oksitosiinia tipassa kun ei voi kauaa odottaa suppareita vesien menon jälkeen.
 
Kiitos Mandala, tämä selvensikin jo paljon, mutta ei toki vähentänyt synnytyspelkoa ollenkaan :D Se kyllä auttaa, että ovat siitä ihan kaikki muutkin naiset selvinneet, eli miksi itse ei selviäisi. Miten se ballonki-juttu toimii käytännössä?
 
Sellanen pallo laitetaan kohdunsuulle ja siinä on kiinni sellanen pieni pumppu, jota painelemalla se pallo laajenee ja samalla ärsyttää kondunsuuta seka levittää sitä auki. Tällainen ärsytys voi sitten saada supistuksia aikaan.
 
Joo siis mulla kokemusta esikoisen kohdalla käynnistyksestä ja tilanne oli tosi epäkypsä, eli en ollut valmiiksi yhtään aukikaan niin jäi huono maku lääkkeellisestä käynnistyksestä. Tuolloin siis kolmena päivänä sain kohdunsuulle (heti alun alkaen) cytotec-pillerin joka aiheutti kamalia kipuja mut kohdunsuu ei auennut. Lopulta puhkaistiin kalvot eikä vieläkään mitään ja tämän jälkeen muutaman tunnin päästä oksitosiinia suoneen.
Pelkästään siis käynnistelyn aiheuttama kipuilu vei jo kaikki mehut valmiiksi.
Siksi, jos/kun mahdollista, haluan mahd.käynnistyksessä kokeilla kaikki "pehmeämmät" keinot ennen lääkkeitä.
Ballongissä siis laitetaan ohut katetri kohdunsuun läpi niin että sinne kohdun puolelle sitten pumpataan 40mm vettä. Sen on tarkoitus painaa sieltä sisältä päin kohdunsuuta ja herätellä aukeamaan. Ohjeeksi saa nykiä katetria aina ajoittain alaspäin.
En itseasiassa tiedä, onko tää mulla enää ajankohtainen kun kontrollissa olin jo reilusti kahdelle sormelle auki sisäsuulle asti, voi olla että kalvojen puhkaisu on se mulla toimiva seuraava keino.
Toki, toivon loppuun asti että tämä käynnistyisi ihan itse.
 
Hirmusti onnea Suvipilvi :)
Onko lottaisella tapahtunut edistystä? :)
Täällä pärähti rv 28+1!
Onko kellään kokemusta että jo raskauden aikana tulee maitoa? Vaikuttaako se tai voiko siitä päätellä miten imetys tulee sujumaan? Jotenkin ajattelen että jos sitä tulee jo nyt niin luulisi tulevan myös synnytyksen jälkeen. :rolleyes:
Parin viikon kuluttua pitäisi vielä muuttaa! Mahakkaana taidan kanniskella tyynyjä ja ohjeistaa miestä :p ;)
Neuvolassa kävin myös, hbg oli 114 ja sain rautatabletit, painoa kertynyt nyt yhteensä 9kg joista 3kg viimeisen kuukauden sisällä, kauhia! Täytyy vissiin rauhoittua herkkujen kanssa :D
 
Täällä yhä vatsaa raahaan.. Kun ei pieni päässyt ulos puolivälissä, kun halusi, niin ei halua enää ollenkaan..:cautious::ROFLMAO:
Alkaa olla ihan tosi tukalaa, henkisesti ja fyysisesti. Ennakkosuppareita on paljon, välillä kovin kipeitäkin. Limatulppaa tuli viime viikon lopulla. Mut ei näy pientä kiinnostavan ulostulo. Käynnistykseen menee ihan varmaan.

Mulla herunut maitoa rinnoista pitkin raskautta, ainakin neuvolasta sanottiin, et on hyvä merkki tosiaan sen suhteen, et maidontuotanto käynnistyy sit hyvin kun lapsi syntyy.(y)

Joo älä vaan muutossa liikaa ponnistele, nyt on parempi kuin hyvä syy ottaa kevyesti.:)

Lottis rv40+4
 
Heippa tulevat mammat! Onkohan täällä ketään ihan alkutaipaleen kulkijaa...hirveä epävarmuus ja toivottomuus. Oon ollu miehellekkin todella peestä pari päivää ku niin AHDISTAA ja jotenkin vain odotan sitä pettymystä taas. En kyl tiiä, miten siitä selviää.....sen tunnen, että edessä se kuitenkin on. Ei tämä tunnu yhtään oikealta raskaudelta, kumpa olisin tällä kertaa väärässä.

Teitä on monta, jotka ihan kohta saatte lapsen syliin! Onnea loppurutistukseen!

Kaikille toivotan ihanaa odotusta!
 
Onnea Siida!:love: Yritä mennä päivä kerrallaan eteenpäin, keskittyen kaikkeen muuhun. Kaikesta huolimatta aika kuluu ja jos tämä pieni nyt teille on tulossa, se tulee murehtimisesta ja kaikista tuntemuksista huolimatta. Ehdit nauttia raskaana olosta sitten myöhemminkin, kun riskiviikot ovat ohitse ja voi jo vähän huokaista. Mä kyllä arvasinkin, että pian olet taas täällä! :love:

ON. 25+0, vielä muutama viikko ja minä myös alan pikkuhiljaa huokailemaan helpotuksesta. Edelleen hermostuttaa, että synnytys käynnistyisi jostain syystä liian aikaisin. Olen palannut takaisin vanhoihin harrastuksiin, pyöräilyyn ja töitä teen jälleen 100%. Toisaalta ei supistele juuri ollenkaan, mutta toinen lonkka on outo, sähköiskumaisia kipuja menee etureiteen ja liitoskivut on aika massiivisia. Toisaalta haluan olla töissä, ihanaa saada jälleen normaalia palkkaa ennen uutta äitiyslomaa.

Mulla ei herunut yhtään maitoa raskauden aikana. Mutta vaikka sektiolla synnytin, maito nousi tasan kolmantena päivänä. Mun "kikkakolmoset" herumiseen oli vauvan pitäminen vierihoito-osastolla melkein koko ajan iholla, ja jos en itse pitänyt, puolison oli helpoo perhehuoneessa ottaa vauva paidan alle ja "imetin" tiheästi, vaikka mitään ei juuri tullutkaan aluksi. Lisäksi "vaadin" vauvalle 10-30 ml maitoa kolmen tunnin välein, varsinkin kun bilirubiini nousi hurjasti. Toisaalta sitä suositeltiinkin, koska se poistui sitten kakan mukana varsin nopeasti. Näin vauva pysyi kylläisenä, tyytyväisenä ja jaksoi harjoitella imemistä. Otin maraton-suihkuja sairaalassa (kun ei tarvinnut vesilaskusta huolehtia :)) ja hieroin rintoja kuumalla vedellä. Lisäksi join todella paljon. Saa nähdä alkaako maitoa tulemaan tässä raskaudessa jo ennen synnytystä, kun edellisestä imetyksestä on niin vähän aikaa.
 
Onnea Siida plussasta, toivotaan pienen pitävän kiinni oikein kunnolla tällä kertaa!
Uskon, että tuo jatkuvat menettäminen ja sen pelko on aivan yhtä tuskaista kun se, ettei plussaa tule. Niin monta kertaa olet nyt joutunut pettymään, joten eiköhän nyt ole teidän vuoro taas onnistua!

Mä olen alkanut kelailemaan sitä aikaa synnärillä ja tajusin etten kyllä pitänyt ihokontaktia niin paljon kuin olisi kannattanut :unsure: jotenkin meni sitten ihan ohi se, vaikka siitä koko ajan joka paikassa puhutaan. Mä en pystynyt makaamaan selälläni oikeasti melkein ollenkaan synnytyksen jälkeen, ja kyljellä maatessa ei niin helposti saanut vauvaa kylkeen kiinni iholle. Tai olisi voinut saada, mutta molemmilla oli sitten myös hiki sen myötä mikä oli epämiellyttävää. No ei kai tästä nyt mitään maailman pahinta katastrofia tule, mutta jälkeenpäin miettinyt, että olisi pitänyt enemmän tehdä sitä.

Pikku-ukko 10vko
 
Onnea siidalle plussasta(y) !

Tupsuli, mulla meni kans toiseen etureiteen sähköiskuja, tai ne ei olleet pahasti kipeitä, vaan enemmänkin niin kuin joku kuuma ois painanut etureittä aina muutaman sekunnin kerrallaan:cautious: Aattelin et kohtu painaa jotakin hermoa, kun välilevyn pullistuman tai muun selkäongelman ajattelin olevan selkeesti kipeitä.
 
Kiitos teille kannustuksesta ystävät :) Taas on toivoa ja jospa tää alkusyksy/syksy on mulle se parempi aika raskautua, kun kummatkin km on tullut maaliskuussa siirretyistä alkioista. Vähemmästäkin tulee taikauskoiseksi :) Päivä kerrallaan. Toisaalta oon miettiny sitäkin, että jättäiskö kirjoittelun täällä kokonaan...auttaisiko se nollaamaan paremmin tilannetta ja ottamaan päivän kerrallaan. En tiedä pystynkö siihenkään, niin verraton vertaistuki täällä on.
 
Tupsuli ja grey; mulla on tuota toisen etureiden joulimista ollut vasta tällä ja viime viikolla, just niin kuin joku hermo ois jumissa (varmaan pään ja häpyluun välissä).

Onnittelut Siida ja rautaisia hermoja odotteluun!

Mandala; mua kans harmittaa, ettei kätilöt laittaneet Eskaria (nyt kylläkin tuore koululainen :love: ) miehelle kenguruhoitoon hätäsektion jälkeen, mutta ei kai siinä mitään peruuttamatonta tapahtunut..

Neuvolassa kaikki oli entiseen malliin, terkkari-kätilö yritti saisko vauvan pään otteeseensa, mutta se oli sen verran syvällä lantiossa ettei onnistunut. Laskeutunut, muttei sanonut onko kiinnittynyt...

Ollaan kävelty paljon koko alkuviikko, ja ainakin silloin huomaa, että vauva on nyt syvemmällä kuin ennen. Mutta kävely sujuu silti tosi hyvin, liikkuminen ja touhuaminen ylipäätään.

39+0
 
Jee, 5 pv yli lasketun ajan ja sain viime metreillä ilokseni vielä peräpukaman! Jee!
Piti kysellä, täällä aiemmin joskus oli vinkkiä hoidosta, mahd.lääkkeestä..?
Pelkään et kun nyt tuli, et mites isoks paisuu sit synnytyksessä.:confused:
 
Täältä myös hurjasti onnea matkaan Siidalle!! <3 Varmasti vaikea luottaa plussaan, niin kohtuuton määrä menetyksiä sullakin jo koettuna :/ mut eikös usein just ne epätodennäkösimmät alkiot joihin usko on heikoimmassa, ookin niitä ihmeellisiä yllättäjiä ja lopullisia voittajia ;) Mamidokin sieltä pian seuraa taas tälle puolen (y)
Lottainen, mulla scheriproct-voide auttanu kaikkiin pukamaoireisiin (verenvuoto, kipu, kutina)! Täällä taustalla aina jännityksellä avaan ketjun kun nään että oot käyny kirjottamassa..että jokohan nyt :X3: Mulla peräpää ei ollu synnytyksestä ihme kyllä moksiskaan, ihan ku mitään puserrusta ei ois ollukaan :eek: toivottavasti sullakin näin ja kiusallinen vaiva siitä pian helpottaa!
 
  • Tykkää
Reactions: Mamido ja Lottainen
Lottainen mulla ihan sama juttu oli, että vähän ennen synnytystä tuli ulkoiset pukamat, joita sitten kiireellä yritin AC3 Comfortilla lääkitä, Mulla siis ei ulkoisten pukamien lisäksi ollut mitään muuta oiretta niistä. Mutten saanut niin pienessä ajassa pois tietenkään. Ja mulla kyllä siinä kun tunnin pusasin poikaa ulos niin tuli aivan järkyttävät niistä :( istuminen oli tosi karmeeta kun tuntui, että oli iso käpy hanurissa :D Toivottavasti sulla ponnistusvaihe on hurjan nopea, ettei pahene!
 
Ihanan loppumetreillä moni! Jaksamisia viimeisiin viikkoihin, hämärästi muistaa miten tuskainen ja odottava olo oli.

Ja Siidalle onnittelut! Varmasti huolettaa miten tämän raskauden kanssa käy, toivon sinulle vain parasta :)

Niin ja ei mekään saatu poikaa teholla kun vasta 5 päivänä edes syliin ja ei iholla tullut pidettyä kotonakaan kun oli niin kuuma että hikihän siinä olis vaan tullu. Enkä usko että siitä mitään jääny :)
 
En minäkään usko, että iholla pitämättä jotenkin vaarantaisi lapsen kehityksen tai jäisi paitsi jostain. Toimii lähinnä hyvin maidon nostattajana, ainakin minulla. Jossain vaiheessa tissien ja aivojen välillä on uskomattoman nopea yhteys, palasin osittain töihin kun vauva oli 4 kk ja auts! jos töissä mietin lasta, rinnat pasahti sekunnissa ihan täyteen maitoa ja loppupäivä oli hyvin tukalaa. Kerran piti soittaa puoliso tuomaan vauva töihin imetettäväksi...

Hyvä kuulla, että muillakin on ollut tuota etureuiden hermokipua. Hermokivulta tämä tuntuukin, kun sähköiskumaista menee pitkin jalkaa. Tänään töissä vihloi uskomattoman inhottavasti häpyluuta, ei auttanut 1g Panadolkaan. Laantui sitten itsestään. Mutta kolotukset ja kivut kuuluu asiaan!

Scheriproctin nimeen minäkin vannon. Sain sillä synnytyksessä tulleet pukamat myös häviämään parissa viikossa, lopullisesti hävisivät pikkuhiljaa. Tai eivät ne kokonaan ilmeisesti poistu, voivat oireilla uudelleen, jos tulee ummetusta.
 
Paljon onnea Siida. Mullahan ei ollut kun kaksi keskenmenoa ennen tätä onnistunutta raskautta, mutta siitä huolimatta olin alussa hirvittävän epävarma. Raskausoireita oli liian vähän, enkä vaan uskonu, että vois käydä hyvin. Mähän liityin tälle palstallekin vasta varhaisultran jälkeen, sillä se oli mun tapani käsitellä asiaa. Vertaistuesta kannattaa ottaa kaikki irti, mutta siitä ei kannata tehdä itselleen pakkoa jos vähänkään ahdistaa.

Olisi kyllä hienoa jos raskauden alkutaipaleella olevat aktivoituisivat. Ja olisi muutenkin mukava kuulla eri vaiheissa olevien kuulumisia. Vaikka ihan vaan, että kaikki on hyvin.

Lottainen mulle tuli kans hiukan pukamia loppulaskaudessa ja mulla auttoi ihan vaa huolelliset alapesut (hiukan ällöä, mut huolellisesti sormilla pukamien välistäkin) ja kunnon kuivaus. Synnytyksessä ne tulivat takaisin korkojen kera, mutta sama hoito on taas auttanu.

Kirjoitan seuraavaksi jonkinmoisen synnytyskertomuksen.

Outoa kun ei enää voi kirjoittaa rv:tä vaan: lapsukainen 7vrk.
 
Tää on nyt tolkuttoman pitkä tilitys synnytyksestä ja vähän muustakin:

Raskauden loppuvaiheessa alkoi tuntua siltä, että seinät kaatuu päälle kun vaan odottelin kotona synnytyksen käynnistymistä. Niinpä päätettiin miehen kanssa alkaa taas elämään. 40+0 aamulla olo oli niin täysin normaali ja energinen, että lähdettiin Hämeenlinnaan haarniskanäyttelyyn ja museo Militariaan. Semmoinen 8 h reissu. Seuraavana päivänä 40+1 mentiinkin sitten ilmailumuseoon Vantaalle. Silloin tuntui jotain pientä uudenlaista kipuilua ja maha meni löysäksi, mutta oletin sen johtuvan liikunnan määrästä.

40+2 heräsin aamulla klo 7.45 supistukseen, selkä ja alamaha poltti kovempaa kuin ikinä menkkakivuissa tai keskenmenossa, muttei kovin kovaa silti vieläkään. Seuraava supistus tuli 45 min myöhemmin ja sen jälkeen väli oli pisimmilläänkin 30 min, vaikka testasin kaikki pakolliset panadolit, suihkuttelut ja syömiset. Meillä oli neuvola klo 13.45. Sielläkin supisteli, mutta palattiin kotiin vaan odottelemaan limatulppaa ja suppareiden säännöllistymistä. Verinen tulppa irtosi heti kotiin päästyämme ja soitin heti sairaalalle. Supistukset tuli edelleen epäsäännöllisesti 7-15 min välein. Tässä vaiheessa kivut alkoi muuttua koviksi. Päätettiin kuitenki syödä vielä lämmin ruoka ennen sairaalaan lähtöä, sillä mä uskon, että kunnon tankkaus auttaa jaksamaan (kuten mun raskaudenaikaisesta 20 kg painonnousustaki huomaa). Perunat ja jauhelihasoosi oli kyllä hyviä, mut kivut oli jo sellasia, että en saanu ihan lautasta tyhjäks ku oli jo pakko lähteä sairaalaan.

Tultiin sairaalaan klo 17:41. Sairaalassa päästiin suoraan synnytyssaliin, vaikka supparit eivät olleet vieläkään selkeän säännöllisiä ja välikin oli edelleen noin 7 min. Kivut oli sellasia, et ainoa hyvä asento oli polvillaan lattialla. Lopulta päätin kokeilla ilokaasua. En oikein tiedä auttoiko se, enkä oikein pitänyt sen aiheuttamasta hiukan huimauksen kaltaisesta olosta, mutta maskin läpi hengittäminen auttoi ainakin keskittymään. Kätilö haastatteli mua ja tarkkaili mun jaksamista aika pitkään ennen alatutkimusta. Kohdunsuu olikin sitten jo 5 cm auki. Mulle pistettiin akvarakkulat selkään ja pian sen jälkeen halusinki jo sängylle, vaikka aikaisemmin en siinä pystynyt olemaan. Klo 18.41 puhkaistiin kalvot ja ponnistusvaihe alkoi klo 18.48. Kivut siirtyi piakkoin selästä alemmas, ja sen jälkeen ne oli yllättäen koko synnytyksen loppuun asti helpompi kestää. Epiduraalin yms päätin jättää väliin, aluks lääkekammoissani, ja lopulta siksi kun musta tuntui, että ollaan jo voiton puolella. Ponnistusvaihe kesti jopa 50 min. En vaa jotenki tajunnu sitä ponnistamista, ja supistukset oli jotenki jo kivuttomampia, ni en ihan täysin hahmottanu koko hommaa, vaikka kuulemma meni kyllä tosi hyvin. Lopulta avustava kätilö tuli ja nosti sängyn päätyä vähän paremmin ni saatiin lapsukainen ulos klo 19.38. Oli se häkellyttävä hetki huomata, kun ensin pää ja sitten kokonainen (yllättävänki iso, 3900 g ja 51 cm) ihminen tuli musta ulos.

Sen jälkeen alkoi melko hitaalta tuntunu istukan synnytys. Suppareita mulla ei enää lääkkeestä huolimatta tullu, mut ponnistin vanhasta tottumuksesta sen ulos klo 20.00. (Istukka muuten irtos välittömästi kun lapsi tarttui nänniin.) Meille esiteltiin istukka, se oli hyvässä kunnossa. Ihan hyvä tietää, sillä olin pelänny loppuraskaudessa istukan rapistumista ja kohtukuolemaa.

Mulle tuli synnytyksessä 2. asteen repeämää välilihaan ja siihen laitettiin melko monta itsestään sulavaa tikkiä (knopit). Pissaa en saanut synnytyksen jälkeen tulemaan, sillä rakolle oli tullut niin hyvin lisää tilaa. Lantionpohjan lihakset tais olla aikas hyvässä kunnossa, sillä ne mä tunnistin heti, eikä lirahduksia ollut raskausaikanakaan päässy. En ollu niitä erityisemmin treenannu, mut tiedostanu jatkuvasti kun vauva potkiskeli yms. Mut tosiaan pissa ei sit tullu ku ihan pieni liru edes lääkkeillä (mm. lääkekupillinen konjakkia :D). Katetroitiin yhteensä 4 kertaa, ensin 800 ml, sit 350, sit päästiin jo onneks 150 ml:n rajan alle kaks kertaa, jolloin ne voitiin lopettaa. Pukamat tajusin vasta seuraavana päivänä, vaikka aika muhkeat olivatki. Niiden koko on nyt tosiaan puolittunu huolellisilla pesuilla ja kuivauksilla. Huimausta mulla oli pari päivää synnytyksen jälkeen, vaikka verenpaine ja hemoglobiini todettiinki ihan normaaleiks. Kunnon ruokatankkaus auttoi, onneks oli sairaalan ruokien lisäks sairaalakassi täynnä herkkuja.

Lapsi pissas heti synnytyään ja osas imeä rintaa saman tien rinnalle päästyään, kakkakin tuli heti ekana yönä. <3 Lapsukainen on ollu niin helppo ja suloinen, että kaikki on rullannut kuin itsestään. Pahka hänelle tuli päähän, mut sehän on vaa tilapäinen kauneusvirhe. Ihan hitusen myös keltaisuutta, minkä takia menetettiin yks apgar piste (9 p. tuli). Mies oli heti ihan synnynnäinen isä. Sairaalassa päästiin perhehuoneeseen, jossa mies huolehti vauvasta ja musta, ja mä imetyksistä ja itsestäni.

Mä mietin paljon etukäteen, et tulisinko olemaan synnytyksen jälkeen onnellinen, masentunut vai mitä. Itseasiassa mulle ei tullu mitään suuria tunnekuohuja. Mä itkin kyllä kun ajettiin sairaalasta kotiin, mä kai kävin läpi koko 5 vuoden yritystä, keskenmenoja, lääkärien ”pelotteluja” kaksosraskauden todennäköisyydestä (kun kaikki oli aina niin ”täydellisen hyvin” clomihoidoissa ja inseminaatioissa). Mietin myös alkuraskauden verenvuotoa, supisteluja, liikelaskentahälytystä ja sitä, et oliskohan sairaalaan pitäny kuitenki lähteä varmuuden vuoks vähän aikaisemmin eikä odottaa sitä ruuan valmistumista. Matkalla on ollu niin monta pelottavaa hetkeä, et ehkä mulla on lievä posttraumaattisen stressin kaltainen tila. Oon toisaalta todella onnellinen, mutta pilvissä en oo, sillä edelleen on jatkuva pieni pelko kätkytkuolemasta yms. Ehkä tää on vaa mun perusluonne: kaikki hyvä on muka aina liian hyvää ollakseen totta.

Kotona kaikki on nyt sujunut kuin itsestään. Ja oon saanut nukuttua sen jälkeen kun hyväksyin sen, et vauva nukkuu mun vieressä käytännössä koko yön. Uudenlainen arki on alkanu. :love:

Suvipilvi + kulta 1 vko
 
Kiitos kertomuksen jakamisesta, oikein hyvin kuulosti menevän kaikki (y) oikein paljpn onnea tyttösestä ja ihanaa vauva-aikaa :love:

Mäkin olen ollut onnellinen, mutta en oikeasti missään vaiheessa pilvissä vaikka en itseasiassa ole pelännyt oikein mitään nyt. En edes ole kertaakaan tarkistanut, että hengittääkö tuo :eek:
 
Moikka! Jos varovaisesti taas tänne kokeilisin siirtyä.. Meillä siis kyseessä 2. Ivf ja tuoresiirto. 2-päiväinen siirrettiin. Kävin pp12 labrassa ja kätilö soitti tänään eilisen arvon joka oli 148. Se on onneksi paljon parempi kuin viimeksi keskenmenneessä (sillon hedelmöitymisestä oli 18 pvää ja tulos oli 99). Tämä onneksi tuo vähän toivoa, vaikka muuten oon Siidan kanssa ollut ihan yhtä epäilevä ja pessimistinen.. Täällä ei taidakaan meitä alkutaipaleella tuskailevia juuri nyt ollakaan. Ihanan pitkällä kaikki meette jo <3 tsemppiä kaikille raskauteen!
 
Ihanaa uutisia täällä! Onnea Siidalle ja Mamidolle plussista <3 Onnea myös kaikille tuoreille äideille! Suvipilven ajatuksissa oli paljon tuttua. Mä murehdin vieläkin kaikenlaista mutta arki melkein 12-viikkoisen nyytin kanssa on niin intensiivistä, että ei onneksi hirveästi ehdi. Näin jälkeenpäin harmittaa, että tuntuu, etten osannut nauttia raskaudesta juuri ollenkaan. Alkuun pelkäsin keskenmenoa, sitten niskaturvotusta, sitten rakenneultran huonoja uutisia, ennenaikaista synnytystä, synnytyksessä tulevia komplikaatioita ja lopuksi yliajasta johtuvia ongelmia. Kamalaa ajatella, että vauva on kasvanut murehtivan äidin tunteiden keskellä mutta en pystynyt parempaan. Jossain vaiheessa ennen synnytystä aloin epäillä että mulla on synnytystä edeltävä masennus, niin alakuloinen olin pelkojeni kanssa. Nyt mulla on maailman paras pieni opettamassa suhtautumaan elämään toisella tavalla. En missään nimessä halua siirtää hänelle murehtivaa tapaa elää elämää.

Ja minulta myös suositus scheriproctista. Huolellisen pesun, pyyhkimisen välttämisen ja voiteen kanssa sain pukaman asettumaan ennen synnytystä. Synnytyksessä se paheni, mutta ei yhtä kipeäksi ja tokeni jo sairaalassa samalla voiteella. Synnytyksen jälkeen paikat oli sen verran hellinä että pukama meni siinä sivussa. Pahimpaan kipuun mulla auttoi pakastettu pikkuhousunsuoja.

Peppermint ja tyttö 12 vkoa
 

Yhteistyössä